mies ei halua syödä kolestrolilääkkeitään ei Lipitoria eikä Inegyä. Molemmat kokeilut jäivät lyhkäsiksi koska hän tuli impotentiksi ja väsyneeksi ja joka paikkaa särki. Hänellä on selpelvaltimotauti. Tosin ei kovin vaikea koska hän on jo 66-vuotias ja suonet ovat suht joustavat eikä tukoksia ole ollut kuin 4 paikoitellen. Hänelle on tehty 2 pallolaajennusta kahden vuoden välein. viimesin viime kuussa jossa laajennettiin oikeassa pääsuonessa oleva tukos.
Kolestroli on 3.9 ja HDL 1,09 ja LDL 2,56. trig 0,89
Arvot ovat tulleet alas ilman lääkkeitä koska alkuperäinen kokonaiskolestroli on 6.7. ja huono enemmän kuin kokonaiskolestroli nyt.
Sisätautilääkäri keskussairaalassa oli tosi pirullinen ja alentuva. Valehteli sydämen koosta että se on SUUUUUUUUUUUURI vaikka se ei ole. Koko on normaalirajojen sisällä. ei siis ole vajaatoimintaa. HElsingin kardiologit ovat kaikessa aivan eri linjoilla. Tuli tosi ristiriitainen olo. Ennemmin uskon kuitenkin Kardiologia. Hänen mielestään lääkkeistä saatu hyöty on haittoihin nähden liian pieni.
Lisäksi lääkäri valehteli tai ainakin suurenteli tarkoituksellisesti eräitä asioita. Olen itse tietoinen monista asiaan liittyvistä asioista enkä voi niellä kaikkea mitä lääkäri koetti syöttää. Johonkin muuhun se olisi voinut upota.
Luottamus on mennyt täysin tähän kunnalliseen terveydenhoitoon mutta pakko siellä on käydä.
Paljonko lääkärit saa provikkaa reseptin kirjoitttamisesta?
Miksi he puhuvat kiilto silmissä potilaalle joka ei halua joitain lääkkeitään käytää. Eikö olekkaan oikeutta kieltäytyä lääkityksestään?
Muut 4 lääkettä hän kyllä syö mukisematta mutta ei näitä rasvalääkkeitä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kirjoittamisesta ei tipahda lääkärin tilille senttiäkään, tiedoksi vain.
Omapahan on ongelmanne, jos ei ukko lääkkeitä syö. Uuden infarktin tms tullessa on sitten helppo syyttää lääkäreitä ym.
no eipä ollut kovin asiallinen vastaus ja vielä asian vierestä. Siis kysynys kuului ketä uskoa jos lääkärit ovat näin eri linjoilla? Taidat olla arvauskeskuksen kandi kun noin hermostuit. Satutko tietämään kuinka korkeasti koulutettu Kardiologi on ?
Minkä ihmeen takia pitäisi syödä noita kolesterolilääkkeitä kun kolesteroli on noin alhainen? Oliiviöljy, kookosöljy, mangesium, E ja C-vitamiinit, karnosiini, sekä pähkinät ja avokado ovat erinomaisia kolesterolilääkkeitä jos samalla jättää sokerin ja valkoiset jauhot pois, perunan, riisin ja makaronin vähemmälle.
Tämä on kokeiltu asia.