Nainen ei saa myydä itseään eli ei saa päättää omasta kehostaan. Ei kaikki ole pakotettu siihen ammattiin.
Mutta nainen saa tehdä abortin koska on oikeus päättää omasta kehostaan. Lupa tappaa alkanut elämä itsemääräämisoikeuden nimissä.
Aika ristiriitaista eikö?
RISTIRIITAISTA
8
622
Vastaukset
on Etelä-Dakota.
Siellä puhataan erittäin fundamentalista lakia abortista.
Ei saa tehdä vaikka kyseessä olisi insetsin tai raiskauksen uhri.
Uskonnon hyvät ja pahat ilmentymät?- jorojukka-kukka
Ajatusmaailmasi on ristiriitainen.
- RISTIRIITA.
Ei ajatusmaailmassani mitään ristiriitaa ole. Ristiriitaista mielestäni on se että kahta täysin erilaista asiaa perustellaan täysin samoilla argumenteilla. Toista puolustetaan ja toista vastustetaan. Yhteistä noissa asioissa on se että muut päättävät toisten asioista. Valtiovalta kieltää naista myymästä itseään. Odottava nainen päättää saako lapsi syntyä vai ei. Se ketä asia eniten koskee on ulkopuolella päätöksen teosta.
Jokainen näkee asiat juuri sellaisina kuin ne haluaa nähdä. Myös femakot. Ja te tunnutte olevan siinä aika hyviä. Onnistutte näkemään sortoa joka puolella ja provosoidutte siitä. Eikö se ole aika ahdistavaa?
- Ei maksaja
Lain mukaan nainen saa myydä itseään vapaasti, kunhan ei tee sitä kadulla häiriten kanssaihmisiä. Suunnitteilla oleva seksinostokielto ei tuo mitään muutosta: nainen saa edelleen kaupitella itseään, mutta mies ei saa maksaa.
Tämä on tylsä ja tylsistyttävä aihe, loppuunkäsitelty eikä keskustelu johda mihinkään. Ainoat jotka näistä jutuista hyötyvät ovat paritusjengit. He saavat rauhassa jatkaa rikollista toimintaansa ja naisten alistamista, kun yleinen huomio kiinnitetään niihin, jotka maksavat naisille. Parittajat ottavat rahat, ja nauravat tyytyväisinä.- bygälä
Nainen saa myydä seksiä vapaasti. Jos mies sitten erehtyy harrastamaan seksiä naisen kanssa, on sinänsä laillisen seksin jälkeen paha ongelma jos/kun maksua nainen vaatii maksua. Toisaalta pitäisi maksaa saadusta palvelusta, toisaalta laki sen kieltää. Voiko mies siis tässä tilanteessa kutsua viranomaiset apuun, jos nainen tai hänen taustavoimansa yrittävät pakottaa hänet rikokseen (eli maksamiseen?).
- Alistettu..
Tottakai saa myydä itseään, vain maksaja on rikollinen!
Hyvä Suomi hyvä! Tämä jätkä nostaa kyllä kytkintä lopullisesti, vaikka en ikimaailmassa maksullisissa kävisikään. Trendi kun jatkuu vielä pitempään tällaisena, on tuloksena se mitä halusittekin.- Antsu
Sinäpä sen sanoit! Ja lisäänpä vielä, en niinkään sulle, vaan femakoille:
Aborttijuttu on tietenkin eri asia, mutta en tajua, miksi juuri NAINEN olisi ainoa päättäjä sen suhteen saako KAHDEN ihmisen seksin tuloksena kehittyvä KOLMAS ihminen elää vai ei. Tiukasti tulkittuna äiti on yhden ihmisen VÄHEMMISTÖ tässä äidin isän sikiön paketissa!
- tietenkin
saa. Nainen saa tehdä mitä vaan. Lisäksi ei pelkästään voi vaan PITÄÄ syyttää miestä. Kaikesta. Aina. Erityisesti naisen omasta huonosta palkasta, siitä kun ei pääse töihin, siitä kun ei ylene.
Kaiken naiselle tapahtuvan pahan taustalla on mies.
Kaikki yhteiskunnalliset ilmiötkin ovat miesten aikaansaannosta.
Nainen on ilmeisesti kovin avuton. Karkeasti arvioituna puolet maailman väestöstä pyörittää maailmaa ja toinen puoli (naiset) seuraa avuttomana sivussa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593