12 pingispalloa

Onko kukaan kuullut sellaisesta arvoituksesta kuin;

Sinulla on 12 pingispalloa, kaikki ulkoisesti identtisiä. Kuitenkin 1 palloista on eripainoinen kun muut pallot. Et tiedä on pallo painavampi vai kevyempi kuin muut. Sinulla on käytössä vanhanaikainen vaaka, jossa siis kaksi puolta joihin molempiin laittamalla samanpainoisen esineen vaaka pysyy tasapainossa. Selvitä kolmella punnituksella mikä palloista on eripainoinen ja onko se painavampi vai kevyempi kuin muut.

Itse en varmaa vastausta ole keksinyt, mutta jos joku keksii tai tietää, laittakaa toki vastaus ehdotuksia että saan vihdoin mielenrauhan!
62019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuohonhan voi itse keksiä vastauksen omasta päästä :D
no joo mutta näin mä tekisin
ensin laitan 6 palloa molemmille puolille, ja vasen puoli painuu alas. sitten jaan taas nämä kuusi kahteen osaan ja oikea puoli painuu alas. 3 palloa jäljellä, otan niistä kaksi ja punnitsen ne. ne ovat saman painoisia. jäljelle jäänyt pallo on se eripainoinen. se painoi 0,7 pikogrammaa verrokkipalloja enemmän.

Äänestä

2:lla punnituksella pääsee melko helposti tilanteeseen, jolloin kummassakin kupissa on 2 palloa ja vaaka epätasapainossa. Korvataan toisen kupin toinen pallo oikean painoisella pallolla ja vaihdetaan toista palloa toisen kupin pallon kanssa. Tämän jälkeen on helppo päätellä mikä palloista on eripainoinen ja onko se painavampi vai kevyempi muita. Pallot pitää vain muistaa merkitä ettei sekoa...

Äänestä
  • Vastaus ei ole raoton.. Ensinnäkin et kertonut miten saat kahdella punnituksella jäljelle jöömöön 4 palloa ja toiseksi yhden pallon vaihtaminen toiselta puolelta on hieman hämärä..
    Mistä tiedät ensinnäkin kummalta puolelta vaihdat pallon? Ja mistä tiedät sitten kumman pallon vaihdat?
    Eli vastaus edelleen hakusessa. Ja selkeyttämiseksi, vastauksen tulee siis olla 100% varma ja selkeä että siitä saa sen oikein vastaukseb, ei arvailuja tai olettamuksia..

    Äänestä

ensimmäisellä punnituksella vaakakuppeihin laitetaan 4 palloa molemmin puolin. Jos nämä ovat tasan niin kevyempi pallo on punnitsemattomien 4 pallon joukossa.

loppu pitäisikin olla jo sitten simppeliä

Äänestä

1. punnistus
1234 vs. 5678 >>9,10,11,12 jätetään sivuun.
ajatellaan vaa'an kallistuvan.

2.punnitus vaatii eniten hoksottimia
125 vs 673
oleellista on kallistuuko samaan suuntaan vai toiseen vai onko tasapainossa

3. punnituksen saat miettiä itse
samoin, kuin sen, että 1. punnitus tasapainossa
Ne on kuitenkin helpompi ratkoa.

Äänestä
  • 2.punnitus vaatii eniten hoksottimia
    125 vs 639
    oleellista on kallistuuko samaan suuntaan vai toiseen vai onko tasapainossa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eksyksissä kirjoitti:

Onko kukaan kuullut sellaisesta arvoituksesta kuin;

Sinulla on 12 pingispalloa, kaikki ulkoisesti identtisiä. Kuitenkin 1 palloista on eripainoinen kun muut pallot. Et tiedä on pallo painavampi vai kevyempi kuin muut. Sinulla on käytössä vanhanaikainen vaaka, jossa siis kaksi puolta joihin molempiin laittamalla samanpainoisen esineen vaaka pysyy tasapainossa. Selvitä kolmella punnituksella mikä palloista on eripainoinen ja onko se painavampi vai kevyempi kuin muut.

Itse en varmaa vastausta ole keksinyt, mutta jos joku keksii tai tietää, laittakaa toki vastaus ehdotuksia että saan vihdoin mielenrauhan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu