Kun on näitä Vinkkejä ja muita lukenut on saanut käsityksen että sopiva määrä lihasta reenattaessa olisi yksi kova treeni kyseiselle lihakselle.
Ensimmäinen kysymys kuuluukin että millon tietää lihaksesta että se on täysin palautunut? Terveystiedon kirjasta luin että kolme vuorokautta olisi suurin tarvittava palautumis aika lihakselle. toki ymmärrän että lihakset ovat epäsuorassa rasituksessa mutta tämän ei luulisi lihasta niin rasittavan etteikö sitä voisi useaammin viikossa reenata.
Toinen kysymys onkin että miksi samaa lihasta ei voi reenata vaikkapa neljän päivän tauon jälkeen..? Puhutaan että lihaksen kehitys voisi kadota mutta tuota on vaikeata uskoa.
Toivoisin asiallisia selityksiä ja valaistuksia jos joku viisaampi tietää näistä.
Ensimmäinen kysymys kuuluukin että millon tietää lihaksesta että se on täysin palautunut? Terveystiedon kirjasta luin että kolme vuorokautta olisi suurin tarvittava palautumis aika lihakselle. toki ymmärrän että lihakset ovat epäsuorassa rasituksessa mutta tämän ei luulisi lihasta niin rasittavan etteikö sitä voisi useaammin viikossa reenata.
Toinen kysymys onkin että miksi samaa lihasta ei voi reenata vaikkapa neljän päivän tauon jälkeen..? Puhutaan että lihaksen kehitys voisi kadota mutta tuota on vaikeata uskoa.
Toivoisin asiallisia selityksiä ja valaistuksia jos joku viisaampi tietää näistä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei missään lue etteikö lihasta saisi treenata useammin kuin kerran viikossa, se on vain yksi mielipide. itse kuritan kaksi kertaa viikossa niin että toisella kerralla lihas saa (kevyempää) epäsuoraa rasitusta. tärkeintä on, ettei vedä treeniä loppuun asti, koska se hidastaa palautumista huomattavasti, eritoten keskushermoston.
yleensä voimahankinnassa lihasta voi rasittaa useamman kerran viikossa, kun taas massatreenissä riittänee yksi äärimmilleen viety rasituskerta. siihen milloin lihas on täysin palautunut ei voi sanoa mitään tarkkaa aikaa, kun taas siihen milloin se ei ole palautunut riittää merkiksi lihaskipu, jäykkyys yms. hyvä pitää myös pari lepopäivää lihasryhmälle kivun jälkeen jotta energiavarastot ehtivät täyttyä.
No ensinäkin, lihas kyllä palautuu n. 3 päivässä, mutta hermotus ei.
Myöskin hermotuksen on palauduttava kovasta rasituksesta. Lisäksi koko kroppa joutuu aina rasitukselle. Sisä-, ruoansulatus-, sydän ja verenkiertoelimet rasittuvat myös. Kyseessä on siis kehon kokonaisvaltainen palautuminen rasituksesta. Mikäli keho ei palaudu kunnolla edellisestä rasituksesta, se ei kykene vastaamaan seuraavankaan rasitukseen. Ja ensimmäinen, mistä tämä on pois, on ehdottomasti lihaskasvu. Ylimääräisen lihaksen kantaminen on keholle aina luonnoton tila ja siksi keho ensimmäisenä tinkii aina lihaskasvusta.
Lisäksi voimailu on anaerobista liikuntaa jossa lihas ei saa happea. Aerobisesta liikunnasta lihas ilmeisesti palautuu huomattavasti nopeammin, koska hapella ilmeisesti on todettu lihaspalautumista nopeuttavaa vaikutusta (näin muistelen jostain lukeneeni).
Itse asiassa ylikunnosta puhuttaessa jostain syystä usein puhutaan lihaksen menemisestä ylikuntoon. Lihas ei itsessään mene ylikuntoon vaan keho. Se vaan ei enää vastaa rasitukseen. Siksi mielestäni sana "palautusjuoma" on osittain harhaanjohtava. Se ehkä voi palauttaa lihaksia, mutta muiden rasittuneiden elimien palautukseen sillä ei liene suurta merkitystä. Ja kuitenkin näiden elimien palautuminen on ensiarvoisen tärkeää jatkuvassa kehityksessä.
Kehitys ei välittömästi pysähdy, eikä ylikunto tule yhdessä yössä. Se tulee salakavalasti hiipien.
Sitäpaitsi, itse en usko palautuneen lihaksen ehtineen kasvaa. Uskoisin lihaskasvua tapahtuvan vasta palautumisen jälkeen. Senkin osalta tuo palautuminen on hieman harhaanjohtavaa.
Tässä yksi teoria... Näitä kyllä riittää sitten loputtomiin. Jotkut treenaavat lihaksen jopa 3 kertaa viikossa, jotkut vai kerran 2 viikkoon. Intensiteetin säätelyllä on myös oma osuutensa palautumisessa.
Joo aika vaikea asia kieltämättä. kenties lihakselle sopisi yksi kova ja yksi kevyempi harjoitus viikossa . Eikös venyttelykin auta lihaksia ja hermostoa palautumaan,,
Mielestäni 1 kunnon treeni lihakselle per viikko on sopiva tahti, joskus jopa harvemminkin.Lihas on palautunut kun se on palautunut joten sinun itsesi on mahdotonta sitä tietää vaan se pitää päätellä kuuntelemalla kehoa.