Adventismi varoituksen kohteena

ne heti illalla.

”Adventismin teologinen syväanalyysi. Onko adventismi kultti?
Adventismin erityisoppien olemus?”   

(http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=131 &PHPSESSID=cd7b906fdbfc8129a9cefd93126c3649)


Heti alkuun toteaisin mielenkiintoisen mutta toisaalta turhauttavan seikan.
Vuosikymmenien kokemus on osoittanut, että suurin osa adventtikirkon
opetuksia kritisoivista uskoo tietävänsä adventtikirkon opista ja elämästä
enemmän ja paremmin kuin adventistit itse. Ekumeenisen liikkeen yhdeksi
ansioksi on luettava sen pyrkimys jakaa oikeata tietoa kirkoista ja
kristillisistä yhteisöistä. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta pyrkimyksestä on
Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisema kirja Hyvät Satamat - Suomen
kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä (Helsinki 1994). Olen
iloinen siitä, että opillisten kysymysten jaosto hyväksyi esittämäni
ehdotuksen. Suppeudestaan huolimatta kirjan lähtökohtana on käsitys, jonka
mukaan kukin yhteisö tietää itse parhaiten, mitä se uskoo ja mitä ei.
Seuraavat kommenttini koskevat vain niitä kohtia, joissa kriitikkomme antaa
mielestäni väärän todistuksen adventtikirkon opinkäsityksistä - joko
tietämättömyyttään tai vastoin parempaa tietoaan.

Adventismin alkuvaiheista puhuttaessa on otettava huomioon, että vuoden
1844 syksyyn (22.10.) kulminoitunut William Millerin johtama adventtiliike
koostui monien eri kristillisten yhteisöjen jäsenistä.. Metodisteja,
episkopaaleja, baptisteja, presbyteeriläisiä, kongregationalisteja,
luterilaisia, reformoituja ynnä muita yhtyi Millerin kanssa odottamaan
Herran pikaista paluuta aikomattakaan perustaa mitään uutta kirkkokuntaa.
Odotetun ajan mentyä ohi liike hajaantui. Muutamat järjestyivät omiksi
yhteisöikseen toisten kuivuessa pian olemattomiin. Jotkut yrittivät
korjailla Millerin laskelmia ja asettivat uusia aikamääriä Jeesuksen tulolle.

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että 1700-luvun loppupuolella Suomen
varhaisemman herätyksen merkkimies, Nousiaisten kirkkoherrana kuollut
Abraham Achrenius tuli tunnetuksi adventistisista näkemyksistään ja
Kristuksen tulon odotuksestaan. Myös Luther odotti Kristuksen tuloa ja uskoi
sen olevan lähellä. "Lutherin elämän loppuvuosilta voi hänen
muistiinmerkityistä pöytäpuheistaan, kirjeistään ja kirjoituksistaan löytää
lukuisia esimerkkejä siitä, miten lähellä hän ajatteli Kristuksen paluun
olevan ja miten hän pohti tämän valtavan tapahtuman yksityiskohtiakin."
(Kaarlo Arffman, Mitä oli luterilaisuus? Helsinki University Press, 1996,
s.53.

Muutamat odotuksessaan pettyneet tulivat Raamattua tutkittuaan siihen
tulokseen, että Millerin aikalaskelma oli sinänsä oikea, mutta hän oli
ymmärtänyt väärin pyhäkköä koskevan ilmoituksen (Dan.8:14). Mainittu pyhäkön
puhdistaminen eli nouseminen kunniaan merkitsikin viimeistä vaihetta
Kristuksen ylipapillisessa toimessa taivaassa ennen hänen takaisintuloaan.
Kysymys oli siis suuren sovituspäivän täyttymyksestä, jolloin ylipappi astui
kaikkein pyhimpään ja toimitti "menot pyhäkön sisäosan puhdistamiseksi siitä
epäpuhtaudesta, jonka israelilaiset olivat sille tuottaneet rikkomuksillaan
ja synneillään" (3. Moos. 16::16). Milloin tuo vaihe pelastushistoriassa
päättyisi, siitä ei Raamattu antanut mitään tietoa. Kristuksen takaisintulon
aikaa ei siis voitu tietää.

Vastikään seitsemäntoista vuotta täyttynyt neitonen Ellen Harmon sai
kotikaupungissaan Portlandissa, Mainen osavaltiossa, joulukuussa 1844 näyn,
joka vahvisti Ellenin ja hänen lähimpien ystäviensä uskoa siihen, että
Jumala oli edelleen johtamassa adventtiliikettä. Ellen ja hänen vanhempansa
kuuluivat metodistikirkkoon, mutta kuunneltuaan Millerin julistusta he
olivat liittyneet Kristuksen tulon odottajiin. Ellen solmi avioliiton
adventistisaarnaajan James Whiten kanssa 1846. Ellen Whiten (1827-1915)
kautta saadut sanomat, joiden nähtiin olevan ilmausta raamatullisen
profetoimisen lahjan vaikutuksesta seurakunnassa, vaikuttivat ratkaisevalla
tavalla liikkeen kehitykseen.

Viikon seitsemänteen päivään eli sapattiin näiden adventistien huomio
kiintyi varsinaisesti Joseph Batesiin (1792-1872) vaikutuksesta.. Kuultuaan
pienestä adventistiseurakunnasta, jonka jäsenistä suuri osa oli erään
seitsemännen päivän baptistin vaikutuksesta ryhtynyt viettämään sapattia,
Bates kävi paikalla ottamassa selkoa asiasta. Perehdyttyään
sapattikysymykseen tarkoin hän ryhtyi itsekin viettämään sapattia. Vuonna
1846 Bates julkaisi sapattia käsittelevän kirjasen, jonka esittämiin
raamatullisiin perusteisin nojautuen useat muutkin adventistit ryhtyivät
viettämään sapattia, heidän joukossaan mm. James ja Ellen White.

Näin oli muodostunut adventistiuskovaisten ryhmä, joka poikkesi muista
adventisteista lähinnä kolmessa kohdassa:

1. Ryhmä uskoi profeetallisen aikaennustuksen täyttyneen 1844 Kristuksen
aloitettua ylipappina palveluksessaan taivaan temppelissä sen vaiheen, jota
vanhan liiton suuri sovituspäivä esikuvasi. Tästä syystä se - toisin kuin
eräät muut adventistiryhmät - ei tehnyt laskelmia Kristuksen takaisintulon
ajasta.

2. Tämä ryhmä uskoi. Uudessa testamentissa mainitun profetoimisen lahjan
ilmenevän Ellen Whiten toiminnassa..

3. Alkuperäisen raamatullisen käytännön mukaisesti se omaksui lepopäiväksi
sapatin, viikon seitsemännen päivän eli lauantain.

Erotukseksi muista adventisteista alkoivat nimittää itseään seitsemännen
päivän adventisteiksi. Paikalliset seurakunnat liittyivät osavaltioittain
piirikunniksi, ja nämä muodostivat pääkonferenssin (General Conference),
joka kokoontui ensimmäiseen yleiskokoukseensa Battle Creekissä,
Michiganissa, toukokuussa 1863. Seitsemännen päivän adventisteja oli
tuolloin 3500. Nyt s.p.adventisteja on ympäri maailman yli 14 miljoonaa.

Valitettavasti kriitikot eivät yleensä vaivaudu perehtymään
adventtiliikkeen historiaan niin paljon, että osaisivat tehdä eron
seitsemännen päivän adventistien ja muiden adventistiryhmien välillä.
Suosittelenkin kaikille adventtikirkon historiasta ja opillisesta
kehityksestä kiinnostuneille George R. Knightin kirjaa Identiteettiä
etsimässä - Adventtikirkon opilliset kehitysvaiheet, Kirjatoimi 2002. Tätä
kirjaa samoin kuin muitakin adventtikirkon kustannustalon tuotteita voi
tilata Kirjatoimen nettikaupasta osoitteesta www.kirjatoimi.fi

Jotta tästä vastineesta ei tulisi kohtuuttoman pitkä, kommentoin luettelon-
omaisesti adventtikirkosta esitettyjä virheellisiä väitteitä:

Charles T. Russell kävi tiettävästi joissakin s.p.adventistien kokouksissa
mutta näki parhaaksi perustaa oman järjestönsä, joka eroaa kristinuskon
perustotuuksissa täysin s.p.adventistien opinkäsityksistä. George Storrs
oli metodistisaarnaaja, joka vuonna 1840 vakuuttui Raamatun tutkimisensa
perusteella siitä, että ihminen ei omaa luonnostaan kuolemattomuutta vaan
saa sen ainoastaan lahjana Kristuksen kautta. "Tästä oli seurauksena, että
jumalattomat, jotka kieltäytyivät vastaanottamasta tätä lahjaa,
hävitettäisiin lopullisesti toisen kuoleman tulessa. Nämä johtopäätökset
johtivat siihen, että Storrs irtautui metodistisaarnaajan virasta." (Knight,
mt.s. 67) Seitsemännen päivän adventistit omaksuivat tämän opin
ehdollisesta kuolemattomuudesta mutta Storrs ei liittynyt
s.p.adventisteihin, ei myöskään George Stetson.

Ellen Whiten kirjoituksilla ei ole samaa arvovaltaa kuin Raamatulla. Silti
uskomme hänessä vaikuttaneen profetoimisen armolahjan. Seitsemännen päivän adventistien yhteisö ei kuitenkaan pidä häntä erehtymättömänä, ei myöskään hän itse.
Paavalinkin mukaan profetoimisemme on vajavaista (1. Kor. 13).

Ellenin ensimmäisen näyn selostuksessa on kohta, jossa sanotaan näin niistä,
jotka kielsivät Jumalan johdatuksen heidän vaeltaessaan kaitaa tietä kohti
Jumalan kaupunkia: "- - he kompastuivat ja kadottivat katseiltaan sekä
päämaalin että Jeesuksen ja lankesivat pois polulta alas pimeyteen ja
jumalattomaan maailmaan. Heidän oli yhtä mahdotonta päästä takaisin polulle
ja mennä kaupunkiin kuin koko sen jumalattoman maailman, jonka Jumala oli
hylännyt. Heitä putoili koko matkan pitkin polkua toinen toisensa
jälkeen, - - " Kriitikot väittivät myöhemmin että tämä näky opetti armon
oven sulkeutuneen 1844 ja ettei sn jälkeen kukaan voinut pelastua.. Ellen
myönsi uskoneensa aluksi monien milleriläisten tavoin, että ovi oli
suljettu. Mutta hän kielsi näyn opettaneen niin ja että hän näkyjen
vaikutuksesta hylkäsi käsityksensä ja uskoi kääntymisen olevan edelleen
mahdollista, kuten pian havaittiinkin. Kukaan ei, ihme kyllä, ole huomannut
näyn olleen pitkä: "Muutamat väsyivät ja sanoivat kaupungin olevan sangen
etäällä - -" Armon ovi suljettiin vasta armonajan päättyessä. Ovi on
vieläkin avoinna.


Ellen Whiten opetus pelastuksesta
En tunne Raamatun ulkopuolelta toista kirjoittajaa, joka olisi evankelisemmin kuvannut kirjoissaan syntiselle tarjona olevaa armoa ja pelastusta Jumalan Karitsan veressä. Tässä muutama näyte:
"Jumalan lupaus kuuluu: 'Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuran punaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa* (Jes. 1:18). - Oli menneisyytesi minkälainen tahansa, nykyinen tilanteesi kuinka masentava hyvänsä, tule Jeesuksen luo sellaisena kuin olet, heikkona, avuttomana ja toivottomana. Vapahtaja tulee kauas sinua vastaan ja kietoo ympärillesi rakastavat käsivartensa sekä vanhurskauden viittansa. Hän rukoilee Jumalaa meidän puolestamme sanoen: Olen ottanut syntisen paikan. Älä katso tätä eksynyttä lasta vaan katso minua." - White, Vuorisaarna, s. 16-17.
Uskonvanhurskaus oli Ellen Whiten evankelisen opetuksen helmiä, mutta on luettava koko kappale ennen kuin tekee johtopäätöksiä: "Vanhurskaus on kuuliaisuutta laille. Laki vaatii vanhurskautta ja syntinen on tämän velkaa laille, mutta hän ei kykene sitä suorittamaan. Ainoastaan uskon kautta hän voi osallistua vanhurskaudesta. Vain uskon kautta hän voi tuoda Jumalalle Kristuksen ansiot, ja Herra asettaa Poikansa kuuliaisuuden syntisen tilille. Kristuksen vanhurskaus hyväksytään ihmisen epäonnistumisen sijasta, ja Jumala ottaa vastaan, antaa anteeksi ja vanhurskauttaa katuvan, uskovan sielun, kohtelee häntä aivan kuin hän olisi vanhurskas ja rakastaa häntä niin kuin hän rakastaa Poikaansa. Näin usko luetaan vanhurskaudeksi" - Review and Herald, 1.11.1890.
"Apostoli Paavali huudahti: 'Myönnän, että laki on hyvä - - ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.' Mutta hän lisäsi katkerassa sieluntuskassaan ja epätoivossaan: 'Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty' (Room. 7: 16,12,14). Hän kaipasi sitä puhtautta, sitä vanhurskautta, jota hän ei omin voimin kyennyt saavuttamaan, ja huudahti: 'Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room.7:24). Tuo sama huuto on kohonnut sydämistä kaikissa maissa ja kaikkina aikoina. Heille kaikille on vain yksi vastaus: 'Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin" (Joh. 1:29).
Ellen Whiten kirjalliset lähteet
1980-luvulla nousi häly tiedoista, joiden mukaan suuri osa Ellen Whiten kirjallisesta tuotannosta oli peräisin toisten kirjailijoiden teoksista. Asian ei periaatteessa olisi pitänyt olla mikään uutinen, olihan Ellen White itse maininnut Suuri taistelu -kirjan johdannossa käyttäneensä aiheeseen liittyvää lähdeaineistoa: "Muutamissa tapauksissa, milloin joku historiankirjoittaja on käsitellyt tapahtumia siten, että niistä saa lyhyen mutta laajasisältöisen yleiskuvan asiasta, tai on esittänyt yhteenvedon tapahtuman yksityiskohdista tarkoituksenmukaisella tavalla, olen lainannut hänen sanojaan."
Ellen Whiten pääteos Aikakausien Toivo on Jeesuksen elämästä kertovana teoksena toisenlainen kuin Suuri taistelu. Adventtikirkko päätti teettää perusteellisen tutkimuksen Aikakausien Toivon sisällöstä. Tutkimuksen suorittajaksi valittiin prof. Fred Veltman. Hänet tunnettiin pätevänä tutkijana, joka oli perehtynyt mm. evankeliumien lähdekriittisessä tutkimuksessa käytettyihin menetelmiin. Valtavan aineiston yksityiskohtainen analyysi kesti neljä vuotta. Tutkimuksessa ilmeni, että tutkituista 2624 virkkeestä 1798 virkkeellä ei havaittu olevan mitään riippuvuutta mistään Raamatun ulkopuolisesta kirjallisesta lähteestä. Kolmekymmentä virkettä oli lainattu lähes sanatarkasti muista lähteistä, mutta ainoankaan virkkeen ei todettu olevan sanasta sanaan samanlainen kuin jonkun muun kirjoittajan. Kahdeksankymmentäviisi virkettä sisälsi Raamatun tekstiä, joka oli lainattu myös muiden kirjoituksissa. Lopuissa 711 virkkeessä (n. 27%) oli avainsanoja tai samansisältöistä aineistoa kuin toisten kirjoittajien teoksissa.
Tutkimuksensa loppulausunnossa Veltman toteaa, että Ellen White ei ollut plagiaattori. Vaikka hän käytti kirjoitustyössään myös muiden kirjoittajien teoksia (kuten jo Raamatunkin kirjoittajat), hän oli niistä riippumaton ja loi Jumalan avulla itsenäisiä teoksia, joiden hengellinen anti oli omaa korkeata luokkaansa.

ADVENTTIKIRKON OPINKOHTIEN MUSTAMAALAAJILLE
'Tapaus adventtikirkko' , pitkä ja sekava luettelo harhaopeista, joita kirjoittaja jostain syystä haluaa selittää adventistien ja Jehovan todistajien yhteiseksi omaisuudeksi, on hankala kommentoitavaksi. Se taas johtuu siitä, että Jehovan todistajila on - sikäli kuin tiedän - vain yksi opinkohta, johon adventisti voi yhtyä, nimittäin tämä: Jumala ei loputtomasti kiduta kadotukseen tuomittuja tulisessa järvessä, joka on toinen kuolema (Ilm. 20:14, 15).
Miten voimme pelastua tuosta tulisesta järvestä? En tiedä. miten Jehovan todistaja vastaisi tuohon kysymykseen, mutta voin kertoa, miten luterilaisen kirkon ja adventtikirkon edustajat siihen vastaisivat. Raportissa Luterilaisen Maailmanliiton ja Seitsemännen päivän adventtikirkon kahdenvälisistä keskusteluista 1994 - 1998 todetaan: "Sekä luterilaiset että adventistit opettavat, että vanhurskauttaminen on Jumalan työ Kristuksessa ja tapahtuu yksin uskon kautta. Meidät vanhurskautetaan Jumalan armosta eikä omien tekojemme perusteella. - - Keskustelujemme aikana on käynyt ilmi, että sekä luterilaiset yhtyvät varauksetta reformaation toisiinsa liittyviin periaatteisiin: sola scriptura, solus Christus, sola fide. sola gratia [yksin Raamattu, yksin Kristus, yksin uskosta, yksin armosta]. - - Tämä yhteinen käsitys vanhurskauttamisesta uskon kautta antaa meille tänään mahdollisuuden sanoa, että molemmat kirkot opettavat pelastuksesta olennaisesti yhdenmukaisella tavalla. Tämän käsityksen perustana on raamatullinen totuus: "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja" (Room. 3:28, VKR). Sekä luterilaiset että adventistit viittaavat Roomalaiskirjeen kohtaan 3:21-26 yhtenä opetuksensa perustekstinä."
Entisten adventistien ongelma
Mistä johtuu, että adventtikirkkoa arvostelevat yleensä kriittisimmin entiset adventistit? Useinkin he kirjoittavat kirjan, jossa 'paljastavat' entisen yhteisönsä oppeihin ja käytäntöihin liittyviä heikkouksia. Esimerkkeinä mainitsen muutamia kirjoittajia, joiden tuotantoon on tässäkin internetissä liikkuvassa "Tapaus Adventtikirkko" -kritiikissä viitattu.
Walter T. Rea: The White Lie. Kirjan sisältö vastaa kammottavaa kansikuvaa. Vaikka 400-sivuinen kirja näyttää vakuuttavasti ensi näkemältä osoittavan kappale kappaleelta, miten Ellen Whiten kirja koostuu jonkin toisen kirjan teksteistä, selkeää näytettä on vaikea löytää. Kirjaan on otettu myös näytteitä kuvituksesta. Jokainen toimittaja ja graafikko toteaa helposti, että Whiten kirjan kuvat eivät ole kopioita Wylien kirjasta. Olen kirjan viimeiselle sivulle kirjoittanut: 1.5.82 luettu loppuun, heikko esitys.
Dale Ratzlaff: Sabbath in Crisis. Luettuani kirjan 8.7.95 kirjoitin viimeiselle sivulle: Kirjoittajalle ei ole selvinnyt kysymys Jumalan Israelista. Hän ei näe uuden liiton luonnetta(Jes.56, 58). Vahvisti uskoani uuden liiton sapattiin ja sapatin antajaan.
Robert D. Brinsmead: Judged by the Gospel . A Review of Adventism. Vain adventisti voi kirjoittaa tällaisen kirjan. Tämän parhaat kohdat perustuvat adventistiseen teologiseen näkemykseen. Adventismia kritisoidaan adventismilla.
Geoffrey J. Paxton: The Shaking of Adventism. A documented account of the crisis among adventists over the doctrine of justification by faith. 1978. Kirja ei enää ole ajan tasalla puhuttaessa vanhurskauttamisesta. Suosittelen oheisluettavaksi kirjaani Uskonpuhdistuksen perillisiä.

KUKA ON MIKAEL?

Seitsemännen päivän adventistit katsovat, että Mikael (katso IIm.12:7) on eskatologinen peitenimi Kristukselle, joka voittaa lohikäärmeen eli Saatanan. Mikael ei siis ole luotu olento vaan kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona, jonka kautta kaikki on luotu (Kol. 1:15-17). Samassa tekstiyhteydessä häntä nimitetään Voidelluksi (Ilm. 12:10) . Adventistien tavalla Mikaelia tulkitsi myös luterilaisen evankelisen liikkeen perustaja ja johtaja Fredrik Gabriel Hedberg. Hän kirjoitti Ilmestyskirjan jakeen 12:10 johdosta: "Tässä kuulemme, mitenkä taivaassa ilohuudot kaikuivat, kun Mikael voitti lohikäärmeen ja heitti sen joukkoineen alas taivaasta." Lohikäärme esitellään Paholaiseksi ja Saatanaksi, mutta kuka on Mikael? Hedberg vastaa: "Mikael ei ole kukaan muu kuin Jeesuksemme, Jumala ja ihminen, joka täällä vaelsi alennustilassa ja kuoli suuressa heikkoudessa, mutta joka nousi ylös Jumalan voimassa ja astui ylös korkeuteen, riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään (Kol. 2:15)." - - Lammas oli muuttunut jalopeuraksi, maailman syntien kantaja oli pyyhkinyt pois velkakirjamme verellään. Hedberg esittää lopuksi hyvän kysymyksen ja siihen raamatullisen, evankelisen vastauksen.
"Millä voi Saatana nyt syyttää meitä, kun Jumalan Karitsa verellään on sovittanut kaikki syntimme ja me nyt turvaamme häneen? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa jne. (Room. 8:33,34). Tämä Mikael, joka itse nyt on astunut Jumalan kasvojen eteen, puolustaakseen meitä siellä sovitusverellään." - F.G. Hedberg, Elämänsanoja, 1935, s.157.
Viittaus SDA Bible Commentary, osa 7, s.1086, jossa on luettelo Jeesuksesta käytetyistä nimityksistä, sisältää kyllä sanan 'arkkienkeli' (Archangel, kreik. archaggelos), samoin kuin nimen Mikael, mutta jokaisessa yhteydessä viittaus on Jeesukseen Kristukseen, jonka todistetaan olevan tosi Jumala. Saman kommentaarin 7.osassa, s.706 sanotaan näin:
"Tämä kommentaari edustaa käsitystä, jonka mukaan 'Mikael' on yksi Kristuksen nimistä (ks. Dan 10:13; 1. Tess. 4:16; Ilm. 12:7), ei ylienkelinä vaan enkeleiden hallitsijana. Enkelit ovat luotuja olentoja; Kristus on luonut enkelit (Kol. 1:16,17). Lue Hepr. 1:3-8;13,14)."
Väite, että Ellen White tulkitsi Jeesuksen olevan luotu olento, ei pidä paikkaansa. "Kristus on Jumala sanan varsinaisessa ja kaikkein korkeimmassa merkityksessä. Hän oli Jumalan tykönä kaikesta ikuisuudesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty ikuisesti." Ellen White, Review and Herald, 5.4.1906.
"Iankaikkisuudesta lähtien Kristus on ollut yhtä Isän kanssa, ja kun hän otti ihmisluonnon, hän oli yhä yhtä Jumalan kanssa." The Signs of the Times 2.8.1905
HARHAKÄSITYS KAHDESTA JOUKOSTA
Ilmestyskirjan 7. luvussa kerrotaan 144 tuhannesta sinetöidystä. Tämä joukko on vertauskuvallinen
12x12x1000 . Johannes kuuli tuon luvun. Sen jälkeen Johannes näki suuren joukon kaikista kansoista. Kun lukee tarkoin koko 7. luvun, on vaikea tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että kysymyksessä on yksi joukko. tuo suuri joukko koostuu kaikkien maiden ja aikojen pelastetuista. Tämä näkemys näyttää saavan yhä enemmän kannatusta adventistien keskuudessa.


(Tekstin on kirjoittanut pastori Olavi Rouhe, maaliskuussa 2006)

Jumalan siunausta
jari laurila

Eivät ole asiallisia. Puolitotuus on aina valhe. Minua kummastuttaa se, että te luulette adventistien vastustajien tuntevan paremmin adventismin opit kuin adventistien itsensä. Millä perusteella niin luulette?

Timo Flink