Vaikeeta

Poikaystäväni jätti minut eilen ja tunti siitä eteenpäin sain puhelun, että siskoni nukkui pois ja nyt olen täysin hajalla, enkä osaa oikein käsitellä tätä tunnetta, koska en ole koskaan menettänyt ketään läheistä. Kyyneliä on riittänyt joka minuutille. Miten tätä pahaa oloa saisi helpotettua? Olen itse vasta 18 olin seurustellut 8kk ja siskoni oli 16-vuotias.
51520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suru ei mene kuin suremalla, mutta älä jää yksin.

Äänestä

hei,
otan osaa , vaikka en tunnekaan. ihan tulee paha mieli puolestas jos näin on käynyt. tuntuu aivan käsittämättömältä. vielä sen kaverin menetyksen yli pääsee mutta siskon kuolema ei olekaan ihan pikku juttu käsiteltäväksi. se kun on niin pahuksen lopullista.

pääasia että suret sen murheesi pois etkä siirrä sitä koska se tulee kuitenkin eteen joku päivä ja silloin se on kohdattava. juttele paljon asiastasi luotettavien ihmisten kanssa koska mitä enemmän puhut , sen helpompi olo tulee aikaa myöten. tärkeätä on ettet jää yksin murheinesi. tarvitset kuulustelijaa nyt. voimia!

Äänestä

Kiitos molemmille noista sanoista. Välillä tulee hyviä hetkiä ja sitten taas jokin saa minut muistamaan ihanan poikaystäväni ja rakkaan pikkusiskoni ja sitten se on taas yhtä itkua. Jotenkin tunnen itseni niin voimattomaksi ja hauraaksi, ei oikein jaksaisi edes sängystä nousta. En tiedä mikä olisi oikein ja mitä minun pitäisi tehdä. Ainoa tunne jonka tunnen on suru. :(

Äänestä

itse seurustelin yhden pojan kanssa(en kylläkään kovin kauaa, mutta poika oli tosi mukava ja on edelleen) jätin hänet koska koin syyllisyyden tunnetta ja itseni pahaksi kun hän oli aina niin kiltti ym. poika slvästi oli surullinen tästä, ja viikko pari eromme jälkeen huomasin lehdessä hänen isänsä kuolin ilmoituksen(tunnistin kuvasta olevan ihan pojan näköinen ja sama sukunimi). otin osaa pojalle, mutten pystynyt sanomaan muuta, koin kauheita tunnon tuskia että mitä menin tekemään, myöhemmin olen hänelle sanonut että kaduin kauheasti ja olen pahoillani tapahtuneesta

eli voi olla että poikaystäväsi kokee samoin kuin minä

Äänestä

kaikkia varten. Kuka murhataan kuka ei!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieni ja surullinen kirjoitti:

Poikaystäväni jätti minut eilen ja tunti siitä eteenpäin sain puhelun, että siskoni nukkui pois ja nyt olen täysin hajalla, enkä osaa oikein käsitellä tätä tunnetta, koska en ole koskaan menettänyt ketään läheistä. Kyyneliä on riittänyt joka minuutille. Miten tätä pahaa oloa saisi helpotettua? Olen itse vasta 18 olin seurustellut 8kk ja siskoni oli 16-vuotias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu