Kukas ja mikäs tämä tyyppi oli?

tyyppi

Ja häntä seurasi eräs nuorukainen, jolla oli ympärillään liinavaate paljaalle iholle heitettynä; ja he ottivat hänet kiinni.
Mutta hän jätti liinavaatteen ja pakeni alastonna.
(Mk.14:51,52)

12

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se oli.

      Tuohon tyyliin nuorukaisena, nimeltä mainitsematta, puhutaan Jeesuksen yhteydessä yleensä Johanneksesta, hänen rakkaimmasta opetuslapsestaan. Mutta miksi pelkkä liinavaate päällä? Tiedän, mitä ajattelet, jotkut ovat epäilleet, että Johanneksessa olisi ollut homon vikaa.

      • Tämäntapaisissa jutuissa ei varmaankaan kannata olla kovin dogmaattinen. Tämähän on yksi niistä harvoista Markuksen kertomista asioista, joita Matteus tai Luukas eivät toista. Siksi tätä jaetta usein sovitetaan itse evankeliumin kirjoittajaan Markukseen. Kun lukee, mitä Apostolien Teot miehestä kertoo, niin ikäkin näyttäisi sopivan.

        Johanneksella taas tuntuu olleen sen verran suhteita(?), että pystyi ainakin myöhemmin läheltä seuraamaan mainitun yön ja ristiinnaulitsemispäivän tapahtumia.

        Minun ääneni menee siis Markukselle, mutta tällaisessa asiassa saa kaiketi vapaasti olla eri mieltä, kun kenenkään pelastus ei ole katkolla mainittua jaetta tulkittaessa.

        Kai A

      • vajaapukeutuminen?
        Kai_A kirjoitti:

        Tämäntapaisissa jutuissa ei varmaankaan kannata olla kovin dogmaattinen. Tämähän on yksi niistä harvoista Markuksen kertomista asioista, joita Matteus tai Luukas eivät toista. Siksi tätä jaetta usein sovitetaan itse evankeliumin kirjoittajaan Markukseen. Kun lukee, mitä Apostolien Teot miehestä kertoo, niin ikäkin näyttäisi sopivan.

        Asian pointti onkin siinä, miksi Getsemanessa joku oli vain hätäisesti kietaissut liinavaatteen ylleen, ts. alasti. Oliko harrastettu homoilua?

      • Entä Jeesus..bi?

        Halonen hurraisi...kun homot tulevat ulos kaapista..ja antaa Mannerheim-mitalin?

        Olihan Manne heim ja Hitlerkin kirjeenvaihdossa...ja..?

      • yleistä maassa?
        vajaapukeutuminen? kirjoitti:

        Asian pointti onkin siinä, miksi Getsemanessa joku oli vain hätäisesti kietaissut liinavaatteen ylleen, ts. alasti. Oliko harrastettu homoilua?

        ja kirkoissa...ei mitään uutta auringon alla?

        Hyväksyttyä...miksi ei? Rakkaus on väkevintä..?

      • Timo Flink
        vajaapukeutuminen? kirjoitti:

        Asian pointti onkin siinä, miksi Getsemanessa joku oli vain hätäisesti kietaissut liinavaatteen ylleen, ts. alasti. Oliko harrastettu homoilua?

        Jos sinun puutarhaasi tulisi yöllä iso lauma sotilaita ja alkaisi kauhea mekkala, johon heräät, niin etkö juoksisi äkkiä katsomaan mitä tapahtuu? Olen varma, että jostain tällaisesta oli kyse eli pikapikaa jotain päälle ja ulos. Nuo homojutut ovat nykyihmisen hölynpölyä.

        Timo Flink

      • Höpö.
        Timo Flink kirjoitti:

        Getsemane ei ollut kenenkään yksityispuutarha. Opetuslapset nukkuivat, mutta kukaan ei vielä pääsiäisenä nuku Jerusalemissa alasti. Johannes oli nuorukainen, hän seurasi Jeesusta ja jopa lepäsi tämän sylissä.

      • Timo Flink
        Höpö. kirjoitti:

        Getsemane ei ollut kenenkään yksityispuutarha. Opetuslapset nukkuivat, mutta kukaan ei vielä pääsiäisenä nuku Jerusalemissa alasti. Johannes oli nuorukainen, hän seurasi Jeesusta ja jopa lepäsi tämän sylissä.

        Paitsi, että Getsemane oli paikka täynnä yksityisiä puutarhoja, aidattuja alueita. Joh. 18:1 käyttää alkutekstissä sanaa "eiseelthen" eli "menivät sisälle", joka viittaa suljettuun alueeseen. Johannes vielä käyttää puutarhasta sanaa keepos, jota käytettiin yleisesti yksityisistä paikoista. Matteuksen Getsemanesta käyttämä sana khoorion tarkoittaa niittyä ja maapalasta, ei puutarhaa. Siis paikan yleinen nimi oli Getsemane (Öljyvuoren kupeessa) ja siellä oli suljettuja puutarhoja, joista yhteen Jeesus opetuslasten kanssa meni.

        Timo Flink

      • Manne
        Entä Jeesus..bi? kirjoitti:

        Halonen hurraisi...kun homot tulevat ulos kaapista..ja antaa Mannerheim-mitalin?

        Olihan Manne heim ja Hitlerkin kirjeenvaihdossa...ja..?

        Tuo Manneheim,viittaa mustalaiseen,taisi olla romaani kysymyksessä?

    • Jumalan pilkkaa?

      Näinkin voisi ajatella...miksi Jeesuksesta on tehty epäjumala?
      Pilattu koko kristinusko...paholaisen juoni?

      Entä jos Neitsyt Maria kuvattaisiin ristillä Poikansa vierellä ..alasti? Olisiko se pyhää?

    • poika

      Jeesuksen seurassa oli ehtoollisen vietosta lähtien muitakin kuin kaksitoista opetuslasta. On hyvin mahdollista, että Kain mainitsema Markus eli Markuksen evankeliumin kirjoittaja, on juuri tämä nuorukainen, joka jätti liinavaatteen ja pakeni alastonna. Hän pakeni ilman viittaa, mutta hänellä oli todennäköisesti silti ihokas yllään (Joh. 21:7). Mahtaakohan Aamos 2:16 olla profeetallinen viittaus tähän tapahtumaan!

      • jae 16

        Luin jakeen ja mietin sitä edellisiäkin. Sopii vertauskuvaksi Jeesukselle, koska "sankari" ei pelastunut, vaan antoi henkensä meidän puolestamme. Tämä nuorukainen pakeni "alastonna" kertomaan meille evakeliumia, joka nyt julistetaan kaikelle maailmalle.

        Kiitos ajatuksesta, joka vihjeestäsi seurasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      594
      2094
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      104
      1049
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      857
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      78
      778
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe