Osoitan tämän kysymyksen lähinnä ortodoksiperheiden äideille ja isille, mutta kuka tahansa on tervetullut vastaamaan. Toivon kuitenkin, että vastaus pohjautuisi edes jollain lailla kokemukseen eikä oikealla uskolla päähän mätkimiseen.
Vaimollani ja minulla on neljä lasta, joista kaksi on vielä kotona. Kun pojat, kolme isointa lastamme, olivat pieniä, asuimme toisessa kaupunginosassa, jossa poikamme osallistuivat luterilaisen kirkon kerhotoimintaan siinä kuin muutkin ystävänsä (ortodoksikavereita heillä ei ollut). Kerhotoiminta oli lasten mielestä mukavaa, eikä siinä ollut minkäänlaista käännytyksen makua.
Kun nyt 10-vuotias tyttäremme syntyi, muutimme nykyiseen kaupunginosaan. Täällä luterilaisen kirkon toiminta on ollut alusta asti päällekäyvää. Käännytystyö (lähetys-?) alkoi jo tarhassa. Liki viikoittain seurakunnasta kävi "kiva täti" jututtamassa lapsia. Tytäremme oli tarhan ainoa toisuskoinen, joten mielestäni olisi ollut väärin erottaa häntä muista. Siksi sallin osallistumisen kyseisiin juttutuokioihin.
Nyt seurakunta on aloittanut aktiivisen kerhoihinkalastelukampanjan. Uusia ryhmiä alkaa vielä tässä kuussa. En olisi oikein suostuvainen enää päästämään tytärtämme luterilaiseen, mielestäni tunnustukselliseen, kerhotoimintaan mukaan, mutta tunnen piston sydämessäni, että kieltämällä ajattelen itsekkäästi ja eristän lapsen muista ikätovereista.
Onko muilla kokemuksia? Entä ratkaisuja?
Makarios
Vaimollani ja minulla on neljä lasta, joista kaksi on vielä kotona. Kun pojat, kolme isointa lastamme, olivat pieniä, asuimme toisessa kaupunginosassa, jossa poikamme osallistuivat luterilaisen kirkon kerhotoimintaan siinä kuin muutkin ystävänsä (ortodoksikavereita heillä ei ollut). Kerhotoiminta oli lasten mielestä mukavaa, eikä siinä ollut minkäänlaista käännytyksen makua.
Kun nyt 10-vuotias tyttäremme syntyi, muutimme nykyiseen kaupunginosaan. Täällä luterilaisen kirkon toiminta on ollut alusta asti päällekäyvää. Käännytystyö (lähetys-?) alkoi jo tarhassa. Liki viikoittain seurakunnasta kävi "kiva täti" jututtamassa lapsia. Tytäremme oli tarhan ainoa toisuskoinen, joten mielestäni olisi ollut väärin erottaa häntä muista. Siksi sallin osallistumisen kyseisiin juttutuokioihin.
Nyt seurakunta on aloittanut aktiivisen kerhoihinkalastelukampanjan. Uusia ryhmiä alkaa vielä tässä kuussa. En olisi oikein suostuvainen enää päästämään tytärtämme luterilaiseen, mielestäni tunnustukselliseen, kerhotoimintaan mukaan, mutta tunnen piston sydämessäni, että kieltämällä ajattelen itsekkäästi ja eristän lapsen muista ikätovereista.
Onko muilla kokemuksia? Entä ratkaisuja?
Makarios
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kerhotoiminnan laatu ratkaisee mielestäni voiko ortodoksiperheen lapsi osallistua luterilaiseen kerhoon. Omat lapseni ovat käyneet luterilaisista kerhoista kokkikerhossa ja keskimmäinen lapseni kävi myös vähän aikaa myös lasten päiväkerhossa, kun en saanut hänelle puolipäiväistä tarhapaikkaa.
Kummassakaan ei ollut varsinaista uskonnollista kasvatusta.
Sensijaan en ole antanut lasteni kaupungin päiväkodissa osallistua luterilaiseen uskontokasvatukseen esim kirkkoretkiin tai seurakunnan työntekijöiden pitämiin hartaushetkiin.
Päiväkodin työntekijät helposti lykkäisivät koko uskonnollisen kasvatuksen seurakunnan työntekijöiden kontolle. Heidän itsensä suurten kirkkopyhien edellä järjestämä ohjelma on ollut tonttuleikkejä ja "noitavirpomista." Noitavirpomisesta huomautin ja selitin, että meille ortodokseille virpominen on kirkollinen tapa. Pajunoksat siunataan kirkossa jne, ja että en toivo, että virpomisen opettamisen yhteydessä opetetaan mitään karnevaalitapoja noitineen tai menninkäisineen. Ei vain oikein tahtonut mennä perille tämä sanoma.
Kouluikäisten lasten olen antanut osallistua luterilaisiin koululaisjumalanpalveluksiin ym ohjelmaan, jos he ovat itse tahtoneet. Lapsen maailma avartuu vähitellen ja hän oppii, että on olemasa toisuskoisia ihmisiä ja toisenlaisiakin uskonnollisia tapoja.
Vaimoni työskentelee lastentarhanopettajana.
Hänen työpaikallaan ei kukaan käy tyrkyttämässä mitään. Lapset kuitenkin käyvät ainakin joulukirkossa paikallisessa luterilaisessa. Mutta menevät tutustumaan myös ortodoksiseen kirkkoon.
Ortodoksipapit käyvät siunaamassa virpomavitsat kouluissa ja nykyisin myös useissa päiväkodeissa. Meillä päinhän virpomiskulttuuri on ollut "normaalia" niin luterilaisten kuin ortodoksien parissa. Vasta viime vuosina on ongelmaksi tullut sen noitaperinteen sotkeminen siihen. Omassa lapsuudessani ei noitia näkynyt virpomassa. Muuten ei tietämissäni päiväkodeissa käydä tutustumassa ortodoksiseen kirkkoon, luterilaisessa sen sijaan käydään jouluna. Tässä olisi muuten päiväkodeille ja kouluille haastetta.
perinteet ovat kai jotenkin sekoittuneita. Karjalainen virpominen on sekaantunut pohjalaiseen trulliperinteeseen ja lisäksi "noitavirpominen" on saanut vaikutteita myös amerikkalaisesta halloweenin vietosta. Minun lapsuudessani ei täällä Helsingissä ainakaan virvottu. Mitkään karjalaisperinteet, tai perinteet ylipäätänsä, eivät 1960-luvulla olleet muodissa. Minusta on vain tylsää, kun lastentarhat levittävät hömppäperinnettä. Eikö aina pitäisi opettaa arvokkain osa joka kulttuurista?
Jumala ei suosinut minua ortodoksivaimolla. Eivät yksin tarhat, päiväkodit ja koulut levitä hömppäperinnettä, luterilaiset äidit tekevät sitä myös. Tämä on asia, josta emme vaimoni kanssa ole koskaan päässeet yhteisymmärrykseen, vaikka lapset on kastettu ortodokseiksi. Hänestä on niin "sööttiä", kun tytär pukeutuu trullipukuun ja lähtee virpomaan. Täytyyhän tämän saada, kun kaikki muutkin... Minä siinä valitettavasti jään kakkoseksi yhtenä kahta vastaan.
Makarios
Lapsuuteni vietin 50- ja 60-luvun Helsingissä ja Larussa ainakin käytiin virpomassa. En tosin muista minä päivänä oltiin liikkeellä. Me lapset pukeuduttiin noidiksi ja karjalainen (ei ort, eikä lut.) isäni neuvoi meille virpomalorut. Virpomisen päätarkoitus oli makeiden virpomispalkkojen saaminen, silloin nimittäin oli vielä pulaa ja pienituloiset vanhempamme eivät paljoakaan herkkuja pystyneet loihtimaan. Meitä oli iso jengi liikkeellä ja kahvipannut täynnä herkkuja kierroksen jälkeen. Vasta myöhemmin meille selvisi, ettei noidat ja virpominen kuulu yhteen.
Kerhoasioista, olen joskus ollut lapsen kanssa luterilaisessa kerhossa ja nk. äiti-lapsiryhmässä. Kyllä siellä ainakin opetettiin luterilaista uskoa ja elämätapaa sekä perinteitä jo pienillekin lapsille. Samoin on ollut päivähoidossa, mutta nykyään uskonnolliseen kasvatukseen osallistuminen on käsittääkseni vapaaehtoista. Toimin itse varhaiskasvattajana? ja rukoillaan esim. ruokarukous luterilaista perua oleva vanhempien toivomuksesta, mutta me ortodoksit teemme perään ristinmerkin ja nyt ovat luterilaiset lapset ryhtyneet myös ristinmerkkiä tekemään.
Jos tiedät, että lapsesi saavat ehdotonta luterilaista opetusta kerhossa kannattaa ehkä pohtia onko kerhoon meno tarkoituksenmukaista ja järkevää. Meillä ei lapsuudessa kirkkoon kuulomaton isämme meitä laskenut luterilaisiin kerhoihin eikä edes partioon joka oli kirkon tiloissa. Jonkinlainen juopa siitä jäi kavereihin sillä kaikki muut kerhoissa ja partiossa kävivät, tai ainakin siltä se silloin tuntui. Onko teidän alueella tai jossain lähistöllä ortodoksista kerhoa tai tarjontaa, ehkä sellaiseen kuljettaminen (jos on mahdollista) kannattaisi. Sieltä voisi löytyä uusia ystäviä ja monta mukavaa juttua.
Hyvää ja siunattua paaston aikaa!!!
Näin ainakin olen luullut. Helsingissäkin oli vähän aikaa, mutta se tuli seurakunnalle niin kalliiksi, että se lopetettiin. Helsingin kaupunki ei nimittäin suosi uskonnollisia päiväkoteja, mutta mikään päiväkoti ei voi tulla toimeen ilman kaupungin apua.
Mielestäni kunnallisissa päiväkodeissa ei tule opettaa mitään uskontoa, ei luterilaista eikä mitään muutakaan. Pienten lasten uskonnollinen kasvatus kuuluu heidän vanhemmilleen, kummeilleen ja seurakunnille, ei kaupungin päiväkodeille.
luterilaiset että ortodoksiset lapset, näin on ollut vuosikymmeniä. Viime vuosina on inhottava trollitouhu tullut muotiin täälläkin, liekö päiväkotien vaikutusta vai television?
Lapsena kävin itse virpomassa, enkä ollut trolleista kuullutkaan.
eikä trolleja. (Trolli on peikko eikä noita.)
Pohjanmaalla poltetaan pääsiäislauantaina pääsiäisvalkeita (siis kokkoja tai nuotioita) pahojen henkien karkottamiseksi. Tämä siksi, koska pääsiäislauantaihan on se päivä, jolloin Kristus lepäsi haudassa. Silloin uskotiin ennen pahojen henkien olevan liikkeellä.
Nykyisin on tapana, että lapset pukeutuvat pääsiäiskokolle pikkunoidiksi tai muiksi kummajaisiksi. Pikkunoidilla eli trulleilla on myös tapana pääsiäislauantaiaamuna kiertää taloissa toivottamassa hyvää pääsiäistä, ja aikuiset antavat heille silloin pääsiäismunia, makeisia tai hiukan rahaa.
Täällä pääkaupunkiseudulla on tapana, että palmusunnuntaina liikuskelevat virpojat pukeutuvat pääsiäisnoidiksi, mikä osoittaa, että karjalainen virpominen ja pohjalainen pääsiäisnoitaperinne on sekoittunut ja on syntynyt uusi traditio, jossa on aineksia molemmista. Minusta tämä tapa tuli tänne vasta 1980-luvulla. En ainakaan muista virpovia pääsiäisnoitia lapsuudestani enkä nuoruudestani.
Jahas, tuli näköjään kirjoitusvirhe: tarkoitin trullia en trollia. Virpovia TRULLEJA näkee nykyään pääsiäisaikaan paljon ja sellaisilla asuntoalueilla joissa lapsia on paljon ovat nämä virpovat noidat, joskus kiusallisia ovikellon soittajia. Kaikille ei millään pysty ovea avaamaan ja heitä muistamaan.
Kyllähän se on päiväkoti Pääsky. Valitettavasti vain asuimme sen verran kaukana keskustasta, että oli mahdotonta kuskata lapsia sinne hoitoon.
pieni lapsi protestanttien pitämiin tilaisuuksiin. Lapset ovat herkässä iässä ja voivat omaksua luterilaisen protestanttisen ajattelutavan, josta on oman kokemukseni mukaan vaikea päästä eroon vaikka haluaisikin. Mielestäni luteriaisiin tilaisuuksisiin voi mennä aikuisena, jolloin niitä pystyy vastustamaan, mutta lapsi ei sihen pysty.
Mutta mikäs siinä että lapset käyvät luterilaisten tapahtumissa. Tuohan on juuri sitä
"oikealla uskolla" päähän mätkimistä. Ei anneta lapsille tietoa muista kirkoista kerrotaan vain oma käsitys ja sanotaan että toisen kirkon ihmiset on lahkolaisia joilla on "vääriä" tapoja!!! Mitäs jos ortodoksi kirkko ei olekkaan se oikea.
perinteen jatkuvan. Siksi ortodoksin lapset yleensä kastetaan ortodokseiksi, lapsille opetetaan ortodoksisia tapoja jne. Kyllä ortodoksi yleensä on sitä mieltä, että se oma kirkko on lähellä sydäntä ja haluaa sen perinteen siirtää lapsilleen. Aikuisena voi sitten lähteä itse tutkimaan maailmaa, jos se lapsuudesta saatu "kotikirkko" ei tunnukaan oikealta.
Sitäpaitsi. Lapset saavat kyllä tietoa muustakin maailmasta kuin ortodoksisesta. Eivät ortodoksien lapset ole missään pumpulissa tai eristyksissä toisiin nähden.
>>>Mitäs jos ortodoksi kirkko ei olekkaan se oikea.
mieleen...
>>>Mitäs jos ortodoksi kirkko ei olekkaan se oikea.
Moni tuntuu ajattelevan niin, että lasten ollessa pienempiä ollaan "ekumeenisissa yhteyksissä" tiukempia ja löysätään linjaa sitä mukaa kuin lapset kasvavat. Minä olen kyllä eri mieltä. Pienellä lapsella taas koti on se tärkein vaikutuspiiri ja kotona saatu uskonnollinen kasvatus menee moninkertaisesti mahdollisten kerhojen edelle. Iso taas saa paljon vaikutteita kodin ulkopuolelta ja siksi voi olla aiheellista, että vanhemmat kontrolloivat, mitä vaikutteita haluavat lapsensa saavan. Isompi lapsi ymmärtää paremmin "meidän ja muiden" eron ja siksi hänelle on helpompi tarvittaessa perustella, miksi tietyt asiat eivät ole hyväksi.
Meillä ekaluokkalainen käy "olosuhteiden pakosta" luterilaisessa iltapäiväkerhossa ja osallistuu kaikkeen ohjelmaan, mutta me olemme kyllä kotona keskustelleet asioista ja siitä miten iltsissä opetettuihin asioihin tulisi suhtautua. Ristiriidatonta se ei ole, sillä minusta siellä opetetaan ellei suoranaista rienausta niin ainakin suurta pyhyyden väheksyntää. Tekee todella pahaa, kun tyttö hyräilee Saku Sammakkoa virren sanoilla!
Koulussa tyttö ei osallistu seurakunnan säännöllisesti järjestämiin aamuhartauksiin, mutta satunnaista joulu- tai kevätkirkkoa en pane pahakseni vaan katson niiden kuuluvan yleiseen suomalaiseen kulttuuriin. Omassa kirkossa käymme huomattavasti useammin kuin nuo kaksi kertaa vuodessa.