ajomusiikki vaikuttaa...?

Vaikuttaako musiikki ajamiseenne? minkä biisin soidessa ei vaan voi ajaa rajoitusten mukaan? Mulle se on Metallican "Fuel"
13935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

en osaa sanoa ihan täsmällistä tietoa. Uskoisin kuitenkin että nuorisomusiikki lisää onnettomuusriskiä moninkertaiseksi verrattuna klassiseen tai swingmusiikkiin.

Kannaisi tutkia myös onnettomuustilastoja sitltä kannalta, onko onnettomuuden aiheuttaneessa autossa onnettomuushetkellä useammin kuunneltu esimerkiksi radiomafiaa tai ylen ykköstä.

Sen sijaan on vahvaa näyttöä siitä, että ainakin lippalakki kuljettajan päässä lisää onnettomuusriskiä moninkertaiseksi verrattuna esimerkiksi pikkutakkia ja solmiota käyttäviin kuljettajiin.

Äänestä

Hurriganesin "Get on":lla on sama vaikutus

Äänestä
  • Toi "Get on" on mulla toinen biisi joka vaikuttaa :)

    Äänestä

  • ...myös muut hurriganesin biisit!

    Äänestä

Meikäläisellä kolahtaa ennen kaikkea scooterin kipaleet, muutamia vain mainitakseni, mm. Ramp, Nessaja, I shot the Dj, Devil drums, Posse! Niitä kuunnellessa on vaikeaa hallita kaasujalkaa!

On hyvinkin totta että ajomusiikki vaikuttaa ajotapaan!

Äänestä

vaikuttaa, rajoitusten mukaan ajaminen tekee tiukkaa.

"Fuel" on yksi vauhdittaja, ja "Faster than the speed of light" (Bonnie Tyler) tai "Here I go again" (Whitesnake) aiheuttaa saman.

Kosheen ("Catch"), PPK ("Resurection") ja vastaavat aiheuttaa monikaistaisilla väylillä pujottelua pimeän laskeuduttua.

"Brothers in Arms" (Dire Straits),
Gary Moore ("Still got the Blues"),
Joe Cocker ("You are so beautiful"),
Ledin ("Genom ett regnigt Europa"),
DUNE & the London session orchestra ("Who wants to live forever"),
"O Fortuna" (Orff)
taas rauhoittaa kummasti, muutamia mainitakseni.

Äänestä
  • ...jotkut biisit myös rauhoittaa. Esim. Faith no more "easy". ja muutamat Dream Theaterin slowarit.

    Äänestä

Totta helvetissä musiikki vaikuttaa ajokäyttäytymiseen. Kaasujalka tulee heti raskaammaksi kun kuuntelee Dannyn&Armin kipaletta "Kaiken sulle antaisin"!

Äänestä

Mobyn "Flower" soidessa voin kuulla isolohkokasin jyrähtävän käyntiin, haistaa kumin ja bensan käryn... mmm.. Paras biisi kaupungilla kruisailuun.. toinen hyvä on AC/DC:n "Big Gun".. =D Nopeampaan menoon yllyttää ZZ Topin "Got Me Under Pressure"..

kaikki muut legendat, jotka tuo fiilistä ajeluun kuten: "Born to be wild", "Wild Thing", "Paranoid" jne..

Musiikki vaikuttaa todella paljon ajorytmiin ja mielialaan. Matka-ajo olisi mahdotonta ilman soitinta...

Äänestä
  • Joo, kyllähän se tahtoo olla kun pistää sen vinlandian soimaan niin tahtoo alkaa tekeen mieli hurjastella. sillon yleensä pysähdyn tienvarteen reetulle.

    Äänestä

  • kulkuri kirjoitti:

    Joo, kyllähän se tahtoo olla kun pistää sen vinlandian soimaan niin tahtoo alkaa tekeen mieli hurjastella. sillon yleensä pysähdyn tienvarteen reetulle.

    Sillon ku käskyttäjänä toimii cradle of filhti
    ja piisinä on born in burial gown niin saattaa joutua vähä polokaseen kaasua lissää...

    Äänestä

  • sentti kirjoitti:

    Sillon ku käskyttäjänä toimii cradle of filhti
    ja piisinä on born in burial gown niin saattaa joutua vähä polokaseen kaasua lissää...

    ...toimii mulla!

    Äänestä

Teuvo maanteiden kuningas tekee aina kaasujalasta raskaamman ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nolimits kirjoitti:

Vaikuttaako musiikki ajamiseenne? minkä biisin soidessa ei vaan voi ajaa rajoitusten mukaan? Mulle se on Metallican "Fuel"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu