Pekka syntyi uskovaiseen perheeseen. Jo lapsena Pekka oppi tietämään sen, mitä Jumala ja Jeesus hänen elämältään vaati ja edellytti, jotta kuoltuaan hän pääsisi nauttimaan taivaan riemuista.
Koulussa Pekka oli hiljainen oppilas. Hän oli uskonsa vuoksi erilainen, muiden silmissä jopa hieman nynnyltä vaikuttava. Siksi häntä aina välillä kiusattiinkin koulussa, mutta Pekka kesti. Olihan hän jo nuoresta iästään huolimatta antanut elämänsä Jeesukselle ja siihen kuului myös kärsimystä.
Kun muut kaverit kulkivat harrastuksissa, kulki Pekka perheensä kanssa herätyskokouksissa. Välillä Pekka tunsi kateellisuutta siitä, ettei ehtinyt pitämään hauskaa toisten poikien kanssa, mutta mitäpä se oli loppujen lopuksi tulevan taivaallisen ikuisen hauskanpidon rinnalla. Välillä Pekka jopa sääli kavereitaan tämän vuoksi.
Kun toiset pojat opettelivat aikuisuutta, joivat salaa alkoholia ja tutustuivat tyttöihin ja seksin salaisuuksiin, niin Pekka uurasti seurakunnassaan miettien välillä itsekseen sitä, miltä tuo maallinen syntinen elämä toisaalta tuntuisi. Uteliaisuus oli valtava, mutta vahva usko ja uskonveljien tarkka valvonta piti Pekan puhtaana.
Pikkuhiljaa kaikki Pekan lapsuuden kaverit vieraantuivat ja katosivat kokonaan, vain uskovaiset ystävät olivat jäljellä. Näiden keskellä Pekka hiljakseen aikuistui ja meni naimisiin tytön kanssa, joka oli myös antanut elämänsä Jeesukselle. Yhdessä he jatkoivat elämäänsä karttaen kaikkia maallisia houkutuksia ja riettautta. He eivät käyttäneet alkoholia juuri lainkaan. He eivät kulkeneet ravintoloissa eivätkä missään muissakaan syntistä elämäntapaa edistissä paikoissa. He pyrkivät pitämään oman elämänsä mahdollisimman siveellisenä harrastaen seksiäkin vain silloin, kun se tuntui aivan välttämättömälle. Sekin tapahtui aina säntillisesti ja pikaisesti samassa asennossa omassa sängyssä yön pimeyden keskellä. Lapsia tuli kaksi, joille Pekka opetti myös siveellisen elämän välttämättömyyden.
Aika kului ja Pekka saarnasi seurakunnan tilaisuuksissa Jeesuksen saapumisen läheisyydestä.
Pekka antoi runsaasti rahalahjoja Jeesuksen hyväksi. Koska perheellä ei ollut kovin suuria tuloja, ei lapsetkaan voineet osallistua mihinkään harrastustoimintaan, kuten heidän kaverinsa tekivät. Olihan se myös muutenkin Pekan mielestä aivan turhaa ja typerää touhua, sillä se vei lasten ajan pois Jeesukselta. Siksi Pekka jopa kurinpalautuksen kautta pakotti lapsensakin kulkemaan kokouksissa säännöllisesti.
Elämä kulki samaa latua kaiken aikaa. Se riehakas elämä, mitä maailmassa oli, houkutti Pekkaa edelleekin. Työkavereiden kertomukset railakkaista viikonlopuista, lasten menestymisistä harrastuksissaan, villeistä lomamatkoista ja monesta muustakin Pekan mielestä hieman synnillisestä riehakoinnista olivat kutkuttavan jänniä kuulla, mutta Pekka luotti Jeesuksen järjestävän vielä enemmän iloja ja nautintoja. Siksi Pekka pyrki säilyttämään nöyrän ja hurskaan elämäntapansa loppuun asti.
Kun Pekka pitkään sairastettuaan ja 75 vuotta täyttäneenä viimein nukahti kuolemaan sairaalassa yksinäisenä pienessä huoneessaan, hänen viimeinen huoli oli lapset, jotka olivat menneet mukaan maailmaan ja joiden kanssa hänen välinsä olivat olleet melko kylmät viimeiset kolmekymmentä vuotta. Pekka rukoili Jeesusta pelastamaan heidät.
Pekka viimein kuoli, mutta pimeyteen ei ilmestynytkään valoja. Ei tullut Jeesusta viemään häntä taivaallisiin riemuihin. Kaikki ajatus, tietoisuus ja elämä päättyi Pekan osalta siihen hetkeen eikä Pekasta ollut jäljellä muuta kuin muisto. Pekka katosi pois ikuisiksi ajoiksi ja vain hänen eletty elämänsä ja tehdyt tekonsa olivat merkkinä siitä, että hän oli joskus elänyt. Paratiisi osoittautui kangastukseksi, joka katosi kun sen lähelle meni.
Elikö Pekka parhaan mahdollisen elämän ?
Koulussa Pekka oli hiljainen oppilas. Hän oli uskonsa vuoksi erilainen, muiden silmissä jopa hieman nynnyltä vaikuttava. Siksi häntä aina välillä kiusattiinkin koulussa, mutta Pekka kesti. Olihan hän jo nuoresta iästään huolimatta antanut elämänsä Jeesukselle ja siihen kuului myös kärsimystä.
Kun muut kaverit kulkivat harrastuksissa, kulki Pekka perheensä kanssa herätyskokouksissa. Välillä Pekka tunsi kateellisuutta siitä, ettei ehtinyt pitämään hauskaa toisten poikien kanssa, mutta mitäpä se oli loppujen lopuksi tulevan taivaallisen ikuisen hauskanpidon rinnalla. Välillä Pekka jopa sääli kavereitaan tämän vuoksi.
Kun toiset pojat opettelivat aikuisuutta, joivat salaa alkoholia ja tutustuivat tyttöihin ja seksin salaisuuksiin, niin Pekka uurasti seurakunnassaan miettien välillä itsekseen sitä, miltä tuo maallinen syntinen elämä toisaalta tuntuisi. Uteliaisuus oli valtava, mutta vahva usko ja uskonveljien tarkka valvonta piti Pekan puhtaana.
Pikkuhiljaa kaikki Pekan lapsuuden kaverit vieraantuivat ja katosivat kokonaan, vain uskovaiset ystävät olivat jäljellä. Näiden keskellä Pekka hiljakseen aikuistui ja meni naimisiin tytön kanssa, joka oli myös antanut elämänsä Jeesukselle. Yhdessä he jatkoivat elämäänsä karttaen kaikkia maallisia houkutuksia ja riettautta. He eivät käyttäneet alkoholia juuri lainkaan. He eivät kulkeneet ravintoloissa eivätkä missään muissakaan syntistä elämäntapaa edistissä paikoissa. He pyrkivät pitämään oman elämänsä mahdollisimman siveellisenä harrastaen seksiäkin vain silloin, kun se tuntui aivan välttämättömälle. Sekin tapahtui aina säntillisesti ja pikaisesti samassa asennossa omassa sängyssä yön pimeyden keskellä. Lapsia tuli kaksi, joille Pekka opetti myös siveellisen elämän välttämättömyyden.
Aika kului ja Pekka saarnasi seurakunnan tilaisuuksissa Jeesuksen saapumisen läheisyydestä.
Pekka antoi runsaasti rahalahjoja Jeesuksen hyväksi. Koska perheellä ei ollut kovin suuria tuloja, ei lapsetkaan voineet osallistua mihinkään harrastustoimintaan, kuten heidän kaverinsa tekivät. Olihan se myös muutenkin Pekan mielestä aivan turhaa ja typerää touhua, sillä se vei lasten ajan pois Jeesukselta. Siksi Pekka jopa kurinpalautuksen kautta pakotti lapsensakin kulkemaan kokouksissa säännöllisesti.
Elämä kulki samaa latua kaiken aikaa. Se riehakas elämä, mitä maailmassa oli, houkutti Pekkaa edelleekin. Työkavereiden kertomukset railakkaista viikonlopuista, lasten menestymisistä harrastuksissaan, villeistä lomamatkoista ja monesta muustakin Pekan mielestä hieman synnillisestä riehakoinnista olivat kutkuttavan jänniä kuulla, mutta Pekka luotti Jeesuksen järjestävän vielä enemmän iloja ja nautintoja. Siksi Pekka pyrki säilyttämään nöyrän ja hurskaan elämäntapansa loppuun asti.
Kun Pekka pitkään sairastettuaan ja 75 vuotta täyttäneenä viimein nukahti kuolemaan sairaalassa yksinäisenä pienessä huoneessaan, hänen viimeinen huoli oli lapset, jotka olivat menneet mukaan maailmaan ja joiden kanssa hänen välinsä olivat olleet melko kylmät viimeiset kolmekymmentä vuotta. Pekka rukoili Jeesusta pelastamaan heidät.
Pekka viimein kuoli, mutta pimeyteen ei ilmestynytkään valoja. Ei tullut Jeesusta viemään häntä taivaallisiin riemuihin. Kaikki ajatus, tietoisuus ja elämä päättyi Pekan osalta siihen hetkeen eikä Pekasta ollut jäljellä muuta kuin muisto. Pekka katosi pois ikuisiksi ajoiksi ja vain hänen eletty elämänsä ja tehdyt tekonsa olivat merkkinä siitä, että hän oli joskus elänyt. Paratiisi osoittautui kangastukseksi, joka katosi kun sen lähelle meni.
Elikö Pekka parhaan mahdollisen elämän ?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Eipä varmaan. Vikaan mentiin ehkä tässä?
"Pekka syntyi uskovaiseen perheeseen. Jo lapsena Pekka oppi tietämään sen, mitä Jumala ja Jeesus hänen elämältään vaati ja edellytti, jotta kuoltuaan hän pääsisi nauttimaan taivaan riemuista."
Ilmeisesti Pekka luuli, että Jumala ja Jeesus vaativat ulkokultaisia tekoja, kuten kokouksissa laukkaamista. Vaan näinhän ei olekaan asian laita? Puun tuntee hedelmistään, ja Pekan usko ei tuottanutkaan hyvää hedelmää niinkuin oli tarkoitus. Ei ollut rakkautta muita eikä Jumalaa kohtaan. Oli vaan lain alla olemista :
"Elikö Pekka parhaan mahdollisen elämän?"
Elätkö sinä?
...paljasti. Olet uskovainen.
"Vastaus...
Kirjoittanut: theos, 7.10.2002 klo 12.27
...paljasti. Olet uskovainen"
Niin, se ei ollut vastaus vaan kysymys. Toisekseen, en ole uskovainen.
Jätän sanomatta mitä sinun 'vastauksesi' sinusta paljasti.
sanon, että Theoksen vastaus ei paljastanut mitään, koska se oli esitetty kysymykseen joka ei kuulunut asiaan. T "vastasi" otsikon kysymykseen siten, että se ei ollut mikään vastaus. Se ei ollut edes asiallinen kommentti, vaan suomeksi sanottuna se oli ns. vittuilua. Siksi minäkin olen Theoksen kanssa samaa mieltä siitä, että T on jonkin sortin hihhuli.
"T "vastasi" otsikon kysymykseen siten, että se ei ollut mikään vastaus."
Vastineeni sisälsi kysymyksessä myös vastauksen. Theos ilmeisesti sen jollain lailla tajusi sinä et senkään vertaa, mikä ei toisaalta ole uutinen.
"Siksi minäkin olen Theoksen kanssa samaa mieltä siitä, että T on jonkin sortin hihhuli."
Koskapa sinun tai Theoksen mielipiteet eivät tässäkään asiassa korreloi todellisuuden kanssa, voit olla minun puolestani mitä mieltä haluat, jos siitä vain tulee sinulle hyvä mieli, ex -jehova.
...
Missähän elämänvaiheessani olin jehova? Ennen vai jälkeen armeijan?
..erotuomarin roolissa voin päätellä vastauksestasi, että olet jonkin sortin sivari tai vempula eli armeija lienee käymättä.
Olet ilmeisesti ollut jehova lähes koko ikäsi, mutta kerro sinä asian todellinen laita, kun olet noin niinkuin asianosainen.
Varmaan tarvitaan näinkin naivia tekstiä. Jos se olet aito Theos olisi sinusta uudeksi Topeliuksekseksi.:)
En ole Pekka, vaan täysin päinvastoin elänyt ihminen. Olen rällännyt suurimman osan elämästäni kapakoissa ja lätrännyt viinan kanssa pienen ikäni. En ole mitään sisäistä tyydytystä saanut myöskään useista naisseikkailuistani, sekä ollessani jonkun kanssa suhteessa, että elellessäni yksinäni. On toki myönnettävä, että munat tykkää naisseikkailuista, mutta lohtu on melko laiha siihen nähden, että mitä se aiheuttaa jälkeenpäin.
Seksi avioliitossa uskovien keskenkö pitää suorittaa häpeillen? Mitä käsittämätöntä paskaa kirjoitat? Jumala on seksin lahjan antanut ihmisille, muutenhan siihen ei mitenkään tarvitsisi liittyä nautintoa.
Miten kuvittelet, että pakottamalla lapsiamme seurakunnan tilaisuuksiin, edistäisimme heidän Jumalan tuntemustansa? Emme todellakaan pakota heitä. Lapset nyt yleensä pieninä pitävät isiään ja äitejään esikuvina ja tykkäävät pitkälti samoista asioista.
Uskovainen siis tietää yleensä, mitä houkutuksia maailma tarjoaa. Viinan ja pettämisen ja kukasta kukkaan lentämisen voisin koska tahansa vaihtaa pois elämästäni. Tiedätkö kuinka useat suhteet repivät ihmistä rikki?
Uskovainen päästessään ylistykseen ja rukoukseen, saa niin suuria kokemuksia siitä, että oksat pois.
Uskovilla on suru, kun heidän todistuksiaan ei uskota - olemme huolissamme teistä ja tahtoisimme olla Jumalan työtovereina pelastamassa teitäkin.
Puhuin siis täydestä kokemuksesta.
Voisin kertoa omankin tarinani joskus.
Oli mukavaa kuulla isäsi tarina.
Mutta mitä yrität sanoa sillä? Eläköön jokainen minkä parhaakseen näkee.
joku viitsii suoltaa palstalle.
Sairas vanha äijä!
Siis henkisesti pipi = Theos
että Pekka tuhlasi elämänsä noin hukkaan. Ikävä kyllä tuollaisia surkeita kristinuskon tuhoamia ihmiskohtaloita on yhä enemmän. :(
Theos.
Mutta mikä siis on paras mahd. elämä?
1. Et kulje toisten pompoteltavana?
- Raamattu ohjaa nimenomaan henk. koht. jumalasuhteeseen, ja arvioimaan kaikenlaista "opetusta", jota annetaan (huom! kuitenkin kuuntelemaan ja punnitsemaan).
2. Nauttia elämästä: seksi, viini, jne...
- Kannattaa lukea Raamattusi myös näiltä osin?
3. Rakastaa itseä ja lähimmäistä?
- mikäs olikaan suurin KÄSKY!! (joka täyttää lain ja profetiat)
4. Huorata, juopotella, vihata & murhata, varastaa, kahmia rahaa ja valtaa tuhottomasti, manipuloida toisia, tuhota itsensä huumeilla...???
- valitettavasti heille, joille tämä on "täyttä elämää", ei sitten sovi esim. Raamatun oppi.
Hyvin usein minäkin haluaisin uskoa, että ei olisi helvettiä olemassa kuoleman jälkeen (taivaasta olen saanut esimakua sisimmässäni, ja janoan sitä lisää). JA haluaisin toivoa, että jumalattomille olisi kuvaamasi kaltainen loppuratkaisu. Jostain syystä Raamattu kertoo toisin olevan (helvetti on varattu Perkeleelle ja hänen enkeleillensä...). Onneksi minun asiani ei ole päättää, kuka helvettiin joutuu. Tärkeintä on tietää itse olevansa elämän lähteillä - ja että voi suositella sitä myös muille.
Ja että jos koet itsesi syntiseksi, Jeesuksella on Sinulle apu. (Jos taas esim. Theos ei koe, ja hyvin menee, niin mikäs siinä mua sitten risoisi??).
Siinä mielessä olen jopa samaa mieltä Theoksen kanssa, että on hyvä nostaa esille tällaisia tarinoita, joita tosiaan on (loppuratkaisusta vain uskon toisin). Ehkäpä mikä tahansa uskonnon tai uskonlahkon orja voisi vapautua tällaisista lahkoista ja saada voimaa henkilökohtaiseen Jumalasuhteeseen ja sen myötä terveeseen suhtautumiseen myös lähimmäisiin - toisiin ihmisiin.
> saada voimaa henkilökohtaiseen Jumalasuhteeseen ja sen myötä terveeseen suhtautumiseen myös lähimmäisiin - toisiin ihmisiin <
... esim. Pekan kaltaisiin, joita ylimielisesti pidetään nynneröinä ja harhaoppisina, kun toisen sisälle ei voi nähdä. Ainakaan ylimielisellä asenteella. Ehkä Pekkakin oli saanut esimakua taivaasta sisimmässään, ja janosi sitä lisää. Voiko häntä syyttää siitä, että muut haluavat uskoa, mitä haluavat? Ja sepittelevät tällaisia nynnerötarinoita rajoittuneen näkökykynsä valossa?
... näin me tosiaan teemme - Pekan tapauksessakin tuo "nynnerö"-termi liitettiin siihen, ettei hän tehnyt kuten "valtaosa" väestöstä.
Ajatus sinänsä on vaarallinen - esim. Hitler Jugendiin aikanaan Saksassa liittymättömät olivat oman aikansa "nynneröitä" - vai olikos se päinvastoin? (jälkiviisaana on helppo esiintyä).
Tarina tosiaan ei kerro Pekasta, joka olisi ollut syvästi onneton... Toisaalta, ovatko esim. Bangladeshilaiset lapsityöläiset "nynneröitä", kun he eivät kerkeä saada esimakua todellisesta elämästä ensinkään?
On olemassa ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta valita. JA on heitä, jotka voivat jopa valita (Suomessa olemme etuoikeutettuja tässä suhteessa).
Jeesus tuonee sitä enemmän taivasta heidän tykönsä, joilla tässä elämässä on vähemmän mahdollisuutta valita elää "tosi elämää", esim meidän länsimaalaisten ihmisten ahneuden ja sydämettömyyden vuoksi olla jakamatta omastamme - Maailmassa olisi tälläkin hetkellä ruokaa jokaiselle ja logistiset mekanismit jakaa se, mutta meiltä puuttuu tahtoa jakaa omastamme.
Ja sitten me tosiaan arvostelemme toinen toistamme nynneröiksi jne.. Voi minua! (Paavalia siteeraten, juuri nyt omalle kohdalle kokien).
Kysehän oli fiktiivisestä tarinasta, vaikka onhan näitä ihmiskohtaloita "rintaman" molemmin puolin.
En jaksa alkaa kirjoittaa seitsemää veljestä kuten theos, mutta kerron pääpiirteittäin erään ateistiperheen tarinan:
Isän vanhemmat olivat todella uskonnollisia, joten isä ollessaan kapinaiässä päätti unohtaa kokonaan uskonnot ja vannoutui ateistiksi. Aikanaan hän meni naimisiin samalla tavalla ajattelevan äidin kanssa. Heille syntyi pikku poika, vaikkapa Pekka nimeltään. Pekalle opetettiin vanhempien periaatteiden mukaan, että kaikki uskonnot ovat satuja ja huuhaata.
Pekkaa tämä välillä ihmetytti, hän kun ei saanut mennä kavereidensa mukana mihinkään seurakunnan järjestämiin kerhoihin, ja jouluakin vietettiin puhtaasti kaupallisena juhlana.
Pekkaa tästä välillä kiusattiin, mutta isä sanoi Pekan olevan viisaampi kuin ikätoverinsa jotka uskoivat ns. satuihin.
Äkkiä Pekan äiti kuitenkin sairastui syöpään. Isä ei osannut Pekkaa lohduttaa. Kun äidin tila paheni, muisti Pekka kuulleensa koulussa opetusta taivaasta jonne hyvät ihmiset pääsevät kuoltuaan. Kun hän kysyi isältä pääseekö äiti taivaaseen sai hän selkäsaunan koska puhui noin hulluja. Pekka halusi silti uskoa siihen, mutta aina kun hän kysyi ja rukoili isältään vastausta jonka halusi kuulla, seurasi vain lisää huutoa ja kurinpalautusta.
Vielä kun äiti teki kuolemaa ja Pekka itkusta lähes sokeana aneli isältään vastausta ei isä voinut myöntää ihmisen olevan muuta kuin tomua joka aikanaan kuolee.
Sitten Pekan äiti kuoli. Isä yritti lohduttaa Pekkaa, mutta tämä sulkeutui kuoreensa koska äiti oli poissa ikuisesti. Pekka ei selvinnyt surustaan koskaan täysin. Silti hän mielensä sopukoissa toivoi äidin olevan jossain korkeammassa paikassa.
Toimiko Pekan isä oikein kun ei luopunut periaatteistaan lohduttaakseen poikaansa, vaikka se hänen mielestään olisikin ollut satua ja haitaksi pojan henkiselle kehitykselle ?
Tulihan tästä kuitenkin kuin Castron puhe.
Tuo fiktiivinen tarina (niin ezkoseni, se ei ollut isästäni) synnyttää hyvin erilaisia reaktioita.
Tuollainen elämänkaari voisi olla hyvin yleinen lakilahkoissa, kuten JT:t tai Lestadiolaiset. Sinänsä tuossa Pekan elämässä ei ollut näennäisesti mitään pahaa, vain tarinan loppu teki siitä epäsointuisen. Siksi tämä tarina saa kenties sen muiltaosin omakseen kokevan lakiuskovaisen toteamaan: mitä paskaa.
Liberaaliuskovainen taas pitänee sitä epätodellisena ja löytää helposti vastakkaisen version sille. Kiitos niistäkin.
Olennaista asiassa on se, miten voimme elää elämäämme niin, ettei se mene hukkaan. Millä keinolla voi uskovainen tai ateisti tunnistaa ne tekijät, jotka ovat esteenä tasapainoiselle elämälle ?
Vai onko elämänlaadulla mitään väliä ?
>"miten voimme elää elämäämme niin, ettei se mene hukkaan."
Minä uskon että voisin elää suht tasapainoisen ja kunnollisen elämän aivan oman moraalini ja järkeilyni varassa. Mutta olen löytänyt jotain parempaa. Olen nimittäin nähnyt, että kun minä annan elämäni Jumalan johdateltavaksi, saan olla mukana hämmästyttävän hienoissa asioissa. Mistään muualta en ole sellaista iloa, riemua ja tyydytystä saanut elämääni.
Eli kun anna Jumalan kuljettaa minua suunnitelmissaan, ne ovat niin paljon paremmat kuin tasapainoinen elämä, johon pystyisin itsekkin.
voi olla että elämän hukkaamista voisi myös katsella aikaansaannosten ja lopputuloksen suunnasta. Mitä se auttaisi vaikka voittaisin omakseni koko maailman, jos kuitenkin sieluni joutuu kadotukseen.
...tässä lainauksessasi juoni tiivistyy:
>>Mitä se auttaisi vaikka voittaisin omakseni koko maailman, jos kuitenkin sieluni joutuu kadotukseen.
Entäpä kääntäen: Mitä se hyödyttäisi jos uhraisit elämäsi, mutta et mitään siitä hyötyisikään ?
Onko siis syytä VARMISTUA asioista jotenkin ?
Eikö siinä ole uskovaiselle varmistusta tarpeeksi, että Pyhä Henki ja omatunto puhuu hänen sydämelleen. Sen kummoisempaa varmistusta ei kukaan sisältäpäin ohjautuva ihminen pysty saamaan. Kuplia maallinen ihminen osaa kyllä synnyttää ja kuvitella, että varma on varmaa. Mutta kuplilla on taipumus poksahdella...
...sitä, miksi Pyhä Henki puhuu eri sydämmille eri asioita. Miksi erilailla uskova ja ajatteleva ihminen kokee aivan yhtä aidosti Jeesuksen ja Pyhän Hengen toiminnan elämässään kuin sinäkin ?
Vaikka sinä saattaisit olla avaranäkemyksinen ja liberaalinen uskossasi, ei hän sitä välttämättä ole vaan kokee Sinut harhauskoiseksi.
Miten nuo erilaiset yhtäaidot kokemiset voi erotella toisistaan ja päätellä, kumman usko on oikeaa ?
me olemme kaikki viimekädessä vastuussa vain omasta vaelluksestamme täällä. Kaikkein tärkeintä on se, että tunnen itse oman suhteeni Jumalaan olevan kunnossa. Jos joku ajattelee ja tekee täysin erilailla, olenko minä siitä vastuussa? Tietysti minä tuon julki omaa näkemystäni ja tuntojani aina, kun tunnen, että voisin selkeyttää asioita, mutta voinko tuomita tai syyttää toista siitä, että hän tekee toisin?