Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkalasta

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkalasta hyvä juttu ylioppilaslehdessä. Nuori kaveri, 21 vuotias, ja sanoo, että hänet on luokiteltu äärioikeistolaiseksi radikaalien mielipiteidensä vuoksi. Tulevaisuuden tekijä:

http://www.ylioppilaslehti.fi/2006/03/10/100-populistia-made-in-finland/
151088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Lahden "hörhö" Väinö Kuismaan? Asiaa on Saarakkalalta tiedusteltu varmaan sata kertaa mm. Perussuomalaisten palstalla, mutta "pikkuvanha" vaikenee.

Noita tulevaisuudentekijöitä on persuissa tullut nähtyä enemmänkin, mutta ovat aina jonnekin kadonneet?

Äänestä
  • Mistä päättelet, että Saarakkala kävisi edes Perussuomalaisten-palstalla lukemassa jättämiäsi viestejä?

    "Noita tulevaisuudentekijöitä on persuissa tullut nähtyä enemmänkin, mutta ovat aina jonnekin kadonneet?"

    - Esimerkiksi ketä? Oletko seurannut puolueen toimintaa läheltäkin? Perussuomalaiset on vasta 11 vuotta vanha puolue, joten ei sieltä kovin montaa tulevaisuuden tekijää ole voinut esiin nousta. Älähän höpötä asoista, mistä et tiedä mitään. :D

    Äänestä

  • Suomi - Isänmaan puheenjohtajaan on se on hänelle vain kunniaksi!

    KN

    Äänestä

  • Kyllä tuntuu ihmeelliseltä, että jaksat roikkua Perussuomalaisten palstalla ja irvailla, kuin pieni villi kakara.
    Eikö Sinulla todellakaan ole mitään hyödyllisempää tekemistä elämässäsi?
    Et varmaan kykene muuhun, kuin irvailuun, mikä ei juuri taitoa vaadi.

    Äänestä

  • suomalainen kirjoitti:

    Mistä päättelet, että Saarakkala kävisi edes Perussuomalaisten-palstalla lukemassa jättämiäsi viestejä?

    "Noita tulevaisuudentekijöitä on persuissa tullut nähtyä enemmänkin, mutta ovat aina jonnekin kadonneet?"

    - Esimerkiksi ketä? Oletko seurannut puolueen toimintaa läheltäkin? Perussuomalaiset on vasta 11 vuotta vanha puolue, joten ei sieltä kovin montaa tulevaisuuden tekijää ole voinut esiin nousta. Älähän höpötä asoista, mistä et tiedä mitään. :D

    , kun kirjoittelikin sinn3e ahkerasti, kunnes esitettriin kysymyksiä hänen ja "hörhö"-Kuisman yhteyksistä, niin loppui kirjoittelukin kuin Saarakkalan lento.

    Äänestä

  • käy lukemassa kirjoitti:

    , kun kirjoittelikin sinn3e ahkerasti, kunnes esitettriin kysymyksiä hänen ja "hörhö"-Kuisman yhteyksistä, niin loppui kirjoittelukin kuin Saarakkalan lento.

    Mistä päättelet, että yhteyksiä näiden henkilöiden välillä on ollut?

    Mistä keksit alkaa kyselemään tuollaisia?

    En ihmettele, jos Saarakkala ei halua ollenkaan noteerata koko miestä... En haluaisi minäkään puhua koko hepusta, siis Kuismasta, mutta pakko kai se on...

    Äänestä

  • Kenraali_Neohumanisti kirjoitti:

    Suomi - Isänmaan puheenjohtajaan on se on hänelle vain kunniaksi!

    KN

    Tuki on vankkaa kuin köysi hirtetylle.

    Äänestä

  • SiSu kirjoitti:

    Mistä päättelet, että yhteyksiä näiden henkilöiden välillä on ollut?

    Mistä keksit alkaa kyselemään tuollaisia?

    En ihmettele, jos Saarakkala ei halua ollenkaan noteerata koko miestä... En haluaisi minäkään puhua koko hepusta, siis Kuismasta, mutta pakko kai se on...

    tuulesta temmattua juttua ole. Jos asiassa ei ole toden häivääkään, niin kaippa Saarakkala sen täällä palstallakin julkitoisi. Siis yhteistyötä on ollut.

    Äänestä

  • yhteytensä kirjoitti:

    tuulesta temmattua juttua ole. Jos asiassa ei ole toden häivääkään, niin kaippa Saarakkala sen täällä palstallakin julkitoisi. Siis yhteistyötä on ollut.

    Tuskin Saarakkala näitä älyvapaita kirjoituksia täällä seuraa. En usko, että yhteyksiä on ollut, mutta jokainenhan meistä on erehtymätön, varsinkin nuorena.

    Mistä olette kuulleet, että yhteyksiä olisi ollut? Tuulestako olette temmanneet?

    Äänestä

  • suomalainen kirjoitti:

    Tuskin Saarakkala näitä älyvapaita kirjoituksia täällä seuraa. En usko, että yhteyksiä on ollut, mutta jokainenhan meistä on erehtymätön, varsinkin nuorena.

    Mistä olette kuulleet, että yhteyksiä olisi ollut? Tuulestako olette temmanneet?

    "kukaan meistä ei ole erehtymätön" oli tarkoitukseni sanoa.

    Äänestä

V-M Saarakkala on rikkaiden ja omistavan luokan puolella?

Äänestä
  • Miten niin? Saarakkala on vähäosaisten puolella, kuten muutkin perussuomalaiset. Euroopan äärioikeistolaiset puolueet ja ryhmät ovat monet ottaneet vähäosaisten asiat hoitaakseen. "Äärioikeisto" ei tarkoita terminsä mukaan, että puolue sijoittuisi oikeaan laitaan ainakaan sosiaalipolitiikan suhteen. Sinällään termi on väärinymmärretty.

    Äänestä

  • PerusS kirjoitti:

    Miten niin? Saarakkala on vähäosaisten puolella, kuten muutkin perussuomalaiset. Euroopan äärioikeistolaiset puolueet ja ryhmät ovat monet ottaneet vähäosaisten asiat hoitaakseen. "Äärioikeisto" ei tarkoita terminsä mukaan, että puolue sijoittuisi oikeaan laitaan ainakaan sosiaalipolitiikan suhteen. Sinällään termi on väärinymmärretty.

    että otamme sellaisen linjan, että sanojen merkityksiä muutetaan tilanteen mukaan vai pidetäänkö sanojen merkitys sellaisina kuin ne oikeudenmukaisesti tai vaikka maalaisjärjellä ajateltuna on?

    Minun mielestäni mediaväki on vääristellyt asioita eikä PS ole mikään äärioikeistopuolue. Koska mediassa on - ainakin Suomessa - vahvasti sosialistivalta, niin mediaväki käyttää sanojen vivahde-eroja taitavasti hyväkseen valtansa pitkittämiseksi. Tosiasiassa oikeistopuolueita ovat mm. SDP ja RKP. He ajavat omistavan luokan ja hyvinvoivien ihmisten asiaa. Siis entisten (70-luvun) vasemmistolaisten ja vasemmistoeliitin asiaa.

    PS ajaa kansan asiaa ja etua. Sen ajaminen ei tietenkään ole kaikille hyvä asia. Jokuhan siitäkin kärsii. Kansa kuitenkin kaipaa oikeudenmukaisuutta.

    Äänestä

  • Tarx kirjoitti:

    Sanojen merkitys on se niin kuin ne yleisesti tunnetaan ja määritellään.

    Natsi-Saksassa Hitlerin KansallisSOSIALISTISTA puoluetta nimitettiin ja on tähän päivään asti nimitetty äärioikeistolaiseksi, vaikka eihän puolue mikään porvaripuolue todellakaan ollut. Kansallissosialismi on itse asiassa todella lähellä kommunismia. Erona näiden välillä voidaan sanoa olevan ns. kansallismielisyys, jota kommunisteista ei löytynyt eikä löydy.

    Ei nyt kuitenkaan verrata perussuomalaisia mihinkään natsiryhmään. Perussuomalaiset on kansallismielinen puolue ilman luokkarajoja. Ratkaiseva tekijä on kansallismielisyys.

    Mm. näiden asioiden perusteella puolue määritellään äärioikeistolaiseksi: Kansallismielisyys, populismi, kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon, ei hyväksy homoja yms. kummajaisia. Kuulostaako tutulta?

    "Äärioikeistolaisuus ei aina kuvaa osuvasti sellaiseksi kutsutun poliittisen ryhmän talouspoliittisia, etenkin sosiaalipoliittisia näkemyksiä. Monissa Euroopan maissa niin sanottu äärioikeisto puhuu maan valtaväestöön kuuluvien heikko-osaisten aseman parantamisen puolesta ja monet näiden puolueiden kannattajista ovat aikaisemmin äänestäneet perinteisiä vasemmistopuolueita."

    Lähde: Wikipedia (nettitietosanakirja)

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    Nuo mainitsemasni asiat eivät ole samalla akselilla ollenkaan.

    Lainaus:
    "Mm. näiden asioiden perusteella puolue määritellään äärioikeistolaiseksi: Kansallismielisyys, populismi, kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon, ei hyväksy homoja yms. kummajaisia. Kuulostaako tutulta? "

    Nykyään vasemmisto-oikeisto akselia ei Suomessa enää ole. Nyt jako käy eliittiin ja kansaan. Näihin ryhmiin sisältyvät monet mainitsemasi asiat. Lisäksi mm. kansan sisällä on monia eliitin höynäyttämiä äänestäjiä, jotka luulevat, että äänestämällä samaa puoluetta kuin vanhempani saadaan tämän maan ja erityisesti äänestäjän omat asiat pysymään turvallisesti siinä missä ennenkin. Osa kansasta ei halua ottaa vastuuta itsestään ja tulavaisuudestaan. Heidän mielestään heille on turvallisempaa elää yhteiskunnan näennäisen turvaverkon suojissa vaikka kuinka pahalta tuntuisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyvä artikkeli kirjoitti:

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkalasta hyvä juttu ylioppilaslehdessä. Nuori kaveri, 21 vuotias, ja sanoo, että hänet on luokiteltu äärioikeistolaiseksi radikaalien mielipiteidensä vuoksi. Tulevaisuuden tekijä:

http://www.ylioppilaslehti.fi/2006/03/10/100-populistia-made-in-finland/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu