Ympärilläni on pelkkää kuolemaa. Eräs mies jonka tunsin, (kouluni talonmies) kuoli viime vuonna marraskuussa. Itkin hiljaa yöllä, vaikka en häntä edes tuntenut hyvin. mammani kuoli vuonna 2005, ja hänen miehensä, pappani, on pian myös kuolemassa luulisin. hän on 80- vuotias ja täyttää pian 81, ja hänellä on kipuja, astma, sydänvika eikä mene hoitokotiin vaan asuu aivan yksin pienessä talossaan ja juo konjakkia. ystäväni taas haluaa tehdä itsarin, hän on jo suutuksissaan äidilleen viillellyt käteensä syviä haavoja. hän välillä sanoo että mä toivon että olisin kuollut. hän on vasta 18 vuotias! isäni on alkoholisti jolla on diabetes. tunnen että pian olen yksin ja masennun. onko se normaalia? olen vasta 12 vuotias!!!
surullista
masentunut =(
4659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että menisit nyt ensin vaikka koulusi kuraattorille tai terkalle.
Tarvitset nyt tukea ja mielellään täysin ulkopuolista juttelukaveria. Vai voitko jutella esim. äidillesi tai jollekin muulle ymmärtäväiselle aikuiselle. Joka ei itse olisi noin masentunut näistä perheesi asioista.
Toisaalta saman kokeneiden kanssakin on hyvä jutella ja surra yhdessä.
Nuoria varten on aivan omat ammattiauttajat, terkka voisi neuvoa mihin paremmin.
Eikä sun tarvi kertoa kenellekään jos menet terapiaan, jos et halua. Se terapia olisi nyt vaan tosi tärkeää kaiken tapahtuneen ja omien pelkojesi takia. Etteivät valtaa mieltäsi liikaa.
Olet liian nuori kantamaan tälläisia murheita yksin. Siellä voit kertoa aivan kaiken.
olen sinua pari vuotta vain vanhempi eli 14 vuotias ja mun juttu menee lyhyesti näin:
-paraskaverini sairasti 3 vuotta syöpää ja kuoli siihen 1999 vuonna, kuulin kesken harrastukseni treenejen tapauksesta, ei ollut halunnut huolestuttaa minua ja kertoa tietävänsä kuolevansa
-2000 vuonna poikaystäväni kuoli syöpään,olimme seurustelleet vuoden
-2003 kuoli kummitätini ja äitini sisko
-2004 kuoli poikaystäväni, seurustelimme 3 vuotta
-2005 kuoli oma veli, itsemurhaan,ilman minkäänlaista tietoa hänen ystävillä tai perheellä miksi(oli vasta 18 vuotta)
-itse olen vakavasti sairas ja kuolen todennäköisesti
kyllä tässä itsellä masennus päälle alkaa painaa, mutta neuvona pidä kiinni niistä ystävistä ja ihmisistä jotka ovat nyt lähelläsi ja näe heitä vaikkei aina niin huvittaisikaan, se ainakin minut on saanut jaksamaan
Et kai ole kirjoittanut satuja? Kirjoitit olevasi 14v. ja seurustelleesi v. 2000 3 vuotta .EIhän 8-9 vuotias voi oikeasti seurustella vielä.
Hae apua ongelmaasi.
Jos tuo oli kaikki totta,niin aika aikasin olet alkanut seurustelemaan,kuin 7v ja olit niinku 8v kun poikaystäväsi kuoli syöpään.aloit sit seukkaan aika pian uudestaan 8-9v kun kerkisit seukkaa jo 3v,kun uusikin poikaystäväsi kuoli jne jne.Pientä rajaa tyttö hyvä.Laskitko itse ollenkaan noita vuosi-juttuja? Nyt ei kyl ihan menny läpi tuo sun juttusi varmaan keleekkään laskutaitoiselle.Kyllä mun omat lapseni ainakin vielä 7v harrasti ihan muita juttuja kuin seurusteli tyttöjen kanssa.Minkähän ikäinen mahtoi olla poikaystäväsi??