Suomen raamattuvyöhyke

Raamatulla päähän

Seuraavassa tarkoitan Pohjanmaalla Pohjois- ja Keski-Pohjanmaata, joista itselläni on jonkin verran kokemuksia. Vertailukohteena käytän pk-seutua, josta myös on kokemuksia. Helluntailaisuuteen tämä liittyy, lukekaa loppuun.

Pohjanmaata pidetään melko yleisesti suomen kartalla hiukan muita alueita ilmapiiriltään 'pimeämpänä' ja kylmempänä. Muun muassa monilla raksatyömailla aluetta tietävien tyyppien kaa jutellesani (joista enemmistö on ollu muualta kuin Pohjanmaalta kotosin) oon tällasta kuullu sanottavan.

Samaten oma arvioni on samansuuntainen. Esitän seuraavasa arveluni yhdestä syystä edelliseen ja siitä esimerkin, joka ei vastaa Pohjanmaan ja muun maan välistä tilannetta, mutta ilmaisee tekijän, jonka seuraus nähdäkseni samaten on löydettävissä näiden väliltä.

Mikä ero on henkisellä kehitysasteella vaikkapa Irakin ja Hollannin välillä sisältäen mm. naisten aseman, yksilönoikeudet, vaikuttamismahdollisuudet yhteiskunnasa? Ero näiden voisko sanoa ääripäämaiden välillä on tietenki huomattava. Oman uskonnollisen taustani vuoksi ja uskonnollisuudesta tietoa omaavana veikkaan, että näiden maiden välinen huomattava ero johtuu pitkälti uskonnon asemasta yhteiskunnasa ja ihmisten elämäsä. Hollannisa uskonasiat on pitkälti ihmisten oma henkilökohtanen asia ja onhan Hollanti lisäksi kenties yksi maallistuneimmista maista, Irakisa vallankäytön väline ja yleisen 'totuuden' määrittäjä. Irak elää aikakaudella, joka muistuttaa meidän keskiaikaa ja sen henkisesti ahdasta ilmapiiriä. Hollannisa tällasta vähemmän tapaa ja siellä on, kuten hyvin tiedämme, hyvinkin vapaa ilmapiiri.

Pohjanmaa todennäkösesti on suomen uskonnollisinta aluetta, jos uskonnollisuusaste jollakin tekijällä/-öillä mitattaisiin. On aktiivista kirkkokansaa, lestadiolaisia, helluntailaisia, babtisteja, ym. Ero muuhun maahan ei tietenkään ole kuten aikasemminki totesin esille ottamani esimerkin kaltanen, mutta havaittava.

Vielä pohjanmaalaisten vs. pk-seudun ihmisten 'keskivertoystävällisyydestä'. Yleisesti pohjalaisten suusta kuulee usein sen kuinka pk-seudulla ihmiset on paljon kylmempiä ja epäystävällisempiä kuin Pohjanmaalla. Niin minäkin luulin kunnes sain kokemuspohjaa parin vuoden ajalta pk-seudusta. Käsitykset muuttuivat. Itse asiassa 'keskivertoystävällisyys' näillä alueilla on erilaista. Pohjanmaalla on enemmän ilmenevä se piirre, että toiselle ollaan ystävällisiä kunhan vain hän omaa riittäväsä määrin samanlaiset ajatukset ja mielipiteet ku ittelläki. Pk-seudulla taas ilmenee enemmän se, että voidaan olla ystävällisiä myös sillon, jos toinen omaa aivan vastakkaisen ajatusmaailman.

Pohjanmaan osalta tilannetta kuvaaki muun muasa alueen ehkä eniten polarisoitunut poliittinen kenttä. Kepu tietenki valtapuolueena, lisämausteena kd:n suuri kannatus. Kokoomus lisänä takaa on vielä turvaamasa perinteisten kristillisten arvojen vallan. Muunlaista 'yrittäjää' katotaan hiukan pidempään kuin muualla.

Lisäksi muiden kuin kristillisten uskontokuntien harjottajia tapaa Pohjanmaan seudulla suhteellisen vähän. Niitä katotaan pitempään kuin muualla, näin yleisesti. Tämän kirjoituksen kirjottaa muuten poliittisesti sitoutumaton henkilö, joka pyrkii aina jättäytymään sivustatarkkailijan rooliin. Olen myös uskonnoton ja siten uskonnollisestikin sitoutumaton.

Yhteenvetona, Pohjanmaan alueella voi kuitenkin elää ja asua eli en sitä asuinkelvotomaksi periferiaksi leimaa. Erot muuhun maahan ovat suhteellisen pieniä mutta kuitenkin havaittavia. Itsekin voisin asua siellä ja tiä vaikka joskus elämä sinne heittää.

Esiin nostamasani syysä näihin eroihin toivoisin olevan enemmän keskustelun aihetta. Sanoisin, että kaikkea se ukonnollinen ilmapiiri teettää..

3

415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysyvä ei tieltä eksy

      mikä on jenkkilän ja ranskan välillä? mm. jonka takia niillä kansoilla ei oiken synkkaa keskenään.


      häh häh.

    • Anonyymi

      Pohjanmaa(ent.Vaasan lääni) on lähes kaikessa, parhainta aluetta Suomessa.

    • Anonyymi

      Olen joskus, vuonna xxx eli 1980 luvulla ollut kerran jossain pohjanmaalla ja vieläkin olen syvästi järkyttynyt, sitä hirveää ja kauheaa menoa joka siellä oli ja on!

      Joskus sinne putosi/tippui / tuli iso kivi taivaasta ja teki ison järven.

      Tulisiko nyt kaikkien, paaston kanssa rukoilla että tulisi lisää ja isompia kiviä ja paljon :o

      Lappajärvi (järvi)
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Lappajärvi_(järvi)

      Jos tulisi tuhat kertaa suurempi, loppuisko Suomesta jumalaton meno ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      210
      3055
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      17
      2761
    3. Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!

      Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee
      Maailman menoa
      367
      1459
    4. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      21
      1374
    5. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      90
      1284
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      53
      1209
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1190
    8. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      168
      1051
    9. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      162
      1035
    10. Sopisikohan hänelle ?

      Sopisikohan hänelle naiselle farkkuhame ?
      Ikävä
      131
      942
    Aihe