Minun ymmärrys ei riitä enää appivanhempieni suhteen. Meillä on yksi lapsi ( anopin ja appiukon ensimmäinen lapsenlapsi!), eikä appivanhemmat tahdo olla lapsemme kanssa. Kertaakaan he eivät ole tulleet syntymäpäiville, Kertaakaan he eivät ole ottaneet lastamme hoitoon, he eivät soittele eikä kirjoittele kysyäkseen kuinka muksu voi... En ymmärrä, olemme kyllä hyvissä väleissä, mutta tällaista käytöstä en ymmärrä! Toinen asia on lahjat: ei voi sanoa että he mitenkään haluaisivat muistaa lastenlastaan. ainoat lahjat joita poika on saanut ovat: pallo, helistin ja kahdet sukat! Siinä ne! mitä tällaisesta käyttäytymisestä tulisi päätellä??? outoa minusta!!
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Luin viestisi enkä todellakaan ymmärrä.
Minä olen mummu ja ensinmäinen lapsenlapsi
Tämä lapsi on niin rakas meille, onneksi asumme lähellä näen ja hoidan paljon ja olen onnellinen että saan hoitaa,Tämä lapsi on aamulla ja illalla rukouksissa viimeisenä mielessä. Onhan ihnana että suku jatkuu ja saa seurata kehitymistä, Olikohan niin että appivanhemmat eivät ole vielä valmiita tähän mutta uskon että se rakkaus vielä löytyy.Toivon niin koska lapsi antaa niin paljon lapsen hymy voiko mitään liikuttavanpaa nähdä! Nauti lapsestasi kyllä uskon että löytyy vielä isovanhemmatkin.
on jo vähän liikaa että ei tulla edes synttäreille.Ei ole hyvä välinpitämättömyys eikä liika toisten elämään puuttuminen eli kohtuus kaikessa.
synttäreille - jäi hieman epäselväksi, eli pyytäminen, kutsun esittäminen on tärkeää..., ei kai se ole unohtunut?
Olen aina ensin laittanut tekstiviestin kuukautta aiemmin ja vielä soittanut viikkoa ennen juhlia ja varmistanut tulevatko! Aina ovat sanoneet minulle että tulevat, mutta sitten ilmoittaavat juhlapäivän aattona miehelle että eivät tule! Olemme pyytäneet voisivatko he ottaa lapsen hoitoon, mutta ei.
eivät halua hoitaa lasta - ehkä heillä on jotain kiinnostavampaa/hauskempaa/pakottavampaa... Omalle äidille oma lapsi on maailman napa, tulisi vain käsittää, että muilla ihmisillä napa saattaa olla jotain ihan muuta.
Sen sijaan perua päivää ennen, se on melko outoa ja sangen epäkohteliasta. Voisikohan olla kyse vaihdevuosivaivoista, dementiasta, masennuksesta tms?
tuli vielä mieleeni, että nyt on kovasti tutkittu vanhuuteen liittyvää nuukuutta. Aiemmin nuukuus katsottiin sodan kokeneen sukupolven traumaksi, mutta vaikuttaa siltä, että ylenpalttinen nuukuus on myös jokin mielenterveyden häiriön muoto, etenkin, jollei sitä ole nuoremmalla iällä ilmennyt.
On ihmisiä, jotka joka asiassa ovat epävarmoja. He sanovat, että ehkäpä voisivat tehdäkin tuon, jos ei tule muuta nyt sitten....
He tekevät päätöksiä, jotka muuttuvat viime hetkellä, kun kaikki muut asianosaiset ovat jo asiaan paneutuneet.
He eivät pysty esim. tekemään ostopäätöstä. He miettivät juuri niin kauan, että kauppa menee sivu suun.
He lupaavat tulla, mutta sitten ajattelevat, että sinne nyt menee niin monet muutkin, että eihän meitä siellä kaivata.
Lupaavat hoitaa lasta, mutta sitten miettivät siitä aiheutuvia töitä ja vastuuta ja perääntyvät viime tipassa.
Tämän sortin ihmiset ovat hankalia kumppaneita.
Ei voi ikinä luottaa, että he tekevät tai tulevat sovitusti.
Onkohan kysymys itseluottamuksen puutteesta?
Siihen viittaa nämä yht'äkkiset peruuttamiset.
Alkoholisti innostuu ja vilpittömästi on hoitamassa jotain asiaa - mutta putki ei menekään poikki tai kankkunen on kamala. Silloin on todentotta parempi peruuttaa, kuin kompuroida "velvollisuudentuntoisesti" paikalle.
Jos appivanhempiasi eivät lapset kiinnosta, he eivät tule siinä suhteessa muuttumaan. Unohda koko juttu ja keskity niihin ihmissuhteisiin, mitä sinulla on. Petyt vain lisää, jos yrität jotenkin keinotekoisesti ylläpitää lapsesi ja appivanhempien suhteita. Luulen, että suurin osa ihmisistä löytää helposti luontevan tavan olla lastenlastensa kanssa ja pieni vähemmistö ei yksinkertaisesti lapsista välitä. Kyllä lapsikin sen vaistoaa, jos isovanhempien ja lapsen suhde on äidistä kiinni. Itse vain väsyt yrittämällä liikaa, koska kiitosta et tule ikinä yrittämisestäsi saamaan. Nauti lapsestasi ja unohda appivanhemmat.
.. koska heillä itsellään on yhteensä 5 lasta! Luulisi lasten kiinnostavan kun noin monta on itsekkin "hankkinut".
Jos appivanhempiasi ei lapsenne kiinnosta, niin minkäpä sinä sille voit. En kyllä uhraisi energiaani noin luonnollisen asian kuin isovanhempien ja lastenlasten suhteen synnyttämiseen.
Meillä molemmat isovanhemmat pitävät lapsiimme yhteyttä. Tosiasia kuitenkin on, että minun vanhemmistani molemmat välittävät lapsistamme. Jos mieheni äiti eli anoppini kuolisi, appeni viettäisi varmaan loppuelämänsä yksin unohdettuna jossain laitoksessa. Hän on ihan mukava tyyppi, mutta hän soittelee tosi harvoin lapsilleen saati sitten lapsenlapsilleen. Jos käymme heillä kylässä (olemme yleensä muutaman päivän kerrallaan), hän asettaa kaikki omat menonsa etusijalle ja jos aikaa piisaa, hän on lastenlasten kanssa. Miehenikin kotona on ollut viisi lasta, kaipa niitä kuusikymmentäluvulla vain syntyi tahtomisesta riipumatta. Apelleni lapset ovat varmaan olleet jonkinlainen itsestäänselvyys elämässä (kun kaikilla muillakin...), muttei hän kyllä lapsista sinänsä perusta. Meitä on niin moneen junaan.
isovanhempia ei lastenlapsetkaan enää kiinnosta kun omia lapsia tuli tehtyä tuo 5kpl...
Kuulostaa tietysti aika oudolta puolustukselta.
Kyllähän lapsenlapsi on aina eri juttu ja kuuluisi isovanhempien esittää edes olevansa kiinnostunut koska tommoinen käytös loukkaa...
Pysyisin minäkin visusti loitolla, jos minulla olisi viisi ollut :D
Jos viidelle tulee vaikka 3 jokaiselle.
15 lastenlasta. ei voi ostaa kummosiakaan lahjoja. kaikilla ei ole tapana lahjoa.
Alkuperäisessä tapauksessa taisi olla kyseessä ensimmäinen lapsenlapsi, joka kieltämättä aika useissa perheissä on lastenlapsista lellikki.
Mutta tätä viestiketjua lukiessa oma käsitykseni isovanhempien ja lasten suhteesta on vahvistunut. Kaikki eivät vain lapsista välitä ja siinä välissä on vanhempien turha tehdä kamalasti töitä kyseisen suhteen eteen.
Minä olen tällainen mummu, joka en todella ole "kiinnostunut" pienistä lapsista. En käy torilla näyttämässä valokuvia ja kertomassa, koska on oppinut kävelemään ja koska on hammas tullut. En ole mikään askartelija, viihdyttäjä, lattialla konttaava ihminen.
Nyt kun lapset ovat jo kouluiässä, meillä on ihan kivaa, ovat mökilläkin kesällä parisen viikkoa ja muutenkin yökylässäkin silloin tälläin.
Tunsin suurta häpeää ja syyllisyyttä, kun pienet eivät mitenkään "iskeneet".
No synttärit ja muut lahjat kyllä hoidettiin.
Hei ! Anopilla on itsellään 5 lasta, ehkä sen takia on tullut "lapsikiintiö" täyteen. Lahjatkin ovat vuosien kuluessa kutistuneet kuin pyy maailmanlopun edellä, sukat vaihtuivat suklaapatukaksi esim viime jouluna!! Ajattelen, että tuo hirveä nuukuus nykyisin on alkavaa dementiaa. Mutta olen päättänyt, että ensi äitienpäivänä saa mies mennä yksin hänen luokseen vierailulle.
Kun niitä lahjoja odotellaan, voisi vanhemmat miettiä näiden isovanhempien taloudellista tilannetta myös. Voi olla ettei rahaa ole ostaa kaikille kalleimpia lahjoja. Oma isoäitini "joutuu" vieläkin auttamaan pienistä varoistaan huolimatta yhtä aikuista lastaan. Mielestäni tuokin on väärin, saatikka, että lapsenlapset tarvitsisivat arvokkaita lahjoja. Minähän en tietenkään tahdo edes mitään kun jo olen aikuinen, mutta pienetkin lahjat esim: sukat olivat minulle rakkaita lapsena ja onneksi ei vanhempani vaatineet minulle mitään kalliimpaa, ostivat itse ne kalliimmat lahjat.
Maailma muuttuu, ei enään kaikki mummutkaan ole pullantuoksuisia hoitotätejä, vaan heillä on muitakin mielenkiinnon kohteita. Kun nyt itse ensimmäistä lasta toivon itselleni, en laske sen varaan, että vanhempani ostavat kalliita lahjoja tai hoitavat lastani, he ovat nuoria itsekkin ja meneviä/tekeviä ihmisiä.
Tietenkin hienoa on jos isovanhemmat pystyvät/haluavat ostamaan arvokasta tai hoitamaan joskus lastenlastaan, mutta olen ihan yhtä tyytyväinen jos lapseni edes muistetaan jouluna/merkkipäivinä ja aion kasvattaa lapseni arvostamaan pieniäkin lahjoja.
Eikä äitienpäivän tarkoitus kai ollut se, että lasketaan joululahjojen hinta ja sitten päätetään mennäänkö vierailulle vai ei.
Samaa mieltä, kyllä isovanhemmat ovat aikoinaan jo lapsensa hoitaneet!! Mikseivät saisi nyt levätä ja keskittyä OMAAn elämään... tottahan toki kiva on jos
vietetään aikaa lastenlasten kanssa mutta että PITÄÄ /pakko ottaa hoitoon tai ostaa kalliita lahjoja! sitä en ymmärrä. Tottakai saa ostaa jos haluaa ja on varaa, mutta ikinä ei kävisi mielessänikään käydä vertailemaan lahjojen hintaa saati määrää.Ajatus on tärkein.
Täälä kun näitä palstoja lukee niin kyllä ihmetys herää. Voi jestas, milloin anoppi on hullu piinaaja, milloin ei välitä,kurja mummu... Kyllä tekisi mieli suositella peiliin katselua ja hartaasti.Sitt kun vielä ei muista lahjoa ja paapoa,olla perinteinen mummu lahjoineen,kun sitä on niin sitt taas valitetaan.
Hemmetti,olkaa edes tyytyväisiä että vielä ollaan elossa..sekin meinaan vaikuttaa suhteeseen.No,saahan sitt perintöä..jolla ostella niit tavaroit.
Mullon ollut kolme anoppia..ja siihen mahtuu monenmoista,vaikka kirjan kirjoittaisi. Mutt miksi se kummenee,ei sitt miksikään. Oppia on tullut otettua ja silti oltua omanlaisesa.
Kiitelleet nuoret ovat tyylistäni kuitenkin. En ole pakkaantumassa heidän elämäänsä, neuvon kun kysytään,neuvon kyllä kysymättäkkin.Lapsenlapsia katson jos kerkeen, tarvittaessa. Lahjoja koitan laittaa vähistä tuloistani jouluksi,synttäreiksi,jopa peräti saatan reissuillani ostaa, jos jotain ihanaa nään.
Olen tyttäreni luotettu, joskin mielipide erojakin on..hyvä niin..avartaa kumpaistakin. Miniät eivät vielä lapsia ole tehneet nuoruutensa vuoksi,oppivatpahan suhteessa toisistaan ja sitten aikanaan,tai sitt ei. Heidän asiansahan se on. Surullinen olen jos epäonnea tulee,mutta koitan tukea kuitenkin.
Mun äitini sanoi aikoinaan, jotta hän ei sitt ala kattoon päntiöinään lapsiani,hän on omansa hoitanut. Sitä kunnioitin ja harvoin edes pyysin. Silti hän kantoi rotinoita, ompeli,neuloi ja osti lapsille kaikenlaista.Oli työelämässä, eikä varmaan oikein silloin tuntenut itseään vielä mummuksi..ajankanssa sekin sieltä tuli.Aika vain oli niin lyhyt suhteessa,hän nukkui pois jokinaika sitten...Anoppini muisti hyvin vähän, vaan empä kyllä odotellutkaan mitään..miksi olisi pitänyt. Munhan elatusvelvollisuus on tekemilleni lapsille,muu on ekstraa.
Mäkin pääsääntösesti sanon,jott odottelen tyttären lasten kasvua siihen,ett lähtään sitt metille yhdessä,mummo opettaa saalistaan ja leireileen. :)
Ihmisiä on 6 miljardia maapallollamme. Jokainen on omanlaisensa, luonteeltaan ja ulkonäöltään.
Kukaan ei ole ns. normaali, koska kahta samanlaista ei ole. Anoppius ei ole vaate, jonka sisään jouduttuaan alkaisi toimia jonkun määrätyn kaavan mukaan. Äitiys ja anoppius ei muuta ihmisen luonnetta yhtään miksikään.
Miniät voisivat tajuta omalta kohdaltaan saman asian. Ihmisiä hekin ovat, ihan samoja kuin tyttöaikoinaan. Jokaisella on oma tapansa toimia. Miellytämme toisiamme tai sitten ei. Kasvatuksesta ja koulutuksesta riippuu, kuinka osamme käyttäytyä.
On huomattava, että pahansuopaisuus ja ihmisten halveksuminen lisääntyy vuosien myötä, niin että miniät: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa!
Kannattaa opetella nuorella iällä hyväksymään ja ymmärtämään ikäviäkin ihmisiä, sillä se on taito, josta ei ole haittaa.
Mitä nopeammin onnistuu omassa elämässän toteamaan, että talo elää tavallaan, niin jaksaa kestää toisten ihmisten käytöksen ja suhtautumistavat.
Antakaa anoppienne olla sitä mitä ovat. Ette te pysty toista muuttaamaan. Omanarvontuntoinen miniä kestää happaman anopin.
ennen synttärikutsun tekstarilla???Kuinka usein itse käytte anoppilassa kylässä?Kelpaavatko appivanhemmat vain lapsenhoitajaksi tai lahjojen ostajiksi?Jos olisit minun miniä niin ei vois kyllä vähempää kiinnostaa,jos ei kelpaa muuten olla tekemisissä niin mitä turhaa sitten synttäreilläkään.Ihmissuhteet ovat vuorovaikutusta, ei yksipuolista hyväksikäyttöä