Oppilas lauloi kotona koulussa oppimaansa virttä. Huoltaja otti kimmastuneena yhteyttä rehtoriin ja kyseli, miksi hänen lapsensa laulaa virttä, vaikka ei opiskele uskontoa vaan elämänkatsomustietoa. Rehtori oli anteeksi pyytävästi todennut, että "koulussa ei eletty uskonnonvapauslain hengen mukaisesti" ja kielsi virsilaulun muilla kuin uskontotunneilla.
Tämä on esimerkki siitä, kuinka uskontoon liittyvässä asiassa eletään mielikuvien varassa ottamatta asioista selvää. Olemmeko joutumassa vapauslaista kieltolain henkeen? Uskonnonvapauslakikomitean varapuheenjohtaja professori Juha Sepon mukaan lain henki on se, että eri uskonnoille annetaan entistä enemmän toimintamahdollisuuksia. Toiminnan jarruttelusta ei ole kysymys minkään uskonnon kohdalla.
Perustuslain tarkoituksena ei ole tarkoitus varjella lasta ymmärtämästä kulttuurimme monia uskonnosta nousevia ilmiöitä. Suomalaiseen katsomusperinteeseen tutustuminen kuuluu niin uskonnon kuin elämänkatsomustiedonkin tavoitteisiin.
Opetussuunnitelman perusteissa virsien opiskelu mainitaan vuosiluokkien 1-9 uskonnon opetuksen tavoitteissa. Tavoitteena on monipuolinen musiikin tuntemus ja erikseen mainitaan eri kulttuurien musiikki. Tämä ei tietenkään tarkoita, että muiden kulttuurien uskonnollista musiikkia saa opiskella, mutta omaa ei. Rehtorin ajattelussa on outoa, että koulussa on joitakin aiheita, joita jollakin tunnilla ei voida käsitellä. Musiikin, niin kuin kuviksenkin, tunneilla tulee välttämättä esiin uskontoon liittyviä asioita.
Uskontotunneilla ei opeteta mitään uskonnottomille salaisia tai vaarallisia asioita. Musiikin opiskeluun ei sisälly vaatimusta sisäistää esim. virsien tai buddhalaisen musiikin sanoitusta. Musiikki ja uskonto ovat tavallisia oppiaineita muiden aineiden tapaan.
Koulun virsikasvatuksen on sanottu liittyvän kirkon hartauden harjoittamiseen ja olevan jonkinlainen jumalanpalveluksen "esiaste". Koulun tavoitteena on kuitenkin nykyisinkin voimakkaasti vaikuttavan uskonnollisen perinteen ja kulttuurin siirtäminen uusille sukupolville. Koulu ei ohjaa uskonnollisuuteen, mutta tukee sen ymmärtämistä.
(Opetushallituksen opetusneuvos Antti Vanne Crux 1/2006 -lehdessä)
Tämä on esimerkki siitä, kuinka uskontoon liittyvässä asiassa eletään mielikuvien varassa ottamatta asioista selvää. Olemmeko joutumassa vapauslaista kieltolain henkeen? Uskonnonvapauslakikomitean varapuheenjohtaja professori Juha Sepon mukaan lain henki on se, että eri uskonnoille annetaan entistä enemmän toimintamahdollisuuksia. Toiminnan jarruttelusta ei ole kysymys minkään uskonnon kohdalla.
Perustuslain tarkoituksena ei ole tarkoitus varjella lasta ymmärtämästä kulttuurimme monia uskonnosta nousevia ilmiöitä. Suomalaiseen katsomusperinteeseen tutustuminen kuuluu niin uskonnon kuin elämänkatsomustiedonkin tavoitteisiin.
Opetussuunnitelman perusteissa virsien opiskelu mainitaan vuosiluokkien 1-9 uskonnon opetuksen tavoitteissa. Tavoitteena on monipuolinen musiikin tuntemus ja erikseen mainitaan eri kulttuurien musiikki. Tämä ei tietenkään tarkoita, että muiden kulttuurien uskonnollista musiikkia saa opiskella, mutta omaa ei. Rehtorin ajattelussa on outoa, että koulussa on joitakin aiheita, joita jollakin tunnilla ei voida käsitellä. Musiikin, niin kuin kuviksenkin, tunneilla tulee välttämättä esiin uskontoon liittyviä asioita.
Uskontotunneilla ei opeteta mitään uskonnottomille salaisia tai vaarallisia asioita. Musiikin opiskeluun ei sisälly vaatimusta sisäistää esim. virsien tai buddhalaisen musiikin sanoitusta. Musiikki ja uskonto ovat tavallisia oppiaineita muiden aineiden tapaan.
Koulun virsikasvatuksen on sanottu liittyvän kirkon hartauden harjoittamiseen ja olevan jonkinlainen jumalanpalveluksen "esiaste". Koulun tavoitteena on kuitenkin nykyisinkin voimakkaasti vaikuttavan uskonnollisen perinteen ja kulttuurin siirtäminen uusille sukupolville. Koulu ei ohjaa uskonnollisuuteen, mutta tukee sen ymmärtämistä.
(Opetushallituksen opetusneuvos Antti Vanne Crux 1/2006 -lehdessä)
Vastaukset 25
Vanhimmat
...vilahtikin papinkaavun helman alta: ...Koulun tavoitteena on kuitenkin nykyisinkin voimakkaasti vaikuttavan uskonnollisen perinteen ja kulttuurin siirtäminen uusille sukupolville. Koulu ei ohjaa uskonnollisuuteen, mutta tukee sen ymmärtämistä.
(Opetushallituksen opetusneuvos Antti Vanne Crux 1/2006 -lehdessä) ...
Siis uskonnollisen perinteen siirtäminen lasten kautta eteenpäinkö ei ole manipulaatiota?
Eikö kaulun tehtävä ole opettaa oikeita ja tosiasioihin perustuvia asioita?
Luovan toiminnan tunnit ("Imaisutaito" ja kuvaamataito yms.) erikseen, mutta silloin pitää olla selvästi ilmoitetuna, että käsiteltävät asiat eivät ole oikeata faktaa.
Perustuslain tarkoituksena ei ole tarkoitus varjella lasta ymmärtämästä kulttuurimme monia uskonnosta nousevia ilmiöitä. Suomalaiseen katsomusperinteeseen tutustuminen kuuluu niin uskonnon kuin elämänkatsomustiedonkin tavoitteisiin.
Luepa ajatuksella se esiin laittamani lainauksen ensimmäinen lause!
Luepa ajatuksella se esiin laittamani lainaus!
Miksi sinä vastustat kulttuurin siirtämistä? Kulttuuri on väistämättä kokonaisuus, ihmisten juuret ja eetos, jonka avulla kohdataan myös tulevaisuus. Mitä vahinkoa on kristillinen katsomus sinulle aiheuttanut?
Jos kyse on vain siitä, että "se ei ole totta", niin se on väitteenä liian suuri ja ylimalkainen. Jotain siinä on väkisinkin totta, koska se (uskonto) on olemassa.
Eihän kulttuurin siirtämisessä sinänsä ole mitään väärää. Pitää vain huolehtia siitä, ettei samalla tarjota valheita totuuksina. Se nimittäin on jo jotakin muuta.
Kristinuskon ja kaikkien muidenkin uskontojen minulle aiheuttamista vahingoista suurin on se, että en voi kunnioittaa täysivaltaisina ja normaaliälyisinä ihmisiä, jotka uskovat joihinkin henkiolentoihin.
Kontaktit jäävät kovin vähiin, sillä teidän manipulaationne (jo aivan pieniin lapsiin kohdistettuna) on tuon vamman aiheuttanut suurimpaan osaan ihmisiä.
Olisikohan ""tasapuoliseen kulttuurinopetukseen luettava sekin, minkä näin Hufvudstadsbladetissa lauantaina 11.3.?
Siinä oli kuva piispa Erik Vikströmin vierailulta ("piispanvisitaatiolta") Finnoon kouluun. Kuvassa lapset istuvat lattialla silmät kiinni ja kädet ristissä "viiden sekunnin rukouksessa".
Missä lieneekään uskonnonharjoittamiseen pakottamisen ja suomalaiseen "kansanperinteeseen tutustuttamisen" raja? Kumpaa kuvassa tapahtuva mielestämme on?
on sallittua mikäli kyseessä ei ole ev-lut lahkon tavoitteille ristiriitainen oikeus.
Virsikirjan julkaisijan (evl kirkko) itsensä saatesanojen mukaan kaikki virret ovat rukouksia. Niiden toistuva laulattaminen myös uskonontunneilla menee hartaudenharjoituksen puolelle. Toki ET-tunneilla voitaneen nauhalta kunnella virsikin ja joidenkin sanoihin voi olla paikallaan tutustua esimerkinomaisesti. Tuskin niitä sen paremmin kuin harekrisnaakaan pitää alkaa porukalla äänetelemään. Uskoa voi opetella muitkain asioita kuin virren sanoja tai jaakobin poikain nimiä..
Vanne tuntuu olevan jäävi tehtäväänsä. Hän on OPH:n virkamies, jonka piti valmistella uudet OPH:n ohjeet mm. ET- ja päivänavausasioista vuoden 2005 loppuun mennessä. Vanhat todettiin eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun synnyttämässä prosessissa virheellisiksi. Uusia ohjeita ei ole vain tainnut vielä kuulua.
Onhan lapsille hyvä opettaa punk-musiikin historiaa. Eikös virret ole juuri sitä? Lauletaan nuotin vierestä säestettynä kaikista rivoimmalla olemassaolevalla soittimella: uruilla.
Vanhimmat virret ovat lisäksi uudelleensanoitettuja saksalaisia juomalauluja.
Virsiä osaan. Ei se minua uskovaiseksi tee. Olen myös sitä mieltä, että virret kuluvat suomalaiseen kulttuuriin samalla tavoin kuin suurin osa maalaustaiteesta esittää uskonnollisia aiheita. "Suvivirsi" sykähdyttää ja kauneimmat joululaulut ovat uskonnollisia.
Kunnon ateisti on suvaitsevainen.
"Maamme"-laulu on muuten myös saksalainen juomalaulu.
...mutta oma suvaitsevaisuuteni joutui koetukselle noin vuosi sitten, kun ekaluokkalaiseni rupesi kotona veisaamaan virttä, jota en itse tuntenut. Sanoitus oli ankea: synnin taakka painaa maahan saakka, kuolema voittaa jne. Kuulemma koulussa oli aamunavauksessa laulettu sitä. Lapseni luokkakaveri, jolta oli hiljakkoin kuollut isovanhempi, oli ottanut tilaisuuden niin raskaasti, että oli ruvennut itkemään siellä.
Joku tolkku ja roti pitäisi olla siinä, millaisia virsiä lauletetaan pienillä ekaluokkalaisilla :( Olin ihan hilkulla erottaa (kaikki) lapseni kirkosta ja siirtää koululaisen opiskelemaan elämänkatsomustietoa.
Tässä ketjussa oli vielä eilen neljä jatkoviestiä, jotkä on poistettu. Miksi ihmeessä?
Mistä täältä löytyy ohjeet siitä, mitä saa kirjoittaa ja mitä ei?
...tännekkin,kö ?!?
Koska en sulosäveliä soperra,kö ?!?
lol
;-)
uskonnon ja evankelis-luterilaisen uskonnon. Voisihan koulussa opettaa vaikka kuinka uskontoa ("teologiaa"), mutta ev-lut uskonnon tuputtaminen virsineen ja taikatemppuineen on täysin kohtuutonta ainakin sellaisille lapsille, joiden huoltajat haluavat käyttää kouluajan johonkin järjelliseen. Yhtä hyvin kaikille voisi opetta astrologiaa.
-- Musiikin opiskeluun ei sisälly vaatimusta sisäistää esim. virsien tai buddhalaisen musiikin sanoitusta. Musiikki ja uskonto ovat tavallisia oppiaineita muiden aineiden tapaan. --
Miten sitten voi olla mahdollista että oppilas on kotona lauleskellut virren säkeitä ulkoa ? Käsittääkseni jos halutaan vain opettaa eri musiikkityylejä oppilaille, riittää yksi kuuntelukerta per laulu. Ja kuka oppii laulun/virren sanat yhdellä kuuntelukerralla ? Kertokaa mulle...
että Pyhä Henki puhuu virsien välityksellä.
ja ne jäävät alitajuntaan 'soimaan'............ tätäko pelkäät hatti?
Enemmistö on kuitenkin luterilaisia,joten demokratian nimessä -jopa minusta,skeptisestä agnostikosta, ei pitäisi olla estettä.
Sen sijaan keskittyisin ET -kirjojen ja sen opettajien tilanteeseen. Lukiomme ET -opettaja(joka muuten oli myös ripariopeni) kävi ET tuntien asiat(Puolisoni mukaan) niin, että "esitän asian X" "Mutta kristinuskon kanta asiaan on kuitenkin Y"
(Kornia kyllä:nykyään Minä olen se epäuskova ja puolisoni se uskova. Eikä elo mahdotonta ole lain)
"on outoa, että koulussa on joitakin aiheita, joita jollakin tunnilla ei voida käsitellä."
Minustakin pornografiaa pitäisi esittää maalaustaiteen tunneilla.
Minusta pornografian käsittely kuuluisi pikemminkin terveystiedon tunnille silloin, kun puhutaan ihmisen seksuaalisuudesta.
Muuten, eikö jonkin asian 'käsittely' tarkoita pohdiskelua ja arviointia eri kanteilta. Hyvien ja huonojen puolien arviointia. Ilmöön tutustumista ja sitä koskevan objektiivisen tiedon jakamista. Kyllä tietyllä kehitystasolla olevat oppilaat tarvitsevat koulussa asiallista tietoa pornografiastakin, jotta osaavat suhtautua siihen oikein, kun elävässä elämässä siihen törmäävät.
Näin on myös uskonnon kanssa. Uskonnon tunneilla 'käsitellään' uskontoihin liittyviä ilmiöitä, jaetaan niitä koskevaa tietoa ja arvioidaan sitä eri kanteilta.
Jos joku luulee, että uskonnonopetus kouluissa on hartautta, niin hänen korvansa ovat olleet kyllä umpiluuta oman koulunkäynnin aikana. (Asia erikseen on sitten ne, joilla riittää aina kokemuksia ns. hihhuliopettajista, jotka saavat kenen tahansa karvat pystyyn. Kumma, että heitä on osunut ylenmäärin ateistien kohdalle, harvemmin muiden.)
Olisiko siis havaittavissa ilmiö, jossa yksi hihhuliopettaja käännyttää monta "neutraalia" "vastustajiksi"?
Koulussa ei käsitellä pornografiaa -ei taidemuotona eikä muunakaan. Ei esitellä hyviä ja huonoja puolia jne :) Asiallista tietoa noinkin vaikeasta aiheesta tarvittaisiin varmasti.
olen ennättänyt elämäni aikana käydä sekä kansakoulua, oppikoulua, peruskoulua ja lukiota (ja kaikki olivat siis todellakin eri paikoissa sijainneita eri kouluja). Yhteistä kaikille oli se että kaikki uskonnonopettajat olivat tulenpalavia hihhuleita, jotka saarnasivat kristinuskon ihanuutta ja pelastusta sekä pelottelivat helvetin ja kadotuksen kauhuilla. Onko niitä muunkinlaisia uskonnonopettajia sitten olemassa? Enpä ole koskaan elämässäni tavannut, vaikka monesta eri opettajasta on siis kokemuksia...
Vastaus kysymykseesi: On.
minä vain sain jo pienenä sellaisen totaalisen yliannostuksen hihhuliutta sekä koulussa että kotona (vanhemmmat helluntalaisia) että olen nykyään sataprosenttisen allerginen kaikelle uskonnolliselle höpinälle...
Itsekin olen kiertänyt nuorena jonkin verran ns. karismaattisissa piireissä ja saanut tarpeekseni.
Nyt olen oma asiallinen itseni. uskon omalla tavallani enkä hevillä sitä muiden kehoituksesta muuta. Iloitsen siitä, että kirkossa ajatellaan avarasti ja annetaan ihmisten olla omana itsenään.