....

punkkarikloppi

taas jälleen kerran on paperimiestä lyöty.
ikävää, mutta ilmeisesti pakollista.
ta:n viime kesäiselle työsululle löytyi
viimein tarkoitus. vaikka lakkoja ja työsulkuja
ei oisi koskaan ollutkaan, samat yli 3000
irtisanomista olisi toteutunut. nyt
ne vaan on saatu hyväksytysti läpi ja
kaiken suurin roskakori on paperiliitto.
vielä koittaa sekin päivä kun muilta aloilta
ruvetaan duunaria vähentään ja etuja heikentä
mään. mikä esim. estää tehyä menemästä lakkoon.
ei mikään. paitsi omatunto hoidettavistaan.
täällä palstalla kaikki iloitsee paperilaisten
kohtalosta, olkoon niin jos siitä ilonsa saa.
suurin osa näistäkin irtisanomisista menee
eläkejärjestelyin, mikä on hyvä juttu.
paperikoneiden lopetukset vaikuttaa moniin
asioihin. metsän omistajiin, kuljetus-yrityksiin,
metalli-yrityksiin ja erinäisiin materiaaleja tekeviin yrityksiin. ja ennen kaikkea kuntien ja
kaupungien verotuloihin parin, kolmen vuoden
kuluttua. elintaso hiipuu. epäilen että m-real
ja muut paperilafkat seuraa esimerkkiä.
lähivuosina on 10000:tta paperi työpaikkaa
vähemmän. säälin niitä jotka parasta aikaa
viettää nenä kiinni kirjoissa ja opiskelee
paperialaa. voi olla heikossa työnsaanti
lähivuosina. ja niitä tuhansia määräaikaisia
jotka monotetaan pihalle. ennenkaikkea suren sitä
että opiskelijoilta häviää kesätyö paikat.

suren, suurella sydämmellä suomen maata jota
ahneet eläkeläiset rapakon takana ohjailee.

12

860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Humppa-pappa

      Vahingonilo on niin suurta, ettei tajuta työpaikkojen lopetuksen vaikuttavan omaan elämäänkin.
      Kunnat nostavat veroäyriä, ostovoima vähenee ja sitä kautta koko suomi maksaa ajatustavasta riippuen paperiliiton/työnantajien ahneudesta.

      Paperiyhtiöille hurrataan, mihin on unohtunut Perlos, Foxxcon yms. yritykset, mitkä tuottivat voittoa, mutta veivät työpaikat ulkomaille??

      Kannattaa riemuita nyt, ennenkuin vähennykset heijastuvat omaankin elämään.

      • Insinööri Pekka

        Milloin paperiliittolaiset ovat tukeneet muita aloja kun ne ovat olleet vaikeuksissa?

        Muistuu mieleen paperiliittolaisten hokema lause......se on ammatinvalintakysymys.

        Älkää pyytäkö tukea metalliliitolta taikka Tehyltä.....he muistavat teidän lausahdukset.

        Menkää nyt lakkoon vastalauseeksi UPM:n toimille.......ette uskalla.


      • Hjalmari
        Insinööri Pekka kirjoitti:

        Milloin paperiliittolaiset ovat tukeneet muita aloja kun ne ovat olleet vaikeuksissa?

        Muistuu mieleen paperiliittolaisten hokema lause......se on ammatinvalintakysymys.

        Älkää pyytäkö tukea metalliliitolta taikka Tehyltä.....he muistavat teidän lausahdukset.

        Menkää nyt lakkoon vastalauseeksi UPM:n toimille.......ette uskalla.

        "se on ammatinvalintakysymys", tuon hokeman muistan minäkin ja sitä käytettiin paljon. Samoin paperiliiton arvostelijoita nimiteltiin kateellisiksi. Tulee samalla mieleen vanhat sanonnat: " minkä taakses' jätät, edestäs' löydät" ja "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Noissa sanonnoissa on paljon perää, olen sen itsekin joskus karvaasti kokenut.


      • tämän
        Hjalmari kirjoitti:

        "se on ammatinvalintakysymys", tuon hokeman muistan minäkin ja sitä käytettiin paljon. Samoin paperiliiton arvostelijoita nimiteltiin kateellisiksi. Tulee samalla mieleen vanhat sanonnat: " minkä taakses' jätät, edestäs' löydät" ja "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Noissa sanonnoissa on paljon perää, olen sen itsekin joskus karvaasti kokenut.

        nykyisen touhun löytävät "patruunat" edestään.

        Vai eikö sanonnat enää toimi??
        Yksi sanonta on myös: aika aikaansa kutakin.


      • Hjalmari
        tämän kirjoitti:

        nykyisen touhun löytävät "patruunat" edestään.

        Vai eikö sanonnat enää toimi??
        Yksi sanonta on myös: aika aikaansa kutakin.

        Lainaus:"aika aikaansa kutakin". Ei patruunoita enää olekaan.


    • maata ohjailevat

      Keskusta, Sdp ay-liike, eivätkä ahneet eläkeläiset rapakon takana.

    • aina
    • koita tätä
    • rane

      kyllä osataan muilla maksattaa!kun tulee irtisanomisia niin kehutaan ettei montakaan tarvinnut irtisanoa. lopetettiin vain määräaikaiset työsuhteet ja osa pääsi eläkejärjestelyihin?kuka maksaa ja pääseekö tosiaan joka firmasta samoilla ehdoilla noihin ns.eläkejärjestelyihin.

    • Nimenomaan se säälittää, että nuoria ihmisiä kusetetaan suoraan päin naamaa.Varmoja työpaikkoja jollain tonnikala-makaroni kidutuksella ja joillakin opintolainojen muodossa.Samaa luvataan monella muullakin alalla kuin paperilla ja tietenkin, että saadaan saatanan opetushallitukselle toimintaa.
      Ja se mikä Suomessa ohjaa ei ole politiikka vaan rapakon takainen sakki.Toivottavasti lintuinfluenssa mutatoituukin ja vie mukanaan harmaan pantterisakin ahneuksineen.
      Suomen poliitikot ajattelevat ja myötäilevät vain yhtiöitä ja muita epämäärä järjestöjä sekä IMF:än käskyjä mitä tehdä.
      Esimerkki olkoon Karpela ja tekijänoikeuslaki.
      No..hyvää tässä on se, että vielä tulee aika jolloin saattaa III maailmansota olla todellisuutta.Muuhun nykymeno ei johda ja jossakin jokin laukaisee ketjureaktion, joka johtaa muutokseen.
      Ja Euroopan Urpot=EU tulee hajoamaan omaan mahdottomuuteensa.

      • joku työmies

        Pääpuolueet ajavat tänä päivänä pelkästään globaalien suuryritysten asiaa. Aivan helvetti hävetti, kun luki Vanhasen vierailleen Nokian Intian tehtaan avajaisissa ja hehkuttaneen vapaata kauppaa. Justiin joo...

        Vapaakauppa tarkoittaa sitä, että suursijoittaja teettää orjatyövoimalla vehkeen Kiinassa ja tuo sen tänne myytäväksi 300% katteella. Ja kuka hyötyy? No se minimaalisen kokoinen kansanosa, joka omistaa suurimman osan kaikesta liiketoiminnasta.


    • huomioon

      Varmasti paikat ropisee suomessa kun esimerkiksi paperitehtaissa työntuottavuus on suomessa noin 65-70% saksalaisen tehtaan tuottavuudesta. Samoin sairauspoissaolot ovat suomen PK:lla huimaavia joissain yksiköissä yli 10%... saksassa keskiarvo alle 4%.

      Joustot on myös suomessa minimissä työntekijöiden puolelta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      631
      2723
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2150
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      423
      2128
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      83
      1829
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1759
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1560
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1332
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      22
      1217
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      23
      1130
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      60
      1076
    Aihe