alemmassa ketjussa jukka.finand kirjoittaa:
"Paavalin opetus Jeesuksen täytetystä työstä ja siitä, kuinka Kristus meissä täyttää Jumalan kaikki vaatimukset, on mitä vapauttavin sanoma Jumalan valtaistuimelta. Jeesuksen opetuksesta ei vielä selviä tämä asia, että Hän lunastustyönsä perusteella tulee asumaan ihmiseen ja täyttää siten lain antajana lain vaatimukset."
olen ymmälläni. toisaalta olen juuri kuullut uskovaisten suusta että jeesuksen lupaukset "joka uskoo ja kastetaan se pelastuu" ja "usko ainoastaan" vai miten se menikään riittävät ihmiselle.
nyt jukan kirjotuksesta saa käsityksen että jeesuksen puheista ei vielä selviäkään kaikki häntä seurata haluavalle olennainen asia. tarvitaan lisäksi apostolien puheita ja opastuksia.
miten on? eivätkö siis jeesuksen opetukset riitä olennaiseksi tiedoksi pelastumiselle? entä jos olisi käynyt niin että jollakin olisi jäänyt raamatusta käteen vain evankeliumit ja se olisi ainoa tieto mitä hänellä kristinuskon raamatusta olisi? voisiko hän pelastua sitten ollenkaan kun ei apostolien opetuksia voi lukea?
mitä olivat nämä apostolit? käsittääkseni ne olivat vain tavallisia ihmisiä jotka sattuivat elämään jeesuksen aikoihin. antoko jumala heidän puheilleen enemmän totuusarvoa kuin meidän myöhemmin syntyneiden, vaikkapa tämän päivän ihmisten puheille?
olen ihmeissäni. tuntuu että kovin ristiriitaista tietoa tulee uskovaisten suusta.
häh, en aina oiken ymmärrä miksei kukaan uskovainen kysy rukouksisaan jeesukslta selvyyttä asioihin.
"Paavalin opetus Jeesuksen täytetystä työstä ja siitä, kuinka Kristus meissä täyttää Jumalan kaikki vaatimukset, on mitä vapauttavin sanoma Jumalan valtaistuimelta. Jeesuksen opetuksesta ei vielä selviä tämä asia, että Hän lunastustyönsä perusteella tulee asumaan ihmiseen ja täyttää siten lain antajana lain vaatimukset."
olen ymmälläni. toisaalta olen juuri kuullut uskovaisten suusta että jeesuksen lupaukset "joka uskoo ja kastetaan se pelastuu" ja "usko ainoastaan" vai miten se menikään riittävät ihmiselle.
nyt jukan kirjotuksesta saa käsityksen että jeesuksen puheista ei vielä selviäkään kaikki häntä seurata haluavalle olennainen asia. tarvitaan lisäksi apostolien puheita ja opastuksia.
miten on? eivätkö siis jeesuksen opetukset riitä olennaiseksi tiedoksi pelastumiselle? entä jos olisi käynyt niin että jollakin olisi jäänyt raamatusta käteen vain evankeliumit ja se olisi ainoa tieto mitä hänellä kristinuskon raamatusta olisi? voisiko hän pelastua sitten ollenkaan kun ei apostolien opetuksia voi lukea?
mitä olivat nämä apostolit? käsittääkseni ne olivat vain tavallisia ihmisiä jotka sattuivat elämään jeesuksen aikoihin. antoko jumala heidän puheilleen enemmän totuusarvoa kuin meidän myöhemmin syntyneiden, vaikkapa tämän päivän ihmisten puheille?
olen ihmeissäni. tuntuu että kovin ristiriitaista tietoa tulee uskovaisten suusta.
häh, en aina oiken ymmärrä miksei kukaan uskovainen kysy rukouksisaan jeesukslta selvyyttä asioihin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hänen jälkensä on tullut sadoittain sanan selittäjiä ja niistä ensimmäisiä olivat apostolit.
Nyt kuitenkin näiden selittäjien selitykset jättävät mestarin puheet sivuun. Parasta olisi jättää sivuun selittelijöiden selitykset.
Selittäjät vain monimutkaistavat pelastusasioita eikä mestarikaan enää ole niitä korjaamassa.Valitettavasti
jos olisin uskovainen.
>>...eikä mestarikaan enää ole niitä korjaamassa.Valitettavasti
sotkeutunut kuin Manninen housuihinsa sen Raamattusi kanssa. Välillä väität Jeesuksen kumonneen Raamatun lait ja välillä taas, että jokainen lain kirjain on voimassa. Et itsekään tajua, kuinka paljon sinäkin rikot Raamatun ohjeita ja määräyksiä. Toisilta olisit kyllä vaatimassa niiden noudattamista.
O sancta simplicitas!
Jos olen jossakin kirjoittanut, että Jeesus on kummonnut Lain (palautatko kirjoituksen mieleeni) niin olen kirjoittanut huolimattomasti. Jeesus ei tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään. Paavalin opetus on hyvin selkeä, että nimittäin "Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo". Paavalin evankeliumin julistus on johdonmukaista; laki pysyy mutta meidän tulee kuolla sille (emme elä laille emmekä lakia varten) vaan sensijaan elämme Jumalalle so. Lain antaja ja täyttäjä Jeesus tulee asumaan uskovan sydämeen.
Nämä hengelliset asiat selviävat vain yhdellä tavalla; siten, että Jumalan Henki tulee asumaan ihmiseen. Se on pelastus, josta Raamattu opettaa. Minulle nämä asiat ovat jollakin tavoin niin itsestään selviä ja ylösnoussut Kristus niin todellinen elämässäni, että voin vallan hyvin kirjoitella asioita, joita toisten ihmisten (uskovienkin) on vaikea ymmärtää, jos eivät ole nähneet sielunsa sisäisin silmin Jumalan Pojan ristin lunastustyön kaikkiriittävyyttä ja koko ihmiskuntaa Hänen kanssaan ristiinnaulittuna. Mutta näin se tapahtui, että "yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuoleet. Ja Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan Hänelle, joka heidän puolestaan on kuollut ja ylösnoussut" (2 Kor. 5:14-15). Jeesus on noussut ylös kaikkien puolesta. Meidät on herätetty yhdessä Hänen kanssaan (Ef. 2:5-6) ja tämä evankeliumi otetaan vastaan uskomalla se (Ef. 2:8).
Tuntuipas taas hyvältä kirjoittaa Herrasta, koko maan Kuninkaasta. Alan totisesti pitämään evankeliumin julistamisesta täällä palstallakin.
Nyt sitten voitaisiin ruveta keskustelemaan kaikista niistä raamatullisista laeista, joita sinä et noudata etkä haluaisikaan noudattaa. Omien ruumiinosien silpominen neuvotaan vuorisaarnassa, Vanhassa Testamentissa niitä lakeja löytyy sitten enemmänkin.
Minulla ei ole uskallusta eikä pienintäkään halua ruveta väittelemään Herrani ja Kuninkaani kanssa Hänen sanoistaan. Hän on minun Jumalani. Selvennykseksi sanon, että useimmat meistä ihmisistä eivät kapinoi edes maallista esivaltaa ja esimerkiksi työnantajaansa vastaan. Tässä on määrättömästi suuremmasta Henkilöstä kysymys.
Minkä Jeesus on sanonut, sen Hän on sanonut vanhurskaasti ja oikein; onpa luvannut tulevaksi päivän, jolloin Hän osoittaa vääräksi jokaisen sanan, mikä on Häntä vastaan lausuttu.
Mitä tulee vuorisaarnan sanomaan, niin se on puhuttu sille uudelle elämälle, jonka Jeesus antaa omilleen, eikä ilman sen omistamista voi ymmärtää ja omistaa vuorisaarnan opetusta.
Hyvää päivän jatkoja; lähden nyt katsomaan mitä Helsingin poliisilaitokselle kuuluu.
Kyllä se on totta,joka uskoo ja kastetaan pelastuu.Entä sen jälkeen,aletaan tuomitsemaan,keräämään omaisuutta ja aletaan pitämään itseä hyvänä esimerkillisenä uskovana kansalaisena,osoitellaan sormella,tuo,tuo,tuo se tuossa ja kivitetään.
Lukekaapas Jeesuksen opetusta tarkemmin.Vaikka vuorisaarnasta Matteus 5-7.
Vuorisaarnan opetukset voimme opetella ulkoa (se on lapsen leikkiä), mutta tarvitaan Kaikkivaltiaan Jumalan koko armo ja voima, että vaellamme sen opetuksen mukaan arkielämässämme. Vain Kristuksen elämä meissä voi täyttää Vuorisaarnan vaatimukset. Neuvon, että yrittämättä on paras; jos itse yrität niin joudut nopeasti epätoivoon, sillä vajaamittaiseksi jäät ja jää jokainen. Mutta nämä ylevät Jeesuksen opetukset kohdistuvatkin sille uudelle elämälle, jonka Hän on antanut sisimpäämme. Tämä on juuri se "Uusi Liitto minun veressäni", että "Minä panen Henkeni heidän sisimpäänsä ja itse vaikutan sen, että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja pitävät ne". Koko Raamatun ilmoitus tähtää meitä luopumaan omista ponnisteluista ja yrittämisestä ja heittäytymään koko uskalluksellamme Herran Jeesuksen lunastustyön varaan ja Hänen Henkensä avun turviin.
Nimenomaan totta kai niinkuin asian sanoit,on varmasti totta.Viisainta kun uskoo Jeesuksen armoon ja jättää Raamatun pohtimisen vähemmälle kun en pysty viittä minuuttia tai viittä askelta astumaan kun huomaan rikkoneeni jotakin raamatun kohtaa.Jotenka olen syntiin lankeava mutta armosta kuitenkin pelastuva Jeesuksen Armon kautta,kun uskon Häneen.
Raamattua on kuitenkin hyvä lukea. Ongelmanamme ovat hätäily ja kiirehtiminen, kun saisimme vain istua ja levätä Herrassa. Toisekseen: sitten, kun omin voimin yritämme vaeltaa niin kompastelemme ja rupeamme tutkimaan kovasti itseämme. Siitä ei asiat parane. Me muutumme katselemalla Herraa (2 Kor. 3:18).
Et joudu häpeään kun turvaat Vapahtajaasi. "Ei yksikään, joka Häneen turvaa, joudu häpeään".
"tuntuu että kovin ristiriitaista tietoa tulee uskovaisten suusta."
Lainaamasi raamatunkohta on lausuttu sen jälkeen, kun Jeesus oli noussut kuolleista, mutta kyllähän Jeesus opetti jo ennen lunastustyötään, että Hän on ainoa tie Isän luokse (Joh.14:6) ja Jumalan rakkaudenlahja maailmalle (Joh.3:16) sekä myöskin, että Hän Henkensä kautta ilmoittaa itsensä omilleen kun Henki tulee (Joh. 14:20-21) ja tulee omiinsa asumaan (Joh. 14:23 ja 16:7,12-16).
Muistaakseni siinä kirjoituksessa, johon viittaat, kerroin Jeesuksen itsensä sanoneen (paikka yllä mainittu viimeiseksi), että on asioita, joita Hän ei voi selvittää opetuslapsilleen ennen Pyhän Hengen lähettämistä (ts. Uuden Liiton voimaan astumista). Tätä tarkoitin sanoillani, että Jeesuksen lunastustyön koko ihme ja salaisuus tehtiin selväksi vasta apostolien kautta (Ef.3:5). Nimittäin, jos tämän maailman ruhtinas olisi tiennyt Jeesuksen ristiin kätketyn salaisuuden, ei hän olisi sallinut Jeesuksen ristiinnaulitsemista (1 Kor.2:6-10). Kyseisessä paikassa (jae 10) sanotaan myös selvästi, että Jumala on ilmoittanut meille viisautensa (eli ristiin kätketyn salaisen viisautensa) Henkensä kautta, joka vuodatettiin Jeesuksen kirkastumisen jälkeen ja on nyt jokaisessa Uuden Liiton kansalaisessa.
Kun kirjoitat mm. kysyen, että "Jeesuksen sanoista ei totuus selviä?" ja "nyt Jukan kirjotuksesta saa käsityksen että Jeesuksen puheista ei vielä selviäkään kaikki häntä seurata haluavalle olennainen asia" niin pyydän huomioimaan seuraavaa:
Ennen ihmiseksi tulemistaan Jeesus juuri oli se, joka puhui "isien kanssa erämaassa ja antoi lain" (Apt. 7:38) ja taivaaseen palattuaan Hän puhui valitsemilleen opetuslapsille, jotka kykenivät vasta Jeesuksen kirkastumisen jälkeen vastaanottamaan tämän totuuden: Kristus teissä, kirkkauden toivo (Kol. 1:25-27).
>>nyt jukan kirjotuksesta saa käsityksen että jeesuksen puheista ei vielä selviäkään kaikki häntä seurata haluavalle olennainen asia. tarvitaan lisäksi apostolien puheita ja opastuksia
kristinuskon ja tämän uskonnon harjoittajia kutsutaan kristityiksi.
douglas adams kirjoittaa kirjassaan että 2000 vuotta sitten naulittiin ristille tyyppi sen jälkeen kun hän oli kierrellyt ympäriinsä ja kehottanut ihmisiä olemaan kivoja toisilleen.
aika osuvasti todettu. jeesus nähdäkseni yksinkertaisesti kehoitti ihmisiä ajattelemaan ite omilla aivoillaan ja olemaan 'mentaalisella tasolla' vapaita kaiken maailman säännöksistä.
kuitenkin, jeesuksen kuoltua kuvioihin astuivat apostolit kuten paavali joka kirjeissään esittää näkemyksiään. 400-luvulla jotkin ihmiset sitten lanseerasivat raamatun nykyisen sisällön ja paavalin ym apostoleiden mielipiteet saivat jumalan sanan, totuuden aseman mistä jeesus nähdäkseni juuri ihmisiä varoitti.
kristinusko on siis pitkälti paavalin, pietarin ym apostoleiden näkemyksien oikeana pitämistä ja jopa niiden orjallista noudattamista. sivuun jäävät jeesuksen hienot hajatelmat.
jos itse lähtisin nyt jotain uskontoa itselleni määrittelemään, olisi se jotakuinkin jeesuksen, buddhan, dalai laman ja vaikkapa jarkko martikaisen (heh..) hajatelmista koostuva löyhä oppirakennelma jossa em. ajattelijoiden ajatukset olisivat vain suuntaa antavia, ihmistä itsenäiseen ajatteluun ohjaavia.
kristinuskoa en harkitsisi. se on mielestäni jeesuksen opetusten irvikuva.