Olisko kellään omakohtaista kokemusta peräpukamaleikkauksesta. Olen itse menossa mutta pelottaa ihan hirveästi. Onko toimenpide 'ikävä' ja miten ulostus toimii leikkauksen jälkeen? Kuinka kauan kestää ennenkuin voi edes istua kunnolla?
pukamat
kiusana
3477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itseltäni ei ole leikattu, mutta työkaveri oli pulssissa leikkauksessa. Samana päivänä pääsi pois. Istua kuulemma voi, kunhan istahtaa varovaisesti. Ulostukseen annettiin ulostetta pehmentävää lääkettä, ettei sattuisi. On hyvä pitää vatsa "löysänä" pari viikkoa.
Ihanaa kuulla edes jotain myönteistä asiasta. Tässä on jo pupu melkein hypännyt housuun kun on kuullut muiden kokemuksista. Niiden perusteella ei koskaan, milloinkaan, ihmiselle ole tehty yhtä pahaa kuin pukamaleikkaus ja sen jälkihoito on. Kyllä kipulääkkeistä jotain apua pitäisi olla. Eiks nii?
Jooh eli viime tiistaina oli leikkauksessa. Sairaslomaa tuli kuukauden verran, mutta se ilmeisesti riippuu leikkauksen laajuudesta ja työstä jota tekee. Kotiin pääsee saman päivänä ja leikkaus itse on aika kivuton (lääkkeiden vaikutuksesta jopa hauska:)). Kipulääkkeillä kipu pysyy aisoissa ja istumaan pystyy suhteellisen hyvin, tosi pitkään ei suositella istumaan. Suurimmat kivut liittyvä ulostamiseen. Itse onnistuin mokaamaan jälkihoidon niin, että tuli pieni ummetus heti leikkauksen jälkeen. Hirveä kipu sitten kun sen sai taas kulkemaan. Uloste kannattaa siis pitää löysänä ja vatsa hyvin toimivana. Itse leikkausalue ei hirveästi vuoda vertaa. Kyllä mä itsekin luulin tätä pahemmaksi, mutta toistaiseksi, jos ulostamista ei lasketa, niin ei hirveästi ole ollut kipuja tai vuotoa. Nykyään on kuitenkin sen verran hyvät menetelmät ja kipulääkkeet, että kannatta mennää leikkaukseen, jos tuntee sitä tarvitsevan. Siltä tuntuu ainakin nyt, toivottavasti kuukauden kuluttua olen vielä samaa mieltä ;). Kaikkein parastahan olisi kuitenkin oppia oikeat elämäntavat, jotta tällaisiin leikkauksiin ei joutuisi. Kuitupitoista ruokaa, riittävästi nestettä päivällä, hyötyliikuntaa ja luetaan ne akuankat muualla kuin vessassa.