Suomen sotien aikaiset tapahtumat ja merkitys saavat laajemmasta perspektivistä katsoen erillaisen luonteen.
Lainaus M.Jokisipilä "Aseveljiä vai liittolaisia" SKS2004 s.37-38 :
>Tapahtumat jotka oman kansallisen historiamme perspektiivistä tarkasteltuina näyttävät todellisilta menneisyyden taitekohdilta ja valtavan merkittäviltä, kutistuvat usein näkökulman laajetessa hyvinkin olemattomiksi episodeiksi. Suomessa Rytin-Ribbentropin-sopimus on kuulunut kotoisen historiankirjoituksen peruspalikoihin, eikä juuri kukaan "itseään kunnioittava historiantutkija" ole välttynyt sitä ainakin jollain tasolla käsittelemästä. Enemmistö Hitlerin Saksan ulkopolitiikan eturivin tutkijoista sen sijaan ei ole kirjoittanut siitä riviäkään.
Silloinkin kun Suomesta on kirjoitettu, on ulkomaisten tutkijoiden näkökulmaa usein arvosteltu auttamattomasta ulkokohtaisuudesta ja sokeudesta Suomen omintakeiselle historian kontekstille.
Kansaivölisesti arvostetuimpiin Suomen-tuntijoihin lukeutuva saksalainen Bernd Wegener on mielenkiintoisella tavalla kuvannut suomalaisen tutkimusilmapiirimme Suomi-keskeisyyden helmasyntiä. Hän alleviivaa, että toisen maailmansodan Suomi oli kansainvälisessä politiikassa objekti, ei subjekti. Enemmän kuin oma politiikka, maan kohtaloa ohjasivat suurvaltasuhteet : "keskustellessani suomalaisten kollegojeni kanssa minut aina joskus valtaa vaikutelma, että heidän työnsä hyvin voimakas keskittyminen Suomen politiikkaan saa heidät yliarvioimaan sen tehokkuuden ja vaikutuksen. Suomi oli pikkuvaltio, jolla oli pikkuvaltion inhimilliset ja materiaaliset resurssit. Näin ollen sen vaikutus toiseen maailmansotaan kokonaisuutena oli hyvin pieni. Kaikki ne tilanteet, joissa Suomen hallituksen oli tehtävä kauaskantoisia ratkaisuja, olivat valtaosaksi suurvaltasuhteiden heijastumaa, eivät seurausta maan omasta politiikasta. Helsingin näkökulmasta politiikka oli siis reagoimisen taitoa, ei toiminnan".
Siitä että Suomen politiikalla oli kuitenkin ajoittain kiistämätöntä liikkumavaraa, oli ennen kaikkea kiittäminen "geostrategisesti syrjaisestä sijainnista", ei niinkään suomalaisten johtajien todellisuudentajua. Huolimatta Ahvenanmaan ja Petsamon suurstrategisesta merkityksestä Suomi ei ollut suurvaltojen näkökulmasta sen paremmin sotilaallisena tukialueena kuin luonnonvarojenkaan suhteen korvamaton. "Mikäli Suomi olisi sijainnut siellä missä Puola tai Balttian maat, olisi sen kohtalo ollut koko lailla toisenlainen", tiivistää Wegener. Samalle kannalle tuli aikanaan myös Saksan liittolaisjärjestelmää analysoidessaan Kolmannen valtakunnan historian tunnetuimpiin tutkijoihin kuuluva Andreas Hillgruber.
Suomen ja Saksan aseveljeyttä koskevien suomalaisten ja ulkomaisten tulkintojen vertailu vahvistaa Wegenerin päätelmät oikeiksi. Siinä missä suomalaisilla usein on hyvinkin korostunut käsitys sen merkityksestä Saksan ja jopa koko sodan kannalta, muodostaa koko "Waffenbruderschaft" ulkomaisissa, Saksan sota-ja ulkopolitiikkaa kokonaisuutena tarkastelevissa tutkimuksissa vain aivan pienen sivupolun, usein ei sitäkään.<
Olen samaa mieltä yllä kirjoitetun kanssa siitä, että tutkijoiden Suomi-keskeisyys "paisuttaa" monien mielissä Suomen oikeaa vaikutusta tapahtumiin WW2:sen aikana. Johtunee tietenkin siitäkin että Suomen tapahtumista ovat kirjoittaneet lähinnä vain suomalaiset. Ja kuten yllä mainittiin, niin muitten kirjoittamaa ei oikein hyväksytäkkään, kun he eivät tunne meidän tapahtumien "erikoislaatuisuutta". Mutta eikö olisi hyvä tosiaan nähdä mitä ne muut ajattelevat meidän historiasta sotien ajalta ?
Lainaus M.Jokisipilä "Aseveljiä vai liittolaisia" SKS2004 s.37-38 :
>Tapahtumat jotka oman kansallisen historiamme perspektiivistä tarkasteltuina näyttävät todellisilta menneisyyden taitekohdilta ja valtavan merkittäviltä, kutistuvat usein näkökulman laajetessa hyvinkin olemattomiksi episodeiksi. Suomessa Rytin-Ribbentropin-sopimus on kuulunut kotoisen historiankirjoituksen peruspalikoihin, eikä juuri kukaan "itseään kunnioittava historiantutkija" ole välttynyt sitä ainakin jollain tasolla käsittelemästä. Enemmistö Hitlerin Saksan ulkopolitiikan eturivin tutkijoista sen sijaan ei ole kirjoittanut siitä riviäkään.
Silloinkin kun Suomesta on kirjoitettu, on ulkomaisten tutkijoiden näkökulmaa usein arvosteltu auttamattomasta ulkokohtaisuudesta ja sokeudesta Suomen omintakeiselle historian kontekstille.
Kansaivölisesti arvostetuimpiin Suomen-tuntijoihin lukeutuva saksalainen Bernd Wegener on mielenkiintoisella tavalla kuvannut suomalaisen tutkimusilmapiirimme Suomi-keskeisyyden helmasyntiä. Hän alleviivaa, että toisen maailmansodan Suomi oli kansainvälisessä politiikassa objekti, ei subjekti. Enemmän kuin oma politiikka, maan kohtaloa ohjasivat suurvaltasuhteet : "keskustellessani suomalaisten kollegojeni kanssa minut aina joskus valtaa vaikutelma, että heidän työnsä hyvin voimakas keskittyminen Suomen politiikkaan saa heidät yliarvioimaan sen tehokkuuden ja vaikutuksen. Suomi oli pikkuvaltio, jolla oli pikkuvaltion inhimilliset ja materiaaliset resurssit. Näin ollen sen vaikutus toiseen maailmansotaan kokonaisuutena oli hyvin pieni. Kaikki ne tilanteet, joissa Suomen hallituksen oli tehtävä kauaskantoisia ratkaisuja, olivat valtaosaksi suurvaltasuhteiden heijastumaa, eivät seurausta maan omasta politiikasta. Helsingin näkökulmasta politiikka oli siis reagoimisen taitoa, ei toiminnan".
Siitä että Suomen politiikalla oli kuitenkin ajoittain kiistämätöntä liikkumavaraa, oli ennen kaikkea kiittäminen "geostrategisesti syrjaisestä sijainnista", ei niinkään suomalaisten johtajien todellisuudentajua. Huolimatta Ahvenanmaan ja Petsamon suurstrategisesta merkityksestä Suomi ei ollut suurvaltojen näkökulmasta sen paremmin sotilaallisena tukialueena kuin luonnonvarojenkaan suhteen korvamaton. "Mikäli Suomi olisi sijainnut siellä missä Puola tai Balttian maat, olisi sen kohtalo ollut koko lailla toisenlainen", tiivistää Wegener. Samalle kannalle tuli aikanaan myös Saksan liittolaisjärjestelmää analysoidessaan Kolmannen valtakunnan historian tunnetuimpiin tutkijoihin kuuluva Andreas Hillgruber.
Suomen ja Saksan aseveljeyttä koskevien suomalaisten ja ulkomaisten tulkintojen vertailu vahvistaa Wegenerin päätelmät oikeiksi. Siinä missä suomalaisilla usein on hyvinkin korostunut käsitys sen merkityksestä Saksan ja jopa koko sodan kannalta, muodostaa koko "Waffenbruderschaft" ulkomaisissa, Saksan sota-ja ulkopolitiikkaa kokonaisuutena tarkastelevissa tutkimuksissa vain aivan pienen sivupolun, usein ei sitäkään.<
Olen samaa mieltä yllä kirjoitetun kanssa siitä, että tutkijoiden Suomi-keskeisyys "paisuttaa" monien mielissä Suomen oikeaa vaikutusta tapahtumiin WW2:sen aikana. Johtunee tietenkin siitäkin että Suomen tapahtumista ovat kirjoittaneet lähinnä vain suomalaiset. Ja kuten yllä mainittiin, niin muitten kirjoittamaa ei oikein hyväksytäkkään, kun he eivät tunne meidän tapahtumien "erikoislaatuisuutta". Mutta eikö olisi hyvä tosiaan nähdä mitä ne muut ajattelevat meidän historiasta sotien ajalta ?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Näinhän se asia on, mielestäni on aika kyseenalaista että oliko Suomella oikeastaan muita järkeviä vaihtoehtoja missään vaiheessa.
Jotkut täällä vaahtoavat, että Suomi hyökkäsi tai aloitti sodan ...
Suomi ei aloittanut sotaa, se oli hyökkäyksen kohde ja jatkosodassakin se vain päätti ajankohdan milloin se liittyi mukaan siihen sotaan, mielestäni mitään sellaista vaihtoehtoa ei ole todistettu että Suomella olisi todellisuudessa ollut mahdollisuus olla liittymättä sotaan ...
Näin sanoo tutkija: "Kaikki ne tilanteet, joissa Suomen hallituksen oli tehtävä kauaskantoisia ratkaisuja, olivat valtaosaksi suurvaltasuhteiden heijastumaa, eivät seurausta maan omasta politiikasta." Jo koulupoikana ymmärsin, ettei Suomelta kysytty halusiko se mukaan sotaan vai ei, vaan välttääkseen joutumasta muiden jalkoihin Suomen oli valittava puolensa. Talvisodan jälkeen vaihtoehtoja oli vain yksi: Saksa. Koiratappelussakin pienten koirien on viisainta varoa suurempiaan ja yrittää olla jonkun vahvemman suojissa. Sodassa on sama juttu. Eikä koiratappeluvertaus ollut kaukana Paasikivenkään ajatuksista, kun hän puhui "suurvaltojen legitiimeistä oikeuksista". Vahvemman oikeuksia ne ovat, ja niitä suurvallat käyttävät häikäilemättömästi. Suomalaiset joutuivat mukaan, pystyivät väistelemään ja olivat niin vähäpätöisiä tekijöitä NL:n mielestä, että saivat jäädä olemaan. Ihan hyvä strategia suomalaisilta huonossa tilanteessa.
Mielestäni voidaan perustellusti sanoa, että Suomi soti oikein.
Talvisota oli pakko lopettaa, yksin Suomi ei pärjää huonosti aseistettuna noin suurta valtiota vastaan ja käytännössä kaikki olemassa olevat resurssit oli jo käytössä.
Jatkosotaan oli pakko liittyä mukaan, Suomen asema oli sellainen ettei fanaattinen puolueettomuus ollut enää mahdollinen tai ainakaan realistinen vaihtoehto, siitä olisi pahimmassa tapauksessa seurannut Puolan kohtalo.
Jatkosodassa ratkaisutaistelut käytiin sodan lopussa ja Suomi oli silloin vahvimmillaan, voidaan sanoa että Suomi tuhosi rajoillaan olevat sotatoimiyhtymät ennenkuin irtautui liitolaissuhteesta Saksan kanssa.
Eli Suomi poisti välittömän uhan puna-armeijan miehitykseltä ja vasta sen jälkeen vaihtoi Puolta ja irtautui sodasta.
Itse uskon, että Suomalaisten torjuntavoitot oli yksi syy siihen että Saksalaiset ja Hitler päättivät vetäytyä yrittämättä vaihtaa maan hallitusta.
Eli lopputoteamana, Suomi soti oikein ja oikea-aikaisesti.
sitä oliko pakko lähteä jatkosotaan/barbarossaan mukaan ?
Saksan barbarossa ei olisi ollut mahdoton ilman Suomen osuutta vaan päinvastoin mikäli uskoo kenraali Halderia, saksalaisten joukkojen keskittäminen olisi ollut helpompaa ilman tätä liian heikoin joukoin tehtyä pohjoisen hyökkäystä.
Saksa olisi voinut tietenkin vastata Suomen suostumattomuuteen kaupallisilla pakotteilla joka olisi aiheuttanut Suomessa teollisuuden raka-ainepulan ja kaupallisen laman suurtyöttömyyden.
Saksa olisi voinut väkivalloin käyttää Petsamon aluetta Muurmanskin operaatioon koska siellä jo lähellä olevat joukot olivat ylivoimaiset Suomalaisiin nähden. Myös Ahvenanmaa ja Suomenlahden rannikon käyttö olisi ollut mahdollista, mutta siellä Suomi olisi voinut vastustaa voimakkaammin.
Toinen vaihtoehto Saksalle olisi voinut olla jättää Suomi ensin rauhaan ja selvittää välit sitten kun barbarossan ensimmäinen hyökkäysvaihe oli ohitse.
Saksa olisi voinut miehittää Etelä-Suomen saadakseen saartorenkaan Leningradin ympärille. Sen vuoksi Neuvostoliitto olisi voinut miehittää Etelä-Suomen ensin, estääkseen saksalaisten aikeet, suojellakseen paremmin Leningradia ja voidakseen täältä suunnata iskuja Viron rannikolle. Spekulonti avaa mahdollisuuksia, mutta tärkeintä oli pitää molemmat osapuolet rajojen ulkopuolella.
Älä unohda että Suomellakin oli oma armeijansa. Ei N-liitto olisi ilmaiseksi Etelä-Suomea miehittänyt. Eikä Saksakaan.
Tärkeintä oli, että sotatoimet eivät tapahtuneet maan rajojen sisäpuolella. Siksi ei auttanut jäädä odottelemaan.
>>Tärkeintä oli, että sotatoimet eivät tapahtuneet maan rajojen sisäpuolella. Siksi ei auttanut jäädä odottelemaan.
huttua ja tuubaa, ostaako kukaan?
"Olen samaa mieltä yllä kirjoitetun kanssa siitä, että tutkijoiden Suomi-keskeisyys "paisuttaa" monien mielissä Suomen oikeaa vaikutusta tapahtumiin WW2:sen aikana. Johtunee tietenkin siitäkin että Suomen tapahtumista ovat kirjoittaneet lähinnä vain suomalaiset. Ja kuten yllä mainittiin, niin muitten kirjoittamaa ei oikein hyväksytäkkään, kun he eivät tunne meidän tapahtumien "erikoislaatuisuutta". Mutta eikö olisi hyvä tosiaan nähdä mitä ne muut ajattelevat meidän historiasta sotien ajalta ?"
Miksi me emme voi nähdä sotia ommalta kannaltamme, mehän ne sodat koimme, ajattelimme, me niistä kärsimme? Meillä on ollut aitiopaikka OMIIN kokemuksiimme, ei muilla.
Tietenkin ulkopuoliset maat näkevät asiat eri tavalla kuin me, mutta se ei tarkoita sitä, että noiden näkemys olisi se ainoa oikea näkemys, jos ei meidänkään. Ei historian tapahtumat ole pelkkä persoonaton faktaluettelo, vaan siinä on olennaisina osana ihmisten kokemukset.
Ei suomalaiset voi nahdä asioita muiden kuin itsensä kokemana ja kertomana.
>>Miksi me emme voi nähdä sotia ommalta kannaltamme, mehän ne sodat koimme, ajattelimme, me niistä kärsimme? Meillä on ollut aitiopaikka OMIIN kokemuksiimme, ei muilla.>Tietenkin ulkopuoliset maat näkevät asiat eri tavalla kuin me, mutta se ei tarkoita sitä, että noiden näkemys olisi se ainoa oikea näkemys, jos ei meidänkään.>Ei suomalaiset voi nahdä asioita muiden kuin itsensä kokemana ja kertomana.
Kerron vain mitä isäni koki viiden vuoden aikana ja mitkä oli heidän tuntemukset asioista, tottakai ei tienneet laajamittaisesti asioita mutta tiesivät mikä on omaa maata ja mikä vierasta.
"Mutta me näemme ne vain omin silmin ja ne silmät harvoin ovat objektiiviset. "
Ne ovat kuitenkin omin silmin ja kokemuksin koettua historiaa.
"No juuri tuota lainauksella hain. Ulkomailla Suomen tapahtumat joutuvat eri näkökulmaan, ehkä enemmän objektiiviseen koska tunnesiteet asioihin vähenevät. "
Ei välttämättä, voittajien historiankirjoitustakaan ei voi yleensä neutraaliksi milloinkaan sanoa.
"Olisi tervettä ottaa niitä näkemyksiä oman historiankirjoituksen ulkopuoleltakin.."
Olisi myös erittäin tervettä päästä suomettuineisuudesta eroon.
Sellainen joka on itse mukana tapahtumissa kykenee aika heikosti näkemään asioita puolueettomasti. Sinun mielestäsi siihen ei ilmeisesti ole tarvettakaan?
Minusta historiankirjoituksen tehtävänä ei ole pelkästään isänmaallisen virityksen ylläpito, vaan kyseessä on myös älyllinen uteliaisuus, halu tietää "mitä todella tapahtui". Se on päämäärä, jota lienee mahdoton koskaan tavoittaa, mutta sitä kohti voi pyrkiä.
>>Sellainen joka on itse mukana tapahtumissa kykenee aika heikosti näkemään asioita puolueettomasti.>Minusta historiankirjoituksen tehtävänä ei ole pelkästään isänmaallisen virityksen ylläpito, vaan kyseessä on myös älyllinen uteliaisuus, halu tietää "mitä todella tapahtui". Se on päämäärä, jota lienee mahdoton koskaan tavoittaa, mutta sitä kohti voi pyrkiä.
arvokkaita ja yksi näkökulma asiaan. Siihen arkipäivään jota elettiin. Sille on oma alansakin, mikrohistoriaksi sanotaan. Aikalaiset eivät vaan tienneet välttämättä niin paljon taustoista ja asioiden suhteista kuin nyt jälkeenpäin tiedetään.
>>Ei välttämättä, voittajien historiankirjoitustakaan ei voi yleensä neutraaliksi milloinkaan sanoa.
"Sellainen joka on itse mukana tapahtumissa kykenee aika heikosti näkemään asioita puolueettomasti. Sinun mielestäsi siihen ei ilmeisesti ole tarvettakaan? "
Minkä muun kannalta pitäisi asioita nähdä kuin itse kokijan ja paikallaolijan kannalta? Jonkun mieliksi toisen kannaltako?
Luuletko tosiaan, että ns. voittajien historiankirjoitus on sitä neutraalia sitten?
Ihan tarpeeksi olemme saaneet sodan jälkeen 50-70-luvuilla tukka tuputetuksi "neuvostonäkemyksillä" sodasta. Suomen piti vaieta omista nälemyksistään, ja kohta itsekin aloimme uskoa kuin hirveän syyllisiä olimme sotaan...
>>Minkä muun kannalta pitäisi asioita nähdä kuin itse kokijan ja paikallaolijan kannalta? Jonkun mieliksi toisen kannaltako?>Luuletko tosiaan, että ns. voittajien historiankirjoitus on sitä neutraalia sitten?>Ihan tarpeeksi olemme saaneet sodan jälkeen 50-70-luvuilla tukka tuputetuksi "neuvostonäkemyksillä" sodasta. Suomen piti vaieta omista nälemyksistään, ja kohta itsekin aloimme uskoa kuin hirveän syyllisiä olimme sotaan...
"Ei varmaan täysin objektiivista ole olemassakaan. Mutta ulkopuolinen näkemys on yleensä objektiivisempi kuin oma. "
Riippuu ihan siitä kuka se ulkopuolinen on.
"Olihan Suomi jatkosodassa Saksan kanssahyökkääjä ja koalitiossa sen kanssa."
Olihan NL se, joka lähti hyökkäyssotaan tarkoituksena vallata Suomi, KOALITIOSSA natsien Minä olen elänyt koko sodanjälkeisen ajan, ja eipä paljon siitä 50-70-luvulla puhuttu, ja siitä että NL olisi se agressiivinen hyökkääjä, joka laittomasti hyökkäsi meidän kimppuumme. Oli vain "suuri ystävä", joka ajoi fasistit pois, ja nosti maamme kukoistukseen..
Perääntymisvaiheessa rivimiehillä olisi ollut erilainen motiivi puolustaa, koettakaa kirjanoppineet ymmärtää,vaikka oli tuliylivoima sergeillä,motiivin puute johti paniikkiin Viipurissa ja siksi menetimme Viipurin,puhumattakaan että totaalisesti loppu paukut aseista ???hymyilyttää nyt mutta silloin kun isäni kertoi ei.
>>Riippuu ihan siitä kuka se ulkopuolinen on.>Olihan NL se, joka lähti hyökkäyssotaan tarkoituksena vallata Suomi, KOALITIOSSA natsien Minä olen elänyt koko sodanjälkeisen ajan, ja eipä paljon siitä 50-70-luvulla puhuttu, ja siitä että NL olisi se agressiivinen hyökkääjä, joka laittomasti hyökkäsi meidän kimppuumme. Oli vain "suuri ystävä", joka ajoi fasistit pois, ja nosti maamme kukoistukseen..
"Niin, talvisota ja jatkosota ovat kuitenkin vähän eri asioita. Kyllä Suomi kiistatta oli luvannut hyökätä Saksan mukana barbarossassa/jatkosodassa.
Suomella oli vain niin pieni rooli hyökkäyksessä että se voitiin aloittaa myöhemmin ja sille voitiin "odottaa oikeaa syytä"."
Ei se sillä tavalla eri asia ole, että NL hyökkäys Suomeen on muka "strategisesti" ok, mutta Suomen hyökkäys omien alueiden valtaamiseksi takaisin sitten ei olekaan ok.
Et kuitenkaan todennäköisesti ole elänyt sodan jälkeisessä Suomessa?
"Saksa on hyvä esimerkki. Ei voittaja vaan itsekkin häviäjä. Sieltä on jo saatukin hyvää näkökulmaa lähinnä muistelmien kautta Suomenkin suhteisiin WW2:ssa mutta lisääkin voisi tulla. "
Venäjä sitten EI ole hyvä esimerkki. Siellä on historiaa kirjoitettu omaksi eduksi, minkä ehditty . Saksa on siinä hyvä esimerkki, että se on tunnustanut natsien hirmuteot, mutta Venäjä ei ole tunnustanut kommunismin rikoksia.
että N-liiton talvisodan hyökkäys oli ok ?
Mutta voiko niin sanoa Suomen lupautumisesta mukaan Saksan barbarossaan ?
>>Et kuitenkaan todennäköisesti ole elänyt sodan jälkeisessä Suomessa?>Venäjä sitten EI ole hyvä esimerkki. Siellä on historiaa kirjoitettu omaksi eduksi, minkä ehditty . Saksa on siinä hyvä esimerkki, että se on tunnustanut natsien hirmuteot, mutta Venäjä ei ole tunnustanut kommunismin rikoksia.
Onko yhdelläkään kirjoittajalla kokemuksia muusta kuin kirjoista lukemalla, ja sieltähän löytyy totuus ???
Mitä tämä ex tsaarin hevosmies ymmärssi sen aikaisesesta sodankäynnistä, ei mitään, ei uskonut suomalaisten tiedustelijoiden tietoja ?Läpimurto ei todennäköiseseti olisi tapahtunut niin totaalisesesti jos meillä olisi ollut muu kuin hevosten johtaja, ja asiasta toiseen tarvitaan taitoa venäläisten kanssa höpöttelyssä,nyt vuosien kokemus ja oikein ystävällisiä ihmisiä, politiikka on politiikkaa ,venäläinen ei vastaa mitä teki Stalin aikoinaan ja hän oli Gruusialainen.
>>venäläinen ei vastaa mitä teki Stalin aikoinaan ja hän oli Gruusialainen.
"Mutta voiko niin sanoa Suomen lupautumisesta mukaan Saksan barbarossaan ? "
Mielestäni voi siinä mielessä koska siinä samalla haettiin takaisin 450 000 ihmisen kotia ja suomalaisten asuinalueita, jotka laittomalla hyökkäyssodalla meiltä vietiin. Tuohon aikaan lähes koko kansa piti oikeana sitä, että alueet pitää ottaa takaisin.
Jos ajattelee Suur-Suomea, niin NL toteutti Suomen alueriiston ja laajensi alueitaan, joten siinä suhtessa tasoissa oltiin.
"No onko Venäjällä sitten paljoa kirjoitettu Suomeen liittyvää historiaa WW2:sta ? Eipä minun mielestäni. Tai sitten ei ole tullut vain vastaan."
Kyllä siellä ihan viime päiviin asti on puhuttu PELKÄSTÄ "rajaselkkauksesta" ja Suomen vapauttamisesta fasisteista.
Tarviiko nykypäivän venäläisten kantaa Stalinin taakkaa, venäjällä aina valtaapitävät ovat edustaneet muuta kuin kansaa ,ja niin monissa muissakin maissa.
>>Jos ajattelee Suur-Suomea, niin NL toteutti Suomen alueriiston ja laajensi alueitaan, joten siinä suhtessa tasoissa oltiin.>Kyllä siellä ihan viime päiviin asti on puhuttu PELKÄSTÄ "rajaselkkauksesta" ja Suomen vapauttamisesta fasisteista.
aikana ja sellaisessa tilanteessa kenelläkään ole viimeisen päälle täyttä tietoa asioista. Hallituksessa ja esikunnassa ihmetellään ja jatustellaan tehtäiskö noin vai näin. Sitten tehdään päätös kun pakko on ja vakuutellaan että näin oli pakko toimia, ei ollut vaihtoehtoja jne.
Isälläs kävi sentään hyvin, omanikin säästyi, muuten en täällä heiluis, eno meni talvisodan toiseks viimeisenä päivänä.
Tuntuu olevan kovin vähän tarjolla saksalaista tutkimusta, joka käsittelee Hitlerin valtaannousua ja II Maailmansotaa.
Tätähän kaivattaisiin, sillä nykyään on jo helpompi löytää asiaa käsitteleviä venäläisiä teoksia...
>>Tuntuu olevan kovin vähän tarjolla saksalaista tutkimusta, joka käsittelee Hitlerin valtaannousua ja II Maailmansotaa.
Vai ei saksaa käännetä? Venäjää kyllä.
Mitäköhän se "finnlandizerung" ihan oikeasti tarkottaakaan? Pitäskö pirauttaa Der Spiegeliin, että pistävät taas jonkun jutun herättämään suomalaiset.
Tai eikö Putkinen voisi käyttää liikaa aikaansa saksan suomentamiseen?
>>Vai ei saksaa käännetä? Venäjää kyllä.
Mitäköhän se "finnlandizerung" ihan oikeasti tarkottaakaan? Pitäskö pirauttaa Der Spiegeliin, että pistävät taas jonkun jutun herättämään suomalaiset.>Tai eikö Putkinen voisi käyttää liikaa aikaansa saksan suomentamiseen?
Juuri noin se Suomessa menee. Tuijotetaan historiassa liikaa omaan napaan. Eikä oteta ulkopuolisia vaikuttavia tekijöitä huomioon.
Ja ulkomaalaiset arviot Suomen historiasta on aina vääriä......
Juuri tälläistä neutraalimpaa ja vähemmän Suomi-keskeisyyteen takertuvaa tutkimusta/julkaisua kaipaisi enemmän.
No kait tämä nuorempi tutkijapolvi siihen pystyykin kun sodan aika jää kauemmaksi ja tunnesidonnaisuus vähenee.
"Maantieteellisesti tuo N-liiton uhkakuva 1939 on aika käsittämätön. Ellei sitten tarkoitettu vain Suomenlahden rannikkoalueita/Ahvenanmaata. Muistatko tästä mitään tarkempaa ?"
Enpä ihmeempiä. Suomalaiset näkivät tämän kysymyksen ainakin yhteydessä Leningradin turvallisuuteen ja käsittivät Saksan hyökkäyksen tarkoittavan hyökkäystä Kannakselta. Eversti Paasonenhan kirjoitti Moskovan neuvotteluja varten muistion Kannaksen käyttämisestä hyökkäyksellisiin tarkoituksiin. Muistiossa todettiin, että Kannas on tällaiseen tarkoitukseen sopimaton, koska se kapenee rajalle päin. Venäläiset eivät tähän kiinnittäneet huomiota.
Selailin tuossa kirjastossa käydessäni muuten Hannu Rautkallion kirjaa "Kansakunnan syyllisyys". Kirjassa esitettiin mm. että Moskovan neuvottelut olivat savuverhoa ja että NL viivytti tahallaan neuvotteluja, jotta se voisi rauhassa lopettaa keskitysmarssinsa ym. sotavalmistelut. Edelleen Rautkallio esittää, että jossakin vaiheessa neuvotteluja sihteerin poistettiin niistä, jotta suomalaiset eivät voisi tehdä muistiinpanoja. Paikalla olisi sitten ollut vain Paasikivi ja Tanner, joista Tanner osasi venäjää heikosti ja Paasikivi olisi tehnyt neuvottelun lomassa itse muistiinpanot. Tämä ei pidä yhtä Nykoppin kertoman kanssa. Rautkallio esitti myös, että Arvo "Poika" Tuominen ei olisi ollutkaan "kommunistiluopio", vaan että hän olisi toiminut täysin Moskovan ohjeiden mukaan. Onko tästä Rautkalliosta mitään tietoa? Onko hän joku tunnettu höyrypää, vai voiko hänen teorioitaan ottaa vakavasti? Minulle kirja sisälsi runsaasti uutta tietoa tai "tietoa".
Rautkalliota joten en sano hänestä mitään. Oletko katsonut Tarkan sivuilta arvion "Holokaustilta pelastetut" kirjasta. Siinä samalla Tarkka antaa arviota myös Rautkalliosta.
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/HeSa-Rautkallio.htm
>>Hän on käynyt kaatamaan muiden tutkijoiden totuuksia sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä, Kekkosen idänpolitiikasta ja juutalaisten jatkosodan aikaisista luovutuksista.
Näinhän ne asiat on, aina on olemassa alkuperäinen tavoite ja jälkikäteen julkisuuten kerrottu tavoite.
N-liiton todellinen tavoite oli aloittaa toinen maailmansota omalta osaltaan pohjoisesta, Engllanin ja Ranskan tukemana.
Tästä on olemassa sopimus, josta myös Suomalaiset saivat kopion haltuunsa, Mannerheim toimitti sopimuksesta kopion Hitlerille ja se on syy miksi Hitler muutti mieltään Talvisodan lopussa.
Mannerheim oli saanut sopimuksen kopion Ruotsista, se miten Ruotsalaiset selittävät sopimuken kopion ja sen syyn onkin sitten pitempi juttu.
Mielestäni ( tämä on oma mielipiteeni ) Ruotsi on yksi sopimuksen osallisia, eli Ruotsi oli tehnyt sopimuksen Englannin ja N-liiton kanssa.
Joka tapauksessa Paasikivi sai sopimuksen mukaansa 1947 Pariisiin ja Mannerheimilta käskyn esittää se rauhanneuvotteluissa.
Ulkoministeri Pekkala kävi kumminkin N-liiton suurlähetystössä ennen neuvotteluja ja sai sieltä selkeän käskyn, ettei kyseistä sopimusta saa otaa esille misssään vaiheessa liittoutuneet ei tule sitä hyväksymään.
Paasikivi ei uskaltanut ottaa sopimusta esille, tämän takia Mannerheim syytti myöhemmin Paasikiveä siitä että Karjala menettiin.
Miesten välit menivät poikki, lopulta Mannerheim pakotettiin eroamaan presidentin tehtävistä.
Syyksi keksittiin se, ettei N-liito halua allekirjoitaa rauhansopimusta Mannerheimin kanssa.
Lueskelin eilen iltapuhteella vielä Tannerin kirjasta muistiinpanoja Moskovan neuvotteluista ja NL selitti olevansa huolissaan myös Suomenlahden käyttämisestä Leningradiin hyökkäämiseen. Tätä silmällä pitäen suomalaiset tarjosivat Suomenlahden pohjukassa olevia saaria, Seiskaria ym.