Pettikö demari vai wannabe-demari?

"Viialainen: Siimeksellä olisi hyvä tulevaisuus SDP:ssä"

http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/index.shtml?169853

"SDP:n Heinäluoma: Viialaisen syytä rauhoittua"

http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/index.shtml?169866

Näistä herroista nyt jompi kumpi valehtelee, sitä ei käy kiistäminen kenenkään. Joko asia on niinkuin Viialainen sanoo, ja Heinäluoma oli tietoinen Siimeksen aikeista, vieläpä niin, että hän omavaltaisessa ministerikierrätyksessään olisi siirtänyt Siimeksen ministeriksi, TAI Viialainen jostain käsittämättömästä syystä pistelee omiaan.

Heinäluoman motiivit muunnellun totuuden puhumiseen kyllä ymmärtää, menettely on juuri sama kuin tilanteessa, jossa Jäätteenmäki piti saada Halosen taakse presidentinvaalien toisella kierroksella: kun homma menee myttyyn, kielletään kaikki.

Siimes itse on tietysti luku sinänsä; samaan aikaan kun hän tunnustuksensa mukaan on vakavasti pohtinut siirtymistä kilpailevaan puolueeseen omansa johtopaikalta, hän on kyseisten puolueiden yhdistämistä haikailevia käskenyt lähteä puolueestaan.

Mielenkiintoisen tilanteesta tekee se, että Siimeksen loikkauspohdinnat ja Viialaisen puheet puolueiden yhdistämisestä osuvat aikalailla samoihin aikoihin. Ei ole kovin kaukaa haettua, että Viialainen oli tietoinen Siimeksen pohdiskeluista, ja luulisi tuollaisen tiedon vasemmiston yhdistämistä haikailleelta mieheltä nopeasti kulkeutuneen myös demaripomon korviin.

Onko Heinäluoma siis Viialaisen kautta näyttänyt Siimekselle vihreää valoa ministeripestistä loikkauksen seurauksena? Skenaarion menettelytapa ainakin vaikuttaa sopivan Heinäluomalle kuin nenä päähän.

Varmaa on kuitenkin kaksi asiaa: Kolmesta näytelmän päähenkilöstä vähintään kaksi on toiminut karkean epärehellisesti, ja keitä ne sitten ovatkaan, kaikkeen vasemmistolaisten vaikuttajien suusta tulevaan on syytä suhtautua suurella varauksella tämän jälkeen. Onko tuollainen toiminta sopivaa valtakunnan huippupaikoilla vaikuttaville henkilöille?
9327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Heinäluoma ei tunnetusti valehtele koskaan!

Äänestä

Luulisi nyt poikaa hävettävän!

Äänestä

Malliesimerkki vasemmistolaisesta keskustelukulttuurista. Kepun syyhän tämäkin skandaali oli, kun kepualueella ilmestyvä Kaleva on kuulemma vääristellyt rehellisen työmiehen sanomisia... ;)

Äänestä

pohdi ihan rauhassa kumpaa uskot Viialaista vai Heinäluomaa... Minulle on valinta selvä, minä uskon SDP:tä koskevissa asioissa SDP:n puheenjohtajaa.. Tosin hauska ja mielikuvitusrikas analyysisi kertoo keträ sinä HALUAT uskoa... Mutta sejän on sinun ongelmasi--

Äänestä
  • Heinäluoman viesti ainakin oli, että näistä asioista ei puhuta, hiljaa rivissä.

    En ala luulottelemaan, kumpi puhuu totta, koska siinä oli sana sanaa vastaan, ja Viialainen jo perääntyi Heinäluoman ärähdyksen jälkeen. Esitin vain, miten kuvio on voinut mennä. Jos uskon asioihin mennään, niin sitten ollaan jo hukassa.

    Sinänsä mielenkiintoista, onko korkeammassa asemassa oleva henkilö automaattisesti luotettavampi myös itseään koskevissa asioissa kuin ulkopuolinen?

    Suomenmaan porttivahtikin on näköjään tehnyt samoja huomioita ja arvaillut vähän samaan suuntaan mitä jo Viialainen ennen hiljentämistään todisteli:

    http://www.suomenmaa.fi/Porttivahti.html

    "VASEMMISTOLIITON puheenjohtajuudesta luopunut Suvi-Anne Siimes paljasti viikko sitten Ylen Lauantaiseurassa aikoneensa loikata SDP:n riveihin vuosi sitten keväällä.

    – Se oli näin lähellä, Siimes sanoi ja nosti ylös kätensä: peukalon ja etusormen väliin jäänyt rako ei ollut suuren suuri.

    ILMEISESTI Siimes tietää mistä puhuu. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan Siimeksen ja SDP:n välillä käytiin kevään mittaan siirtoneuvotteluja tosissaan parhaaseen jääkiekon SM-liigan tyyliin.

    Siirtosummatkaan eivät olleet vähäisiä. Piirustuspöydälle oli jo riipustettu ensimmäisiä kaavioita SDP:n tulevasta ministeriruletista. Kuuleman mukaan johtavilla sosiaalidemokraateilla ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että tulokas olisi saanut pelikentällä paljon vastuuta.

    Harmi, ettei Siimeksen puolueloikasta tullut vuosi sitten mitään. Näkemättä jäi, olisiko SDP palkinnut loikkarin ministerisalkulla."

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Heinäluoman viesti ainakin oli, että näistä asioista ei puhuta, hiljaa rivissä.

    Minä puolueen jäsenenä luotan enemmän Eero Heinäluomaan SDP:n asioissa kuin Keskustan Suomenmaan pakinoitsijaan...

    Eikä toisekskaan SDP:n varapuhenjohtajaa valitse Eero Heinäluoma.... Mutta en jaksa käydä tällasta keskustelua ihmisten kanssa jotka voisivat keskittyä vaikkapa omien puolueittensa ongelmiin, jos olet demari et kyllä ymmärrä SDP:n päätäntärakentesta mitään...

    Mutta kyllä Suvi-Anne SDP:hen on tervetullut, muttei sentään ministeriksi, kansanedusatajaksi kyllä.. Ja hyvältähän SDP:n tilanne näyttää, eduskuntavaaligallubeissa yli 25 prosentin kanmnatus, oma Tarja jatkaa, ja Eerolla sujuu hyvin.

    Äänestä

  • SDP kiistää kirjoitti:

    ...mutta laitan vielä tähän tämän tuolta keskustapalstan ketjusta:

    ...ministerikierrätyksessä Heinäluoma toimi hyvin itsevaltaisesti. Siinä ei pahemmin muita kuunneltu.

    Kait Viialainen Siimeksen varapuheenjohtajuutta ajatteli osin vasemmistoliittolaisten loikkareiden tukemana, toki demarien puoluejohdon suosiollisella avustuksella mutta kuitenkin äänestyksissä, koska siihen ei kait Heinäluoman mahtikäskykään riittäisi.

    Lisäisin vielä sen, että menettelysäännöt ovat menettelysääntöjä, mutta junttaamalla ja julkisella tukemisella saadaan korkeisiin asemiin helposti järjestössä kuin järjestössä sen johdon tahtomia henkilöitä.

    ministeriä, ei varapuhenjohtajaa minkäänlaisella junttaamisella eikä Heinäluoman mahtikäskyllä, vain palkkoikksi siitä että hän siirtyisi SDP:n. Usko minua, olen ollut SDP:n jäsen yli 20-vuotta. Mistä ihmestä Suvi-Annea edes palkittaisiin?

    Kyllä Viialainen on enemmänkin juuri Kokoomuslaisten myyrä, joka haluaa tuhota vasemmistoa. Mutta niin kuin itsekin sanot, et ole demari. Näen nyt vaikka minkälaisia märkiä unia pahasta-Eerpsta, salaliitoista Suvi-Annen kanssa, jos se yhtään tunkkaista porvarieloa helpottaa...

    SDP valmistautuu voitokkaiden presidentinvaalien jälkeen eduskuntavaaleihin. Tähtäimenä on, että SDP:stä tulee suurin puolue ja Eero Heinäluomasta pääministeri. Ja nyt näyttää hyvältä... Ja kyllä Suvi-Annekin sopii SDP:hen ja sen kansanedustajaehdokkaaksi..

    Äänestä

jonka tehtävänä on tehdä Suomen vasemmistosta vielä naurettavampi, kuin mitä vasemmisto on onnistunut itse tekemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

---- kirjoitti:

"Viialainen: Siimeksellä olisi hyvä tulevaisuus SDP:ssä"

http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/index.shtml?169853

"SDP:n Heinäluoma: Viialaisen syytä rauhoittua"

http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/index.shtml?169866

Näistä herroista nyt jompi kumpi valehtelee, sitä ei käy kiistäminen kenenkään. Joko asia on niinkuin Viialainen sanoo, ja Heinäluoma oli tietoinen Siimeksen aikeista, vieläpä niin, että hän omavaltaisessa ministerikierrätyksessään olisi siirtänyt Siimeksen ministeriksi, TAI Viialainen jostain käsittämättömästä syystä pistelee omiaan.

Heinäluoman motiivit muunnellun totuuden puhumiseen kyllä ymmärtää, menettely on juuri sama kuin tilanteessa, jossa Jäätteenmäki piti saada Halosen taakse presidentinvaalien toisella kierroksella: kun homma menee myttyyn, kielletään kaikki.

Siimes itse on tietysti luku sinänsä; samaan aikaan kun hän tunnustuksensa mukaan on vakavasti pohtinut siirtymistä kilpailevaan puolueeseen omansa johtopaikalta, hän on kyseisten puolueiden yhdistämistä haikailevia käskenyt lähteä puolueestaan.

Mielenkiintoisen tilanteesta tekee se, että Siimeksen loikkauspohdinnat ja Viialaisen puheet puolueiden yhdistämisestä osuvat aikalailla samoihin aikoihin. Ei ole kovin kaukaa haettua, että Viialainen oli tietoinen Siimeksen pohdiskeluista, ja luulisi tuollaisen tiedon vasemmiston yhdistämistä haikailleelta mieheltä nopeasti kulkeutuneen myös demaripomon korviin.

Onko Heinäluoma siis Viialaisen kautta näyttänyt Siimekselle vihreää valoa ministeripestistä loikkauksen seurauksena? Skenaarion menettelytapa ainakin vaikuttaa sopivan Heinäluomalle kuin nenä päähän.

Varmaa on kuitenkin kaksi asiaa: Kolmesta näytelmän päähenkilöstä vähintään kaksi on toiminut karkean epärehellisesti, ja keitä ne sitten ovatkaan, kaikkeen vasemmistolaisten vaikuttajien suusta tulevaan on syytä suhtautua suurella varauksella tämän jälkeen. Onko tuollainen toiminta sopivaa valtakunnan huippupaikoilla vaikuttaville henkilöille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu