mitä yhteistä natsilla ja narsistilla = KAIKKI
lue vaikka :
Kuinka tunnistaa narsisti?
Kaikki oikeudet kuuluvat Sam Vakninille. Käännetty luvalla. Copyright Sam Vaknin. Translated by permission. Original texts of Sam Vaknin at http://samvak.tripod.com/index.html.
Kysymys:
Kuuinka tunnistaa narsisti ennen kuin on "liian myöhäistä"?
Vastaus:
Monet syyttävät narsistin uskomattoman petollista kykyä. He huomaavat olevansa tekemisissä narsistin kanssa (emotionaalisesti, liike-elämässä, tai muutoin) ennen kuin heillä on edes mahdollisuutta tunnistaa hänen todellinen luonteensa. Järkyttyneinä myöhäisestä havainnostaan, he surevat herkkäuskoisuuttaan ja kyvyttömyyttään erota narsistista.
Narsistit ovat salamyhkäinen laji, vaikeita nähdä, vielä vaikeampia paikallistaa ja mahdottomia otettaviksi kiinni. Jopa kokeneella mielenterveysalan ammattilaisella, jolla olisi vapaa pääsy tutkittavan henkilön luokse ja kaikkeen hänen aineistoonsa, olisi pirullisia vaikeuksia määritellä uskottavalla varmuudella, onko kyseessä täysipainoinen narsistinen persoonallisuushäiriö - vai onko tutkittavalla vain narsistisia oireita, narsistinen "tyyli", tietynlainen persoonallisuus (luonne), vai narsistinen "kuori" joka kätkee sisäänsä jonkin muun mielenterveysongelman.
Sen lisäksi on tärkeää erottaa ne oireet ja käyttäytymistavat jotka riippuvat potilaan sosiaalisesta ja kulttuurillisesta taustasta (tausta on "synnynnäinen" tai luontainen, äidin maidossa imetty) - ja reaktiiviset kuviot, eli sopeutuminen tai sopeutumattomuus yhteiskunnan sosiaalisiin, moraalisiin ja kulttuurillisiin normeihin. Elämän vakavat kriisit synnyttävät usein myös ohimenevää patologista narsismia (esimerkiksi Ronningstam & Gunderson, 1996). Mutta narsistia tällaiset reaktiot eivät tee kenestäkään.
Jos joku henkilö on lähtöisin yhteiskunnasta tai kulttuurista jota tutkijat (kuten Theodore Millon) tai yhteiskunnalliset ajattelijat (esim. Christopher Lasch) pitävät narsistisena - kuinka paljon hänen käyttäytymisensä voidaan katsoa perustuvan hänen ympäristöönsä ja mitkä oireet ovat todella hänen omiaan?
Narsistinen persoonallisuushäiriö on määritelty tarkkaan DSM IV-TR:ssä, ja siihen kuuluvat tiukat kriteerit ja diagnoosiohjeet.
Monet oppineet pitävät narsismia sopeutumisen strategiana (terve narsismi). Sitä pidetään patologisena vasta kun se muuttuu jäykäksi persoonallisuuden rakenteeksi, joka on täynnä alkukantaisia puolustusmekanismeja (kuten halkominen, heijastaminen, heijastava identifioituminen tai älyllistäminen) - ja kun se johtaa vahingolliseen käyttäytymiseen yhdellä tai useammilla elämänalueilla.
Piintynyt narsismi on petkuttamisen taidetta. Narsisti projisoi väärän minän ja hoitaa kaikki sosiaaliset vuorovaikutuksensa tämän keksimänsä kuvitteellisen rakennelman kautta.
Kun narsisti paljastaa oikean värinsä, on tavallisesti aivan liian myöhäistä. Hänen uhrinsa eivät kykene jättämään häntä. He turhautuvat omaan avuttomuuteensa ja vihaavat itseään, koska he eivät pystyneet näkemään narsistin läpi aikaisemmin.
Mutta narsisti lähettää hienovaraisia, lähes huomaamattomia signaaleita ("esiintymisoireita") jo aivan ensimmäisen satunnaisen tapaamisen aikana.
Näitä ovat:
"Suureellinen" ruumiin kieli - Narsisti omaksuu eleitä ja asentoja, jotka ilmentävät ja huokuvat ylemmyyttä, vanhemmuutta, salaisia voimia, mysteerisyyttä, huvittunutta välinpitämättömyyttä, jne. Vaikka narsisti pitää tavallisesti jatkuvan ja läpitunkevan katsekontaktin, hän usein vetäytyy välittömästä fyysisestä läheisyydestä (hän on "alueellinen").
Narsisti osallistuu sosiaalisiin tilanteisiin - jopa pelkkään leikinlaskuun - alentuvasti, valta-asemastaan käsin sekä ylimielisyyden ja alentuvaisuuden näkökulmasta. Mutta hyvin harvoin hän liittyy tilanteeseen mukaan ja on mieluummin tarkkailija tai yksinäinen susi.
Erityisyyden osoitukset - Narsisti pyytää välittömästi jonkinlaista "erityiskohtelua". Hän ei odota vuoroaan, hän haluaa pidemmän tai lyhyemmän tapaamisen, hän puhuu suoraan auktoriteeteille (eikä heidän avustajilleen tai sihteereilleen), hän toivoo erityisiä etuisuuksia tai ehtoja, hän haluaa nauttia räätälintyönä tehdyistä järjestelyistä - tai tulla palvelluksi ensimmäisenä.
Narsisti vaatii - kuuluvasti ja mielenosoituksellisesti - hovimestarin jakamatonta huomiota, tai hän monopolisoi kutsujen emäntää, tai lukittuu kutsuilla olevien kuuluisuuksien seuraan. Narsisti reagoi raivoisasti ja närkästyneesti jos hänen toiveensa kielletään ja jos häntä kohdellaan tasa-arvoisesti niiden kanssa, joita hän pitää alempiarvoisina.
Ihannointi tai mitätöinti - Narsisti ihannoi tai mitätöi keskustelutoveriaan välittömästi. Tämä riippuu siitä, millaiseksi narsisti arvioi keskustelukumppaninsa mahdollisuudet Narsistisen Lähteen lähteenä. Narsisti imartelee, palvoo, ihailee ja kiittelee "maaliaan" kiusallisen liioittelevasti ja ylenpalttisesti - tai murjottaa, soimaa ja nöyryyttää häntä.
Narsistit ovat kohteliaita vain todennäköisen Lähteen läsnäollessa. Mutta he eivät kykene säilyttämään edes penseää kohteliaisuutta, ja rapistuvat pian ohuesti kätkettyyn vihamielisyyteen, verbaaliseen tai muuhun väkivaltaiseen väärinkohteluun, raivokohtauksiin, tai kylmään vetäytymiseen.
"Jäsenyyden" eleet - Narsisti yrittää aina "kuulua". Mutta samaan aikaan hän säilyttää asemansa ulkopuolisena tarkkailijana. Narsisti haluaa tulla ihailluksi kyvystään sulautua, ja hän pyrkii suosioon mielistellen, ilman että hän joutuisi investoimaan sitoumuksensa kanssa sopusoinnussa olevia ponnisteluja.
Esimerkki: jos narsisti keskustelee psykologin kanssa, hän ilmaisee ensin empaattisesti, ettei hän ole koskaan opiskellut psykologiaa. Sitten hän ryhtyy käyttämään näennäisen vaivattomasti vaikeatajuisia psykologian ammattitermejä, osoittaen näin että hän siitä huolimatta hallitsee alan itseoppineena - mikä todistaa että hän on poikkeuksellisen älykäs tai havainnoiva.
Yleensä narsisti aina pitää hyvää esiintymistä tärkeämpänä kuin sisältöä. Yksi tehokkaimpia keinoja narsistin paljastamiseen on yrittää tutkia pintaa syvemmältä. Narsisti on ohut ja matala, kuin lammikko joka teeskentelee olevansa valtameri. Hän pitää itseään renessanssin ihmisenä, yleismies Jantusena. Narsisti ei koskaan myönnä ettei hän tuntisi jotakin alaa - mutta usein hän on tietämätön kaikesta. On hämmästyttävän helppoa tunkeutua narsistin pystyttämän kaikkitietävyyden julkisivun kauniin pintakiillon alle.
Kerskaileva ja valheellinen elämäntarina - Narsisti kerskailee lakkaamatta. Hänen puheensa mausteina ovat jatkuvasti "minä", "minun", "minä itse" ja "minulle". Hän kuvaa itsensä älykkäänä, rikkaana, vaatimattomana, intuitiivisena tai luovana - mutta aina kohtuuttomasti, liioitellusti ja vaikeasti uskottavana.
Narsistin elämäntarina kuulostaa tavattoman rikkaalta ja monimutkaiselta. Ja hänen saavutuksensa - yhteismitattomia hänen ikänsä, kasvatuksensa ja maineensa kanssa. Silti hänen todellinen olemuksensa on ilmeisesti ja todistettavasti ristiriidassa hänen väitteidensä kanssa. Narsisti valehtelee hyvin usein ja hänen fantasiansa ovat helposti havaittavia. Hän tipauttelee aina sopivia nimiä ja tarkoitukseen sopivia muiden ihmisten kokemuksia ja saavutuksia.
Sanallisen tunneilmaisun puuttuminen - Narsisti haluaa puhua itsestään ja vain itsestään. Hän ei ole kiinnostunut muista ihmisistä eikä heidän sanomisistaan, elleivät ole mahdollisia Lähteitä, ja silloinkin vain saadakseen heidän lähdettään. Hän käyttäytyy pitkästyneesti, ylenkatsoen, jopa vihaisesti, jos hän kokee että muut vievät hänen kallista aikaansa ja siten väärinkäyttävät häntä.
Narsisti on ylipäänsä hyvin kärsimätön, helposti pitkästyvä, ja hänen keskittymiskykynsä on hyvin heikko - ellei hän itse ole keskustelun aiheena. Kuka tahansa voi ruotia julkisesti narsistin intiimin elämän kaikki yksityiskohdat ilman mitään jälkimaininkeja, ellei hänen puheensa ole "emotionaalisesti värittynyt".
Jos narsistilta kysytään suoraan hänen tunteistaan, hän älyllistää, järkiperäistää, puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, tai kehittää kuvitteelliselta tuntuvan tarinan, jonka omaelämäkerrallisuus on epäilyttävää. Narsistit puhuvat itsestään mielellään mekaanisin termein, tehokkaina automaatteina tai koneina.
Törkeys sekä tungettelun ja pakottamisen tuntu - Narsisti suhtautuu itseensä kuolemanvakavasti. Hänen huumorintajunsa saattaa olla vivahteikas, ironinen, railakas, sekä pureva ja kyyninen, mutta itsestään hän laskee leikkiä hyvin harvoin. Narsisti kokee, että hänellä on kokoaikainen tehtävä, jonka merkitys on kosminen ja jonka seurausvaikutukset ovat globaaleja. Jos hän on tiedemies - hän on aina tieteellisen vallankumouksen tohinassa. Jos hän on journalisti - hän on keskellä kaikkien aikojen suurinta tarinaa. Jos hän on kirjailija - hän on matkalla kohti Nobelin palkintoa.
Tämä väärä minäkuva ei ole vastaanottavainen kevytmielisyydelle eikä poispyyhkimiselle. Narsisti loukkaantuu helposti ja kokee äkkiä tulevansa loukatuksi (narsistinen vammautuminen). Hän tulkitsee viattomimmatkin huomautukset ja teot vähätteleviksi, tunkeutuviksi tai pakottaviksi. Hänen aikansa on arvokkaampaa kuin muiden - siksi sitä ei voi tuhlata mitättömiin asioihin kuten leikinlaskuun tai kävelylle lähtemiseen.
Narsisti tulkitsee minkä tahansa tarjotun avun, neuvon tai huolestuneen kysymyksen tahalliseksi nöyryytykseksi, mikä osoittaa sen, että narsisti on avun tarpeessa ja näin ollen epätäydellinen ja vähemmän kuin kaikkivaltias. Mikä tahansa yritys laatia suunnitelmia on narsistin mielestä pelottava orjuuttamisen teko. Tässä mielessä narsisti on sekä jakomielinen että vainoharhainen ja usein elää omassa maailmassaan.
Nämä seikat - empatian puute, kylmäkiskoisuus, ylenkatse, erityisoikeuksien vaatiminen, ahdas huumorintaju, epäoikeudenmukainen kohtelu ja vainoharhaisuus - tekevät narsistista sosiaalisesti sopeutumattoman. Narsisti kykenee herättämään ympäristössään, satunnaisissa tuttavuuksissaan, ja jopa psykoterapeutissaan valtavan vahvaa, ahnasta ja raivoisaa vihaa ja inhoa. Omaksi järkytyksekseen, kiukukseen ja tyrmistyksekseen hän herättää muissa poikkeuksetta hillitöntä aggressiota.
Hänet koetaan usein parhaimmillaankin epäsosiaaliseksi ja usein yhteiskunnanvastaiseksi. Tämä on ehkä kaikkein varmin narsistin paljastava merkki. Hänen läheisyydessään olevat kokevat olonsa huonoksi ilman selvää syytä. Olipa narsisti miten hurmaava, älykäs, ajatuksia herättävä, seurallinen, mukava ja sosiaalinen hyvänsä - hän ei onnistu varmistamaan muiden sympatiaa, sympatiaa johon hän ei koskaan ole valmis, halukas tai kyvykäs vastaamaan.
lue vaikka :
Kuinka tunnistaa narsisti?
Kaikki oikeudet kuuluvat Sam Vakninille. Käännetty luvalla. Copyright Sam Vaknin. Translated by permission. Original texts of Sam Vaknin at http://samvak.tripod.com/index.html.
Kysymys:
Kuuinka tunnistaa narsisti ennen kuin on "liian myöhäistä"?
Vastaus:
Monet syyttävät narsistin uskomattoman petollista kykyä. He huomaavat olevansa tekemisissä narsistin kanssa (emotionaalisesti, liike-elämässä, tai muutoin) ennen kuin heillä on edes mahdollisuutta tunnistaa hänen todellinen luonteensa. Järkyttyneinä myöhäisestä havainnostaan, he surevat herkkäuskoisuuttaan ja kyvyttömyyttään erota narsistista.
Narsistit ovat salamyhkäinen laji, vaikeita nähdä, vielä vaikeampia paikallistaa ja mahdottomia otettaviksi kiinni. Jopa kokeneella mielenterveysalan ammattilaisella, jolla olisi vapaa pääsy tutkittavan henkilön luokse ja kaikkeen hänen aineistoonsa, olisi pirullisia vaikeuksia määritellä uskottavalla varmuudella, onko kyseessä täysipainoinen narsistinen persoonallisuushäiriö - vai onko tutkittavalla vain narsistisia oireita, narsistinen "tyyli", tietynlainen persoonallisuus (luonne), vai narsistinen "kuori" joka kätkee sisäänsä jonkin muun mielenterveysongelman.
Sen lisäksi on tärkeää erottaa ne oireet ja käyttäytymistavat jotka riippuvat potilaan sosiaalisesta ja kulttuurillisesta taustasta (tausta on "synnynnäinen" tai luontainen, äidin maidossa imetty) - ja reaktiiviset kuviot, eli sopeutuminen tai sopeutumattomuus yhteiskunnan sosiaalisiin, moraalisiin ja kulttuurillisiin normeihin. Elämän vakavat kriisit synnyttävät usein myös ohimenevää patologista narsismia (esimerkiksi Ronningstam & Gunderson, 1996). Mutta narsistia tällaiset reaktiot eivät tee kenestäkään.
Jos joku henkilö on lähtöisin yhteiskunnasta tai kulttuurista jota tutkijat (kuten Theodore Millon) tai yhteiskunnalliset ajattelijat (esim. Christopher Lasch) pitävät narsistisena - kuinka paljon hänen käyttäytymisensä voidaan katsoa perustuvan hänen ympäristöönsä ja mitkä oireet ovat todella hänen omiaan?
Narsistinen persoonallisuushäiriö on määritelty tarkkaan DSM IV-TR:ssä, ja siihen kuuluvat tiukat kriteerit ja diagnoosiohjeet.
Monet oppineet pitävät narsismia sopeutumisen strategiana (terve narsismi). Sitä pidetään patologisena vasta kun se muuttuu jäykäksi persoonallisuuden rakenteeksi, joka on täynnä alkukantaisia puolustusmekanismeja (kuten halkominen, heijastaminen, heijastava identifioituminen tai älyllistäminen) - ja kun se johtaa vahingolliseen käyttäytymiseen yhdellä tai useammilla elämänalueilla.
Piintynyt narsismi on petkuttamisen taidetta. Narsisti projisoi väärän minän ja hoitaa kaikki sosiaaliset vuorovaikutuksensa tämän keksimänsä kuvitteellisen rakennelman kautta.
Kun narsisti paljastaa oikean värinsä, on tavallisesti aivan liian myöhäistä. Hänen uhrinsa eivät kykene jättämään häntä. He turhautuvat omaan avuttomuuteensa ja vihaavat itseään, koska he eivät pystyneet näkemään narsistin läpi aikaisemmin.
Mutta narsisti lähettää hienovaraisia, lähes huomaamattomia signaaleita ("esiintymisoireita") jo aivan ensimmäisen satunnaisen tapaamisen aikana.
Näitä ovat:
"Suureellinen" ruumiin kieli - Narsisti omaksuu eleitä ja asentoja, jotka ilmentävät ja huokuvat ylemmyyttä, vanhemmuutta, salaisia voimia, mysteerisyyttä, huvittunutta välinpitämättömyyttä, jne. Vaikka narsisti pitää tavallisesti jatkuvan ja läpitunkevan katsekontaktin, hän usein vetäytyy välittömästä fyysisestä läheisyydestä (hän on "alueellinen").
Narsisti osallistuu sosiaalisiin tilanteisiin - jopa pelkkään leikinlaskuun - alentuvasti, valta-asemastaan käsin sekä ylimielisyyden ja alentuvaisuuden näkökulmasta. Mutta hyvin harvoin hän liittyy tilanteeseen mukaan ja on mieluummin tarkkailija tai yksinäinen susi.
Erityisyyden osoitukset - Narsisti pyytää välittömästi jonkinlaista "erityiskohtelua". Hän ei odota vuoroaan, hän haluaa pidemmän tai lyhyemmän tapaamisen, hän puhuu suoraan auktoriteeteille (eikä heidän avustajilleen tai sihteereilleen), hän toivoo erityisiä etuisuuksia tai ehtoja, hän haluaa nauttia räätälintyönä tehdyistä järjestelyistä - tai tulla palvelluksi ensimmäisenä.
Narsisti vaatii - kuuluvasti ja mielenosoituksellisesti - hovimestarin jakamatonta huomiota, tai hän monopolisoi kutsujen emäntää, tai lukittuu kutsuilla olevien kuuluisuuksien seuraan. Narsisti reagoi raivoisasti ja närkästyneesti jos hänen toiveensa kielletään ja jos häntä kohdellaan tasa-arvoisesti niiden kanssa, joita hän pitää alempiarvoisina.
Ihannointi tai mitätöinti - Narsisti ihannoi tai mitätöi keskustelutoveriaan välittömästi. Tämä riippuu siitä, millaiseksi narsisti arvioi keskustelukumppaninsa mahdollisuudet Narsistisen Lähteen lähteenä. Narsisti imartelee, palvoo, ihailee ja kiittelee "maaliaan" kiusallisen liioittelevasti ja ylenpalttisesti - tai murjottaa, soimaa ja nöyryyttää häntä.
Narsistit ovat kohteliaita vain todennäköisen Lähteen läsnäollessa. Mutta he eivät kykene säilyttämään edes penseää kohteliaisuutta, ja rapistuvat pian ohuesti kätkettyyn vihamielisyyteen, verbaaliseen tai muuhun väkivaltaiseen väärinkohteluun, raivokohtauksiin, tai kylmään vetäytymiseen.
"Jäsenyyden" eleet - Narsisti yrittää aina "kuulua". Mutta samaan aikaan hän säilyttää asemansa ulkopuolisena tarkkailijana. Narsisti haluaa tulla ihailluksi kyvystään sulautua, ja hän pyrkii suosioon mielistellen, ilman että hän joutuisi investoimaan sitoumuksensa kanssa sopusoinnussa olevia ponnisteluja.
Esimerkki: jos narsisti keskustelee psykologin kanssa, hän ilmaisee ensin empaattisesti, ettei hän ole koskaan opiskellut psykologiaa. Sitten hän ryhtyy käyttämään näennäisen vaivattomasti vaikeatajuisia psykologian ammattitermejä, osoittaen näin että hän siitä huolimatta hallitsee alan itseoppineena - mikä todistaa että hän on poikkeuksellisen älykäs tai havainnoiva.
Yleensä narsisti aina pitää hyvää esiintymistä tärkeämpänä kuin sisältöä. Yksi tehokkaimpia keinoja narsistin paljastamiseen on yrittää tutkia pintaa syvemmältä. Narsisti on ohut ja matala, kuin lammikko joka teeskentelee olevansa valtameri. Hän pitää itseään renessanssin ihmisenä, yleismies Jantusena. Narsisti ei koskaan myönnä ettei hän tuntisi jotakin alaa - mutta usein hän on tietämätön kaikesta. On hämmästyttävän helppoa tunkeutua narsistin pystyttämän kaikkitietävyyden julkisivun kauniin pintakiillon alle.
Kerskaileva ja valheellinen elämäntarina - Narsisti kerskailee lakkaamatta. Hänen puheensa mausteina ovat jatkuvasti "minä", "minun", "minä itse" ja "minulle". Hän kuvaa itsensä älykkäänä, rikkaana, vaatimattomana, intuitiivisena tai luovana - mutta aina kohtuuttomasti, liioitellusti ja vaikeasti uskottavana.
Narsistin elämäntarina kuulostaa tavattoman rikkaalta ja monimutkaiselta. Ja hänen saavutuksensa - yhteismitattomia hänen ikänsä, kasvatuksensa ja maineensa kanssa. Silti hänen todellinen olemuksensa on ilmeisesti ja todistettavasti ristiriidassa hänen väitteidensä kanssa. Narsisti valehtelee hyvin usein ja hänen fantasiansa ovat helposti havaittavia. Hän tipauttelee aina sopivia nimiä ja tarkoitukseen sopivia muiden ihmisten kokemuksia ja saavutuksia.
Sanallisen tunneilmaisun puuttuminen - Narsisti haluaa puhua itsestään ja vain itsestään. Hän ei ole kiinnostunut muista ihmisistä eikä heidän sanomisistaan, elleivät ole mahdollisia Lähteitä, ja silloinkin vain saadakseen heidän lähdettään. Hän käyttäytyy pitkästyneesti, ylenkatsoen, jopa vihaisesti, jos hän kokee että muut vievät hänen kallista aikaansa ja siten väärinkäyttävät häntä.
Narsisti on ylipäänsä hyvin kärsimätön, helposti pitkästyvä, ja hänen keskittymiskykynsä on hyvin heikko - ellei hän itse ole keskustelun aiheena. Kuka tahansa voi ruotia julkisesti narsistin intiimin elämän kaikki yksityiskohdat ilman mitään jälkimaininkeja, ellei hänen puheensa ole "emotionaalisesti värittynyt".
Jos narsistilta kysytään suoraan hänen tunteistaan, hän älyllistää, järkiperäistää, puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, tai kehittää kuvitteelliselta tuntuvan tarinan, jonka omaelämäkerrallisuus on epäilyttävää. Narsistit puhuvat itsestään mielellään mekaanisin termein, tehokkaina automaatteina tai koneina.
Törkeys sekä tungettelun ja pakottamisen tuntu - Narsisti suhtautuu itseensä kuolemanvakavasti. Hänen huumorintajunsa saattaa olla vivahteikas, ironinen, railakas, sekä pureva ja kyyninen, mutta itsestään hän laskee leikkiä hyvin harvoin. Narsisti kokee, että hänellä on kokoaikainen tehtävä, jonka merkitys on kosminen ja jonka seurausvaikutukset ovat globaaleja. Jos hän on tiedemies - hän on aina tieteellisen vallankumouksen tohinassa. Jos hän on journalisti - hän on keskellä kaikkien aikojen suurinta tarinaa. Jos hän on kirjailija - hän on matkalla kohti Nobelin palkintoa.
Tämä väärä minäkuva ei ole vastaanottavainen kevytmielisyydelle eikä poispyyhkimiselle. Narsisti loukkaantuu helposti ja kokee äkkiä tulevansa loukatuksi (narsistinen vammautuminen). Hän tulkitsee viattomimmatkin huomautukset ja teot vähätteleviksi, tunkeutuviksi tai pakottaviksi. Hänen aikansa on arvokkaampaa kuin muiden - siksi sitä ei voi tuhlata mitättömiin asioihin kuten leikinlaskuun tai kävelylle lähtemiseen.
Narsisti tulkitsee minkä tahansa tarjotun avun, neuvon tai huolestuneen kysymyksen tahalliseksi nöyryytykseksi, mikä osoittaa sen, että narsisti on avun tarpeessa ja näin ollen epätäydellinen ja vähemmän kuin kaikkivaltias. Mikä tahansa yritys laatia suunnitelmia on narsistin mielestä pelottava orjuuttamisen teko. Tässä mielessä narsisti on sekä jakomielinen että vainoharhainen ja usein elää omassa maailmassaan.
Nämä seikat - empatian puute, kylmäkiskoisuus, ylenkatse, erityisoikeuksien vaatiminen, ahdas huumorintaju, epäoikeudenmukainen kohtelu ja vainoharhaisuus - tekevät narsistista sosiaalisesti sopeutumattoman. Narsisti kykenee herättämään ympäristössään, satunnaisissa tuttavuuksissaan, ja jopa psykoterapeutissaan valtavan vahvaa, ahnasta ja raivoisaa vihaa ja inhoa. Omaksi järkytyksekseen, kiukukseen ja tyrmistyksekseen hän herättää muissa poikkeuksetta hillitöntä aggressiota.
Hänet koetaan usein parhaimmillaankin epäsosiaaliseksi ja usein yhteiskunnanvastaiseksi. Tämä on ehkä kaikkein varmin narsistin paljastava merkki. Hänen läheisyydessään olevat kokevat olonsa huonoksi ilman selvää syytä. Olipa narsisti miten hurmaava, älykäs, ajatuksia herättävä, seurallinen, mukava ja sosiaalinen hyvänsä - hän ei onnistu varmistamaan muiden sympatiaa, sympatiaa johon hän ei koskaan ole valmis, halukas tai kyvykäs vastaamaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sari Jouhki ja Päivi Tapaninaho
AIKUISIÄN NARSISMI
"Terveellä narsismilla" aikuisiässä tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on suhteellisen realistinen käsitys itsestään ja omasta arvostaan. Hän pystyy antamaan itselleen ja muille arvoa ja kunnioittamaan omia ja muiden tunteita ja mielipiteitä. Hän pyrkii kunnianhimoisesti erilaisiin saavutuksiin, ja niiden toteutuessa pystyy iloitsemaan onnistumisesta ja olemaan ylpeä sekä itsen että toisten ihmisten palkitsemisesta.
'Terveesti narsistinen' ihminen on suhteellisen itseriittoinen siinä mielessä, ettei ulkoapäin tulevat vastoinkäymiset ja muiden ihmisten kritiikki pysty kovin helposti romuttamaan hänen tunnettaan siitä, että hän on itsessään arvokas ja tunteissaan oikeassa ja oikeutettu.
Liisa Keltinkangas-Järvinen (1994) kuvaa kirjassaan 'Hyvä itsetunto' narsistista häiriötä minän häiriöksi. Narsistinen häiriö kuvataan kirjassa minän kehityksen, minäkuvan ja itsetunnon vaurioksi. Ongelmat liittyvät niin keskeisesti minään, sen kehitykseen ja toimintaan, että häiriötä kutsutaan myös minävaurioksi.
Narsistinen häiriö ilmenee ennen kaikkea ihmissuhteissa ja sosiaalisessa käyttäytymisessä, ei älyllisinä tai suoritusongelmina eikä perinteisinä mielenterveysongelmina. Päinvastoin, usein narsistisessa häiriössä saattaa älyllinen suoriutumienen olla keskimääräistä parempaa. Ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt inhimilliset kontrollimekanismit, kuten syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi kokea huomattavaakin yhteiskunnallista menestystä.
Kehityksen häiriintymisestä on seurauksena, että minävaurioisella ihmisellä on vääristynyt käsitys itsestä. Kehityksen myötä lapsen kaikkivoipaisuuden tunne tulisi kadota, mutta minävaurioisella ihmisellä se ei väistykään, vaan narsistinen ihminen pitää edelleen yllä käsitystä omasta kaikkivoipaisuudesta: hän on paras, kaunein ja mahtavin. Tämä ei kuitenkaan ole aitoa itseluottamusta, vaan puolustautumista todellisuutta vastaan ja oman rajallisuuden kieltämistä. Sen myöntäminen, että ei osaa jotain, tai että jossain on epäonnistunut, on minävaurioiselle ihmiselle ylivoimaista.
Minävaurioiselta ihmiseltä puuttuu itsetunto ja itseluottamus lähes kokonaan. Hän ei ole saanut kaipaamaansa hoivaa ja rakkautta, eikä siksi osaa arvostaa itseään ja luottaa itseensä. (On huomattava, että ihminen, jolla on huono itsetunto ei välttämättä ole narsistinen.) Myöhempi käytös on tämän puutteen jatkuvaa paikkaamista. Itsekeskeisyys ja huomion herättämisen tarve on valtavaa: kaikki pyörii oman itsen ympärillä. Oma minä on asioiden tulkinnan viitekehys ja asiat arvioidaan sen mukaan, miten tärkeinä ne koetaan itselle - kaikki on jotenkin sidoksissa itseen.
Minävaurioisen ihmisen pyrkimys määrätietoiseen työntekoon ja täydellisiin suorituksiin on usein ilmeinen. Tämän takana ei ole velvollisuuden tunne, vaan ihailluksi tulemisen ja kiitoksen saamisen tarve. Tällainen käytös saattaa näyttää hyvin varmalta, mitä se ei suinkaan ole, vaan päinvastoin; minävaurioisella ihmisellä on kova tarve päteä. Elämä on pikemminkin kulissia tai jopa eräänlaista teatteria.
Narsismiin ei osata liittää heikkoa itsetuntoa, koska heikkoon itsetuntoon yhdistetään arkuus ja epävarmuus. Päinvastoin, lievä narsismi näyttää pikemminkin hyvältä itsetunnolta kuin sen puutteelta.
Narsistiseen luonnevaurioon kuuluu vakavia tunne-elämän alueen ongelmia. Minävaurioinen ihminen on herkkä ja loukkaantuu hyvin helposti kaikesta. Häntä ei ole otettu tarpeeksi huomioon, ei kiitetty tarpeeksi; häntä on ehkä kritisoitu tai hän ei ole onnistunut hänelle itsestään selvällä tavalla. Herkkyys ei kuitenkaan ole todellista tunne-elämän herkkyyttä, vaan kaikkivoipaisuuden tunteeseen kohdistunutta loukkausta. Joku tai jokin on asettanut minävaurioisen henkilön ylivertaisuuden jollain tavoin kyseenalaiseksi. Loukkaus kohdistuu hänen minäänsä - tai mielikuvaan minästä - ja siinä olevaan kaikkivoipaisuuden harhaan - tätä nimitetään narsistiseksi loukkaukseksi. Narsistisen henkilön herkkyys ei koskaan ulotu toiseen ihmiseen ja tämän tunteisiin. Päinvastoin, narsistinen loukkaus oikeuttaa minävaurioisen ihmisen käyttäytymään toista ihmistä kohtaan julmasti: häntä on loukattu ja hänellä on oikeus kostaa. Lisäksi hän ei ole enää vastuussa tekemisistään, koska syy on sen, joka loukkasi häntä.
Itsekeskeisyys saa minävaurioisessa ihmisessä aikaan empatian puutteen eli kyvyttömyyden asettua toisen ihmisen asemaan ja ottaa tämä huomioon. Sen johdosta narsistinen ihminen on tunne-elämältään kylmä ja välinpitämätön suhteessaan muihin ihmisiin. Hänen herkkyytensä koskee vain omaa itseä - onko häntä on loukattu vai onko hän hyötynyt. Muut ihmiset ovat sitä varten, että heitä käytetään hyväksi. Heitä tarvitaan välineenä johonkin: ihailemaan narsistista ihmistä tai tuomaan hänelle konkreettista etua, mutta tunnesiteillä sinänsä ei ole arvoa.
Koska narsistinen henkilö ei kykene tuntemaan aitoa kiintymystä, vaihtuvat myös ihmissuhteet tiuhaan. Hänelle on tärkeää, että hän itse hylkää toisen ihmisen eikä toinen häntä. Se, että hänet hylätään on hänelle katkera loukkaus. Hän voi tuntea katkeruutta loppuelämänsä ja kostaa kokemansa 'vääryyden' vaikkapa väkivallanteolla. Koska narsistinen ihminen ei kykene aitoihin tunnesuhteisiin, ovat hänen ihmissuhteensa erikoisia: tavallisesti narsistinen ihminen käyttää muita ihmisiä hyväkseen manipuloimalla eli käsittelemällä heitä jotenkin. Toinen ihminen saadaan ajattelemaan tai toimimaan määrätyllä tavalla, tottelemaan ja tekemään narsistisen henkilön mieliksi; toista voidaan "pompottaa" tavalla, jossa ei ole muuta mieltä kuin että narsistinen ihminen osoittaa näin itselleen kaikkivoipaisuuttaan. Toisen ihmisen kiusaaminen, alistaminen ja henkinen väkivalta onnistuvat narsistiselta ihmiseltä ilman omantunnonvaivoja tai syyllisyyttä - se jopa tuo hänelle mielihyvää ja vallan tunnetta.
Narsistinen ihminen ei piittaa säännöistä. Ne ovat hänen mielestä tarkoitettu heikkojen ihmisten ohjenuoraksi, jotka eivät ilman niitä pysty selviämään. Kun minävaurioiset ihmiset joutuvat ympäristön kanssa ristiriitaan, he torjuvat kaiken kritiikin. Muut ihmiset ovat heidän mielestään niin kateellisia heille, että ovat kateudessaan järjestäneet ajojahdin heidän tuhoamisekseen.
Narsistiseen häiriöön liittyy aina agressiivinen käyttäytyminen. Agressiivisuus herää erityisesti kun narsistisen ihmisen kaikkivoipaisuutta on loukattu. Vailla syyllisyyden tunteita kohoava kylmä ja harkitseva raivo on silloin tunnusmerkkinä narsistisesta häiriöstä.
Muu ympäristö määrää sen, miten aggressiivisuus narsistisessa henkilössä ilmenee. Hänelle on usein tärkeää kasvojen säilyttäminen ja siksi hän ei useinkaan syyllisty avoimeen väkivaltaan, mutta on sitävastoin erittäin taitava käyttämään henkistä väkivaltaa ja alistamista. Hän käyttää - mikäli mahdollista - hyväkseen virkaansa tai sosiaalista asemaansa. Niiden turvin narsistinen henkilö määrää, hallitsee ja manipuloi muita ihmisiä, käyttää 'hajoita ja hallitse' -taktiikkaa, ottaa sisäpiirisuosikkeja, alistaa joitakin ihmisiä, torjuu toisia. Silloin hänen ei tarvitse turvautua sellaiseen väkivaltaan josta jäisi kiinni. Väkivaltarikollinen hänestä saattaa tulla mikäli hänellä ei ole sellaista asemaa tai valtaa, että hän pääsisi hallitsemaan ja manipuloimaan muita, vaan ainoaksi keinoksi hänelle jää avoin väkivalta.
Narsistinen häiriö on siis heikkoon itsetuntoon perustuva, koko persoonallisuutta leimaava persoonallisuuden piirre. Narsistisesti häiriintynyt ihminen tuntee sisimmässään, ettei hän ole yhtä hyvä kuin muut, ettei hän kelpaa sellaisenaan, vaan, että hänen tarvitsee jatkuvasti saada muilta vahvistusta siitä, että hänet hyväksytään, häntä kunnioitetaan ja rakastetaan. Elämän keskeiseksi pyrkimykseksi tulee vahvistaa itsetunnon ulkoisia ripustimia; koko ihmisen toiminta ja käyttäytyminen tähtäävät tämän vahvistuksen hankkimiseen.
Narsistinen nuori
Murrosikään kuuluu oman itsen ylikorostus ja usein maailma jakaantuu kärjistyneesti hyvään tai pahaan. Tällainen nuori ei yleensä ole häiriintynyt mutta jos nämä puuttuvat, voi epäillä häiriintynyttä narsismia. Tällöin nuori voi pyrkiä jäämään lapseksi tai aikuistua ennenaikaisesti, pelätä toisia nuoria, eikä ole kiinnostunut nuorisokulttuurin ilmiöistä.
Narsistinen nuori voi olla piittaamaton, ylimalkainen ja kaiken rohmuava, hän voi olla miellyttämään pyrkivä, agressiivinen ja herkästi haavoittuva. Narsistinen nuori hakee tyydytystä, omanarvontunnetta ja itsevarmuutta vanhemmistaan ja perheestään tai hän yrittää suojautumismielessä samaistua vanhempiinsa ja aikuisiin.
Nuoren narsistiset häiriöt voivat ilmetä vaikeana asosiaalisuutena nuoruusiän addiktioina, rajatila- neuroottisina häiriöinä tai nuoruusiän narsistisena persoonallisuuden häiriönä. Häiriintynyt nuori voidaan lukea samanaikaisesti useampaan näistä ryhmistä. Ylimielinen ja piittaamaton nuori kohtelee muita kuin käyttötavaraa ja hän pyrkii olemaan kaiken yläpuolella. Hän ei ota muita huomioon ja hän ei pysty tuntemaan empatiaa eikä samaistumaan toiseen henkilöön. Ihmisiä ja asioita hän arvostaa vain jos niistä on hänelle hyötyä. Tällaisella nuorella on usein huonot toverisuhteet ja vaikeuksia auktoriteettien kanssa. Tällainen nuori voi olla lahjakaskin, mutta menestyminen koulussa jää usein huonoksi, koska häneltä puuttuu pitkäjännitteisyys ja kyky ponnistella. Hän ei usko auktoriteettien hyvää tarkoittavaan huolenpitoon tai kiinnostukseen. Tällainen nuori on jo varhain joutunut kokemaan emotionaalista yksinäisyyttä. Vanhemmat ovat olleet piittaamattomia ja hän ei ole saanut riittävästi kokea, että hän on hyvin tärkeä jommallekummalle vanhemmistaan. Lapsen ja vanhempien vuorovaikutus on usein rajoittunut moraalisiin varoituksiin ja moitteisiin.
Nuoret jotka toimivat miellyttäen vanhempiaan ja opettajiaan ovat yleensä hyvin menestyviä ja sopeutuvia. He ovat kuitenkin onnettomia, koska ovat sidoksissa auktoriteetteihin, heillä on oma identiteetti hukassa. Heillä on usein ongelmia ikätovereittensa kanssa, he eivät ole mukana nuorisokulttuurissa ja he ovat usein hyvin yksinäisiä. Tällaisella nuorilla on usein vaikeuksia itsenäisessä opiskelussa esim. yliopistossa, koska he ovat menettäneet opettaja- auktoriteetin, jonka kautta peilata itseään ja jolta saada itsetuntoa. Tämä menetys voi aiheuttaa lamaannuttavaa masennusta johon he tarvitsevat apua. Tällainen nuori on kokenut olleensa lapsena tärkeä äidin mielialojen säätelijänä, tämä on tuottanut narsistista tyydytystä, jota hän pyrkii vielä nuoruusiässäkin tavoittelemaan. Hän haluaa tuottaa opettajalle iloa sosiaalisuudellaan, hyvällä koulumenestyksellään ja nuorisokulttuurista luopumisella.
Aggressiivisesti käyttäytyvä narsistinen nuori poikkeaa normaalista kriisinuoresta siinä, että hän saa tyydytystä kokiessaan aggressionsa voimakkuuden ja toisen pelon. Hän kokee heikkouden ja pelon olevan toisessa ihmisessä, hän tuntee olevansa toisten yläpuolella, hän haluaa taistella auktoriteetteja vastaan, taistelu on tärkeä, ei niinkään asia jonka puolesta taistella. Hän on normaalin kriisinuoren äärimuoto. Tällaiset nuoret ovat usein voimakkaasti mukana nuorisokulttuurissa ja he ovat usein niissä johtohahmona.
Depressiivisuus kuuluu ajoittain normaaliin nuoren elämään. Nuoret, jotka ovat joutuneet ponnistelemaan pitääkseen narsistista tasapainoaan yllä jo ennen murrosikää, esiintyy usein hallitsematonta debressiota. Tämä ilmenee voiman ja mielenkiinnon puutteena, tällainen nuori on sulkeutunut ja mielellään yksinään. Koulusuoritukset laskevat ja nuorisokulttuuri ei kiinnosta. Depressiota leimaa voimakas itseluottamuksen puute, eikä tällaisella nuorella ole luottamusta tulevaisuuteen.
Kuitenkin on tärkeää muistaa, että tietty määrä vaikeuksia, ristiriitoja, aggressiota ja depressiota ovat nuoruusiässä terveyden eikä sairauden merkki. Nuori, joka ei ilmaise minkäänlaisia reaktioita nuoruusiän muutoksiin on yhtä huolestuttava, kuin nuori joka on käyttäytymisessään äärimmäisyyteen menevä. Hyvä palaute ympäristöltä esim. koulussa, auttaa pitämään yllä hyvää itsetuntoa, mutta jatkuva yksipuolinen huono palaute saa aikaan itsetunnon laskua.
Narsistiselta nuorelta puuttuu itsetunto ja itseluottamus ja tästä aiheutuva itsekeskeisyys aiheuttaa jatkuvaa huomionkipeyttä, ihailun ja esillä olon tarvetta. Oppilas voi ottaa vaikka pellen roolin, jos ei muuten saa kaipaamaansa huomiota. Usein opettaja huomioi tällaisen oppilaan rankaisemalla häntä ja antaa näin oppilaalle hänen kaipaamaansa huomiota, mutta samalla tukien oppilaan häiriökäyttäytymistä.
Laiminlyöty, hyljeksitty, riistetty, pystyy rikoksen oikotietä käyttäen muuttumaan täysin hyljeksitystä ”koko maan etsityimmäksi mieheksi”.
Kaikissa näissä kirjoituksissasi käsittelet kiitettävästi postmodernin yhteiskuntamme ongelmia, jotka johtuvat suurimmaksi osaksi postmodernista, ego-keskeisestä maailmankuvasta EU-jäsenyyden aikana natsien alaisina. Näin ollen minustakaan ei natseilla ja narsismilla ole mitään muuta eroa kuin kirjoitusasu.
narsisteja Suomessa on sarasvuo.
kasoissa tulevat yhden latauksen uhrit.Noin kirjoittavat eivät osaa tulla eri suunnista..Noin kirjoittavat kuuluvat niihin kuuluisiin Kasoihin.Heihin jotka kuolevat joukkohaudassa.Niin se vaan on.Hommahan kuuluu näin tulkaa eri suunnista ettei tule kasoja..
narsistinen natsi. Voi minua petettyä.
Narsisti myös usein menestyy hyvin yhteiskunnassa, koska hän ei osaa eikä hänen tarvitse ottaa huomioon muita ihmisiä eikä heidän tarpeitaan. Hän voi myös esim. hyvällä omallatunnolla nostaa huikeita osinkoja firmasta, joka antaa potkut sadoille työntekijöille. Hän voi myös tehdä poliisille aiheettomia ilmiantoja naapureista ja nauttia saadessaan heille tuomion. Mitä korkeammalle hän on yhteiskunnassa päässyt, sitä varmimmin hän saa sekä poliisin että oikeuslaitoksen uskomaan juttuihinsa. Hän nauttii tilanteesta, jossa saa muut kärsimään. On kokemusta tällaisesta naapurista. Yhteys natseihin on hänenkin kohdallaan selvä, sillä hän kertoi avoimesti ihailevansa Hitleriä ja väitti mm. ettei keskitysleirejä lainkaan ollut. Valitettavasti en ajoissa tajunnut minkälaisesta ihmisestä on kysymys, ymmärtäminen tuli vasta silloin kun se oli liian myöhäistä. Suosittelen luettavaksi Robert D. Haren kirjaa "Ilman omaa tuntoa". Minulle siinä osa "valkokauluspsykopaatit" ainakin valaisi paljon asioita.