Kävin viime kesänä Tallinnassa kasvojen kohotusleikkauksessa. Hermorata vaurioitui ja suuni on vino. Minulle vakuuteltiin että se korjautuu itsestään nopeasti tai viimeistään puolessa vuodessa. Niin ei ole tapahtunut. En oikein usko että se korjaantuu. Hyvällä onnella leikkaus onnistuu mutta jokaisella sinne menevällä on myös todella kurjia riskejä. Näistä ei ennen leikkausta puhuta mitään.Sanotaan kyllä että leikkaus on aina riski. Kuitenkin hermoratojen vaurioituminen on hyvin mahdollista ja kun se tapahtuu ei leikkauksesta jää kuin mielipahaa.Pahimmillaan syrjäytymistä kun ei kehtaa puhua ihmisille vinolla suulla tai jotain vastaavaa, ehkä pahempaa.Kuitenkin sinne mennään hakemaan päinvastaista, jotakin hyvää itselle.Jälkihoito on epäonnistumisen jälkeen kehnoa,välttelevää.Kuka haluaa maksaa tällaisesta ?
Hermoradat
Nimetön
7862
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Todella ikävää. Olen pahoillani sinun puolestasi.
Eikö tuohon vaivaan auttaisi sitkeä treeni? Kasvojen lihaksiahan voi harjoittaa siinä, kuin muitakin lihaksia. Aivoinfarktin jälkeen monella suupieli jää roikkumaan, mutta kasvojumpalla moni
myös on saanut tilanteen korjattua kokonaan (tai edes osittain). Kaikkea hyvää sinulle.
..Kiitos myötätunnosta. Jumpata olen yrittänyt päivittäin, joskus pakkokin kun poskessa tuntuu kurjalta. Voihan olla että se jotain on auttanutkin.
Kovin kurja tilanne. Onko tilanne yhtään lähteny parantumaan? Jos on, niin toivoa on. Jos hermo on venyttynyt tai muuten vaurioitunut, mutta ei katkennyt, niin sillä on mahdollisuus toipua. Merkkinä siitä on tilanteen pieni paraneminen, joka lupaa parempaa. Jos hermo taas on katkennut, niin toipumismahdollisuudet ovat huonot. Tuossakin tilanteessa asialle voidaan tehdä jotain, joten kannattaa hakeutua plastiikkakirurgin arvioon. Jos hermo on katki, niin ei siinä itsepintaiset jumpatkaan auta, tilanne on toinen kuin aivoinfarktissa. Jos hermon vaurio on osittainen, niin sitten jumppa on paras hoito.
Jaksamista Sinulle!
Kiitos , sinulla tuntuu olevan jotain oikeaa tietoa? Siinä mielessä pientä paranemista ettei ihan jokainen sitä huomaa. Kun heräsin leikkauksesta oli ensimmäinen havaintoni että olin nipistänyt suun yhteen ja ylähuuli nipistyi toiseen reunaan ja väänsi nenänkin vinoon. Enää nenä ei mene vinoon mutta kun nipistän suun tiukasti yhteen on vinousaste ihan sama kuin alussa,keskikohta menee sentin toiseen reunaan.Sille puolelle on muodostunut kolme pahaa huuliryppyä ja tietenkin ne tulevat vain pahemmaksi ajan kanssa.Toinen suunpieli kaartuu ylöspäin, toinen apeasti alas. Sillä puolella poskessa on alue joka on saman tuntuinen kuin olisi puudutettu, tunto on alentunut.Sen puolen nenänvarressa tuntuu kipua kosketeltaessa tai niistäessä.Saman puolen poski on useimmiten jotenkin tuskaisen tuntuinen, pusertava tunne.Jos heilutan sen puolen leukaluita kunnolla niin kuuluu rusauksia korvanjuuressa.Välillä oireet on kovempia, välillä on rauhallisempaa.Olen ajatellut mennä näyttämään jollekkin suomalaiselle kirurgille....
Oletko haastanut leikanneen kirurgin oikeuteen? Jenkeissä kakki haastaa mitä pienimmistä syistä. Tässä siihen voisi olla jopa syytä!
Kaiken järjen mukaan leikanneella kirurgilla on "malpractice insurance" eli vakuutus tällaisten virheiden varalle. Eli ei se kirurgi joudu maksamaan, vaan hänen vakuutusyhtiönsä. Vosi tulla ainakin hyvä mieli, kun saisi pari kymmentä tuhatta euroa kivusta, särystä, pysyvän haitan aiheuttamisesta jne...
Jos laitatat implantit Virossa, et voi hakea korvauksia edes potilasvahinko- tai kuluttajansuojalain kautta. Ei Virossa mitään korvauksia saa, vaikka kuolisi plastiikkakirurgin pöydälle.
Kirjoitin vahingoss implantit, mutta sama koskee kaikkia plastiikkakirurgisia leikkauksia siellä.