Mulla on ollu tosi vaikeaa jo pitkään..oikeastaan koko elämä..kotona hakattiin..sit löysin elämäni rakkauden, joka petti mua..jälkeenpäin halusi niin sovitella ja olla kaveri ja enemmänkin. sitten tänään satutti taas niin...oon vieraalla paikkakunnalla kun hän lupas auttaa, ei ole kavereita eikä mitään..koulussa ei jaksa käydä ja enemmän tarviskin vaan lukea ja sit käydä tenttimäs..en oo syönytkään mitään tänään, itkenyt vaan..elämä tuntuu ihan turhalta. mulla ei ole ketään kelle mistään kertoa. kukaan ei edes välittäisi vaikka mua ei enää olisi.kukaan ei ees pitkään aikaan huomais et missä olen..joka päivä oon jo ollut lähtemäs ulos ja menossa tappamaan itteni.monta vuotta oon jo harkinnut sen tekeväni kun kaikki muuttuu aina vaan pahemmaksi..
harkitsen itsaria
ihan loppu
182348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Varmasti ei Sinusta nyt tunnu siltä, että Sinusta välitetään. Usko kuitenkin pois, että Sinä et ole turha ja Sinä et ole turhaan syntynyt tähän maailmaan. Sinusta välitetään!
Raamatussa sanotaan:
Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani kevyt."
(Matteuksen evankeliumi 11:28-30)
Tiedän, että voi tuntua vaikealta uskoa huomiseen tai uskoa Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen elämämme rakentajana ja auttajanamme! Itse voi kuitenkin sanoa, että ainakin minulle Jeesus on tullut rakkaammaksi ja rakkaammaksi. Ymmärrän, että minä en ole turha, koska Jumala on minut luonut ja Jeesuksen kautta kalliisti ostanut. Ymmärrän, että meillä kaikilla on tehtävä!
Kehottaisin Sinuakin ottamaan yhteyttä vaikkapa paikalliseen seurakuntaan ja sen pastoreihin. Menemään rohkeasti jutulle ja kertomaan ajatuksistasi! Menemään avoimin mielin.
Jos et rohkene menemään, niin lukaisepa Raamattua. Raamatussa Jumala kertoo, että olemme kalliita ja rakastettuja. Raamatun Jumala on siksi halunnut sovittaa meidät (Joh. 3:16) ja Raamatun Jumala haluaa meidät vapaiksi kaikista kahleista (Gal. 5:1) - nämä henkiset kahleet ne ovat kaikkein pahimpia, mutta niistäkin Jumala voi vapauttaa.
Uskon, että Sinullakin on joku tärkeä tehtävä täällä maailmassa. Olet tai tulet olemaan jollekin tärkeä ja päinvastoin.
Toivon, että tästä viestistäni olisi Sinulle jotain apua. Paistaa se päivä lopulta risukasaankin usko pois!
En koskaan onnistunut saamaan pysyvää koulutustani vastaavaa työtä ja vuodesta 1999 lähtien olen ollut enimmäkseen peruspäivärahalla. Itsetuntoni meni nollaan joskus 1999 ja olen ollut masentunut koko ajan lyhyitä jaksoja lukuun ottamatta.
No mun neuvoja:
- ehdottomasti menet kouluun ja otat sen tosissasi ihmissuhteet ovat tärkeitä kotiin jääminen pahentaa masennusta
- masennukseen kuuluu joko syömätttä jättäminen tai suruun syööminen; parempi ettet syö suruusi
- itse en ole ollut tosissani rakastunut kuin kaksi kertaa ja toisesta kerrasta toipuminen olikin sitten paljon helpompaa (masennukseni vuoksi kolmatta kertaa sitten ei ole tullutkaan)
Olen ollut samassa tilanteessa itsekin: vieraalla paikkakunnalla yksin ja se YKSI johon luotti petti täysin.
- Sanoit ettei sulla ole ystäviä, onko jossain muualla? Soita niille jos on, sanot että nyt on niin paha hätä ettet kestä tätä yksin.
- Lähde pois sieltä, missä on paha olla. Kaikkea ei tarvitse niellä eikä sietää. Jos vaan keksit jonkun paikan (vaikka Valamon luostari - vaikken uskovainen ookaan, niin tiiän et sinne voi mennä kuka tahansa lepäämään).
No tää on ehkä paha neuvo, mutta toimii mulla:
osta punkkupullo, sulkeudu himaan, sulje känny, kuuntele rakkainta musaasi täysillä, itke ja laula mukana, nukahda.
Seuraavana päivänä voi päätä särkeä, mutta sydän on kevyempi!
Mä oon paikalla vielä jos haluat jutella?´(uneton, uneton...)
t: feeniks
eipä oo koskaan ollut oikein kavereita, sellaisia joille vois kertoa mitään..nekin hävisi exäni myötä kun jouduin luopumaan kaikesta. oonkin taas miettinyt pitäisikö sitä lähteä kotiin, mutta en voi kertoa vanhemmilleni että olen ollut taas tekemisissä tämän exäni kanssa..ja aina siellä kotona hakataan ja riidellään, mutta se tuntuu tällä hetkellä ainoalta paikalta minne mennä. ainoa vain että mun opiskelu on täällä vieraalla paikkakunnalla ja joudun maksamaan opintotuenkin takaisin jos jätän koulun tähän.kokoajan haluaisin vaan soittaa tälle exälleni, ja sanoa että tulisi vahtimaan mua etten tee itelleni mitään mutta kun exä juuri sen kaiken pahan olon on aikaan saanut, ja vielä monen vuoden ajan..mä oon kyl ihan hukassa..kiitos kuitenkin ku jaksoit lueskella ja välittää.
Onko se sun opiskelu sulle todella tärkeää? Sellaista johon ei joka päivä pääse opiskelemaan?
- Ajattele tätä: sä et ensinnäkään pysty kunnolla opiskelmaan paskan elämäntilanteesi takia, arvosanat ei juuri oo kummosia. - Sun ajatukset on muualla. Kerää ensin ajatuksesi, ota vaikka sairaslomaa koulusta (sitä saa lekurilta nimellä vaikka akuutti elämänkriisi), mene jonnekin päivittäin selvittämään mieltäsi: mitä haluat, onko tän tilanteen oltava näin, mitä mä voin tehdä muuttaakseni sen.
Ehdotin siksi paikanvaihdosta että se myös antaa perspektiiviä elämään siellä toisella.
Älä anna periksi! Ota tämä koetuksena sun vahvuudestasi. - Mutta itke silti, se on tarpeen, samoin raivoa, suutu. Kun suutut, olet jo voiton puolella: alat nähdä sua kaltoin kohdelleiden teot. Sä et oo syypää, kaikissa konflikteissa on useampi ihminen mukana sotkemassa.
Toivottavasti tästä on JOTAIN apua!!
aina auttaa kun saa jutella asioita jollekulle!kiitos!opiskelen yliopistossa, eipä sekään ole kyllä sellainen paikka missä haluaisin olla,kun ei vaan oo tän elämäntilanteen takia päässyt lukemaan sitä mitä haluaisi..perjantainakin olis tentti mutta eipä oo tullut lukemisesta mitään, joten oikeassa olet siinäkin.tuntuu vaan niin jotenkin siltä, et on ihan lyöty..miksi olin niin sinisilmäinen että luotin sen tyypin kaveruuteen vielä??!!kaikenlisäks en oo mikään yksineläjä, siksipä tää niin koville ottaakin..kaipaan aina ihmisiä lähelle..
Maailmamme on paikka jossa lyötyä lyödään ja nauretaan päälle. Ihmisten ansiota pitkälti, mutta ei sen puoleen on ihmisissä hienotkin puolensa. Elämä on joukkuepeliä, harva meistä täällä yksin selviää.
Joten nou hätä, nämä auttaa:
kamppailulajit, jääkiekko, koripallo, salibandy, pesäpallo tai jalkapallo.
Ihan sama muuten, kunhan tunnet kuuluvasi johonkin porukkaan jossa ketään ei väheksytä ja kaveria ei jätetä. Ei mene kauaakaan ja omaat elämäsi parhaat kaverit jotka eivät selkääsi sinulle käännä.
Lisäksi saat hyvän terveyden ja sellaisen itseluottamuksen joka ei helpolla häviä.
sä et oo tainnut koskaan olla masentuntut?
Toi sun kommenttis oli kuin korville lyömistä: älä jää siihen makaamaan, ulos ja lenkillä.
Perkele: kun masentunut ei edes jatka päästä ylös sängystään!
Älä kommentoi, jos sulla ei oo mitään tietoa asiasta.
kaippa tossakin jotain perää on..mut ei vaan oikein voimia löydy mihinkään..eniten kai kaipaankin just jotain porukkaa, joka mut ottaisi mukaansa..mutta kun opiskelut samassa paikassa aloitti exän kanssa niin eipä pääse enää mihinkään porukkaan, varsinkin kun kaikki kurssit on nyt luentoja.. enkä mä luota enää kehenkään ihmiseen..
Kokeeko kaikki masennuksen tismalleen samalla tavalla?
Älä kommentoi, jos sulla ei oo mitään tietoa asiasta.
Aika samassa tilanteessa olin ittekin joskus. Ei sitä voi tajutakaan miten julmia ihmiset ovat ennenkun sen kouriintuntuvasti itse saa kokea. Ei ole helppoa ihmiselo täällä varsinkaan nykypäivänä kun pitäis olla itsenäinen ja selvitä kaikesta ilman apua, vaikka eihän se niin mene. Ei kukaan selviä ilman toista ihmistä. Huomasin aikanaan että jos halusin puhua huolistani, niin mua pidettiin valittajana eikä sellaiset ihmiset joilla meni hyvin ymmärtäneet tai jaksaneet kuunnella alkuunkaan. Niinpä olin hiljaa ja yritin olla se sama vanha hauskuuttaja niinkuin ennenkin. Muutama vuosi mun elämässä oli yhtä helvettiä.. Useammin kuin kerran sovittelin narua kaulaan, kun en enää jaksanut yksin kantaa sitä kaikkea. Syy siihen että olen vielä tässä ei ole uskalluksen puutteessa tai siinä että joku olisi "pelastanut" mut. Kun ei ollut enää mitään menetettävää niin huomasin yhtäkkiä että pkele mulla on koko elämä edessä ja mulla on voimaa tehdä mitä vaan. Tutustuin sellaisiin ihmisiin joilla itselläänkin oli mennyt päin seinää, "luusereihin". Kuuntelin heidän huoliaan ja yritin auttaa parhaani mukaan. Unohdin pintaliitojengin enkä ajatellut enää mitä muut ihmiset ajattelevat. otin täydellisen irtioton vanhaan elämään ja huomasin pärjääväni. Se jos mikä antoi voimaa. Aloin luottaa enemmän ja enemmän itseeni ja sitä myöten myös muihin ihmisiin. En liikaa ihaillut muita mutten myöskään itseäni.. Tavallaan voitin omat huoleni auttamalla muita ihmisiä eikä siihen tarvittu muuta kuin kuuntelemisen taito. Tuolla on koko maailma sun edessä avoinna. Mene sinne ennakkoluulottomasti ja rehellisin mielin. Kulje pää pystyssä mutta samalla nöyränä, sillä suurin asia josta voit voimaa ammentaa on suvaitsevaisuus ja anteeksi antaminen. Itsellesi ja muille.
Hei rakas ihminen,
Se tuli mieleen, että eikö kaikilla yliopistopaikkakunnilla ole joku opiskelijaterveydenhuolto? Eikö sieltä löydy kuuntelijaa? Vaikka terveydenhoitajaa ensi hätään? Entä pystytkö pitämään opinnoista välivuoden, jotta et ole exäsi kanssa samalla vuosikurssilla? Varmaan se lääkärintodistuksella onnistuu, kuten opintotuen siirtäminenkin. Ja heti kun jaksat, hakeudu ihan mihin vain ryhmään, jos niissä viihdyt. Joku vapaaehtoistyö missä autetaan muita? (Teki itselleni tosi hyvää tiukassa tilanteessa.) Eikä masennuslääkkeetkään haitaksi ole, mutta niiden vaikutus tuntuu vasta parin viikon päästä aikaisintaan.
Kaikkea hyvää sinulle! Hienoa että sait opiskelupaikan, kyllä kaikesta opiskelusta hyötyä on! Onnea!
Sinulla on varmasti jokin tarkoitus täällä maailmassa,et ole turhaan luotu tänne.
Jonain päivänä huomaat kuinka menneisyyden vaikeudet ovat tehneet sinusta vahvan ihmisen.
Huomaatko kuinka paljon sinusta välitetään jo yksin tällä palstalla? Minullakin on suorastaan hätä sinun puolesta.
Pyydän kauniisti, että haet apua!
terve,
olen itse ollut joskus samassa tilanteessa joten tiedän mistä puhun, en vain luule.
nyt menet psykiatrin juttusille mutta yksin, ei kenenkään sellaisen kanssa joka voisi ruveta esim. väittelemään ja väittämään että olet väärässä ja luulet vaan.
saat lääkkeitä ja ne auttaa osaltaan kunhan otat niitä. toiseks. jos et esim viihdy kyseisellä paikkakunnalla, vaihda mahd. nopeasti toisiin ympyröihin. se on avain ratkaisuun .saat uusia ystäviä eikä mikään muistuta enää entisestään. niin tein minäkin. ja se oli mun pelastus.
tsemppiä. et anna periksi nyt. ymmärrät jälkeenpäin että olin sittenkin oikeassa.
itse aina lohduttaudun sillä, että jossain on parempi paikka, jossa ei ole kärsimyksiä eikä kipua ja jossa kukaan ei petä toisiaan ja että ennemmin tai myöhemmin pääsen sinne myös. jollain tavalla siis uskon taivaasen. itselläni on pitkäaikaissairaus ja olen tosi nuori ja se ja sen hoito ja tietoisuus siitä että se seuraa koko loppuelämän ottaa välillä voimille. sen päälle vielä pettävä poikaystävä, jota en kuitenkaan pysty jättämään koska hän on ainoa turvani (muut kaverit ovat vain pintapuolisia tuttuja) täällä, sukulaiset ja vanhemmat asuvat kaukana. joskus ei vaan jaksa ja sillon pitää sulkeutua pois maailmalta ja hautoa ja märehtyä paha olo pois ja toivoa, että joskus vielä asiat ois hyvin.
mä ehkä luulen ymmärtäväni sua.. olenhan itsekin ollut liian monta kertaa ns. tien päässä. nyt on taas vaihteeks parempi päivä.. mielessä ei pyöri itsarit ym. onneks, huh.. saa vihdoin hengähtää.. jos sulla on oikeesti tosi paha olla, niin uskalla näyttää se muille, näin voit saada apua oloos.. ite oon niin vittumainen luonne että en halua näyttää olooni muille.. mutta nyt vasta tajuan, mun on pakko.. mä ravaan ties missä ammattiauttajilla ja vanhemmille, veljelle ja kavereille itken ja huudan pahaaoloani nykyään lähes aina kun on pahaolla..mutta se auttaa.. uskalla ottaa ittees sen verran niskasta kiinni että kerrot muille tästä tilanteesta.. toivoa on aina jäljellä, niin ainakin ne kaikki väittävät vaikka aina ei sitä haluaisikaan uskoa.. jos mä olen selvinnyt näin pitkälle, selviät sinäkin :) .. älä tapa ittees, huomenna asiat voi olla jo toisin.. eiks niin?.. mä nyt koitin tuoda omia ajatuksia aiheesta taas julki ja toivottavasti näistä on edes jollekin apua.. kaikilla on vaikeaa joskus.. ja mä olen myös siitä hyvä esimerkki, kaikesta huolimatta minäkin vielä taivallan elävien kirjoissa..
älä muita nyt burn out on umpikuja,josta vaa täytyy kääntyä takas