Tuossa oli alempana juttua jalankulkijoiden piittaamattomuudesta. Itse olen huomannut aika jännän jutun samasta asiasta täällä Jyväskylässä. Ala-asteitten ohi ajellessa ei tartte ihmeemmin jarruja painella, lapset osaavat noudattaa liikennevaloja, katsovat molempiin suuntiin, eivätkä ryntää suojateille. Ylä-asteitten lähistöllä alkaa käytäytyminen olla jo vähän välinpitämättömämpää. Mutta Yliopiston kulmilla sitä vasta saa autoilija tarkkana olla. Kukaan ei noudata liikennevaloja, jos nyt sattuu edes suojatietä käyttämään. Polkupyörillä ajetaan aivan miten sattuu. Liikennevaloista ei välitetä mitään. Jos joku nyt sattuu välittämään, hän valitsee itsellee sopivimman valon, joko jalankulkijoitten tai autoilijoiden. Jos autoilijat ajaisivat noin vastuuttomasti iltapäivälehdet olisivat 300 sivuisia. Että eikös sen ihmisen järjen pitäisi iän myötä kasvaa, mutta ei sitä täällä ainakaan liikennekäyttäytymisestä huomaa.
Tai sitten en ole ymmärtänyt, että yliopistossa kansantieteitä opiskeleva, 30 vuotta vanhalla mankelilla ajeleva kirpputorin mannekiini on niin tärkeä ihminen, että hän saa tehdä tiellä mitä vaan ja muitten on väisteltävä. Hänhän vastustaa yksityisautoilua, joten hänen ei autoista tarvitse mitään välittääkään. Harmi vaan jos jotain sattuu, niin se asfaltti on hänen päähänsä ihan yhtä kovaa, kun kenen tahansa muunkin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sama ilmiö on mielestäni havaittavissa jokaisen yliopiston läheisyydessä. Autolla tai pyörällä liikkuessa saa olla todella varovainen. Kai yliopisto-opiskelijat kokevat olevansa "parempia" ihmisiä kuin muut. Joskus on tehnyt mieli ajaa päälle (pyörällä siis).
Jos jalankulkija tai pyöräilijä kulkee päin punaista, on se periaatteessa aivan sama teko kuin autolla ajo päin punaista. Säännöt koskevat kaikkia. Näin näyttävät harvat ajattelevan, omaa napaa pidemmälle ei tunnuta nähtävän.
Usein, kun jalankulkijana odotan vihreän valon vaihtumista, lähtee toiselta puolen katua joku ylittämään katua päin punaista. Kotikaupungissani vanhukset näyttävät olevan kärsimättömimpiä. Kun ylittäjä on kohdallani, saatan sanoa: "minne kiire?". Näyttääpä ajatustoiminta palaavan ja kiire loppuvan.