jalkakäytävää tunnen ensimmäiset kevään merkit kasvoillani, lempeähkön ilmavirran, hieman kostean. Ajattelin koettuja seikkailuja, nuorukaisena, täällä ja Valkassa, eri puolilla tuota elämän ajan tuttuna pysyneessä kaupungissa, kivikylässä, sanovat muualta tulleet. Ei se ole sitä, onhan se muuttunut, mihin suuntaan sitten…
Mittailen hiekoitettua jalkakäytävää katseellani, kuulen jonkun kauempaa huikkaavan jotain. Nostan katseeni ja näen Mirjan, tunnistan jo kaukaa. Vaalea takki päällä, näin talvella, pysynyt hoikkana huomaan, mies olen. Kun kohtaamme, hetki on hiljaisuutta, kai varovaisuutta. Muutama vuosi mennyt.
- Mitäs KK:lle nykyään, avaa sanat varovaisesti.
- Kaikkea samaa ja vähän lisää, vastaan kai vähän empien. Aika vierottaa.
- Sä oot vaan tommonen pitkä vieläkin, ilmaisee vapautuneemmin.
- Ei ole tullut katkaisuhoidossa käytyä, väännän vitsiä, yritän itsekin rentoutua.
Puhellessamme huomaan Mirjan kasvojen olevan terveemmän näköiset kuin silloin, silmissä elämä taas, kai vanhat pahat mielestä poistuneet. Sileää ihoa.
- Arska on kuollut.
Sillä sekunnilla aika pysähtyy. Katson Mirjaa, epätoivoisesti haen jotain sanaa, ei löydy. Ymmärtää sen sanomattakin. Sinivihreät silmät katsovat omiini. Ajatus on avoin.
- Kaatui Tokan Linjan mäessä ja löi päänsä, kuoli sitten sairaalassa. Ei tullut tajuihinsa enää. Kuusi kuukautta sitten.
En vieläkään osaa sanoa mitään järkevää.
- Ootko tullut toimeen, kysyn, kieli ei meinaa liikkua.
- Testamenttasi mulle. Eikä edes kertonut. Se asunto oli sen.
- Mites kolmivuotias, sanon, tajuan kohta että on jo kuuden.
- On iso jo, ihan terve. Ja sain duunipaikan Skattalta. Soitteletko vielä, kysymys yllättää.
- Siitähän ei eroon pääse.
Mirja puhuu mutta mielessä on jotain, jotenkin aavistan, levoton on.
- Saanko kysyä jotain, kysyy ja tietää että voi.
- Tietenkin.
- Mun on aina tehnyt mieli pussata sua, tiesitsä?
- ------ .
Pieni hoikka nainen kietoo kätensä ympärilleni, tuo itsensä lähelle, aivan auki on tuo ihminen, haavoittuva, ei kai mene rikki, käy mielessäni. Pehmeiden varovaisten huulten kosketus Käenkujalla, kivikylässä, alkavan kevään lempeän tuulen alla, aika pysähtyy jo toisen kerran.
Ei siinä ole rakkautta, sellaista mistä laulut tehdään, siinä on toisenlaista, syvää ystävyyttä.
Ajan kuluttua huulet irtaantuvat, hitaasti, ei haluta mennä pidemmälle. Toisenlaiset tähdet varattuna kummallekin. Sen vaan tietää, tuntee.
- Mä olen kiitollinen Arskalle. Se anto mulle rakkautta niin kun pysty, sanoo Mirja. Tarkoittaa mitä sanoo.
Erotessamme vaihdetaan soittolupaukset, kumpikin tietää että ei käy niin, jos tavataan niin tavataan sattumalta, jos koskaan.
Mietin kävikö Mirjalle hyvin, elämä on antaja ja ottaja, pitikö Mirjalta ottaa, taas? Jollekin on kai käynyt ihan hyvinkin. Täällä kivikylässä kohtaloita riittää. Mielessä Mirjan kasvot.
Sekaannun liikenteeseen, ajatukset jo jossain muualla, kauempana.
Mittailen hiekoitettua jalkakäytävää katseellani, kuulen jonkun kauempaa huikkaavan jotain. Nostan katseeni ja näen Mirjan, tunnistan jo kaukaa. Vaalea takki päällä, näin talvella, pysynyt hoikkana huomaan, mies olen. Kun kohtaamme, hetki on hiljaisuutta, kai varovaisuutta. Muutama vuosi mennyt.
- Mitäs KK:lle nykyään, avaa sanat varovaisesti.
- Kaikkea samaa ja vähän lisää, vastaan kai vähän empien. Aika vierottaa.
- Sä oot vaan tommonen pitkä vieläkin, ilmaisee vapautuneemmin.
- Ei ole tullut katkaisuhoidossa käytyä, väännän vitsiä, yritän itsekin rentoutua.
Puhellessamme huomaan Mirjan kasvojen olevan terveemmän näköiset kuin silloin, silmissä elämä taas, kai vanhat pahat mielestä poistuneet. Sileää ihoa.
- Arska on kuollut.
Sillä sekunnilla aika pysähtyy. Katson Mirjaa, epätoivoisesti haen jotain sanaa, ei löydy. Ymmärtää sen sanomattakin. Sinivihreät silmät katsovat omiini. Ajatus on avoin.
- Kaatui Tokan Linjan mäessä ja löi päänsä, kuoli sitten sairaalassa. Ei tullut tajuihinsa enää. Kuusi kuukautta sitten.
En vieläkään osaa sanoa mitään järkevää.
- Ootko tullut toimeen, kysyn, kieli ei meinaa liikkua.
- Testamenttasi mulle. Eikä edes kertonut. Se asunto oli sen.
- Mites kolmivuotias, sanon, tajuan kohta että on jo kuuden.
- On iso jo, ihan terve. Ja sain duunipaikan Skattalta. Soitteletko vielä, kysymys yllättää.
- Siitähän ei eroon pääse.
Mirja puhuu mutta mielessä on jotain, jotenkin aavistan, levoton on.
- Saanko kysyä jotain, kysyy ja tietää että voi.
- Tietenkin.
- Mun on aina tehnyt mieli pussata sua, tiesitsä?
- ------ .
Pieni hoikka nainen kietoo kätensä ympärilleni, tuo itsensä lähelle, aivan auki on tuo ihminen, haavoittuva, ei kai mene rikki, käy mielessäni. Pehmeiden varovaisten huulten kosketus Käenkujalla, kivikylässä, alkavan kevään lempeän tuulen alla, aika pysähtyy jo toisen kerran.
Ei siinä ole rakkautta, sellaista mistä laulut tehdään, siinä on toisenlaista, syvää ystävyyttä.
Ajan kuluttua huulet irtaantuvat, hitaasti, ei haluta mennä pidemmälle. Toisenlaiset tähdet varattuna kummallekin. Sen vaan tietää, tuntee.
- Mä olen kiitollinen Arskalle. Se anto mulle rakkautta niin kun pysty, sanoo Mirja. Tarkoittaa mitä sanoo.
Erotessamme vaihdetaan soittolupaukset, kumpikin tietää että ei käy niin, jos tavataan niin tavataan sattumalta, jos koskaan.
Mietin kävikö Mirjalle hyvin, elämä on antaja ja ottaja, pitikö Mirjalta ottaa, taas? Jollekin on kai käynyt ihan hyvinkin. Täällä kivikylässä kohtaloita riittää. Mielessä Mirjan kasvot.
Sekaannun liikenteeseen, ajatukset jo jossain muualla, kauempana.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä vallan mykistyin.
ja vaikka tuosta on jo melkein viikko aikaa niin ei se vaan meinaa poistua nupista.
Onneksi tämäkin on huuhaata... kai...
Tuohon on niin vaikea sanoa mitään.
olen sanaton
-----hienoa tekstiä...Eka kirjastasi?
ei olekkaan..just luin vastauksesi tuolta alempaa..
Tekstiä mullakin olis vaikka kuinka suut ja silmät täynnä...Tuosta Mirjan kertomuksesta sais hyvän TV-sarjan..
kliffa Noitis, äksöniä niillä teksteilläs tai muuten pyydän kääpiöitä muuttamaan talosi punaiseksi ja nurmikon kretliiniksi!
Tiesit kai että kääpiöillä on salattuja voimia? Tulivat silloin Hämäräaikaan Toiseltapuolelta tänne ja sopivaa korvausta vastaan tekevät kaikkea jäynää. Pienempi jäynä on 1/16 sielusta ja isommat 1/4 sielusta. Aika kohtuullista, sanoisin. Tosin varani eivät enää riitä kovin moneen tilaukseen. Tililtä on otettu jo sen verran...