Hei, onko kukaan käynyt nyt lähiaikoina Suomessa yläluomileikkauksessa? Tahtoisin tietää, onko erilaisia jälkihoitojuttuja, minulle sanottiin, että saan kastella heti seur. päivänä, sekä suihkutella useaan kertaan päivässä. Eilen kävin otattamassa tikit pois, niin hoitaja sanoi, että nyt voin kastella niitä. Kerroin kastelleeni koko ajan. Totesi, että eri lääkärit antaa eri ohjeet. Sitten laittoi minulle teipit haavojen päälle ja kehoitti ostamaan apteekista rullan tätä teippiä, vaihtamaan päivittäin ja jatkamaan noin 2-3vk. Ostaessani apteekista teippiä, myyjä sanoi, ettei laittaisi. Tarttuu aika lujaa kiinni. Nyt en ole vielä käynyt aamupesulla ja pelottaa alkaa ottamaan niitä pois. Jännittää myös miten saan itse laitettua uudet teipit, olen aika tumpelo.
Jälkitarkastuksesta en muista olleen puhetta. Luulisi lääkärin haluavan nähdä työnsä tuloksen. Otti muuten pari kuvaa ennen leikkausta.
Aion soittaa vielä tänään tähän lääkärikeskukseen, mutta haluaisin vastauksia jos joku on käynyt saman, kiitti :)
Jälkitarkastuksesta en muista olleen puhetta. Luulisi lääkärin haluavan nähdä työnsä tuloksen. Otti muuten pari kuvaa ennen leikkausta.
Aion soittaa vielä tänään tähän lääkärikeskukseen, mutta haluaisin vastauksia jos joku on käynyt saman, kiitti :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
sivuja ja siellä oli hyvät ohjeet haavanhoitoon
http://www.plastiikkakirurgipalvelu.fi/potilasohjeet_silmaleikkaus.php
Minä en käyttänyt mitään teippiä ja luomet ovat parantuneet.
Ohjeet ovat erilaisia. Minä kastelin heti seuraavana päivänä. Muutaman päivän kuluttua olettiin ommel pois. Ommel oli sisään ommeltu ja vain päissä oli pienet laastarit pitelemässä ompeleiden päitä kiinni paikallaan, -ei mitään solmua edes ollut.Kun ommel vetäistiin pois, laitettiin silmän ULKOnurkkiin pienen pienet teipit, jotka annoin olla ihan rauhassa vielä muutaman päivän. Kun ehkä neljän päivän päästä otin laastarit irti erittäin varovasti, en enää laittanut mitään.
Vähän arveluttaa tuo, jos alat teippailla ja vedellä teippejä pois alvariinsa, niin johan haavatkin aukeaa. Mieluummin rauhassa.Jos tukiteippejä tarvitaan, niin älä nyt ihmeesä näpräile ja vaihda niitä päivittäin, enemmän harmia luulisi tulevan.
Muista hautoa kylmällä.
Ps. mulla on niin kauniit arvet, ettei niitä näe lainkaan.
Kiitos vastauksesta. Niin on ohjeet erilaisia. Kyseisessä paikassa leikkaa kaksi lääkäriä ja tämä minun luomeni leikannut lääkäri ei suosittele teippiä. Soitin sinne vastaanottoon, siellä kysyttiin kumpi leikkas, kerrottuani leikkaajan, sanoi, ettei tarvi teipata. Onneksi! Tuntuu, ettei sen tikkienpoistajan laittamat teipit ole vieläkään kokonaan lähteneet. En ole vielä käynyt saunassa, suihkussa vain.
Onneksi minua ei leikannut se toinen lääkäri, silloin en olisi saanut viikkoon edes kastella. Se suihkuttaminen tuntui tosi ihanalta.