Sionismi vs. juutalaisuus

on juutalainen kansallinen liike ja yhtä oikeutettu kuin minkä tahansa muun kansa vastaavat pyrkimykset.
Outoa sen sijaan on joidenkin ei-juutalaisten loputon into kieltää juutalaisilta milloin mikin perustavaa laatua oleva ihmisoikeus, joka itsestään selvästi annetaan kaikille muille.

Sionismi syntyi sortoa vastaan, ei sortajaksi, kuten toisinaan kuulee eräiden antisionististen tahojen yrittävänkin todistella. Juutalaisten keskuudessa syntynyt sionismi-aatteen ymmärtämiseen tarvitaan muutakin kuin 1800-luvun tapahtumat, mm. Theodor Herzl (1860–1904) ja ensimmäinen sionistien maailmankongressi Baselissa vuonna 1897. Kyseinen henkilö ja tapahtuma olivat tavallaan piste iin päällä, mutta iso ja merkittävä piste.

Kun Roomalainen vallanpitäjä ajoi juutalaiset maanpakoon Jerusalemin ympäristöstä Juudeasta ja Samariasta vuonna 70 ja 135 jKr. kapinoiden jälkeen, säilyi juutalaisilla kaipuu takaisin maahan, missä Israelin kansa seemiläiseen kielisukuun kuuluneista paimentolaisista juutalaisuuden avulla muodostui kansaksi, paljon ennen aikaa UT tapahtumien. ”Ensi vuonna Jerusalemissa”, jo lähes 2000 vuotta kestänyt toivelause. Historian saatossa juutalaisiin kohdistuneet vainot tekaistuilla syillä pitivät yllä kaipuuta takaisin juutalaisuuden kehtoon, Jerusalemiin.

JKr. alkuvuosisadalla vain harvat juutalaiset ajattelijat antoivat ajatukselle paluusta konkreettisen muodon. Sionismin esiajattelijoita olivat Jehuda ha-levi (1075–1141), Isak Luria (1543–1572). Prahalainen rabbi Löw (Maharal) (kuoli 1609), piti juutalaisten asemaa diasporassa epänormaalina, eikä hyväksynyt juutalaisten alistettua asemaa muiden kansojen joukossa. Vilnalaisen rabbiini Elija Gaonin (1720–1797) oppia lukeneet juutalaiset matkustivat kolmena suurena ryhmänä Turkin Ottomaani Palestiinaan vuosina 1808–1809 ja perustivat uuden juutalaisen yhdyskunnan Safediin.


He kehottivat muita Euroopan juutalaisia seuraamaan esimerkkiä. Seitsemän vuoden aikana Safedin asukkaiden määrä kasvoi 200:sta-700:aan.
1800-luvun varhaissionisteina pidetään myös rabbi Zvi Kalischerin (1795–1874), Jehuda Alkain (1798–1878), David Cordon (1831–1886) ja Moses Hess (1812–1875). Hän piti juutalaiskysymystä Euroopan viimeisenä kansallisena ongelma. Hess ymmärsi ennustettavan hyvin rasistisen antisemitismin olevan este emansipaatiolle. Venäjän pogromit 1881 vauhdittivat sionismi-aatteen kehitystä eteenpäin. Näytti siltä, etteivät juutalaiset saisi oikeudenmukaisia kansalaisoikeuksia ja maastamuutto näytti ainoalta ratkaisulta. Venäjällä sionistiset aktivistit suurissa kaupungeissa alkoivat järjestäytyä. He perustivat kattojärjestön Hibbat Tsijjon (Rakkaus Sionismiin). Huom. sana rakkaus, ei viha, ei katkeruus.

Ennen kuin Theodor Herzl kirjoitti kirjansa Der Judenstaat 1896 (Juutalaisten valtio), oli sionistinen aate herännyt henkiin hiljalleen, sekä juutalaisia siirtokuntia syntynyt Turkin Ottomaani Palestiinassa useita vuosikymmeniä ennen Herzliä.
Kun eräät antisionistiset tahot ivallisesti huomauttavat Herzlille juutalaisvaltioksi kelvanneen Itä-Afrikasta Ugandan, he unohtavat, että Itä-Euroopan juutalaisten asema alkoi käydä sietämättömäksi ja johonkin ratkaisuun oli päästävä.

Ajatus Ugandasta tuli Iso-Britannian ehdotuksesta vuoden 1903 kongressissa. Mutta Itä-Euroopan juutalaiset vastustivat Ugandan- ja kaikkia muita vaihtoehtoja Palestiinalle. Demokratia toimi sionistisessa liikkeessä jo alkuunsa. Juutalaisten kaipuu sinne mistä heidät ajettiin roomalaisten toimesta maanpakoon, oli suurempi kuin nykyisin toisille muutamassa vuosikymmenessä opetettu kansallisaate.
Palestiina oli tuolloin Turkin Ottomaani hallinnon alaisuudessa, alle 500000 asukasta vailla valtiollisia rajoja, eikä kansaa nimeltä palestiinalainen. Oli juutalaisia, arabeja, druuseja, tserkessejä, beduiinipaimentolaisia, jotka asuivat maaperällä nimeltä Palestiina. He kaikki olivat Palestiinan asukkaita.
Sionismiin syntyyn vaikutti siis juutalaisiin kohdistunut ihmisten ymmärtämätön vaino ja sorto, jota tänä päivänäkin näemme antisionismin nimellä.
Kun 1881 pogromit kiihtyivät Tsaarin Venäjällä, niin samalla vuosidadalla myös Saksassa antisemitismi voimistui. Historioitsija Heinrich von Treitschke (1834–1896) artikkelissaan luonnehti juutalaisia uhaksi kansakunnalle. Siis tuolloin historioitsija luonnehti juutalaisia ja samaa tyyliä jatkaa 2000-luvulla eräät journalistit, tutkijat, poliitikot, joiden kirjoituksia ja lausuntoja hyödyntää joku historioitsija.


Juutalainen sosialismi

Sosialismin juuria on etsitty Jeesuksesta, antiikin ajoilta ja vanhan testamentin profetioista. Moderni sosialismi syntyi 1800-luvulla ja samalla vuosisadalla syntyi myös liberaali l. reformijuutalaisuus, sionismi ja juutalainen sosialismi. Sosialismin aatetta on siis pitänyt hakea Raamatusta asti. Auta ja rakasta lähimmäistäsi, sitä Nasaretin juutalainen puuseppäkin aikoinaan opetti. Myönteiseen sosialismiin vaikutti juutalainen kulttuuri ja heidän kohtalonsa. Moses Hess (1812–1875) saksanjuutalainen ajattelija, joka sosialistisen aatteensa vuoksi joutui elämään maanpaossa Ranskassa, Belgiassa ja Sveitsissä. Häntä on nimetty Saksan ensimmäiseksi sosialistiksi – ja sosialistiseksi sionistiksi. Hess vaikutti Engelsin ja myös Marxin aatteisiin. Hessin kirja Rom und Jerusalem 1862 ei herättänyt paljoakaan huomioita hänen eläessään, mutta kirjasta tuli myöhemmin sionistisen liikkeen innoittaja. Hessin älyllinen lähtökohta oli Spinozan filosofia, joka oli 1600-luvun suuri filosofi. Hän oli Hessin innoittaja, jonka filosofian innoittamana Hess tavoitteli oikeuden ja solidaarisuuden edistämistä. Suomessa eräät antisionistiset ateistisosialistit eivät ilmeisesti halua ääneen muistaa myönteisen sosialismin kehitykseen vaikuttaneita henkilöitä, kun he puhuvat oikeudenmukaisesta rauhasta.

Sionistinen liike voidaan jakaa porvarillinen sionismi, sosialistinen sionismi ja uskonnolliseen sionismiin. Elävä esimerkki siitä, kun sosialismi perustuu vapaaehtoisuuteen ja halutaan tehdä työtä maan hyväksi, on kibbutsi, niin se toimii. Kokonaisuuden parhaaksi työskentelevien ihmisten vapaaehtoisena liittymänä.
Mutta, kuten olemme nähneet historiasta Venäjän vallankumouksen jälkeen mitä Lenin ja Stalin tekivät sosialismille ja radikaalimmalle kommunismille Pol Potista ja Kiinan kommunismista puhumattakaan ja muista sosialismin diktaattoreista, niin parhaimmillaan myönteinen sosialismi oli juutalaisen sosialismin ja sionismin syntyaikoina.

(kappaleissa sionismi ja juutalainen sosialismi olen käyttänyt joitakin suoria lainauksia ja tietolähteenä Juutalainen kulttuuri 1998 ja Juutalaisten historia 1989, Karl-Johan Illman – Tapani Harviainen)


”Siksi uskon, että maa kasvattaa suurenmoisen juutalaisen sukupolven. Makkabealaiset nousevat jälleen. Toistan vielä kerran avaussananani: Ne juutalaiset, jotka haluavat oman valtion, saavat sen.
Vihdoin elämme vapaina omalla maaperällämme ja kuolemme rauhallisesti kotimaassamme. Maailma vapautuu vapautemme kera, rikastuu rikkauksistamme ja ylevöityy ylevyydestämme. Kaikki mitä teemme oman hyvinvointimme hyväksi, koituu ihmiskunnalle suureksi siunaukseksi.” (Theodor Herzl, Juutalaisten valtio s.129, 1896 suom. 1981)


”Minusta tuli sionisti sinä päivänä jolloin pakenin äitini kanssa Budapestin juutalaiskortteleista eikä meillä ollut paikkaa minne piiloutua. Meidät haluttiin tappaa, ja olimme turvattomia. Meidän oli pakko palata gettoon, mutta siitä lähtien olen tiennyt, että jossain maan päällä on oltava paikka, joka tarjoaa turvan juutalaislapselle, jonka henkeä natsit tai nälänhätä uhkaavat. Tätä sionismi lyhykäisyydessään on. Tervetuloa mustat veljet. Te autatte meitä tajuamaan, mitä täällä teemme.” (Operaatio Moooses, Tudor Parfitt, 1986)
Kyseinen kirja käsittelee Etiopian juutalaisten muuttoa Israeliin.

ENSI VUONNA JERUSALEMISSA