Onko jollain muulla tietoa että suomessa olisi ollut tällaisia kokoamisleirejä 2-maailmansodan jälkeen Suomessa? Isoisäni on kuulemma ollut tällaisella leirillä sotien jälkeen venäläisen sukunimen takia. Oli ihan suomalainen. Koti jäi Karjalaan, veljet kaatui ja sitten vielä tämä. Haudassa ollut jo yli kymmenen vuotta.
Kokoamisleireistä?
Yks kaveri
7863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomessa. Niitä sanottiin siihen aikaan keskitysleireiksi.
Sikspäkin luoman mielikuva harhauttamaksi, pitää muistuttaa, ettei näillä "keskitysleireillä" ollut mitään yhteyttä esim. Saksan tuhoamisleireihin eikä niillä tapettu ihmisiä tahallaan.
Ei ne tosiaan olleet samanlaisia kuin Saksan keskitysleirit vaikka samaa termiä käytettiinkin. Suomessa puhuttiin myös siirtoleireistä. Leirejä oli pääasiassa Äänislinnassa ja ympäristössä ja jonkun verran muuallakin. Leireille koottiin ns. ei-kansallista väestöä eli venäläisiä, kovin venäläistyneitä karjalaisia ja poliittisesti epäluotettavia eli bolsevikkihallintoon osallistuneita. Alkuvaiheessa leirit olivat pitkälti aitaamattomia.
Enimmillään leiritettyä väkeä oli talvella 1941-42 noin 25000 henkeä, joista puolet lapsia. Kun kävi selväksi, että sota pitkittyy leirien väkeä pyrittiin asuttamaan muualle. Mikään ei viittaa siihen, että leireillä olisi tietoisesti pyritty tuhoamaan ihmisiä, vaikka yksittäisiä kauhukertomuksia onkin esitetty muistaakseni ainakin jossain ruotsalaisessa tv-ohjelmassa. Voi hyvinkin olla, että eri leireillä vastuussa olivat erilaiset ihmiset ja jotkut tulkitsivat tehtävänsä eri tavoin.
Loppuvaiheessa leireillä oli sellaista venäläistä väkeä, jonka ajateltiin sopivan sodan päätyttä siirrettäväksi pois suomalaiselta alueelta, mitä sillä sitten tarkoitettiinkin (suunnitelmia oli monia).
on olematon niin kuolee pikkuhiljaa.
ei sitä voi antaa ensimmäisenä vihollisvaltion kansalaisille.
Eipä ollut sodan jälkeen tälläisiä leirejä, Nl.n vaatimuksesta vangittiin ns.lista 1.n perusteella muutama kymmenen ihmistä mukamas sotarikoksia tehneinä, mutta ilman todisteita se homma jäi. Tämä leiri sijaitsi Miehikkälässä ja vangitut itse eivät edes tienneet syytä vangitsemiseensa. Heidät sitten kai yli vuoden vankeusajan jälkeen vähin äänin vapautettiin, minkäänlaisia korvauksia he eivät koskaan saaneet.
Tuollaisia kysyjän tarkoittamia leirejä ei varmasti voinut olla, olisi valvontakomissio varmasti tehnyt siitä suuren jutun. Jos isäsi on ollut vangittuna johonkin leiriin venäläisen sukunimen perusteella, niin epäilen, että se on tapahtunut Nl.n vaatimuksesta, ovat halunneet selvittää ettei isäsi ole esimerkiksi tänne jäänyt sotavanki. Todella hiljaa tuollaisesta leiristä on oltu, kun en ole huomannut aiemmin edes historian tutkijoiden maininneen asiasta.
Lue Hannu Rautkallion toimittama Lista 1:n vangit 1983, alunperin siis tämä kirja täydennettynä:
Hyvämäki,L
Lista 1:n vangit, Weilin Göös, 1983, 246 s.
Tässä uudelleentoimitetussa, alunperin 1950 -luvulla suppeassa piirissä julkaistussa, 300 kpl:n, painoksessa on tuo asia kerrottu aika täsmällisesti.
Suomessakin tuomittu sotarikollisia
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/6.lokakuu/wcri4000.htm
Jatkosodan aikaisista sotarikoksista on viime aikoina keskusteltu runsaasti. Esille on nostettu venäläisten partisaanien siviileihin kohdistama väkivalta Pohjois-Suomessa. Toisaalta on myös tuotu esiin suomalaisten miehitysalueilla tekemiä sotarikoksia.
Yleensä kun puhutaan suomalaisista sotarikollisista muistetaan sotasyyllisinä tuomitut poliittiset johtajat sekä ns. lista 1:n vangit ja heidän asiaton kohtelunsa.
Usein unohdetaan, että Suomessa tuomittiin toisen maailmansodan jälkeen noin 700 henkilöä erilaisista sotarikoksista.
Sotarikoksilla tarkoitettiin suomalaisten sotavankileireillä ja miehitetyn alueen siirtoleireillä tekemiä väkivalta- ja omaisuusrikoksia sekä muita neuvostoliittolaisia tai liittoutuneita vastaan tehtyjä rikoksia.
Tuomiot langetettiin Suomen ja Neuvostoliiton Moskovassa 1944 solmiman välirauhansopimuksen 13. artiklan perusteella. Saman artiklan mukaan myös kahdeksan suomalaista sota-ajan poliittista johtajaa tuomittiin helmikuussa 1946 sotasyyllisinä vankeuteen.
Valvontakomissio patisteli Suomea
Liittoutuneiden valvontakomissio, varsinkin sen puheenjohtaja A. A. Zhdanov, painosti Suomea hoitamaan sotarikosasiat. Syksyllä 1944 Suomen hallitus sai ensimmäiset sotavankien huonoa kohtelua koskevat nootit valvontakomissiolta.
Syksyllä Zhdanov lähetti myös ensimmäiseksi listaksi kutsutun luettelon 61:stä sotarikollisena pidätettävästä henkilöstä.
Listan perusteella pidätettiin 45 henkilöä, joista lopulta keväällä 1947 vapausrangaistukseen tuomittiin 14 ja yhdelle määrättiin sakkoja. Tämä ensimmäinen lista jäi myös viimeiseksi valvontakomission lähettämäksi sotarikollisluetteloksi.
Heti ensimmäisen nootin jälkeen puolustusministeriön alaisuuteen Riihimäelle perustettiin sotavankileirien tutkimuskeskus. Silti valvontakomissio syytti Suomen hallitusta vitkastelusta ja vaati hallitukselta muun muassa tietoja siitä, mitä oli tehty Ruotsiin paenneiden sotarikollisten palauttamiseksi.
Hallitus asetti oikeuskanslerin alaisuuteen valvojakunnan tutkimaan ja selvittämään 13. artiklaan liittyviä kysymyksiä.
Mutta kun valvontakomissio oli tyytymätön sen toimintaan, valvojakunta lakkautettiin ja oikeusministeriöön muodostettiin sotarikosasiainosasto, jonka alaisuuteen sotavankileirien tutkimuskeskus siirrettiin.
Sotarikosasioita tutkittiin ilmiantojen perusteella. Ensimmäiset tiedot rikoksista saatiin venäläisiltä sotavangeilta ennen heidän palauttamistaan takaisin Neuvostoliittoon. Valvontakomissiolta tuli kevään 1945 aikana muutama sata ilmoitusta.
Tammikuussa 1945 oikeusministeriö vetosi lehti-ilmoittelulla kansalaisiin ja kehotti paljastamaan sotavankeja vastaan tehtyjä rikoksia. Tutkimustyön suoritti sotavankileirien tutkimuskeskus, joka nosti myös syytteet. Riihimäellä toimineet neljä kenttätuomioistuinta käsittelivät yksinomaan sotarikossyytteitä.
Suuri osa ilmiannoista tuli suomalaisilta, venäläisten ilmoitukset vähenivät selvästi kesään 1945 mennessä.
Kovat tuomiot harvassa
Hyvin usein ilmiantojen tiedot olivat puutteellisia tai huhupuheisiin perustuvia, eivätkä ne johtaneet syytteisiin. Yleensä ilmiantaja oli yksityinen henkilö, toisinaan vain nimimerkkikin.*
Koska sotavankeja oli sijoitettu myös tavallisten vankiloiden yhteyteen, paljastivat entiset vangit vankilan vartijoiden sotavankeihin kohdistamia rikkomuksia. Ilmoituksia tekivät myös muut valtiolliset tutkimuselimet: valtiollinen poliisi, sisäministeriön tutkintaelin ja vankiloiden tutkintatoimisto.
Vuoden 1947 syyskuun loppuun mennessä sotavankileirien tutkimuskeskus oli tutkinut kaikkiaan 4 059 syytettä, joista annettiin 694 tuomioita, eli 17 prosenttia syytteistä johti rangaistukseen.
Yli puolet rangaistuista oli aliupseereita ja sotamiehiä - upseereita oli alle viidennes, joukossa oli yksi kenraali ja kaksi everstiä. Suurin osa syytteistä ehdittiin käsitellä jo vuoden 1945 aikana.
Lähes 60 prosenttia rangaistuksista oli 1-3 vuoden mittaisia, yli kymmenen vuoden tuomioita oli muutama prosentti.
Kenttäoikeudet antoivat ainakin aluksi melko lieviä tuomioita, mihin valvontakomissiokin kiinnitti huomiota. Jo tammikuussa 1945 oikeusministeri Urho Kekkonen lähetti kiertokirjeen, jossa korostettiin kansainvälisten sopimusten ja ulkopoliittisten realiteettien merkitystä.
Vaikka valvontakomission epäilyt kevään mittaan vähenivät, otti Kekkonen asian esille myös eduskunnassa kesällä 1945. Hän ihmetteli että, tuomioistuimet olivat langettaneet lieviä tuomioita ja että suurin osa rangaistuista oli sotamiehiä eikä käskyjä antaneita upseereita.
Rotusyrjinnästä ei tuomioita
Suomalaisia sotarikollisia tuomittiin sotavankien pahoinpitelyistä, omaisuusrikoksista, virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä ja sotavankien tapoista. Kaikki tuomiot olivat suhteellisen tarkkaan selvitettyjä ja yksilöityjä ja niistä annetut tuomiot perusteltuja.
Toisin kuin Saksassa ja eräissä muissa maissa, Suomessa syytteitä tai tuomioita ei luettu rodullisista puhdistuksista, rotuerottelusta, ihmisoikeuksien polkemisesta tai sotavankien järjestelmällisestä surmaamisesta. Eikä Neuvostoliitto sen kaltaisia syytteitä esittänytkään.
Oikeusministeriön sotarikosasiain osaston henkilökunta oli kokenutta virkamieskaartia, lakimiehiä. Tutkimuskeskus toimi Helsinkiin siirtyneenä vuoteen 1948 asti. Tutkimuskeskuksessa toimi enimmillään yli sata rikostutkijaa.
Korkeimmat rikostutkijat olivat poliiseja tai upseereita. Sotarikostutkimukset hoidettiin valvontakomission alkupainostuksen jälkeen omin voimin ja omissa tuomioistuimissa ilman poikkeuslainsäädäntöä.
Muihin Saksan rinnalla sotineisiin ja sodassa häviölle jääneisiin valtioihin verrattuna Suomi selvisi varsin helpolla, esimerkiksi Bulgariassa, Romaniassa ja Unkarissa teloitettiin satoja ihmisiä. Suomessa vain lista 1:n vankeja ja sotasyyllisiä kohdeltiin asiattomasti ja moraalisesti arveluttavalla tavalla.
Nyt on Rautkallion uuden kirjan myötä noussut taasen esille tuo SOTASYYLLISYYSasia!
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=kielipolitiikka&t=34343&p=121
Sitä on täälläkin palstalla puitu useaan otteeseen läpi ja tämä ketju on oikea klassikko!
http://www.jippii.fi/jsp/forum/reply_fi.jsp?b=kielipolitiikka&t=34343&m=1
Vaaran vuosista mielenkiintoista tietoa lisää:
Yrjö Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla, toinen painos, Otava, Helsinki1956
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=kielipoliti ikka&t=37097&p=51
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=kielipoliti ikka&t=31111&p=11
Aihe on nyt kuuma ja sitä on syytä hiillostaa lisää!
RKP istui sotasyyllisyystuomioistuimessa.
Liittoutuneiden asettaman valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov selitti, ettei maininta "sotarikoksista syytetyt" koske presidenttiä eikä ministereitä [14.3].
Hallitukselle jätettiin kuitenkin 29.6.1945 välikysely, jonka 26 allekirjoittajasta 14 oli ruotsinkielisiä ja heistä taas 10 RKP:stä.
Välikyselyssä vaadittiin sodanaikaista presidenttiä ja hallitusta syytteeseen. Presidentti Risto Ryti sai ankarimman tuomion, 10 vuotta kuritushuonetta.
[14.1] Kenneth D. McRae: Conflict and Compromise in Multilingual Societies, Finland, Wilfrid Laurier University Press 1997 Canada
[14.2] Matts Andersen: Flykten västerut, Sahlgren Förlag 1987
[14.3] Yrjö Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla, toinen painos, sivut 22 - 23, 36, 56, ja 81 - 85, Otava, Helsinki1956
RKP:n ansiosta presidentti Ryti tuomittiin, vaikka syyllisiksi ei vaadittu presidenttiä eikä ministereitä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&subcat=979
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000011487526
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000011483732