Jeesus on sapatin Herra.Jeesus ei pitänyt sapattia. Hän kumosi sapatin.
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
Joh. 9:16
Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä.
Jeesus kumosi sapatin
60
1871
Vastaukset
- Mix
Uusi liitto ei tunne sapattia.
- Voitto Ramu
Jeesus ei opettanut sapatin pitämistä rikkaalle nuorukaiselle.
Eikä myöskään Pyhä Henki ja apsotolit opettaneet sapatin pitämistä pakanuudesta kääntyneille, eli meille. - kummallinen tapaus
Voitto Ramu kirjoitti:
Jeesus ei opettanut sapatin pitämistä rikkaalle nuorukaiselle.
Eikä myöskään Pyhä Henki ja apsotolit opettaneet sapatin pitämistä pakanuudesta kääntyneille, eli meille.Kummallista, että meille sapatinviettoa opettavat saarnamiehet, jotka eivät nauti meidän luottamustamme missään asiassa.Eikö olekin ihme?
- en voi vaieta
kummallinen tapaus kirjoitti:
Kummallista, että meille sapatinviettoa opettavat saarnamiehet, jotka eivät nauti meidän luottamustamme missään asiassa.Eikö olekin ihme?
En voi vaieta koska itse olen löytänyt ihanan JUMALAN ANTAMAN LEPOPÄIVÄN.Ennen minäkin kuuluin sunnuntain pitäjiin,kun olin vaan käynyt kuuntelemassa saarnoja,olin vilpittömästi uskonut,sunnununtain pyhyyteen.Sitten kun aloin itse lukemaan raamattua,niin en löytänyt sieltä ollenkaan sellaista sanaa kun sunnuntai,sen sijaan sapatista puhuttiin aina Jumalan palvelus päivänä.En ole tarvinnut keltään kysyä sen jälkeen mikä on Jumalan antama lepopäivä,sillä vastaus tähän löytyi raamatusta.Haluan viettää saman päivän kuin Vapahtajani Jeesus ja opetuslapsetkin viettivät.haluan kaikessa seurata Jeesuksen esimerkkiä,sillä olen antanut elämäni hänen johtoonsa ja uskon sydämestäni,että JEESUS ON TIE TOTUUS JA ELÄMÄ.
- Uusiliitto tuntee sa
En haluaisi olla sinunkaan housuissasi viimeisellä tuomiolla. Paljon on niitä, jotka menevät rajan tuolle puolen sapatin kumonneena ja kuitenkin tietoisina sapatista.
Uusiliitto ei kumoa sapattia, eikä muitakaan käskyjä Jumalan kymmenestä käskystä. Joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa. - alle lyyjaah!
en voi vaieta kirjoitti:
En voi vaieta koska itse olen löytänyt ihanan JUMALAN ANTAMAN LEPOPÄIVÄN.Ennen minäkin kuuluin sunnuntain pitäjiin,kun olin vaan käynyt kuuntelemassa saarnoja,olin vilpittömästi uskonut,sunnununtain pyhyyteen.Sitten kun aloin itse lukemaan raamattua,niin en löytänyt sieltä ollenkaan sellaista sanaa kun sunnuntai,sen sijaan sapatista puhuttiin aina Jumalan palvelus päivänä.En ole tarvinnut keltään kysyä sen jälkeen mikä on Jumalan antama lepopäivä,sillä vastaus tähän löytyi raamatusta.Haluan viettää saman päivän kuin Vapahtajani Jeesus ja opetuslapsetkin viettivät.haluan kaikessa seurata Jeesuksen esimerkkiä,sillä olen antanut elämäni hänen johtoonsa ja uskon sydämestäni,että JEESUS ON TIE TOTUUS JA ELÄMÄ.
Minä ajoin ennen paljon autolla, mutta sitten aloin lukea Raamattua ja huomasin, ettei sanaa "auto" ole siellä mainittu lainkaan! Luovuin siis epäraamatullisesta autoilusta. Ratsastelen nykyisin aasilla! Niinhän Jeesuskin teki.
- Anonyymi
en voi vaieta kirjoitti:
En voi vaieta koska itse olen löytänyt ihanan JUMALAN ANTAMAN LEPOPÄIVÄN.Ennen minäkin kuuluin sunnuntain pitäjiin,kun olin vaan käynyt kuuntelemassa saarnoja,olin vilpittömästi uskonut,sunnununtain pyhyyteen.Sitten kun aloin itse lukemaan raamattua,niin en löytänyt sieltä ollenkaan sellaista sanaa kun sunnuntai,sen sijaan sapatista puhuttiin aina Jumalan palvelus päivänä.En ole tarvinnut keltään kysyä sen jälkeen mikä on Jumalan antama lepopäivä,sillä vastaus tähän löytyi raamatusta.Haluan viettää saman päivän kuin Vapahtajani Jeesus ja opetuslapsetkin viettivät.haluan kaikessa seurata Jeesuksen esimerkkiä,sillä olen antanut elämäni hänen johtoonsa ja uskon sydämestäni,että JEESUS ON TIE TOTUUS JA ELÄMÄ.
Adventistit ovat tässä väärässä. Jeesus kumosi sapatin. Helvetti on iankaikkinen koska se on käännetty juuri samasta alkukielen sanasta,mikä on lauseissa missä ovat sanat: Iankaikkinen elämä. Ei siis määräaikainen elämä- määräaikainen helvetti. Juutalaiset ovat yhä jumalan kansaa, sillä Paavali sanoo: " Eihän Jumala ole hyljännyt kansaansa." Kun Jeesus sanoi: " Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois.", Hän sanoi sen juutalaisten johtajille,ei kaikelle kansalle.
Rauhanheippa
Jeesus on sapatin Herra!
Kun opetuslapset rikkoivat fariseusten sapattikäskyjä, Jeesus sanoi olevansa sapatin Herra, eli niillä valtuuksilla hänellä oli valta ja oikeus opettaa oikeata sapatin viettoa.
Tästä on kysymys Jeesuksen sanoissa.
SAPATIN HERRA? KUMOSIKO JEESUS LEPOPÄIVÄN?
Jeesus julisti olevansa "sapatin Herra" ja kaiken ihmisten epäilyn ja lakien yläpuolella. (Matt 12:1-8)
Jeesuksen ajan uskonnolliset opettajat olivat tehneet sapattimääräyksiä jotka olivat ihmiskäskyjä. Sapatti oli niin vääristelty että se ei kuvannut enää Jumalan luonnetta. Erilaisia sapattimääräyksiä oli noin 660 kpl. Nämä rabbiinit etsivät jatkuvasti syitä mistä voisivat Jeesusta syyttää. Kun sitten Jeesuksen opetuslapset poimivat viljanjyviä, oli se heidän mielestään sadonkorjuuta ja kun opetuslapset hieroivat kuoria irti jyvistä kämmenissään, oli se sitten puimista uskonnollisten opettajien mielestä.
Jeesus puolustautui selittämällä että Hän oli Jumalan Poika ja sapatinkin Herra. Jeesus kertoi miten Daavid nälissään söi näkyleivät jotka olivat tarkoitettuja pyhään käyttöön. Jeesus opetti että sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten. Papit myös "rikkoivat" sapatin tekemällä työtään temppelissä, mutta olivat silti syyttömät. (Mark 2: 27-28, Luuk 6:3-5) Tottakai opetuslapset olivat oikeutettuja syömään nälkäänsä kun Daavidkin oli syytön syötyään näkyleivät.
Jumalan palveleminen on aina ensimmäinen asia. Jumalan työn tarkoitus maailmassa on ihmisten lunastaminen, siksi kaikki työ mikä on välttämätöntä tehdä sapattina tämän työn suorittamiseksi on sopusoinnussa lepopäiväkäskyn kanssa. Opetuslasten ja pappien työ oli Jumalan palvelemista. Jeesus julisti "armahtavaisuutta minä tahdon, enkä uhria, niin te ette tuomitsisi syyttömiä." (jae7) Heidän muotomenonsa ilman rakkautta eivät olleet oikeaa palvelusta.
Jeesus opetti että uhrit itsessään olivat arvottomia. Ne olivat vain palveluksen välikappale, eivät tarkoitus. Uhrien tarkoitus oli johtaa ihmiset Jumalan luo. Jumalan ja ihmisen välinen rakkaus- sekä ihmisestä ulospäin lähimmäisiin suuntautuva rakkaus oli ja on kaiken palveluksen päätarkoitus. Arvoa on vain rakkaudessa tehdyllä palveluksella. Pelkkä muotomenojen noudattaminen on väärin ja niin on sapatinkin laita.
Lepopäivän tarkoitus on johtaa ihmiset Jumalan luo yhteyteen rakkaudessa. Silloin ihminen panee syrjään työn sekä omat arkiset asiansa ja harrastuksensa. Hän ei käy kauppaa eikä puhu joutavia. (asioista joiden suorittaminen ei ole sapattina sopivaa) Lepopäivänä käydään kirkossa ja mahdollisesti muistetaan omaisiakin ja sairaita evankeliumin tarkoituksessa. Sapatti on Jumalan itselleen varaama päivä. Kaikkina maailman aikoina on ollut niitä jotka tahtovat noudattaa Jumalan itsensä antamaa käskyä. (Apt 5:29) Sapattia vietetään uudessa maassakin. (Jes 66:22-23)
Kristitylle sapatti on ilon päivä Herrassa, vaikka hän toki elää Herran yhteydessä viikon jokaisena päivänä. (Jes 58:13-14) ("Minun pyhänä päivänäni.") Ihminen tarvitsee lepoa. Jumala teki sapatin ihmisen levoksi ja luomistyönsä muistoksi. Sapattina tehdään hyvää. (Matt 12:12)
Kaikki Jumalan antamat säädökset ovat tarkoitettuja ihmiskunnan siunaukseksi. Jumala antoi 10 käskyn lain josta sapatti on yksi osa. Sapatti on Herran päivä koska se tehtiin ihmistä varten ja kaikki kuuluu Kristukselle. (Joh 1:3) Herran päivä on liiton merkki Jumalan, Kristuksen ja ihmisen välillä kaikille jotka vastaanottavat Kristuksen ja liittyvät Jumalan Israeliin. (Hes 20:12)
Raamatullinen viikon seitsemäs päivä, Herran oma päivä, on meidän lauantai. Sunnuntaimme muutettiin maassamme lainsäädännöllä viikon seitsemänneksi päiväksi 1973. Tämä on ihmisen asettama seitsemäs päivä, ei Jumalan asettama. Alunperin Keisari Konstantinus Suuri ja paavi muuttivat viikkojärjestystä kun liittivät Herran päivän auringonjumalan päivään 7.3.321 ja tekivät sapatista pakanallisen juhlan. Taustalla oli Konstantinuksen kristillisyys ja hän halusi tehdä kädenojennuksen pakanoille muuttamalla Jumalan lakia. (Dan 7:25)
Jeesus ei siis purkanut sapattia, koska ei muuttanut lakiakaan. Omilla sanoillaan Jeesus vahvisti lain olemaan voimassa kaikkina maailman aikoina. (Matt 5:17-18, Luuk 16:17, Jaak 2:10-12) Lainmuutoksen teki aivan toinen valta ihmiskäskyin. Raamattu ei valtuuta sapatin muuttamiseen missään yhdelläkään sanalla.
Monet ovat kuitenkin tahtoneet kumota sapatin vetoamalla "Jeesus on sapatin Herra." Tässä Jeesus kuitenkin tahtoi opettaa oikeata sapatin viettoa, -ei kumota sapattia.- luetun ymmärtäminen?
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
Joh. 9:16
Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä. luetun ymmärtäminen? kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
Joh. 9:16
Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä.Rauhaa
Niin.
Hän kumosi fariseusten sapatin!
Fariseuksethan tappoivat Jeesuksen siksi että pelkäsivät maallisen valtansa puolesta.
Uskataa nyt kumota farseusten käskytkin?!
Lue vaan tarkkaan se opetus, ja lisää
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Siunausta
jari laurila- kerran viel
jarlau kirjoitti:
Rauhaa

jari laurilaJoh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi. kerran viel kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.Rauhaheippa
Niin, hän kumosi fariseusten käskyt, ja opetti oikeata sapatin viettoa ihmisille.
Et kai Sinä vaan ole samaa mieltä fariseusten kanssa?
OLIKO JEESUS IHMINEN VAI JUMALA? JEESUKSEN JUMALUUS?
Kristus pukeutui ihmisluontoon tavoittaakseen ihmiskunnan paremmin. Maailman pelastaminen tarvitsi jumaluutta, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Jumalan Poika tuli ihmiseksi toimiakseen välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä.
Jeesus oli olemassa jo ennen aikojen alkua. Johannes sanoo (Joh 1:1-14) "Alussa oli sana. Sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala. (Kol 1: 17, Miik 5: 1) Jumala nimitti Jeesuksesta pojakseen (Matt 3: 17) sekä Jumalaksi. (Hepr 1 :4-8) Poika on perillinen ja Pojan välityksellä Hän on luonut maailmat. (Jae 2-3, Joh 1 :2-3, Kol 1: 16) Profeetta Jesaja ennusti tulevasta lapsesta: "Hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (Jes 9:5)
- Enkelit kumartavat Jeesusta (Hepr 1 :4-6)
- Enkeleillekään ei saanut osoittaa jumalallista kunnioitusta, mutta Jeesus hyväksyi tällaisen kunnioituksen itseään kohtaan. (Matt 28: 17-18), Ilm 19:10)
- Jeesuksen yksi nimistä "Immanuel" merkitsee "Jumala on kanssamme." (Matt 1 :23)
- UT:ssä Häntä kutsutaan kuten Jumalaa "Herraksi." (Matt 3:3)
- Tuomas joka epäili, tunnusti "Minun Herrani ja Jumalani." (Joh 20:28)
- Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt 28:18)
- Kaikki ihmiset ovat Hänen vallassaan ja Hän voi antaa ikuisen elämän (Joh 17:2)
- Häneltä kaikki viisaus (Kol 2:3)
- Jeesus Kristus on ikuinen (Hepr 13:8)
- Jeesus on Jumalan Pyhä ( Mark 1 :24, Luuk 1 :35)
- Hänen on valta ja rauha loputon valtakunnassaan. (Jes 9:6)
- Jeesus pitää kaiken koossa (Kol 1: 17)
- Jeesuksella on oikeus antaa synnit anteeksi. (Matt 9:6, Mark 2:5-7)
- Hän joka herättää kuolleista on Jeesus Kristus. (Joh 5:28-29, I1m 1:17-18)
Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta Sananlaskujen 8:22-36 luomistöiden esikoisena Jumalan "luotuna." Onko Jeesus siten luotu? Emme voi täsmällisesti tietää miten Jeesus syntyi Isästä, mutta on huomattava että Snl (8:22) ei käytetä samaa sanaa luomisesta kuin mitä käytetään luomiskertomuksen yhteydessä. Raamatun käännöksissä onkin puhuttu usein "asettamisesta" ja "omistamisesta" luomisen sijaan. Hebrean "baaraa" tarkoittaa luomista, mutta sitä Snl 8:22 ei käytä. Tämä kuva Jeesuksesta on siten kuvainnollinen esitys, eikä Häntä mainita tässä nimeltä. Siksi onkin perustettava muille selvemmille Raamatun kohdille mm. mitä edellä on esitetty.
Jos kissa synnyttää pennun, on se kissa. Samoin käy koiranpennun kanssa. Jos ihminen synnyttää lapsen, tulee siitäkin ihminen. Samoin luonnollisesti voimme ajatella että Jumalan Poika on tietysti Jumala.
Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tunnustaa "Jeesus Kristus on Herra." Kaikkien on polvistuttava. Jeesukselle Kristukselle kuuluu jumalallinen kunnioitus. (Fil 2:9-11, 2 Tim 4:18, Hepr 13:21)
Ylistetty olkoon Isä Kaikkivaltias ja Jeesus Kristus, Herra.
Siunausta
Jari laurilakerran viel kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.MIKSI LEPOPÄIVÄN (SAPATIN) VIETTO ON TÄRKEÄTÄ?
Lepopäivän vietto perustuu luomiseen ja on siten luomisen muisto. (1 Moos 2:1-3, 2 Moos 20:8-11) Sapatti on myös "merkki" ihmisen ja Jumalan välillä ikuisesti. (2 Moos 31:13-17) Sapattia onkin vietetty kaikkina maailmanaikoina. Käsitys että sapatti oli vain "juutalaisten juhla" ei siten pidä paikkaansa. Sapattia vietettiin jo vuosisatoja ennen kuin oli ensimmäistäkään juutalaista olemassa.
Ihminen tarvitsee lepopäivän. Levättyään seitsemäntenä päivänä Jumala erotti ja pyhitti lepopäivän ihmiselle jolloin ihmisen lepäisi ja mietiskelisi luomistekoja ja luodut näkisivät Luojan hyvyyden ja rakkaus Luojaan vahvistuisi. Lepopäivä annettiin koko ihmiskunnalle. Jumalan tarkoitus on että ihminen panisi sivuun kaikki omat harrastuksensa, työnsä ja pyrkimyksensä voidakseen vapaammin ajatella ja palvella Jumalaa.
Lepopäivää ei pidä sekoittaa fariseusten arvottomiin ihmiskäskyihin. Jumala on antanut ohjeensa sapatin viettoon: "Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta." (Jes 58:13-14) VKR: "Etkä puhu joutavia", tarkoittaa ettei sapattiin sopimattomista asioista edes puhuta. Ajatuksia ei sapattina tule pitää maallisissa asioissa.
Sapatti on sopiva päivä tavata omaisia ja tehdä evankeliumin työssä hyvää. Vaikka kristitty vaeltaakin Hengessä päivittäin ovat monet työn ja perheiden vuoksi kiireisiä. Ihminen tarvitsee sapatin virkistyäkseen henkisesti, hengellisesti ja ruumiillisesti. Sapattia vietetään koska se on Jumalan käsky: "Muista pyhittää lepopäiväsi." (2 Moos 20:8-11, 5 Moos 5:12-15) Sapatti vahvistettiin Siinailla, mutta sitä ei silloin tehty tunnetuksi. Sapatti oli Israelin kansalle myös synnistä vapautumisen muisto kun Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta.
Luomisessa säädetty päivä on edelleen voimassa koska Jumalan lakikin on voimassa.(Jes 66:23, Luuk 16:17) Joka yhtäkin käskyä rikkoo, rikkoo koko lain. Sapatti koetteleekin kuuliaisuutta ja rakkautta (Jaak 2:10-12, 1 Joh 5:3, 1 Joh 2:4) Sapatti viittaa Jumalaan Luojana ja siksi sapatti erottaa oikean Jumalan epäjumalista. Kaikki seitsemännen päivän viettäjät osoittavat sapatin vietollaan olevansa taivaan ja maan Luojan palvelijoita. Näin sapatti pysyy merkkinä ihmisen kuuliaisuudesta ja liitosta Luojansa kanssa ikuisesti. Lepopäiväkäskystä selviää Lain- antajan nimi ja arvo.
Jeesuksen Kristuksen omat sanat kertovat ettei Hän muuttanut sapattia. (Matt 5:17-19) Hän puhui Jerusalemin hävityksestä joka tapahtui vuonna 70 jkr "Rukoilkaa että ette joutuisi pakomatkalle sapattina." (Matt 24:20) Apostoli Johanneskin vietti sapattia (Ilm 1:10)
Raamatullinen viikon seitsemäs päivä (jonka Jumala itse sääti luomisessa ja laissaan) on lauantai. Suomessa muutettiin viikon päiväjärjestystä 1.1.1973 siten että ensimmäisestä päivästä (sunnuntai) tehtiin seitsemäs päivä ihmisasetuksella lainsäädännön keinoin. Monissa maissa lauantai on edelleen viikon seitsemäs päivä.Sapatin muuttamiselle ei ole Raamatullisia perusteita. Siksi sapatin viettäjiä Herralle uskollisia on ollut kaikkina maailman aikoina. Sapattia vietetään uudessa maassakin. (Jes 66:22-23)- Nimimerkki
Muistitko lukea tätä: *Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he Hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina". Niin Hän sanoi heille: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien? Tai ettekö ole lukeneet laista, että p a p i t sapattina pyhäkössä r i k k o v a t sapatin ja ovat kuitenkin s y y t t ö m ä t ? Mutta Minä sanon teille: tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi. Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi s y y t t ö m i ä . Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."*
- annu42
kerran viel kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.Totuushan on, että nuo 513 fariseusten tekemää käskyä yhden Jumalan käskyn täydentämiseksi kumottiin. Itse Herra Jeesus, Jumalan ainosyntyinen Poika, tuli ja vietti täydellisesti sapattia ihmisten kekellä ja opetuslastensa kanssa. Jos Jeesus olisi tosiaan rikkonut yhtäkin käskyä vastaan, hänen uhrinsa olisi jäänyt puolitiehen.
Hän on täydellinen lain laatija ja täydellinen sen pitäjä. Tämä on asia, johon meistä ei kukaan pysty. Juuri siksi meidän on turvattava hänen uhriinsa, joka syntisen tähden annettiin.
Jos väität, että Jeesus kumosi neljännen käskyn, väität mahdottomia. Jumalako Jeesuksessa tekisi tyhjäksi oman sanansa? hän sanoo: "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk. 16:17)
Raamattuopettajani sanoi kauan sitten, että Jeesus tarkoitti sitä pientä heittomerkin näköistä pilkkua hebrean kielessä. Opettajani oli Margit Suring, joka sentään luki teologian alalla tohtoriksi. Uskon hänen hallitsevan jopa hebrean kielen niin hyvin, että selitys on oikea.
Kuten Jarlau kirjoitti yhdessä viestissään, kirjanoppineet ja fariseukset näkivät valtansa luhistuvan, joten heidän olikin syytä vihata Jeesusta. Hän oli Jumala ihmishahmossa, joten heidän olikin syytä vihata, varsinkin kun olivat eksyneet aivan väärään suuntaan suoralta tieltä. Sanoivathan he suoraan oman tuomionsa Jeesuksen vertauksen kuullessaan, koska tunnistivat itsensä viinitarhan huonoiksi hoitajiksi.
Jeesus opetti "kuin se jolla on valta", eikä niin kuin nämä kierot opettajat, joilla oli satoja käskyjä hallita nöyrää kansaa oikkujensa mukaan. Kuka heistä enää jaksoi ajatellakaan laista positiivisesti, kun kaikki oli kierosti väännetty toiseksi.
Tänä päivänä Jeesus odottaa, että otamme vaarin hänen selvistä sanoistaan, emmekä korvasyyhyyn anntuista opetuksista. Portti on ahdas ja tie kaita, joka vie ikuiseen elämään. - adveli
jarlau kirjoitti:
Rauhaheippa
Niin, hän kumosi fariseusten käskyt, ja opetti oikeata sapatin viettoa ihmisille.
Et kai Sinä vaan ole samaa mieltä fariseusten kanssa?
OLIKO JEESUS IHMINEN VAI JUMALA? JEESUKSEN JUMALUUS?
Kristus pukeutui ihmisluontoon tavoittaakseen ihmiskunnan paremmin. Maailman pelastaminen tarvitsi jumaluutta, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Jumalan Poika tuli ihmiseksi toimiakseen välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä.
Jeesus oli olemassa jo ennen aikojen alkua. Johannes sanoo (Joh 1:1-14) "Alussa oli sana. Sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala. (Kol 1: 17, Miik 5: 1) Jumala nimitti Jeesuksesta pojakseen (Matt 3: 17) sekä Jumalaksi. (Hepr 1 :4-8) Poika on perillinen ja Pojan välityksellä Hän on luonut maailmat. (Jae 2-3, Joh 1 :2-3, Kol 1: 16) Profeetta Jesaja ennusti tulevasta lapsesta: "Hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (Jes 9:5)
- Enkelit kumartavat Jeesusta (Hepr 1 :4-6)
- Enkeleillekään ei saanut osoittaa jumalallista kunnioitusta, mutta Jeesus hyväksyi tällaisen kunnioituksen itseään kohtaan. (Matt 28: 17-18), Ilm 19:10)
- Jeesuksen yksi nimistä "Immanuel" merkitsee "Jumala on kanssamme." (Matt 1 :23)
- UT:ssä Häntä kutsutaan kuten Jumalaa "Herraksi." (Matt 3:3)
- Tuomas joka epäili, tunnusti "Minun Herrani ja Jumalani." (Joh 20:28)
- Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt 28:18)
- Kaikki ihmiset ovat Hänen vallassaan ja Hän voi antaa ikuisen elämän (Joh 17:2)
- Häneltä kaikki viisaus (Kol 2:3)
- Jeesus Kristus on ikuinen (Hepr 13:8)
- Jeesus on Jumalan Pyhä ( Mark 1 :24, Luuk 1 :35)
- Hänen on valta ja rauha loputon valtakunnassaan. (Jes 9:6)
- Jeesus pitää kaiken koossa (Kol 1: 17)
- Jeesuksella on oikeus antaa synnit anteeksi. (Matt 9:6, Mark 2:5-7)
- Hän joka herättää kuolleista on Jeesus Kristus. (Joh 5:28-29, I1m 1:17-18)
Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta Sananlaskujen 8:22-36 luomistöiden esikoisena Jumalan "luotuna." Onko Jeesus siten luotu? Emme voi täsmällisesti tietää miten Jeesus syntyi Isästä, mutta on huomattava että Snl (8:22) ei käytetä samaa sanaa luomisesta kuin mitä käytetään luomiskertomuksen yhteydessä. Raamatun käännöksissä onkin puhuttu usein "asettamisesta" ja "omistamisesta" luomisen sijaan. Hebrean "baaraa" tarkoittaa luomista, mutta sitä Snl 8:22 ei käytä. Tämä kuva Jeesuksesta on siten kuvainnollinen esitys, eikä Häntä mainita tässä nimeltä. Siksi onkin perustettava muille selvemmille Raamatun kohdille mm. mitä edellä on esitetty.
Jos kissa synnyttää pennun, on se kissa. Samoin käy koiranpennun kanssa. Jos ihminen synnyttää lapsen, tulee siitäkin ihminen. Samoin luonnollisesti voimme ajatella että Jumalan Poika on tietysti Jumala.
Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tunnustaa "Jeesus Kristus on Herra." Kaikkien on polvistuttava. Jeesukselle Kristukselle kuuluu jumalallinen kunnioitus. (Fil 2:9-11, 2 Tim 4:18, Hepr 13:21)
Ylistetty olkoon Isä Kaikkivaltias ja Jeesus Kristus, Herra.
Siunausta
Jari laurila///////Niin, hän kumosi fariseusten käskyt, ja opetti oikeata sapatin viettoa ihmisille./////
Ei kai Jeesus ihmisten käskyjä tullut kumoamaan.
Niitä asioitahan on maailma aina ollut väärällään, mitä ihmiset ovat säätäneet toisilleen.
Adventtikirkko opettaa siinäkin väärin että Jeesus tuli kumoamaan ihmiskäskyt.Eihän ihmiskäskyjä taivaasta tulla kumoamaan eikä ne tarvitse sovitusta. - kissa"
jarlau kirjoitti:
Rauhaheippa
Niin, hän kumosi fariseusten käskyt, ja opetti oikeata sapatin viettoa ihmisille.
Et kai Sinä vaan ole samaa mieltä fariseusten kanssa?
OLIKO JEESUS IHMINEN VAI JUMALA? JEESUKSEN JUMALUUS?
Kristus pukeutui ihmisluontoon tavoittaakseen ihmiskunnan paremmin. Maailman pelastaminen tarvitsi jumaluutta, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Jumalan Poika tuli ihmiseksi toimiakseen välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä.
Jeesus oli olemassa jo ennen aikojen alkua. Johannes sanoo (Joh 1:1-14) "Alussa oli sana. Sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala. (Kol 1: 17, Miik 5: 1) Jumala nimitti Jeesuksesta pojakseen (Matt 3: 17) sekä Jumalaksi. (Hepr 1 :4-8) Poika on perillinen ja Pojan välityksellä Hän on luonut maailmat. (Jae 2-3, Joh 1 :2-3, Kol 1: 16) Profeetta Jesaja ennusti tulevasta lapsesta: "Hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (Jes 9:5)
- Enkelit kumartavat Jeesusta (Hepr 1 :4-6)
- Enkeleillekään ei saanut osoittaa jumalallista kunnioitusta, mutta Jeesus hyväksyi tällaisen kunnioituksen itseään kohtaan. (Matt 28: 17-18), Ilm 19:10)
- Jeesuksen yksi nimistä "Immanuel" merkitsee "Jumala on kanssamme." (Matt 1 :23)
- UT:ssä Häntä kutsutaan kuten Jumalaa "Herraksi." (Matt 3:3)
- Tuomas joka epäili, tunnusti "Minun Herrani ja Jumalani." (Joh 20:28)
- Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt 28:18)
- Kaikki ihmiset ovat Hänen vallassaan ja Hän voi antaa ikuisen elämän (Joh 17:2)
- Häneltä kaikki viisaus (Kol 2:3)
- Jeesus Kristus on ikuinen (Hepr 13:8)
- Jeesus on Jumalan Pyhä ( Mark 1 :24, Luuk 1 :35)
- Hänen on valta ja rauha loputon valtakunnassaan. (Jes 9:6)
- Jeesus pitää kaiken koossa (Kol 1: 17)
- Jeesuksella on oikeus antaa synnit anteeksi. (Matt 9:6, Mark 2:5-7)
- Hän joka herättää kuolleista on Jeesus Kristus. (Joh 5:28-29, I1m 1:17-18)
Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta Sananlaskujen 8:22-36 luomistöiden esikoisena Jumalan "luotuna." Onko Jeesus siten luotu? Emme voi täsmällisesti tietää miten Jeesus syntyi Isästä, mutta on huomattava että Snl (8:22) ei käytetä samaa sanaa luomisesta kuin mitä käytetään luomiskertomuksen yhteydessä. Raamatun käännöksissä onkin puhuttu usein "asettamisesta" ja "omistamisesta" luomisen sijaan. Hebrean "baaraa" tarkoittaa luomista, mutta sitä Snl 8:22 ei käytä. Tämä kuva Jeesuksesta on siten kuvainnollinen esitys, eikä Häntä mainita tässä nimeltä. Siksi onkin perustettava muille selvemmille Raamatun kohdille mm. mitä edellä on esitetty.
Jos kissa synnyttää pennun, on se kissa. Samoin käy koiranpennun kanssa. Jos ihminen synnyttää lapsen, tulee siitäkin ihminen. Samoin luonnollisesti voimme ajatella että Jumalan Poika on tietysti Jumala.
Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tunnustaa "Jeesus Kristus on Herra." Kaikkien on polvistuttava. Jeesukselle Kristukselle kuuluu jumalallinen kunnioitus. (Fil 2:9-11, 2 Tim 4:18, Hepr 13:21)
Ylistetty olkoon Isä Kaikkivaltias ja Jeesus Kristus, Herra.
Siunausta
Jari laurilaNiinpä niin! Ja jos sanassa sanotaan, että Jeesus kumosi sapatin ,niin siinä sanotaan, että Jeesus kumosi sapatin. Missään ei sanota että Jeesus kumosi Fariseusten sapatin! Vai sanotaanko? Oliko Fariseuksilla, Saddukeuksilla , Kiivailijoilla, Essealaisilla; Maan hiljaisilla, ym. juutalaisten ryhmillä ja uskonnnollis-poliittisilla puolueilla kullakin oma sapattinsa, joista Jeesus sitten kumosi Fariseusten sapatin?
- löytyy
annu42 kirjoitti:
Totuushan on, että nuo 513 fariseusten tekemää käskyä yhden Jumalan käskyn täydentämiseksi kumottiin. Itse Herra Jeesus, Jumalan ainosyntyinen Poika, tuli ja vietti täydellisesti sapattia ihmisten kekellä ja opetuslastensa kanssa. Jos Jeesus olisi tosiaan rikkonut yhtäkin käskyä vastaan, hänen uhrinsa olisi jäänyt puolitiehen.
Hän on täydellinen lain laatija ja täydellinen sen pitäjä. Tämä on asia, johon meistä ei kukaan pysty. Juuri siksi meidän on turvattava hänen uhriinsa, joka syntisen tähden annettiin.
Jos väität, että Jeesus kumosi neljännen käskyn, väität mahdottomia. Jumalako Jeesuksessa tekisi tyhjäksi oman sanansa? hän sanoo: "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk. 16:17)
Raamattuopettajani sanoi kauan sitten, että Jeesus tarkoitti sitä pientä heittomerkin näköistä pilkkua hebrean kielessä. Opettajani oli Margit Suring, joka sentään luki teologian alalla tohtoriksi. Uskon hänen hallitsevan jopa hebrean kielen niin hyvin, että selitys on oikea.
Kuten Jarlau kirjoitti yhdessä viestissään, kirjanoppineet ja fariseukset näkivät valtansa luhistuvan, joten heidän olikin syytä vihata Jeesusta. Hän oli Jumala ihmishahmossa, joten heidän olikin syytä vihata, varsinkin kun olivat eksyneet aivan väärään suuntaan suoralta tieltä. Sanoivathan he suoraan oman tuomionsa Jeesuksen vertauksen kuullessaan, koska tunnistivat itsensä viinitarhan huonoiksi hoitajiksi.
Jeesus opetti "kuin se jolla on valta", eikä niin kuin nämä kierot opettajat, joilla oli satoja käskyjä hallita nöyrää kansaa oikkujensa mukaan. Kuka heistä enää jaksoi ajatellakaan laista positiivisesti, kun kaikki oli kierosti väännetty toiseksi.
Tänä päivänä Jeesus odottaa, että otamme vaarin hänen selvistä sanoistaan, emmekä korvasyyhyyn anntuista opetuksista. Portti on ahdas ja tie kaita, joka vie ikuiseen elämään.mm. Hammurabin laki. Jos Hammurabi lienee ollut Jeesus niin sitten kai Jeesus on ollut Mooseksen lain antaja.
Pysytään nyt edes hieman tosiasioiden puitteissa. kissa" kirjoitti:
Niinpä niin! Ja jos sanassa sanotaan, että Jeesus kumosi sapatin ,niin siinä sanotaan, että Jeesus kumosi sapatin. Missään ei sanota että Jeesus kumosi Fariseusten sapatin! Vai sanotaanko? Oliko Fariseuksilla, Saddukeuksilla , Kiivailijoilla, Essealaisilla; Maan hiljaisilla, ym. juutalaisten ryhmillä ja uskonnnollis-poliittisilla puolueilla kullakin oma sapattinsa, joista Jeesus sitten kumosi Fariseusten sapatin?
Rauhaa
Ei kaikkia asioita voida sanoa selvillä lauseilla.
Pitää huomioida Raamatun koko muu opetus.
Lisää:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Siunausta
jari laurila- juuri.......
jarlau kirjoitti:
Rauhaa
Ei kaikkia asioita voida sanoa selvillä lauseilla.
Pitää huomioida Raamatun koko muu opetus.
Lisää:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Siunausta
jari laurila.....selvemmin sanoa. Johan tuo oli niin selkeästi sanottu, että tulkintaa ei tarvita.
Miksi sinä tulkitset kaiken päinvastaiseksi kuin se on alunperin kirjoitettu? - "miiri"
Nimimerkki kirjoitti:
Muistitko lukea tätä: *Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he Hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina". Niin Hän sanoi heille: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien? Tai ettekö ole lukeneet laista, että p a p i t sapattina pyhäkössä r i k k o v a t sapatin ja ovat kuitenkin s y y t t ö m ä t ? Mutta Minä sanon teille: tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi. Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi s y y t t ö m i ä . Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."*
Olen kuullut tuosta adventistin selityksen. Tuo oli kyllä paljon parempi.
jeesus tuossa todistaa että ihminen on tärkeämpi kuin luotu päivä jolla ei ole elämää.
Lepopäivä oli säädetty levon sallimiseksi Jumalan säädettyä ihmiselle "otsa hiessä rehkimisen" leivän hankkimiseksi.
Jeesus tarkoittaa sanomisellaan, että sapattia ei ole tarkoitettu ihmisten kiusaamista varten; miksi te sitten adventisteina kiusaatte ihmisiä turhilla puheillanne? - vain tekemiset
luetun ymmärtäminen? kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
Joh. 9:16
Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä.Siinähän oli vain siitä kysymys mitä Jeesus teki,juutalaisethan olivat laittaneet tarkat säännöt mitä saa sapattina tehdä.Jeesus ei siinäkään tilanteessa sanonut mitäään sellaista,että kumoan sapatin,tai lakkautan sapatin.Vaan hän sanoi ,että sapattinakin on lupa tehdä hyvää ,niinkuin Taivaallinenen Isänikin tekee alati hyvää.Hän ei myöskään sanonut, että tästä eteenpäin saatte itse valita minkä päivän pidätte pyhänä lepopäivänä.Jeesus noudatti aina Isänsä,Jumalan tahtoa.JUUTALAISET olivat vihaisia,KOSKA HE PITIVÄT JEESUSTA vain tavallisena ihmisenä,eivätkä Jumalan poikana,joh:5.18.Sentähden juutalaiset tavoittelivat häntä vielä enemmän tappaaksensa,kun hän eiainoastaan kumonnut sapattia,VAAN SANOI MYÖS JUMALAA ISÄKSENSÄ.siis JUUTALAISTEN MIELESTÄ Jeesus tekemisellään KUMOSI SAPATIN.Jeesus ei ole kumonnut sapattia,päinvastoin Hän teki sapattisin parannustyötä,jota mekin voimme tehdä myös sapattisin.
- eivät uskoneet
kerran viel kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.eihän juutalaiset edes uskoneet,että JEESUS on JUMALAN POIKA.Vaan syyttivät siitäkin Jeesusta ja vainosivat häntä tappaakseen,juuri siitä syystä.joh:5.18,lueppa koko jae älä ainoastaan,osittain.
- Sirkka Iita
löytyy kirjoitti:
mm. Hammurabin laki. Jos Hammurabi lienee ollut Jeesus niin sitten kai Jeesus on ollut Mooseksen lain antaja.
Pysytään nyt edes hieman tosiasioiden puitteissa.Jumalan koko laki,kaikki kymmenen käskyä on muuttumaton ja Pyhä.Ihmiset tarvitsevat tien viittoja.Vai näyttääkö siltä,että ihmiset oisivat niin pyhittyneitä ja synnittömiä,että he eivät enää lakia tarvitse?Jeesus ei lunastanut meitä pahan palvelioiksi,vaan rakastamaan Jumalaa ylikaiken,ja lähimäistämme,niinkuin itseämme.Rakkauteen kuuluu myöskin toisen kunnioittaminen.Vai ellämmekö jo niin lopun aikaa,että Saatana on jo herättänyt sen lahkokunnan,jotka opettavat,että,Jumalan kymmenen käskyä olisi kirkosta poistettava?Tämähän on ennustettu."Rakkaus Jumalaan on se,että pidämme Hänen käskynsä."Kristuksen rauhaa!
Ps:Joh.ilm.-"Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni,ja Hänen liittonsa arkki näkyi Hänen temppelissään."Ilmestyskirja myöskin on varmin todistaja siitä että Jumalan käskyt ovat voimassa,vielä Jeesuksen tulemuksen aikaankin:"-Tässä on pyhien kärsivällisyys,niiden jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."
Näin sanoo Jumalan sana,sitä ei voi kukaan tyhjäksi tehdä. - TaistoRa.
Nimimerkki kirjoitti:
Muistitko lukea tätä: *Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he Hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina". Niin Hän sanoi heille: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien? Tai ettekö ole lukeneet laista, että p a p i t sapattina pyhäkössä r i k k o v a t sapatin ja ovat kuitenkin s y y t t ö m ä t ? Mutta Minä sanon teille: tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi. Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi s y y t t ö m i ä . Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."*
Aivan oikein, mutta nämä tulkitsevat asian niin, että kun ollaan uskossa Jeesukseen ja kun Jeesus on sapatin Herra, niin silloin sapattia tulee myös viettää VT,n lain mukaan niin kuin Juutalaisetkin tekevät!
He eivät kaiketi ole lukeneet vanhastatestamentista esim, Psalmia ->
>>Psa 147:19 "Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille"!.
20 "Niin hän ei ole tehnyt yhdellekään pakanakansalle", ja hänen oikeuksiansa ne eivät tunne. Halleluja! - Jasmine 9v.
luetun ymmärtäminen? kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
Joh. 9:16
Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä.Jumala ei sanojansa muutta!Sanoo Jasmine 9v.
Johan tuon lapsikin ymmärtää. - Aramiz
kerran viel kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.Systemaattisesta ajattelun yksinkertaisesta
maailmasta. Silloin alkaisit ymmärtää hieman
enemmän todellista raamatun perussuuntaa. Kysyn vain mitä tarkoittaa Lause. Tämän kaiken minä annan sinulle jos vain kumarrat minua? Tämä lause oli käytössä silloin kun Jeesus oli kiusauksessa erämaassa. Kiusaaja oli Lusifer.
Kumarsiko Jeesus silloin Lusiferiä? Eipä tietenkään. Koska Hengellisessä maailmassa on
olemassa kaksi Henkivaltaa ja kumpikin valta on
antanut omilleen sinetin josta voi tunnustaa,
kuka hallitssee valtakuntaa. Raamatun mukaan Jumala on antanut Sinetikseen Sapatin. Lusifer
taas on antanut sinetikseen Sunnuntain. Tämä asia on erittäin helppotajuinen Jokaiselle, joka
ymmärtää vähääkään hallitsian kuuiaisuus muodosta
.
Siis minkä kaltainen Hallitsia Jeesus oikein onkaan hän on Sapatin asetuksen päämies ja sitten hän asettuukin Lusiferin Hallituksen
johtoon. Näin järkiperäisesti minä en voi hyväksyä sitä, että Jeesus on vastoin hänen omaa
mieltään asettu Lusiferin Valtakunnan päämieheksi
Jos hän ei eläessään palvellut Lusiferia, niin
olisiko hän nyt mentyään isänsä luo luopunut
omasta valtikastaan Lusiferin hyväksi. Ystäväni
lue Evankeliumit huolellisesti. Katso joka kohta
erittäin tarkkaan missä sinä voit nähdä Jeesuksen luopuneen Isänsä antamasta Kruunusta.
Ei jeesus vaihtanut mitään mitä hän oli asettanut
Ei edes tämän 40 päivän aikana Jeesus antanut yhtä ainoata neuvoa luopua hänen antamistaan käskyistä. Jos voielä luet Evankeliumit tarkkaan
ja myös Paavalin Käytännön, niin huomaat että
Sapatti oli muuttumaton, niin kauvan kuin, vielä
Apostolit elivät.
Sanoihan Paavali jo kirjoituksessaan Tessalonika-
laisille, että ensin pitää luopumuksen tapahtuman ja sen jälkeen ilmestyy tuo laiton
joka asettuu Jumalan Temppeliin ja julistaa
olevansa Jumala. Onhan tämäkin tapahtunut ja tämä paavalin sana oli totta!!!Paavali ei valehdellut. Kuitenkin nykyään kyllä uskon nimissä valehdellaan oiken julkeasti. Jeesuskin
on jo pillkan kohteena. Hävetkää Luopiot
Maran ata - ei kumonnut
luetun ymmärtäminen? kirjoitti:
Joh. 5:18
Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
Joh. 9:16
Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä.JEESUS EI KUMONNUT SAPATTIA, jokainen järkevä ihminen sen tajuaa... Jos taju on joillakin kankaalla, niin eihän sitä mitään tajua, vaan tajuttomana vääristelee kaikkea.
Jeesus itse sanoo: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.
- Timo Flink
Joh 5:18 tarkoittaa sitä, että Jeesus ei piitannut juutalaisten perinnäissäännöistä. Nämä perinnäissäännöt olivat suullista perimätietoa rabbien opetuksista, eikä niillä ole suoranaista tekemistä kymmenen käskyn sapatin kanssa. Näitä perinnäissääntöjä pidettiin samalla viivalla Jumalan lain kanssa. Usein nämä perinnäissäännöt ohittivat Jumalan lain ja siksi Jeesus moitti juutalaisia siitä, että he itse keksimillään säädöksillä kumosivat Jumalan käskyn.
Kreikan sana "lyoo" voi tarkoittaa "kumota" (KR38), "rikkoa" (KR92) ja "vapauttaa kahleista". Olisi aivan yhtä oikein kääntää lainaamasi lause muodossa: "... hän ei ainoastaan vapauttanut sapattia kahleista ..."
Väität, että Jeesus ei pitänyt sapattia. Väite on hölynpölyä. Lue Luuk. 4:16. Jos Jeesus ei olisi pitänyt sapattia, hän olisi tehnyt syntiä, eikä voisi ketään meistä pelastaa. Jeesus ei missään tapauksessa ollut itse antamaansa sapattikäskyä vastaan, vaan juutalaisia perinnäissääntöjä vastaan.
Timo Flink- kumotaan
ei suinkaan sanota tätä ohjetta tai asetusta vapautettavan kahleista vaan sanotaan, että se kumotaan.
- Timo Flink
kumotaan kirjoitti:
ei suinkaan sanota tätä ohjetta tai asetusta vapautettavan kahleista vaan sanotaan, että se kumotaan.
Tarkoitinkin sitä, että koska teksti voidaan kääntää "vapautti kahleista", tarkoittaa se sitä, että juutalaiset olivat kahlehtineet sapatin omilla säädöksillään, jotka Jeesus esimerkillään kumosi. Tällöin ei kuitenkaan kumoudu Jumalan asetus, vaan ainoastaan ihmisten vääristymät.
Timo Flink
- kummonnut
Jeesus ei kumonnut yhtään Jumalan käskyä!Vaan sanoi että:-Ennen maa ja taivas katoavat,mutta Jumalan käskyistä ei katoa yksikään kirjain,ei pieninkään piirto.Maa ja taivas ovat vielä jäljellä,siispä KAIKKI Jumalan käskytkin ovat jäljellä.
- entäs toista kautta
Lain antaminen tehtiin juutalaisille Siinain erämaassa.Laki ei silloin koskenut muita kansoja kuin juutalaisia.
Tämä on selkeästi kerrottuna.
Miksi kukaan ei osoita sitä päivämäärää jolloin laki tuli koskemaan myös pakanakansoja.
Sellaista päivämäärää ei löydy Raamatusta eikä sitä ole missään muuallakaan kerrottuna.
Adventistien väite on siten vailla perusteita.
Evankeliumiin ei ole liitetty Mooseksen lakia.
Sellaisesta liittämisestä ei ole mitään näyttöä.
Päinvastoin Uudesta testamentista löytyy lukuisia todisteita apostolien kiistelleen juutalaisten kanssa, kun nämä olisivat vaatineet kristinuskoon kääntyneiden noudattavan juutalaisia lakimääräyksiä.
Paavali nuhtelee galatalaisia lakiin turvautumisesta ja selittää juurta jaksain miksi laki on tarpeeton kristityille.
Jeesuskin opetti, että Hän lähettää uskoville Pyhän Hengen opettamaan kaikkeen totuuteen.
Lain opettamisesta Jeesus ei määrännyt pienimmälläkään ilmaisulla.
Ne jotka lain ovat ottaneet noudatettavakseen ovat velvollisia täyttämään sen kaikki määräykset. Siitä ei voi itse valita osia noudatettavaksi .
Lain alaisuuden tunnusmerkiksi oli määrätty ympärileikkaus.
Se ja kaikki muukin oli pidettävä kokonaisesti eikä osittain.Galatalaiskirje:
5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Tuossa Paavalin viittauksessa käy juuri ilmi, että niitäkin on ,joille lain noudattaminen kuuluu;ympärileikkauksen saaneet.Näin sitäkään osaa laista ei Jeesus muuttanut.Eihän Paavali muuten olisi näin opettanut.Näin selkeästi ja ilman tulkitsemisen tarvetta on meille kerrottu meitä koskevat asiat jos vain mielimme uskoa Evankeliumin sanaan.
1.Timoteuksen kirje:
1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
Lakia vaativat Paavalin akana ne jotka eivät olleet kritittyjä koko sydämestään ja samoin heitä löytyy meidänkin päivinämme. Nuokin tekeytyivät totuuden opettajiksi niinkuin nykyisetkin lainkiivailijat tekeytyvät. Silti he eivät ymmärrä muuta kuin oman etubnsa ajamisen saadakseen itselleen kalastetuksi kannattajia leipäkyrsänsä maksajiksi.
Työtä ruumiillaan nuo eivät tohdi tehdä rleipänsä hankkimiseksi.
Paavali oli esimerkillinen kun hän teki oman elatuksensa edestä telttoja elättäen itsensä käsillään. Varojen keruu alkuseurakunnassa tehtiin orpojen ja leskien hyväksi eikä terveiden nuorten saarnamiesten. - ei lain antamisesta
entäs toista kautta kirjoitti:
Lain antaminen tehtiin juutalaisille Siinain erämaassa.Laki ei silloin koskenut muita kansoja kuin juutalaisia.
Tämä on selkeästi kerrottuna.
Miksi kukaan ei osoita sitä päivämäärää jolloin laki tuli koskemaan myös pakanakansoja.
Sellaista päivämäärää ei löydy Raamatusta eikä sitä ole missään muuallakaan kerrottuna.
Adventistien väite on siten vailla perusteita.
Evankeliumiin ei ole liitetty Mooseksen lakia.
Sellaisesta liittämisestä ei ole mitään näyttöä.
Päinvastoin Uudesta testamentista löytyy lukuisia todisteita apostolien kiistelleen juutalaisten kanssa, kun nämä olisivat vaatineet kristinuskoon kääntyneiden noudattavan juutalaisia lakimääräyksiä.
Paavali nuhtelee galatalaisia lakiin turvautumisesta ja selittää juurta jaksain miksi laki on tarpeeton kristityille.
Jeesuskin opetti, että Hän lähettää uskoville Pyhän Hengen opettamaan kaikkeen totuuteen.
Lain opettamisesta Jeesus ei määrännyt pienimmälläkään ilmaisulla.
Ne jotka lain ovat ottaneet noudatettavakseen ovat velvollisia täyttämään sen kaikki määräykset. Siitä ei voi itse valita osia noudatettavaksi .
Lain alaisuuden tunnusmerkiksi oli määrätty ympärileikkaus.
Se ja kaikki muukin oli pidettävä kokonaisesti eikä osittain.Galatalaiskirje:
5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Tuossa Paavalin viittauksessa käy juuri ilmi, että niitäkin on ,joille lain noudattaminen kuuluu;ympärileikkauksen saaneet.Näin sitäkään osaa laista ei Jeesus muuttanut.Eihän Paavali muuten olisi näin opettanut.Näin selkeästi ja ilman tulkitsemisen tarvetta on meille kerrottu meitä koskevat asiat jos vain mielimme uskoa Evankeliumin sanaan.
1.Timoteuksen kirje:
1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
Lakia vaativat Paavalin akana ne jotka eivät olleet kritittyjä koko sydämestään ja samoin heitä löytyy meidänkin päivinämme. Nuokin tekeytyivät totuuden opettajiksi niinkuin nykyisetkin lainkiivailijat tekeytyvät. Silti he eivät ymmärrä muuta kuin oman etubnsa ajamisen saadakseen itselleen kalastetuksi kannattajia leipäkyrsänsä maksajiksi.
Työtä ruumiillaan nuo eivät tohdi tehdä rleipänsä hankkimiseksi.
Paavali oli esimerkillinen kun hän teki oman elatuksensa edestä telttoja elättäen itsensä käsillään. Varojen keruu alkuseurakunnassa tehtiin orpojen ja leskien hyväksi eikä terveiden nuorten saarnamiesten.Sapatti annettiin luomisessa,jos sitä ei olisi unohdettu,niin ei olisi tarvinnut muistuttaa ja laittaa kymmenen käskyn lakiin.Jumala antoi sen luomis työnsä muistoksi,kun muistamme sapatin ,samalla muistamme Jumalan Luojaksi.Jumala siunasi,pyhitti ja lepäsi seitsemännen päivän ja antoi meille sen pyhäksi ja levon päiväksi.Raamatussa ei missään mainita muuta lepopäivää.Se on tarkoitettu ihmistä varten eikä mitään juutalaista,ei silloin ollut kuin kaksi ihmistä maailmassa,kun Jumala antoi sapatin.Olisi aivan ihmeellistä jos sapatti olisi annettu vaan yhdelle kansalle.Valitettavasti juutalaiset lisäsivät siihen kaikenlaisia omia säädöksiään,että monet käsittävät sapatin aivan väärin ja pitävät sitä taakkana.Jeesus vapautti meidät niistä säädöksistä,mutta ei Hän missään sano että sapatti olisi kumottu ja tilalle laitettu sunnununtai mitä suurin osa ihmisistä pitää pyhänä lepopäivänä.
- Jarna
entäs toista kautta kirjoitti:
Lain antaminen tehtiin juutalaisille Siinain erämaassa.Laki ei silloin koskenut muita kansoja kuin juutalaisia.
Tämä on selkeästi kerrottuna.
Miksi kukaan ei osoita sitä päivämäärää jolloin laki tuli koskemaan myös pakanakansoja.
Sellaista päivämäärää ei löydy Raamatusta eikä sitä ole missään muuallakaan kerrottuna.
Adventistien väite on siten vailla perusteita.
Evankeliumiin ei ole liitetty Mooseksen lakia.
Sellaisesta liittämisestä ei ole mitään näyttöä.
Päinvastoin Uudesta testamentista löytyy lukuisia todisteita apostolien kiistelleen juutalaisten kanssa, kun nämä olisivat vaatineet kristinuskoon kääntyneiden noudattavan juutalaisia lakimääräyksiä.
Paavali nuhtelee galatalaisia lakiin turvautumisesta ja selittää juurta jaksain miksi laki on tarpeeton kristityille.
Jeesuskin opetti, että Hän lähettää uskoville Pyhän Hengen opettamaan kaikkeen totuuteen.
Lain opettamisesta Jeesus ei määrännyt pienimmälläkään ilmaisulla.
Ne jotka lain ovat ottaneet noudatettavakseen ovat velvollisia täyttämään sen kaikki määräykset. Siitä ei voi itse valita osia noudatettavaksi .
Lain alaisuuden tunnusmerkiksi oli määrätty ympärileikkaus.
Se ja kaikki muukin oli pidettävä kokonaisesti eikä osittain.Galatalaiskirje:
5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Tuossa Paavalin viittauksessa käy juuri ilmi, että niitäkin on ,joille lain noudattaminen kuuluu;ympärileikkauksen saaneet.Näin sitäkään osaa laista ei Jeesus muuttanut.Eihän Paavali muuten olisi näin opettanut.Näin selkeästi ja ilman tulkitsemisen tarvetta on meille kerrottu meitä koskevat asiat jos vain mielimme uskoa Evankeliumin sanaan.
1.Timoteuksen kirje:
1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
Lakia vaativat Paavalin akana ne jotka eivät olleet kritittyjä koko sydämestään ja samoin heitä löytyy meidänkin päivinämme. Nuokin tekeytyivät totuuden opettajiksi niinkuin nykyisetkin lainkiivailijat tekeytyvät. Silti he eivät ymmärrä muuta kuin oman etubnsa ajamisen saadakseen itselleen kalastetuksi kannattajia leipäkyrsänsä maksajiksi.
Työtä ruumiillaan nuo eivät tohdi tehdä rleipänsä hankkimiseksi.
Paavali oli esimerkillinen kun hän teki oman elatuksensa edestä telttoja elättäen itsensä käsillään. Varojen keruu alkuseurakunnassa tehtiin orpojen ja leskien hyväksi eikä terveiden nuorten saarnamiesten."Todellinen Jeesuksen Kristuksen tunteminen
1. Johh. 2:1
3 Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.
5 Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. [Joh. 14:21]
6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli."
Suoraan Raamatusta.
Tarkista! - pitipäs sattua
Jarna kirjoitti:
"Todellinen Jeesuksen Kristuksen tunteminen
1. Johh. 2:1
3 Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.
5 Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. [Joh. 14:21]
6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli."
Suoraan Raamatusta.
Tarkista!1. Kor.9:19. Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
20. ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
21. ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
22. heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
23. Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
Tuossa näkyy, että Paavali tarkoittaa Jumalan lailla jotain muuta kuin Mooseksen lakia.
Eikä tarvitse edes tulkita! - Voitto Ramu
pitipäs sattua kirjoitti:
1. Kor.9:19. Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,

Eikä tarvitse edes tulkita!TÄMÄ SOPII ADVENTISTEILLE:
""Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?"
JOS KRISTUS OLISI TEISSÄ, NIIN:
"Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden."
Laki ei ole edes pantu vanhurskasta varten:
"ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,"
"3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
VANHURSKAS ON VAPAA LAISTA:
"jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla."
USKOKAA NYT HYVÄLLÄ:
4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo."
"16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista."
Monille adventisteille Kristus on turhaan kuollut:
"En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut."
"Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta"."
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te jotka:
"Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta."
omavanhurskaus tulee laista:
"minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;"
pelastus ei ole laista:
"pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"
lihaa on turha yrittää vanhurskauttaa:
"ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta."
KAIKKI OVAT SYNTISIÄ:
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit"
VANHURSKAUS ILMOTETAAN ILMAN LAKIA:
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,"
"Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja." - Voitto Ramu
ei lain antamisesta kirjoitti:
Sapatti annettiin luomisessa,jos sitä ei olisi unohdettu,niin ei olisi tarvinnut muistuttaa ja laittaa kymmenen käskyn lakiin.Jumala antoi sen luomis työnsä muistoksi,kun muistamme sapatin ,samalla muistamme Jumalan Luojaksi.Jumala siunasi,pyhitti ja lepäsi seitsemännen päivän ja antoi meille sen pyhäksi ja levon päiväksi.Raamatussa ei missään mainita muuta lepopäivää.Se on tarkoitettu ihmistä varten eikä mitään juutalaista,ei silloin ollut kuin kaksi ihmistä maailmassa,kun Jumala antoi sapatin.Olisi aivan ihmeellistä jos sapatti olisi annettu vaan yhdelle kansalle.Valitettavasti juutalaiset lisäsivät siihen kaikenlaisia omia säädöksiään,että monet käsittävät sapatin aivan väärin ja pitävät sitä taakkana.Jeesus vapautti meidät niistä säädöksistä,mutta ei Hän missään sano että sapatti olisi kumottu ja tilalle laitettu sunnununtai mitä suurin osa ihmisistä pitää pyhänä lepopäivänä.
ei ole väliä minä päivänä lepopäivä pidetään.
Missään ei koristeta, että "tarkalleen sinä päivnä levätkää"
seitsenjako ei ole säilynyt luomisesta asti muuttumattomana.
Jo yksistään "Joosuan pitkä päivä "sekotti seitsenjaon- HUOMATKAAPA mille päoivälle sapatti siirtyikään tuon tuplasti pitemmän päivänä ansiosta.
Ja lisäksi: sapatti on eri puolilla maailmaan jopa vuodokauden eri aikaan.
Kun ylitetään päivämääräraja toiseen suuntaan niin sapatti jääkin kokonaan välii ja siirrytään perjantai-illasta suoraan lauantai -iltaan.
Ja lauantai- iltana toiseen sunntaan ylitettäessä sapatteja tuleekin kaksi peräkkäin.
Ompa siinä adventisteillä huuli pyöreenä mitä tehdä. - Voitto Ramu

"tilalle laitettu sunnununtai mitä suurin osa ihmisistä pitää pyhänä lepopäivänä."
Pitävätkö tosiaan SUURIN osa ihmisistä pyhänä sunnuntaita?
5- päiväistä viikkoa tehdään suuressa osassa maapalloa- onkin KAKSI lepopäivää peräkkkäin- tosi pyhiä on siis todella paljon!
Ja eläkeläiset- joista ei ole mitään poikkeusta säädetty - pitävät 7 päivää lepoa viikossa-
Rikotaan siis sääntöä: "6 päivää tee työtä", niinhän Jumalakin teki 6 päivää työtä . Miksi tuohon "6 päivää tee työtä" - rikkomiseen ei adventistit puutu? - Jarna
pitipäs sattua kirjoitti:
1. Kor.9:19. Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
20. ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
21. ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
22. heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
23. Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
Tuossa näkyy, että Paavali tarkoittaa Jumalan lailla jotain muuta kuin Mooseksen lakia.
Eikä tarvitse edes tulkita!Mitä Jumalan lain käskyä Paavali uhmasi tai tahallisesti rikkoi?
- Aramiz
Voitto Ramu kirjoitti:
ei ole väliä minä päivänä lepopäivä pidetään.
Missään ei koristeta, että "tarkalleen sinä päivnä levätkää"
seitsenjako ei ole säilynyt luomisesta asti muuttumattomana.
Jo yksistään "Joosuan pitkä päivä "sekotti seitsenjaon- HUOMATKAAPA mille päoivälle sapatti siirtyikään tuon tuplasti pitemmän päivänä ansiosta.
Ja lisäksi: sapatti on eri puolilla maailmaan jopa vuodokauden eri aikaan.
Kun ylitetään päivämääräraja toiseen suuntaan niin sapatti jääkin kokonaan välii ja siirrytään perjantai-illasta suoraan lauantai -iltaan.
Ja lauantai- iltana toiseen sunntaan ylitettäessä sapatteja tuleekin kaksi peräkkäin.
Ompa siinä adventisteillä huuli pyöreenä mitä tehdä.Uhri: Voitto Ramu ei välitä yhtikäs mitään mitä Raamattuun on kirjoitettu. Eikä Voitto kunnioita edes Jeesuksen antamaa opetusta. Koska Voitolla on oma oppinsa. Ja hän on ite oma jumalansa. Hänen valtuutensa menevät yli Jeesuksen valtuuksien. Näyttää aivan siltä, että ei voitto Jeesusta tarvitsekaan. Omassa ylimielisyydessään. Suuri on miehellä Viha Jeesusta kohtaan ja hänen lakiaan. Kuitenkin kaikella on aikansa kuten Tulee vielä Voitollekin aika kohdata Herrojen Herra ja kuningatennkuningas. Onhan Jumalan pilkallakin rajansa: Kaipa sitten Voitollekin tulee huuli pyöreeks
- Aramiz
Voitto Ramu kirjoitti:
"tilalle laitettu sunnununtai mitä suurin osa ihmisistä pitää pyhänä lepopäivänä."
Pitävätkö tosiaan SUURIN osa ihmisistä pyhänä sunnuntaita?
5- päiväistä viikkoa tehdään suuressa osassa maapalloa- onkin KAKSI lepopäivää peräkkkäin- tosi pyhiä on siis todella paljon!
Ja eläkeläiset- joista ei ole mitään poikkeusta säädetty - pitävät 7 päivää lepoa viikossa-
Rikotaan siis sääntöä: "6 päivää tee työtä", niinhän Jumalakin teki 6 päivää työtä . Miksi tuohon "6 päivää tee työtä" - rikkomiseen ei adventistit puutu?Ja venäjän lipun toisistaan? Jos voitto nämä liput eroittaa, niin pitäisi hänen kaiken toden näköisyyden mukaan eroittaa Jumala lippu Sielun vijollisen lipusta. Jos Voitto Herra ei eroitta Hengellisten valtojen lippuja, Tuskinpa hän pystyy eroittamaan mitään hengellistäkään asiaa oikeasta asiayhteydestään onhan voitto tehnyt
itsestään oman Jumalansa
Maran ata - siunausten päivä
Voitto Ramu kirjoitti:
"tilalle laitettu sunnununtai mitä suurin osa ihmisistä pitää pyhänä lepopäivänä."
Pitävätkö tosiaan SUURIN osa ihmisistä pyhänä sunnuntaita?
5- päiväistä viikkoa tehdään suuressa osassa maapalloa- onkin KAKSI lepopäivää peräkkkäin- tosi pyhiä on siis todella paljon!
Ja eläkeläiset- joista ei ole mitään poikkeusta säädetty - pitävät 7 päivää lepoa viikossa-
Rikotaan siis sääntöä: "6 päivää tee työtä", niinhän Jumalakin teki 6 päivää työtä . Miksi tuohon "6 päivää tee työtä" - rikkomiseen ei adventistit puutu?Kyllä jokainen tekeekin kuusi päivää työtä. Adventistit siivoavat sunnuntaina tai korjailevat kotia. Pihatöitäkin löytyy. Kyllä työttömätkin tekevät töitä. Eikä Raamattu puhu palkkatyöstä lepopäiväkäskyssä. Kysehän sapatissa on kaikesta omasta työstä tai toimista lakkaamisesta sapattina ja seurustelemisesta pyhän Jumalan kanssa siunasten päivänä.
- Aramiz
Voitto Ramu kirjoitti:
TÄMÄ SOPII ADVENTISTEILLE:
""Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?"
JOS KRISTUS OLISI TEISSÄ, NIIN:
"Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden."
Laki ei ole edes pantu vanhurskasta varten:
"ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,"
"3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
VANHURSKAS ON VAPAA LAISTA:
"jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla."
USKOKAA NYT HYVÄLLÄ:
4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo."
"16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista."
Monille adventisteille Kristus on turhaan kuollut:
"En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut."
"Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta"."
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te jotka:
"Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta."
omavanhurskaus tulee laista:
"minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;"
pelastus ei ole laista:
"pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"
lihaa on turha yrittää vanhurskauttaa:
"ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta."
KAIKKI OVAT SYNTISIÄ:
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit"
VANHURSKAUS ILMOTETAAN ILMAN LAKIA:
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,"
"Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja."Alla. Vaikka hän onkin Jumalan lain pannut pilkkansa kohteeksi. Voitolla on näkemys, että hänen pitää Pilkata kaikkia Jumalan asetuksia ja laittaa omat mielipiteensä yli Jeesuksen antaman oikean suunnan. Näin tekee vain Jumalan pilkkaaja
Maran ata - etkö eroita
Voitto Ramu kirjoitti:
"tilalle laitettu sunnununtai mitä suurin osa ihmisistä pitää pyhänä lepopäivänä."
Pitävätkö tosiaan SUURIN osa ihmisistä pyhänä sunnuntaita?
5- päiväistä viikkoa tehdään suuressa osassa maapalloa- onkin KAKSI lepopäivää peräkkkäin- tosi pyhiä on siis todella paljon!
Ja eläkeläiset- joista ei ole mitään poikkeusta säädetty - pitävät 7 päivää lepoa viikossa-
Rikotaan siis sääntöä: "6 päivää tee työtä", niinhän Jumalakin teki 6 päivää työtä . Miksi tuohon "6 päivää tee työtä" - rikkomiseen ei adventistit puutu?Etkö eroita edes lepopäivää ja vapaapäivää toisistaan.Sinulle on siis sen takia kaikki päivät pyhiä,raamatun mukaan on on ainoastaan yksi lepo ja pyhäpäivä ja se on nimitetty sapatiksi. nimikin jo sanoo,että se on pyhä
- ADVENTISTI
Voitto Ramu kirjoitti:
"tilalle laitettu sunnununtai mitä suurin osa ihmisistä pitää pyhänä lepopäivänä."
Pitävätkö tosiaan SUURIN osa ihmisistä pyhänä sunnuntaita?
5- päiväistä viikkoa tehdään suuressa osassa maapalloa- onkin KAKSI lepopäivää peräkkkäin- tosi pyhiä on siis todella paljon!
Ja eläkeläiset- joista ei ole mitään poikkeusta säädetty - pitävät 7 päivää lepoa viikossa-
Rikotaan siis sääntöä: "6 päivää tee työtä", niinhän Jumalakin teki 6 päivää työtä . Miksi tuohon "6 päivää tee työtä" - rikkomiseen ei adventistit puutu?Adventisteille on sunnunutai ihan tavallinen arkipäivä olivatpa he töissä tai kotona.Vapaapäivä ei ole sama kuin pyhä.RAAMATUSTA EI LÖYDY KEHOITUSTA PITÄÄ MUUTA PÄIVÄÄ PYHÄNÄ,KUN AINOASTAAN SAPATTI.JUMALA ON PYYTÄNYT IHMISTÄ PYHITTÄMÄÄN AINOASTAAN SAPATIN,JONKA HÄN JO LUOMISESSA ANTOI IHMISELLE JA SIUNASI. SEN SIIHEN TARKOITUKSEEN,VIELÄ LEPÄSIKIN MEILLE ESIMERKIKSI,SILLÄ SANA SANOO ETTÄ,HÄN EI VÄSY EIKÄ NÄÄNNY,HÄN EI TARVITSE SIIS LEPOA,VAAN ME IHMISET.Ihmiset ovat itse tehneet vaikka mikälaisia pyhiä,mutta ovat unohtaneet sen ainoan päivän minkä JUMALA SIUNASI,PPYHITTI JA LEPÄSI.Jos ihmiset tunustaisivat sapatin pyhäksi samalla he muistaisivat Jumalan Luojaksi,SILLÄ SAPATTI ASETETTIIN LUOMISESSA.
- kyselijä taas
Voitto Ramu kirjoitti:
ei ole väliä minä päivänä lepopäivä pidetään.
Missään ei koristeta, että "tarkalleen sinä päivnä levätkää"
seitsenjako ei ole säilynyt luomisesta asti muuttumattomana.
Jo yksistään "Joosuan pitkä päivä "sekotti seitsenjaon- HUOMATKAAPA mille päoivälle sapatti siirtyikään tuon tuplasti pitemmän päivänä ansiosta.
Ja lisäksi: sapatti on eri puolilla maailmaan jopa vuodokauden eri aikaan.
Kun ylitetään päivämääräraja toiseen suuntaan niin sapatti jääkin kokonaan välii ja siirrytään perjantai-illasta suoraan lauantai -iltaan.
Ja lauantai- iltana toiseen sunntaan ylitettäessä sapatteja tuleekin kaksi peräkkäin.
Ompa siinä adventisteillä huuli pyöreenä mitä tehdä.Muista pyhittää sapatin päivä. Kuusi päivää tee työtä... jne. ja sittenkö hän lisäsi: Ei se niin nuukaa olekaan. Voitte pitää minkä päivän tahansa pyhänä. Minä voin katsoa läpi sormien...
Minun Jumalani on juuri se "kiivas Jumala" joka myöskin "kostaa" ja tuomitsee vanhurskaasti. Sen vuoksi haluan ihan mielelläni tehdä Jumalan mielen mukaan,koska olen asian oivaltanut. Se on paljon helpompaa kuin vastaan hangoittelu. Oikein tekemisestä seuraa myös ajallisesti palkinto siunauksena, Jumala on myös maksava lisää Jeesuksen tullessa. - vaarallisilla vesill
Aramiz kirjoitti:
Alla. Vaikka hän onkin Jumalan lain pannut pilkkansa kohteeksi. Voitolla on näkemys, että hänen pitää Pilkata kaikkia Jumalan asetuksia ja laittaa omat mielipiteensä yli Jeesuksen antaman oikean suunnan. Näin tekee vain Jumalan pilkkaaja
Maran ataKyllä silloin ollaan erittäin vaarallisilla vesillä, jos aletaan pilkkaamaan Jumalan asetuksia. Sanotaanhan Raamatussakin: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.
- psalmit..
Jarna kirjoitti:
Mitä Jumalan lain käskyä Paavali uhmasi tai tahallisesti rikkoi?
Silloin minä en joudu häpeään, kun katselen kaikkia sinun käskyjäsi.
- kumosi väärän
sapatin tulkinnan!
Juutalaiset tekivät...(adventistit myös..?) Sapatista...lepopäivästä taakan itselleen?
Sapatti...siis lepo Herrassa on ihmistä varten!
Eikä Ihminen Jumalan lepoa varten?!
Rakkaus on ihmistä varten ja ihminen rakkautta varten!
Siis Jumala on ihmistä varten ja ihminen Jumalaa varten! Amen. Asennetta veljet ja sisaret...nyt on ARMON AIKA!!!
Issuj
Issuj- Aramiz
Siksi meidän tulisi tuntea Herran Jeesuksen Sinetti jolle hän oli kuuliainen hamaan ristin kuolemaan. Eikä tuo sielun vihollisen sinetti tai lippukaan liene kovin vaikea tunnistettava.
Tosin Hengellinen sokeus estää Tunnistamasta hengellisten valtioiden lippuja. Kyllä ihmiset tunnistavat helpommin maallisten valtakuntien liput toisistaan. Hengellinen sokeus on paha asia
Vilkaise Evankeliumia katso Evankeliumista
hylkäsikö Jeesus Isänsä lipun kuoltuaan. Minä en löydä tallaista paikkaa koko Raamatusta.
Kuitenkin kansa uskoo totena asioita joita ei ole Raamattuun kirjoitettu.
Maran ata - ADVENTISTINÄ TIEDÄN
adventistinä tiedän,että sapatti on meile adventisteille Suuri juhlapäivä,ilon ja levon päivä,se on eroitettu pois arjen huolista ja murheista,sillon palvelemme,ainoastaan Jumalaa ja lähimmäistämme,olemmepa missä tahansa.Olemme vapaat tekemään,mitä omatuntomme kehoittaa,huom mikään ei ole meiltä kiellety,mutta kun Kristus elää meissä,NIIN HÄN HENKENSÄ KAUTTA OHJAA MEITÄ,JA TEKEMISIÄMME.
- munkkio
ADVENTISTINÄ TIEDÄN kirjoitti:
adventistinä tiedän,että sapatti on meile adventisteille Suuri juhlapäivä,ilon ja levon päivä,se on eroitettu pois arjen huolista ja murheista,sillon palvelemme,ainoastaan Jumalaa ja lähimmäistämme,olemmepa missä tahansa.Olemme vapaat tekemään,mitä omatuntomme kehoittaa,huom mikään ei ole meiltä kiellety,mutta kun Kristus elää meissä,NIIN HÄN HENKENSÄ KAUTTA OHJAA MEITÄ,JA TEKEMISIÄMME.
Joh 5: 18 (33/38) Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
18 (FIN1776) Sentähden etsivät Juudalaiset häntä vielä enemmin tappaaksensa, ettei hän ainoastaan sabbatia rikkonut, mutta myös sanoi Jumalan isäksensä, ja teki itsensä Jumalan kaltaiseksi.
18 (Ortohodox Jewish Brit Chadasha) Because of this, therefore, those of Yehudah were seeking all the more to kill Rebbe, Melech HaMoshiach, because not only was he not Shomer Shabbos, but also Rebbe was saying that his own Av was Hashem, thereby making himself equal with Elohim.
18 (KJV) Therefore the Jews sought the more to kill him, because he not only had broken the sabbath, but said also that God was his Father, making himself equal with God.
18 (Murdock's Syriac Peshitta) And for this, the Jews sought the more to kill him, not only because he had broken the sabbath, but because he had said of God, that he was his Father, and had equalled himself with God.
Orthodox Jewish Brit Chadasha käyttää Joh 5:18 sanoja shomer Shabbos, joka tarkoittaa sapatin pitäjää. Juutalaisten Uuden Testamentin tekstistä tulee hyvin esille se ajatus, että juutalaiset luulivat ettei Jeesus ole sapatin pitäjä, vaan rikkoi sapatin parantamalla sairaan sapatinpäivänä. Kuningas Jaakon käännös kääntää myös oikein, eli broken (rikkoa).
Jotkut opettavat Jeesuksen kumonneen sapatin ja he vetoavat opetuksessaan Johanneksen evankeliumin viidenteen lukuun ja jakeeseen viisi. 33/38 käännös on harhaanjohtava koska siinä esiintyy sana kumota (kumonnut). Alkukielen mukaisesti muut käännökset kääntävät rikkoa, ei kumota. Jakeen merkitys ja tarkoitus on sanoa, että juutalaiset luulivat Jeesuksen olevan sapatin rikkoja. Joh 5 luvussa Jeesus parantaa pyhäkössä sairaan miehen ja tämän tähden juutalaiset luulivat Jeesuksen rikkoneen sapatin, koska juutalaiset uskoivat ettei sapattina ollut lupa parantaa.
Kun luemme koko kontekstin niin näemme, että juutalaiset eivät todellakaan uskoneet Jeesuksen kumonneen sapattia, vaan rikkoneen sitä vastaan. Sapatti ja sapatin pitäminen on Kymmenessä Käskyssä neljäs käsky ja se kuuluu osana Jumalan lakiin, jota Jeesus ei kumonnut. Jeesus itse sanoi ettei hän tullut kumoamaan lakia, eikä laista katoa pieninkään kirjain, eikä ainoakaan piirto.
Jeesus itse todistaa, että Hän ei kumonnut Jumalan lakia, ei edes yhtä osaa siitä. On päivänselvää, että juutalaiset luulivat Jeesuksen rikkoneen lakia (Joh 5:18) parantamalla sapattina sairaan miehen. Neljäs käsky kuuluu Jumalan lakiin ja jos Jeesus olisi kumonnut Isän asettaman sapatin, joka asetettiin jo luomisessa, niin Jeesus ei olisi kelvannut syntien sovittajaksi, sillä Jumalan Uhrikaritsan tuli täyttää Jumalan laki eikä kumota sitä, ei edes yhtä osaa siitä. Jeesus ei siis kumonnut lakia, eikä sapattia, eikä edes rikkonut sapattia vastaan. Juutalaiset olivat perinnäissääntöjensä kautta vääristäneet Jumalan lain eivätkä sallineet sairasten parantamista sapattina. Tähän Jeesus puuttui ja osoitti, että on Jumalan tahto parantaa sairaita jokaisena päivänä myös sapattina. Jeesus Kristus ei siten kumonnut sapattia, vaan teki sapattina sitä mikä on Isän tahto ja halu, joka on hyvän tekeminen ihmistä kohtaan myös sapattina. Herra Jeesus ei kumonnut Jumalan lakia (Kymmenen Käskyä), jonka neljäs käsky oli levätä sapattina viikon viimeisenä päivänä.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Seitsemas paiva
vaikka paransi sapattina,osoittaasee että hän on sapatikin herra. Sapatti on ihmistävarte ei ihminen sapattiavarten.
- 777777..
Pitäisi sinun mennä, koska olet lukihäiriöinen tekstin ymmärtämisessä.
Joh.5:18. Oli juutalaisten mielipide kumoamisesta. Juutalaiset ne syyttivät Jeesusta sapatin kumoamisesta ja syy siihen oli kun Jeesus paransi sapattina synägoogassa sairaita. Siis kumoaminen oli lähtöisin juutalaisista.
Jeesus sanoi itse: Sapatti on annettu ihmistä varten. Jeesus meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synägoogaan. Jeesus on sapatinkin Herra.
Olet röyhkeä valehtelija. En haluaisi olla sinun housuissasi viimeisellä tuomiolla.- ?????...
kuulija1 kirjoitti:
Kerran epätäydellisyys muuttuu täydelliseksi,kirjoitan niillä varusteilla mitä minulla on.
Epätäydellisten ihmisten tulisi pyrkiä tuntemaan totuutta mahdollisemmam hyvin. Usein on niin, että kun totuus tuodaan julki, niin monet epätäydelliset ihmiset vänkäävät vastaan minkä kerkiävät ja kallistuvat korvasyyhyynsä niiden kelkkaan, jotka valhetta suosivat opetuksissaan.
- totuutta vainotaan
Luterilainen vastaa:
Sanovat (katoliset), että sabbatti on sunnuntaipäiväksi muutettu vastoin kymmeniä käskyjä, niinkuin näkyy. Eikä yhtään esimerkkiä enemmän kehuta kuin sabbatin muuttamista.
Väittävät seurakunnan valtaa varsin suureksi, koska se kymmenestä käskystäkin on vapauttanut. - Augsburgin tunnustus, s. 59.
Mistähän ne sapatin kumoajat todellisuudessa löytyy ? - Anonyymi
> Jeesus kumosi sapatin
Ei kumonnut. Jeeus osoitti, että apattina saa tehä hyvää. Ja luulisi, että Juutalaiset tiesivät että mm vartijat tekivät tehtävänsä myös sapattina.
"Sitten hän käski heitä sanoen: "Tehkää näin: kolmas osa teistä, joiden on mentävä
vartionpitoon sapattina, vartioikoon kuninkaan palatsia,"
2 Kun. 11:5
Jos vartijat eivät lopeta vrtioimista sapattina, miksi parantajan pitäisi olla parantamatta sapattina? - Anonyymi
Aloitus on valhetta. Jeesus ei kumonnut Jumalan lakia, vaan juutalaisten perinnäissäännöt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328517Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4366224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72193Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571153Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17796Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57722Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.34715Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68706- 42676
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36637