Liian kallista - perustelee vastustaja - EI OLE kunhan kustannukset on kuitataan rattijuopolta.
Ja kortti pois RIITTÄVÄN pitkäksi aikaa?
Promileraja alas nollapilkku
7
280
Vastaukset 7
- rattiin
on oikea periaate.
Lähinnä nuo myytävät pilipalimittarit arveluttavat.
Kun sellainen näyttää nollaa, oletko varma ettei ole vielä 0,2 promillea?- Ari
Olen täysraittiina hieman jäävi vastaamaan tähän, mutta:
Promillerajat ovat nykyisellään hyvät, alennettaessa touhuun tulee pilkunnussimisen maku, liikenneturvallisuuteen sillä ei liene havaittavaa vaikutusta.
Todelliset rattijuopot ajavat promillerajoista piittaamatta, niinkuin teidetään.
Markettien "alkometrit" joutaisivat todellakin romukoppaan.
- mummas
mitä varten tarvitsee mitä promillerajaa - eikö se ole selvä asia että rattiin s e l v ä n ä???ne jotka vaahtoaa promillerajoista on juuri ne jotka ajaa"pienessä sievässä" ja toivovat etteivät jää kiinni ja siinä sivussa tappavat viattomia. nollaraja.ei yhtää viinaa päässä ajaessa.
- Ari
Voi sen tietysti noinkin ajatella...
Helposti voi kuitenkin tapahtua tahaton vahinko, vaikka edellisen illan saunakaljottelun seurauksena.
Ns. Kahden oluen sääntö on hyvä olemassa, torjumassa näitä tapauksia.
Pienessä sievässä ajavat tuomitsen.
Kohtuutta kontrolliin toivoisin. - et saisi ajaa
Sä mummelit et saisi ajaa ollenkaan liikenteessä!!
Liikenteen kannalta olisi parempi jos kaikilta naisilta lailla kiellettäis ajo.oikeus!Nehä siellä liikenteessä ovat tukkona!!
Ei prommillerajan pudottamisella ole mitään merkitystä vaan tuo vaan turhia kuluja!!
- promilleraja
Promilleraja täytyisi olla 2 promillea eikä 0,2!
Sen jälkeen ei näkyisi sitäkään vähää poliseja liikenteessä! Elähän nyt kovin halua alentaa niitä promillerajoja! Mene ittees ja mieti montako kertaa olet saanut sakot aamuisin ja iltaisin 0,5% takia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi271767- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557