Kihtiin lääke

Neljän ja puolen vuoden jalkoihin kohdistuneiden kipukohtauksiin löytyi viimein sairaus (Kihti). Kohtaukset tihentyivät esimmäisestä kerrasta, josta aikaa meni seuraavaan kohtaukseen 1,5vuotta, mutta sitten kohtaukset rupesi tihentymään ja ennen kihdin löytymistä kohtauksia oli noin kolmen kuukauden välein.

Lääkäri pisteli kortisonia jalkateriin ja määräsi jotain kipu/tulehduslääkkeitä jolla en saanut kuin mahan sekaisin. Ja lähes aina kohtaus kesti noin viikon jolloin jalkoja/jalkaa ei voinut edes ajatella maahan laitettavaksi puhumattakaan että siihen olisi voinut laittaa sukkaa, koska jo pelkkä ilma koski järkyttävän paljon.

Kesällä 2004 jouduin ambulanssilla töistä sairaalaan saatuani taas kohtauksen, silloin lääkäri totesi varmuudella minulla olevan kihdin, joka varmistui verikoe tuloksella. Nyt kohtaus menee ohi kun käyn hakemassa tramal piikin ja heti sen jälkeen pääsen jo töihin. Kohtauksia on nyt noin vuoden välein (Kesäkuu 2004, kesäkuu 2005) tosin ruokavaliokin auttaa.

Kun viimeinen kohtaus kesäkuussa 2005 oli niin heräsin amulla tuskaan noin 4 aikaan, jolloin otin 50mg Tramalin. 6 aikaan oli otettava jo toinen että kestäisin kun terveyskeskus aukeaa klo 8.00. Terveyskeskuksessa antoivat sitten piikin 150mg Tramalia ja sen päivän sairaslomaa.

Ongelma on siinä että toi määrä tramalia vie ihan toiminta kyvyttömäksi en edes tajunnut ajan tajua että olisi ilmoitettava työnantajalle sairaslomasta.

Nyt kyselisin onko jotain muuta lääkettä joka tehoaisi kihtikohtauksiin paremmin ja mielellään ilman tai ainakin lievemmät sivuvaikutukset olisi parempi.

Kihtikohtauksen jälkeen syön noin viikon apuriini ja pronaxeni kuurin.
52570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Apurinia tulisi käyttää jatkuvasti, eikä viikon kuureina.

Äänestä
  • Mieheni söi aikoinaan Apurin-nimistä lääkettä joka päivä kihdin hoitoon. Ikään kuin estolääkityksenä. Ja ruokavaliokin oli rajoitettu, kaikki vihreä pois ja pienet kalat ja äyriäiset.

    Äänestä

Kait olet myös saanut ohjeita ruokavaliosta? Sillähän pystytään paljonkin estämään noiden kihtikipujen ilmestymisiä.

Äänestä
  • Ruokavalio on kyllä hallussa, mutta joskus herkuttelen ei sallituilla ruuilla.
    Lääkärin mielestä ei tarvitse syödä jatkuvasti apuriinia kun kihtiarvot eivät ole korkealla. Käyn noin kolmen kuukauden välein verikokeissa kihtiarvojen vuoksi.

    Kihtikohtaukset pelottaa kun ne tulevat varoittamatta ja yleensä aamuyöstä, jolloin herään kovaan tuskaan.

    Äänestä

Kihti ei ole poistunut ihmiskunnasta joten jatkan vanhaa ketjua seuraavasti: Diabeteksen lääkityksen muutosten yhteydessä alkanut usein toistuva ja välillä molemmissa päkiässä sijaitseva kipu ja turvotus sekä punoitus.

Lääkkeeksi löysin JP Wisers nimisen kanadalaisen viskin. 1-2 dl parantaa kihtikohtauksen puolessa tunnissa ja vaikutus kestää viikkoja. En ajatellut hakea Kela-korvausta, mutta ihmeellinen lopputulos silti. Huonoa viskilääkkeessä on minulle se, että koitan luopua alkoholista kokonaan, eikä viski siis sovi päätökseeni. Tulehduskipulääkkeitä en voi enää juurikaan käyttää joten vaihtoehdot ovat vähissä kihtikohtausten aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kihtipotilas kirjoitti:

Neljän ja puolen vuoden jalkoihin kohdistuneiden kipukohtauksiin löytyi viimein sairaus (Kihti). Kohtaukset tihentyivät esimmäisestä kerrasta, josta aikaa meni seuraavaan kohtaukseen 1,5vuotta, mutta sitten kohtaukset rupesi tihentymään ja ennen kihdin löytymistä kohtauksia oli noin kolmen kuukauden välein.

Lääkäri pisteli kortisonia jalkateriin ja määräsi jotain kipu/tulehduslääkkeitä jolla en saanut kuin mahan sekaisin. Ja lähes aina kohtaus kesti noin viikon jolloin jalkoja/jalkaa ei voinut edes ajatella maahan laitettavaksi puhumattakaan että siihen olisi voinut laittaa sukkaa, koska jo pelkkä ilma koski järkyttävän paljon.

Kesällä 2004 jouduin ambulanssilla töistä sairaalaan saatuani taas kohtauksen, silloin lääkäri totesi varmuudella minulla olevan kihdin, joka varmistui verikoe tuloksella. Nyt kohtaus menee ohi kun käyn hakemassa tramal piikin ja heti sen jälkeen pääsen jo töihin. Kohtauksia on nyt noin vuoden välein (Kesäkuu 2004, kesäkuu 2005) tosin ruokavaliokin auttaa.

Kun viimeinen kohtaus kesäkuussa 2005 oli niin heräsin amulla tuskaan noin 4 aikaan, jolloin otin 50mg Tramalin. 6 aikaan oli otettava jo toinen että kestäisin kun terveyskeskus aukeaa klo 8.00. Terveyskeskuksessa antoivat sitten piikin 150mg Tramalia ja sen päivän sairaslomaa.

Ongelma on siinä että toi määrä tramalia vie ihan toiminta kyvyttömäksi en edes tajunnut ajan tajua että olisi ilmoitettava työnantajalle sairaslomasta.

Nyt kyselisin onko jotain muuta lääkettä joka tehoaisi kihtikohtauksiin paremmin ja mielellään ilman tai ainakin lievemmät sivuvaikutukset olisi parempi.

Kihtikohtauksen jälkeen syön noin viikon apuriini ja pronaxeni kuurin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu