Nimimerkki isoäidin neuvoja perhe-elämään v:lta -42:
---Kunnon miehen kauneimpia ominaisuuksia on uskollisuus. Tämä uskollisuus näyttäytyy myös hänen kiintymyksessään vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ja varsinkin äitiinsa. Hyvästä pojasta tulee myös hyvä puoliso.
---Kuitenkin tapahtuu niin usein, että suhde varsinkin miniän ja anopin välillä on vieras ja kireä. Syy olkoon kummassa tahansa, usein se on anopissakin, mutta nuoren vaimon ei pitäisi tästä valittaa miehelleen. Hän ei koskaan saa asettaa miestään sellaiseen asemaan, että tämän pitäisi valita vaimonsa ja oman äitinsä välillä.
Miehen tulee tietysti kannattaa omaa vaimoaan ja erimielisyyksien sattuessa empimättä asettua vaimonsa puolelle. He kaksi kuuluvat nyt erottamattomasti toisilleen, ja heitä kahta yhdistää elämän läheisin side.
Mutta viisas vaimo ei anna asioitten näin kärjistyä. Vaikkapa hän tuntisi itsensä loukatuksi tai väärinymmärretyksikin, hän ei sekoita miestään näihi vaikeuksiinsa, vaan antaa miehensä säilyttää läpi elämän mahdollisimman valoisan kuvan lapsuutensa kodista. Näin hän parhaiten herättää miehensä kunnioituksen ja siten myös varmentaa omaa onneaan.
Onhan tilanteita, joissa hyvien välien säilyminen appivanhempien kanssa ehkä voi käydä mahdottomaksi. Mutta yleensä nuori vaimo voi hyvin yksinkin selviytyä näistä ristiriidoista.
Jos hänellä on anoppina "Tohtori Kaikkitietäväinen", niin mikä onkaan sen helpompaa kuin kohteliaasti ja kiitollisesti kuunnella hänen neuvojaan ja sitten kuitenkin menetellä oman harkintansa mukaan. Moni neuvo on tietysti arvokas ja varteenotettava, mutta hyvä olisi muistaa, että nuo turhatkin neuvot ovat useimmiten huolenpidon ja hyväntahtoisuuden sanelemia.
---Toinen seikka, joka suuresti helpottaa miniän suhtautumista anoppiinsa, edellyttäen, että hän todellakin rakastaa omaa miestään, on se tosiasia, että hänen rakas miehensä on anopin oma poika. --Joka sellaisen hyvän miehen on voinut kasvattaa, hän on varmasti hyvään pyrkivä ja arvokas ihminen. Hantä voi kunnioittaa.
Kunnioitus onkin sellainen asia, jota miehen vanhemmat ovat oikeutettuja saamaan poikansa vaimolta.
Sitten tulee perheeseen lapsi. Kuka sitä enemmän rakastaisi tai ihailisi kuin isovanhemmat? --Tämä yhteinen kiinnostus lapseen yhdistää heidät pian keskinäisen rakkauden sitein.
Ja jos kohta nuoren rouvan käsitykset suuresti eroavatkin esim. anopin vanhanaikaisesta lapsenhoidosta... Kyllä entisaikojenkin lastenhoidon tarkoituksena oli kasvattaa mahdollisimman terveitä ja elämänkelpoisia ihmisiä.
--Yksi asia on, josta miniällä ei saa olla minkäänlaista epätietoisuutta: hänen tulee opettaa lapsensa rakastamaan niiden isän vanhempia. Äiti ei ole oikeutettu ottamaan pois lapsilta sitä sanomatonta elämänrikkautta, minkä vanhusten ehdoton ja epäitsekäs rakkaus heille suo. --Ja niinkuin nuori miniä nyt opettaa lastaan kohtelemaan miehensä vanhempia, samoin kerran hänen oman, nyt pienen poikans atuleva vaimo tulee suhtautumaan häneen itseensä.
---Miniä on nuori. Hänellä on elämä ja tulevaisuus edessään. Hänen kannattaa olla jalomielinen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ei meidän kohdalla pidä paikkaansa tuo että: jos on hyvä lapsi on myös hyvä aviomies! Meillä mies ajattelee äitiään joka-asiassa, vertaa minua äitiinsä ja näköjään pitää minua enemmän äitinään kun vaimonaan! tällainen äiti-poika suhde syö todella suhdetta!!!
Sota teki tepposensa monille miehille. Heiltä meni hermot, he kärsivät painajaisista, he olivat katkeria siitä, että parhaan nuoruutensa joutuivat elämään rintamalla.
Kotiuttamisen jälkeen oli vaikea sujahtaa takaisin arkielämään, kotiin, perheeseen, työhön. Oletettiin, että mennyt on jäänyt taakse. Mitä vähemmän siitä puhuu ja muistelee, sen nopeammin unohtuu.
Monelle vain viina auttoi.
Lehdissä annettiin vaimoille ohjeita miehen alkoholin käytötöön suhtautumisessa. Ketkähän niitäkin artikkeleita kirjoitti!
Siihen aikaan perusvire oli, että vaimo ajaa miehensä juomaan.
Neuvottiin vaimoja, kuinka heidän tulee suhtautua humalaiseen, unohtaa ja toivoa, olla ystävällinen, rakastava ja ennen kaikkea ei saanut nalkuttaa, ja sillä keinoin ajaa miestä kapakkaan.
50-60-luvuilla nuorillakin miehillä oli kissanpäivät, sillä vaimoa sai aina syyttää: Hän ei ymmärrä.
Vaimot hakivat miehiään pois kapakoista. He seisoivat tehtaitten porteilla tilipäivänä.
He syyllistyivät, mokomatkin, riiteelemään ja vaatimaan rahaa perheen talousmenoihin.
Eivät ymmärtäneet.
Olisi mukava saada lukea myös tuon ajan pyskolosointia viinan käytöstä ja perhesuunnittelusta. Olikohan sitä olemassa?
vaihtaa miestä, eikä täällä ruikuttaa?
ai, että minun pitäisi rakastaa ja kunnioittaa mieheni äitiä, koska hän on kasvattanut näin upean miehen minulle? Ei rakkautta ja kunnioitusta saa automaattisesti, se pitää ansaita. Ei siihen riitä pelkkä synnyttäminen, tämän teorian mukaan minun pitäisi rakastaa koko sukua ja unohtaa oma itseni, koska meille ei koskaan tule lasta. Eikä äiti voi ottaa kaikkea kunniaa lapsen menestyksestä, ympäristö ja geenit vaikuttavat myös. Ja oma tahto.
Äitiys ei ole ihmisen arvon mitta, eikä se velvoita toista mihinkään. Eikä se anna mitään oikeutta äideille vaatia parempaa kohtelua. Tämä teoria sopisi kyllä anopilleni, hän ei tee mitään, ei anna mitään, ilman että odottaa vastapalvelusta. Pojastaan yritti tehdä ikuista palvelijaa, työn orjaa yritykselle, mutta minä tulin väliin, nyt riidoissa, koska tämä ihanneäiti suivaantui miehelleni turhasta.Eikä ole ensimmäinen kerta, eikä viimeinen.
Eikö forumilla ole tuotteiden ja palveluiden markkinoiminen kielletty? Tekstisi haiskahtaa pahasti jehovalle tai muulle maailmanparannusliikkeelle.
Olipa paljon kauniita asioita, valitettavasti jotkut anopit vaan on tarkoituksella ilkeitä ja siitä kärsivät myös lapsenlapset...