Lapselle sanottiin hammaslääkärissä, että tälläinen pitäisi laittaa. Aikaa en ole vielä tilannut. Oikomisjuttu vai mikä ?
Ristikumiveto
Äiti kysyy
133556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Yla- ja alamolaareihin (eli yleensä kuudennet hampaat keskiviivasta laskettuna)kiinnitetään kiinnikkeet johon saa ujutettua pienen kumilangan. Kumilanka vetää purentaa oikeaan suuntaan.Kumilangan käytön lapsi oppii nopeasti itse. Ohjeet sen käyttöön saa,kun varaatte sen ajan.
Purentajuttu joo. Välttämättä muuta oikomista ei tarvitse sitten ollenkaan. Tappeihin kiinnitetään kumilanka. Just pääsin itse niistä eroon, käytin vain öisin, en suostunut päiväkäyttöön. Että näin minulla.
Niin että kerrotko enemmän laitteesta?
minkälaisiin vikoihin sitä käytetään?
>minkälaisiin vikoihin sitä käytetään?
lähinnä yksittäisten hampaiden risti- ja saksipurentojen korjaamiseen sivualueilla.
Poikani sai kyseisen laitteen kun yläetuhampaat sojottivat selkeästi ulospäin.Kiinnitti kumilenksun yön ajaksi.Hampaat suoristuivat kahden vuoden hoidon tuloksena,kyseessä oli siis oikomisjuttu.
Tapit ja kuminauha eivät ole ns. laite, vaan nimensä mukaisesti kuminauha ja tapit. Taidat puhua nyt niskavetolaitteesta, ihan eri juttu.
ITSELLÄNI ON PARASTA AIKAA KUMINAUHA SUUSSA. YLÄLEUASSA OIKOMISRAUDAT JA ALAHAMPAASSA "KOUKKU".ALAHAMMAS KÄÄNTYNYT SISÄÄNPÄIN. KUMINAUHA VETÄÄ RISTIIN, SIIS KÄÄNTÄÄ HAMMASTA ULOSPÄIN.PIDÄN JATKUVASTI H-LÄÄKÄRIN OHJEIDEN MUKAAN.EI HAITTAA KUN SYÖDESSÄ JA SILLOINKIN TOSI VÄHÄN.
Juu, mutta alkuperäiselle ei tule oikomisrautoja, vain kuminauhaveto, joten se tulee pelkillä tapeilla tai koukuilla kuminauha. Kaikille ei tule oikomisrautoja kuminauhavetojen kanssa.
Totta on ettei kuminauhaveto kiinnike ole mikään varsinainen oikomislaite. Nyt on sekoitettu kiinteät raudat, irrotettavat kojeet kuten niskaveto.....
Itellä oli myös kuminauhaveto ja pelkät kiinnikkeet, ne eivät ole mitään oikomisrautoja.
Itsellä tuo ristikumiveto lähti sitten tänään irti nuo tapit/koukut syödessä muroja.
Varo ettei tule väärää hoitoa
Mulla on nyt ollu kumivedot sen 3pv ja voin sanoa et tuskaa on.! Syöminen on niin vaikeaa et haluisin mieluummin olla letkuissa. Kiinnikkeet ovat (viisaudenhampaissa?) no kuitenkin ylä-ala takasissa. Yläpuolen takanen kasvaa poskeen päin ja ala takanen on saavat nousemaan ylös... Ala takahampaan nuppu/nupit raatelevat kieltä (turvonnut sen takia vrm) , oletan et jonain pv raatelen sen ihan verille. MUTTA mieluummin käytän näitä 2-3kk et saan ne pois ja sit mun ei tarvitse huolehtia niistä enään!!!
Ok mutta miten saat ne sinne?
Ku mun mielestä ne on ihan sairaan vaikee laittaa