Uskovaiset tuntuvat ajattelevan että ihmisen ei tarvitse tehdä hyviä tekoja elämässään koska silloin kukaan ei pelastuisi. Se selittääkin heidän tylyn asenteensa kanssaihmisiä kohtaan.
Mihin hävisi se ajatus: tee se muille minkä haluat itsellesi tehtävän?
Eikö kristinuskon pitäisi olla rakkauden uskonto?
Senkö takia saa olla syntinen että synnit on jo sovitettu?
Tunnen toki huviä uskovaisia (hyvin vähän) ja he ovat muiden uskovaisten hampaissa.
Mihin hävisi se ajatus: tee se muille minkä haluat itsellesi tehtävän?
Eikö kristinuskon pitäisi olla rakkauden uskonto?
Senkö takia saa olla syntinen että synnit on jo sovitettu?
Tunnen toki huviä uskovaisia (hyvin vähän) ja he ovat muiden uskovaisten hampaissa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
"Uskovaiset tuntuvat ajattelevan että ihmisen ei tarvitse tehdä hyviä tekoja elämässään koska silloin kukaan ei pelastuisi."
näin käsittämättömän ajatuksen olet saanut päähäsi?
Oikein se menee näin:
Hyvät teot eivät pelasta ketään.
MUTTA
Tottakai jokaisen ihmisen tulee tehdä mieluummin hyviä kuin pahoja tekoja.
"MUTTA
Tottakai jokaisen ihmisen tulee tehdä mieluummin hyviä kuin pahoja tekoja."
Tottakai ei ole mikään pakko. Mieluummin on pelkkä kehoitus samalla tavalla kuin nopeusrajoitus. Ei siitä välttämättä sakkoja kuitenkaan saa...
Hieman tuosta opista:
Jos ei usko riittäisi, ihminen uupuisi taakkansa alle. Sillä niin suuri lahja pelastus on, että siihen vaadittaisiin ihmiseltä vastalahjaksi täydellisyyttä. Ja ihminen ei pysty täydellisyyteen. Vaikka kuinka hyvä olisi, niin silti tekee myös syntiä. Jos luulee olevansa hyvä/täydellinen, tuskin on, ja jos haluaisi olla hyvä/täydellinen, ei siihen koskaan pysty.
Mutta kun ihminen saa pelkästä uskosta pelastuksen lahjaksi, hän vapautuu taakastaan olla täydellinen. Ja lunastus vapauttaa ihmisen palvelemaan ja rakastamaan lähimmäistään yhä enemmän ja paremmin. Ihmisen ei enää tarvitse pakolla tehdä sitä, vaan silkasta ilosta ja rakkaudesta. Siis lunastus ei tarkoita sitä, että sitten vaan ollaan ja trossatahan pelastumisellaan. Eihän kynttilääkään laiteta vakan alle, vaan se laitetaan levittämään valoaan. Samalla lailla uskosta ja pelastuksesta syntyvää hyvää oloa pitää levittää ympärilleen.
Hedelmistään puu tunnetaan. Usko on puu ja hedelmät on hyvä elämä ja hyvät teot.
Siis Jumala antaa uskon, uskosta seuraa pelastus ja samalla myös hyvät teot ja rakkaus jne. Ei niin, että uskotaan, ja sitten tehdään tarpeeksi hyvää, että pelastutaan. Ei niin paljoa hyvää ihminen pystyisi tekemään. Ei ihminen edes saa uskoa aikaan.
Sunnuntaisin kirkot täyttyvät mummuista jotka koko viikon naapureita vahdattuaan ja paheksuttuaan saapuvat kirkkoon hokemaan samat litaniat kerta toisensa jälkeen ja ovat niin uskovaisia että.
Eikö ole tärkeämpää se mitä Jeesus sanoi ja elää sen mukaan, kuin vain olla uskovainen?
"Eikö ole tärkeämpää se mitä Jeesus sanoi ja elää sen mukaan, kuin vain olla uskovainen?"
Tottakai se on tärkeämpää. Jos olisit tarkemmin lukenut kirjoitukseni, niin olisit huomannut, että painotin juuri sitä, että uskon ja rakkauden tulee kulkea käsi kädessä. Siis ei niin, että vaan uskotaan, sillä usko tuo mukanaan rakkauden, joka johtaa hyviin tekoihin. Ja usko tuo mukanaan myös pelastuksen. Siis näitä kaikkia ei voi erottaa toisistaan.
Ja kiitos, että sanoit minua naiviksi. Olen mieluummin naivi kuin kyyninen.
Minusta n81:n vastaus ei ole lainkaan naiivi. Itse asiassa hänen vastauksestaan saa sellaisen kuvan, että hän on oivaltanut Jumalasta jotain sellaista, mitä ihminen ei omalla järjellään oikein käsitä. Jumala on todellakin rakkaus ja silloin kun Jumala laittaa ihmisen toimimaan, niin ihmistä motivoi se rakkaus, mitä on saanut kokea Jumalalta.
Muuta tekstiäsi en nyt ala kommentoimaan, koska se vain osoittaa sen, ettet sinä ollenkaan käsitä sitä, mikä voima Evankeliumiin kätkeytyy. Ihminen joka ei sitä käsitä pitää sitä vain jonain "samoina litanioina".
"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
"ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi."
Liian "älykäs" puhe hävittää uskosta sen merkityksen ja voiman, uskosta tulee kuollutta uskoa eli 'älyuskoa'. Uskon sisältö ja tavoite ei ole se, että ihmiset voisivat sen omalla ymmärryksellään käsittää, vaan että etsisivät Jumalaa, joka antaa ymmärryksen.
Rohkenen olla myös sinun kanssasi eri mieltä. Minä kyllä olen ainakin yrittänyt kuljettaa vierekkäin järkeä ja uskoa. Vaikka täytyy sanoa, että aina jossain kohdassa usko loppuu, ja sitten taas jossain toisessa kohdassa järki loppuu :)
Järki on ihan hyvä pitää hanskassa mukana, myös uskon asioissa. Ja oman ymmärryksenkin olemme kai saaneet lahjaksi, joten miksi jättää se käyttämättä.
Lisäksi, voisin myös sanoa, että et edistä yhtään sanomaasi lainaamalla niitä Raamatun lauseita, koska tosiaan ne ei-uskovaisille kuulostaa niiltä samoilta litanioilta. Et myöskään edistä asiaasi korulauseilla tai puheella evankeliumista jne, se saa kaikki vaan sulkemaan korvansa tai ehkä tässä tapauksessa silmänsä. Ryhmillä on oma kielensä, joka ei avaudu ryhmän ulkopuolisille. Sitä on siis turha käyttää, paitsi jos tarkoitus on vedota vain niihin oman inside-piirinsä jäseniin.
n81:
>>et edistä yhtään sanomaasi lainaamalla niitä Raamatun lauseita, koska tosiaan ne ei-uskovaisille kuulostaa niiltä samoilta litanioilta.
Hyvä pointti, raamatunlauseiden lainailu saa ainakin minusta kirjoittajan kuullostamaan aivopestyltä reppanalta jolla ei ole yhtään omia ajatuksia. :(
Joutavatko lähimmäiset riutumaan ja kärsimään avun puutteessa sen aikaa kuin henkilö odottaa mahdollista pelastuksen sisältämää inspiraatiota lähteäkseen auttamaan ihmisiä?
Välikö sillä, millä motiivilla autetaan, kunhan autetaan?
Ei sillä väliä ole miksi autetaan, mutta harvoin ihmiset silti lähtevät auttamaan? Uskon pointti on mielestäni se, että se tuo mukanaan sellaisen rakkauden, että haluaa auttaa ja tehdä hyvää.
Jos ei auta omaksi kunniakseen, vaan Jumalan suuremmaksi kunniaksi, niin eikö se ole pidemmälle menevää apua? Jos se lähtee vilpittömästä lahjoittavasta rakkaudesta. Silloin ei tehdä auttamistyötä esim. rahan takia tai taivaspaikan tai eettisten perusteiden takia, vaan pelkästään rakkaudesta. Jos vaikkapa vaan rahan takia tehdään sitä auttamista, niin sittenkö lopetetaan auttaminen kun rahaa ei enää tipu? Tai jos tehdään työtä vaan taivaspaikan vuoksi, niin loppuuko hyvät työt kun taivaspaikka on katsottu ansaituksi? Tai jos tehdään auttamistyötä eettisten periaatteiden vuoksi, niin koskeeko se auttaminen vain niitä, joilla on eettiset perusteet saada sitä apua (apu loppuu, kun eettisesti hyvä loppuu)?
Rakkaus ei lopu.
Tarkoitat varmaan "agapee"-rakkautta? Suomen kielessä ei sille taida olla luontevasti käyttöön notkahtavaa vastinetta.
---
Oletetaan että eettiset periaatteet henkilöllä ovat samanlaiset kuin esim. evankeliumeista löytyvät, mutta hän on täysin välinpitämätön niiden kristillisistä perusteista. Olisiko todella niin, että ei-uskovana hänen tahtonsa ja voimansa hyvän tekemiseen olisivat rajallisemmat kuin uskovan? Jos (ja kun varmaan onkin) erittäin paljoon altruismiin, myötätuntoon ja itsensäuhraamiseen pystyviä ei-uskovia, ja toisaalta on sosiaalisissa suhteissa kovin kompuroivia ja omastaan tarkasti huolta pitäviä uskoviksi itseään sanovia, niin... Eikö ole kauheaa, että niin moni todella pitää itseään jo puoliksi "paratiisipaikan" varmistaneena? Uskontopalstoillakin monet (ehkäpä usein "feikkejä" kuitenkin) toitottavat varmaa pelastustaan. Onko pelastus varmempi, jos se on päähänpinttymä?
Joo, nimenomaan, en käyttänyt sanaa, koska kaikki ei sitä tiedä :)
Toi on hyvä kysymys, ja olen sitä paljon miettinyt. Eikä minulla ole siihen mitään vastausta. Ja olen myös ajatellut, että ehkä siihen ei tarvitsekaan olla. Minun ei tarvitse huolehtia siitä, ketkä pääsevät taivaaseen, ja ketkä ei. Jos on tästä kyse, en voi kuin toivoa, että jos se on olemassa, kaikki sinne pääsisivät.
Kun taas maanpäällisestä auttamisesta on kyse, toivoisin, että kaikki, niin uskovat kuin ei-uskovatkin, näkisivät sen tärkeyden, ja sen, että auttamisella tosiaan on merkitystä. Ensinnäkin jo pienellä eleellä voi tehdä yhden ihmisen elämän paremmaksi, ja se on jo sille ihmiselle paljon, Toiseksikin, jos kaikki autettais toisiamme rakkaudesta, niin silloin sillä olisi suurempikin merkitys.
En niinkään erottele uskovia ja ei-uskovia, olkoon kaikki mitä ovat, kunhan kunnioitavat toisia.
Mutta joku on joskus sanonut tuosta eettisten periaatteiden perusteella auttamisesta, että siinä on tällainen ero: ihminen tekee kaiken aina itsekkäästi ja oman itsensä takia. Mutta kun ihminen on kristitty, Jeesus on ottanut hänen syntinsä kantaakseen, mutta myös hyvät teot menevät Jeesuksen piikkiin. Siis jokainen synti on lisää taakkaa Jeesukselle, ja jokainen hyvä teko on Jumalan suuremmaksi kunniaksi. Kristitty ei siis tee hyviä tekoja omaksi hyväkseen, vaan Jumalan hyväksi.
Ja juuri siksi usko antaa pelastuksen. Koska jos usko ei antaisi pelastusta, ihminen tekisi hyviä töitä vain turvatakseen oman pelastuksensa. Siis taas omaksi hyväkseen. Mutta koska ihminen on jo pelastettu, niin hän tekee hyviä tekoja pelkästä "agapé-rakkaudesta".
Näin on joku sanonut, mutta tiiä häntä puhuuko järkeviä.
Menipäs uskonnolliseksi, hui :)
Katkelma Calvinilta: "Predestinaatioksi kutsumme Jumalan iankaikkista päätöstä, jolla hän ratkaisi, mitä hänen tahdostaan tulee kustakin ihmisestä. Kaikkia ei nimittäin ole luotu samoin ehdoin, vaan toisille on etukäteen määrätty iankaikkinen elämä ja toisille iankaikkinen kadotus. Aina sen mukaan kuinka kukin on luotu siihen tai tähän tarkoitukseen, hän on - niin sanomme - predestinoitu elämään tai kuolemaan."
Ovatko siis kalvinistit erityisen häikäilemättömiä ja muista piittaamattomia, koska ilmeisestikin heidän iäisyyskohtalonsa joka tapauksessa on pätetty?
Olen miettinyt tuotakin. Nimittäin jossain määrin predestinaatio on järkevää. Kun mietit, miten miljoonat, varmasti miljardit seikat vaikuttavat siihen, että mitä teet seuraavaksi. Ja nämä pienet seikat ovat taas tapahtuneet muista miljardeista seikoista johtuen. Niin oikeastaan et voi enää vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi teet, koska sitä määräävät seikat ovat jo tapahtuneet aikoja, ja niitä määrävät seikat taas aikoja sitä ennen ja niin edespäin, kunnes huomataan, että nämä seikat ovat alunperin saaneet alkunsa jo maailman alusta saakka. Jopa se, että päätät yhtäkkiä muuttaakin mieltäsi, johtuu miljardeista jutuista, jotka ovat jo tapahtuneet aikoja sitten. Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin...
Siis, voitko todella vaikuttaa siihen, mitä teet, jos kaikki on seurausta ennemmin tapahtuneesta? Ja kun tätä syy-seuraus-ketjua seurataan alkuun saakka, niin kuka/mikä on sen laittanut alkuun?
Siis, kuka/mikä vaikuttaa siihen, mikä olet tai mitä teet seuraavaksi?
Tämä on predestinaatio-opin juju, ja mielestäni aika mielenkiintoinen. En tiedä ovatko kalvinistit sen piittaamattomampia kuin muutkaan sen vuoksi. Ei ainakaan ne kalvinistit, jotka on määrätty olemaan höveleitä.
Mutta, jos meille on luvattu vapaa tahto, niin kuinka meillä voi olla vapaa tahto, jos kaikki johtuu toisestaan ja syy-seuraus-ketju on jo tehty ja sen alkupäässä tekijänä kenties Jumala?
Ehkäpä tämä selittyy sillä, että sielulla on vapaa tahto. Maailma kulkeutuu vääjäämättä siihen suuntaan mihin sen on tarkoitus kulkea, mutta sielu ei noudata maailman eikä Jumalan lakeja. Siis, sielulla on vapaa tahto valita mitä tekee.
Kummatkin ovat mielenkiintoisia skenaarioita, vai mitä?
en tiedä sen enempiä (en ole törmännyt,tietääkseni,yhteenkään) - mutta hra Calvin itse oli vähintäänkin epäillyttävä henkilö.
Ilmeisesti ajatteli,että hänet oli "ennalta määrätty" hoitelemaan oppinsa vastustajat pois päiviltä...
Harva uskovainen pystyy seuraamaan Jeesuksen OPPIA. Sen vuoksi heidän täytyy tuudittautua riitteihin ja tähän viime vuosikymmeninä muodiksi tulleeseen Jeesus-rakastaa-sua-kunhan-uskot -huutoon.
Luulenkin ettei Jeesuksen oppi ollut alunperin edes tarkoitettu kaikelle kansalle. Sanotaanhan UT:ssakin moneen kertaan että puhui vertauksilla kansalle, sanoi tarkemmin opetuslapsille.
Kaikille sopii kyllä lähimmäisen rakastaminen ja "jumalan" rakastaminen yli kaiken. Mutta eihän sellaista ehdi tosissaan ottaa kun pitää juosta mammonan ja materian perässä. Kirkossa tai seuroissa voi sitten tuudittautua siihen luuloon että minä olen hyvä ihminen. Tai vastaavasti sukeltaa niin syvälle synnintuntoonsa, että ihan sama mitä sen jälkeen tekee, kun kumminkin on aina syntinen.
Olin sairaalassa töissä, ja siellä oli hoitajissa paljon uskovaisia. Samoista hoitajista löytyi rutosti myös rasismia ja ennakkoluuloja. Että se siitä uskon autuudesta.
Hyvä että sinä tiedät kaiken kristinuskosta. Hyvä että sinä tunnet kaikki kristityt. Hyvä että sinä olet niin tosi suvaitsevainen.
Huomaatko, kuinka oma järkesi on tappamassa harhaan perustuvaa osaa itsestäsi. Sen vuoksi tunnet kuolemanpelkoa ja sen vuoksi tunnet vihaa: et haluaisi luopua harhoistasi, koska olet niin rakastunut niihin. Sen sijaan että rakastaisit olevaisuutta, rakastat ideologioitasi. Huomaatko, että juuri tästä samasta asiasta myös raamattu kertoo varoittavana esimerkkinä.
Toisen esimerkin voisi mainita vaikkapa buddhalaisuudesta, jossa juuri tämä sama rakkaus harhaan johtaa samsaran pyörän vangiksi. Mitä suurempi rakkaus harhaan, sitä pidempään joutuu kärsimään siinä pyörässä.
Jos päästäisit nyt irti ihmisen keksimistä ideologioistasi, harhaan perustuva osa itsestäsi murtuisi kappaleiksi ja leijuisi sitten pois. Jäljelle jäisi vain pelkkä oma myötätuntoinen itsesi, jonka näkemyksiä mikään ideologia ei enää pysty väkivaltaisesti määrittämään. Tunnistat itsesi löytämisen siitä, että sinun ei silloin enää tarvitse väkisin pyrkiä myötätuntoon, oikeudenmukaisuuteen ja ymmärrykseen, vaan olet niitä kaikkia ilman että sinun tarvitsee pyrkiä tai tavoitella niitä lainkaan.
Tällöin olet saavuttanut keskipisteen, kotisi, josta voit viimein tarkkailla olevaisuutta silmästä silmään sellaisena kuin se on. Näkisit sen ensi kertaa ilman ideologioiden aiheuttamaa vääristymää. Kanssasi eri mieltä olevat ihmiset ovat tällöin suurimpia opettajiasi, ja opettaisivat erityisesti siitä, miten harhassa elävä ihminen käyttäytyy ja miksi hän käyttäytyy sillä tavalla.
Oppisit jatkuvasti lisää tästä aiheesta, kunnes sinut lopulta näkemisesi vuoksi tuhottaisiin: poltettaisiin roviolla, naulittaisiin ristille, suljettaisiin mielisairaalaan tai kidutettaisiin kuritushuoneessa. Ihmiset eivät pidä siitä, että paljastat heidän harhojaan, koska he rakastavat enemmän niitä kuin todellisuutta.
Tuollaisen väkivaltaisen loppusikin voisit ottaa tyynesti vastaan, koska se olisi vain antamasi opetus tuhoajillesi siitä, kuinka ei pidä tehdä. Tuhoajasi ehkä ymmärtäisivät näin heille antamasi suurimman opetuksen myöhemmin elämässään.
En mä tunne kuolemanpelkoa enkä vihaa :)
Enkä kyllä usko Buddhaakaan.
Inhottaa vähän sanoa tätä, mutta pakenit juuri entistä syvemmälle valheeseen. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ihmistuntija, että näkisi nimenomaan vihan paistaneen viimeisistä viesteistäsi. Ja viha on aina seurausta pelosta. Ja se pelko aiheutuu mielestäni juuri siitä, että muodostamasi maailma ei kestä järjen kritiikkiä.
Mutta ehkä sinulla on jokin syy, jonka takia olet siihen paennut. Ehkä tarvitset sitä tässä vaiheessa elämääsi, ehkä sen aika on tullut. Ehkä minäkin elän harhassa enkä vain näe sitä itse.
Luulen että häippäsen täältä pois, taidan aiheuttaa ihmisille liikaa pahaa oloa liian nopeasti. Sitä on tapahtunut ennenkin.. Myös muiden uskontojen parissa puuhastellessani, mukaanlukien pakanat ja satanistit. Heihin olin erityisen pettynyt. Pahoittelut erityisesti sulle, olet vissiin herkimmästä päästä niinkuin minäkin.
Huoh, asioista olisi silti mielenkiintoista keskustella. Ehkä menen metsään juttelemaan sen jäljelläoleville puille ja kuuntelemaan mitä sateella on tänä yönä kerrottavana.
En minä vihaa Tellua :) en oikeastikaan. Ei minusta oikeasti tunnu yhtään vihaiselta tai pahalta, vaan innostuneelta keskustelemaan. Tuo on vaan minun tyylini keskustella : voisin vaikka heti lyödä kättä tai vaikka halata Tellun kanssa, mutta hän taisi jo hermostua minuun :/
Etkä sinä tuota pahaa mieltä, ainakaan minulle, sinulla on ihan hyviä juttuja, mutta pahin juttu on se, että oletat kaikkien ihmisten olevan jotenkin vielä kiinni ideologioissa jne, ja alat käännyttämään heitä. Et näe, että jotkut todella ovat samaa mieltä kanssasi, ja yleensäkin sitä, että harvat ihmiset todella ovat yhtä ideologiansa kanssa.
Minä olen aika sinut itseni ja elämän kanssa, enkä ole ainakaan vielä sitonut itseäni mihinkään ideologiaan. Joten älä käännytä minua :)
"Eikö ole tärkeämpää se mitä Jeesus sanoi ja elää sen mukaan, kuin vain olla uskovainen? "
Tuo on aivan oikein ajateltu. Se löytyy myös Raamatusta:
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Matt. 7:21
Ulkonainen uskonnollisuus on kauhistus Jumalan silmissä. Sanoihan Hän Laodikean seurakunnallekin:
"Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos." Ilm. 3:15-16
PASKAA !!
1Kor.13:1-
Seuraa Jeesusta. Hän on Rakkaus.
Ystävä hyvä, älä katso uskontoihin, kirkkoihin tai ihmisiin.
Katso Raamatusta, millainen on kristitty henkilö.
Jeesus antoi meille kaksi käskyä:
Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaiesta mielestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta sydämestäsi sekä
lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Raamattu on korkein mahdollinen tiedon ja neuvon lähde.
Jumalan rakastaminen kaikesta mielestä, sielusta.
Lähimmäisen rakkauden ymmärrän. Sekin on hakoteilla uskovien pelottelevien asenteiden alla. Eikä sitä löydy suhtautumisesta muun uskonnon edustajiinkaan.
Laita taas kaikki uskovat samaan nippuun. Se on se oikea asenne.
Kysymyksesi kuului: "Mitä tarkoittaa Jumalan rakastaminen kaikesta mielestä, sielusta?"
Me emme tietenkään voi puristaa rakkautta itsestämme, sillä ihmisessä itsessään ei ole puhdasta rakkautta.
Kristitty, jolle Jumala on antanut synnit anteeksi, on saanut Jumalalta uuden elämän, jossa on mukana Pyhän Hengen osallisuus.
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta." Joh. 1:12-13
Pyhä Henki ottaa Jeesuksen omasta ja antaa meille. Minä en kykene, en todellakaan millään mahdollisella tavalla kykene rakastamaan Jumalaa omassa itsessäni.
Jeesus antaa meille voiman tulla Jumalan lapsiksi edellisen raamatunkohdan perusteella. Tällöin pystyt rakastamaan Jumalaa kaikesta mielestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta sydämestasi.
Jumalan antama rakkaus mahdollistaa myös lähimmäisen rakastamisen.
"Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. " Joh. 4:7,11
Ihminen itsessään on todellakin avuton jumalalliseen rakkauteen:
"Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli." Jes. 64:6
Mutta Jumala lupaa:
"Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." Jes. 1:18
Uskovaisten asenteet ovat mitä ovat. Ei ihmisiä saada lähelle Jumalaa pelottelulla, vaan kertomalla Kristuksen rakkaudesta ja rakastamalla lähimmäistään myös käytännön tasolla.
Sellainen on oikea jumalanpalvelus.
mitä paskaa tuo hullu kristitty jaksaa sylkeä tänne. Mene muualle julistamaan harhaoppejasi, olet kuvottava!! HYI!!
Pese suusi saippualla!
Vastasin kysymykseen, joka kuului:
Mitä tarkoittaa Jumalan rakastaminen kaikesta mielestä, sielusta?
Mikä siinä on vaikeata?
erittäin kieroonkasvanut yksilö.
Valitettavasti.
ei kiinnosta, voit pitää "totuutesi" omana tietonasi. Mene pois ilmaa pilaamasta.
edustat minulle pohjasakkaa. Olet yhtä sairas kuin jumalasi.
...ei ole sisäistänyt omaa oppikirjaansa (?)tarpeeksi hyvin...tai sitten vain ovat itsekkäitä ääliöitä(todennäköisesti!)
Ei hyvän tekemiseen tarvittane kuin hieman älliä ja humanismia...kaikenlainen hälynpölyyn(uskonnot!) uskominen lienee loppujenlopuksi turhaa,mutta uskontoja ylläpitävien instituutioiden kannalta välttämätöntä,kö ?!?
Eli tiedon lisäys asioiden olevaisuudesta lienee yksi parhaita uskomuksia karkoittavista keinoista...mutta ei tosiaan kaikilla ihmisillä liene resursseja elämässään (tahtoa/kykyä/voimia/mahdollisuutta!)
toimia sisäisen ymmärryksensä parhaaksi...valitettavasti !?!