Pitkästä aikaa, noin kymmeneen vuoteen tuli asiaa autokauppaan ja jouduin hämmästymään suuresti. Haeskelin sellaista 4000-10000 euron kinneriä taajamasukkulointiin ja kun liikkeitä oli viljalti auki pyhänäkin risteilin niissä helmeä hakemassa.
Mutta asiaan joka saa minut kirjoittamaan. Kiinnostavissa tapauksissa tein myyjälle tiettäväksi, että ostan heti ja ostan käteisellä jos hinnoista sovitaan ja toivoin molempien ajan säästämiseksi myyjältä hintaa jolla hän pystyy ajokista luopumaan ja etten viitsi tinkailla aikani kuluksi mutten myöskään maksa pyyntiä.
Tässä kohtaa tuli ne hämmästymiset:
1. 2000 vuoden pikku tojota. Pyynti 9700 ja myynti 7900 euroa. Erotus eli tinkavara 1800 euroa.
2. 90 luvun lopun volkkari. Pyynti 7500e ja myynti 6000 euroa. Tinkavara 1500 euroa.
3. 2003 pikkunissan. Pyynti 11100e ja myynti 9500 euroa. Tinkavaraa 1600 euroa.
4. Äimistyneenä kysyin eräästä liikkestä paljollako lähtee uusi pikkuauto jonka lähtöhinta on n. 15000 euroa. Myyjä loihe lausumaan ettei tinkavaraa juurikaan ole mutta hän voi piffata kaffet puffetissa sillä välin kun valitsen listalta max 500euron lisävarusteen autoon, esim mukitelineen.
Onko nämä käytettyjen pyyntihinnat viritetty korkealle niitä varten jotka ostavat rahoituksella ja joista leikataan noin 20% heti päältä jos asiakkaalla on omaa rahaa käytössään? Onko tarkoituksena rokottaa kahdesti rahoituksella ostavaa, ensin auton lähtöhinnassa ja sitten koroissa? Kehtaavatko velaksi ostavat edes tingata hinnasta vai ostavatko sillä mitä pyydetään? Vai onko kyseessä vain perinteinen "ei se hullu ole joka pyyttää vaan se joka maksaa" ilmiö?
Kymmenisen vuotta sitten kun viimeksi oli asiaa käytettyjen autojen kauppaan ei hinnasta saanut uhkailemallakaan pudotettua kuin max 10% ja harvoin sitäkään. Hinnat olivat ns. "valmiiksi tingityt".
Näitä mietiskelin ajellessani melko uudella pikkukinnerillä kotio päin. Kinnerillä jonka pyyntihinnat näyttävät olevan (netissä olevat ilmoitukset selattuani) 2500-3500 euroa kovemmat kuin itse maksamani.
Näyttää, että tinkimistä kannattaisi itse kunkin kovasti harjoitella ja harjoittaa. Sillä saattaa helpostikin tienata kuukausipalkkansa, enemmänkin. Lisäksi on tietysti syytä varata omaa rahaa mukaan kun ostamaan lähtee :)
Mutta asiaan joka saa minut kirjoittamaan. Kiinnostavissa tapauksissa tein myyjälle tiettäväksi, että ostan heti ja ostan käteisellä jos hinnoista sovitaan ja toivoin molempien ajan säästämiseksi myyjältä hintaa jolla hän pystyy ajokista luopumaan ja etten viitsi tinkailla aikani kuluksi mutten myöskään maksa pyyntiä.
Tässä kohtaa tuli ne hämmästymiset:
1. 2000 vuoden pikku tojota. Pyynti 9700 ja myynti 7900 euroa. Erotus eli tinkavara 1800 euroa.
2. 90 luvun lopun volkkari. Pyynti 7500e ja myynti 6000 euroa. Tinkavara 1500 euroa.
3. 2003 pikkunissan. Pyynti 11100e ja myynti 9500 euroa. Tinkavaraa 1600 euroa.
4. Äimistyneenä kysyin eräästä liikkestä paljollako lähtee uusi pikkuauto jonka lähtöhinta on n. 15000 euroa. Myyjä loihe lausumaan ettei tinkavaraa juurikaan ole mutta hän voi piffata kaffet puffetissa sillä välin kun valitsen listalta max 500euron lisävarusteen autoon, esim mukitelineen.
Onko nämä käytettyjen pyyntihinnat viritetty korkealle niitä varten jotka ostavat rahoituksella ja joista leikataan noin 20% heti päältä jos asiakkaalla on omaa rahaa käytössään? Onko tarkoituksena rokottaa kahdesti rahoituksella ostavaa, ensin auton lähtöhinnassa ja sitten koroissa? Kehtaavatko velaksi ostavat edes tingata hinnasta vai ostavatko sillä mitä pyydetään? Vai onko kyseessä vain perinteinen "ei se hullu ole joka pyyttää vaan se joka maksaa" ilmiö?
Kymmenisen vuotta sitten kun viimeksi oli asiaa käytettyjen autojen kauppaan ei hinnasta saanut uhkailemallakaan pudotettua kuin max 10% ja harvoin sitäkään. Hinnat olivat ns. "valmiiksi tingityt".
Näitä mietiskelin ajellessani melko uudella pikkukinnerillä kotio päin. Kinnerillä jonka pyyntihinnat näyttävät olevan (netissä olevat ilmoitukset selattuani) 2500-3500 euroa kovemmat kuin itse maksamani.
Näyttää, että tinkimistä kannattaisi itse kunkin kovasti harjoitella ja harjoittaa. Sillä saattaa helpostikin tienata kuukausipalkkansa, enemmänkin. Lisäksi on tietysti syytä varata omaa rahaa mukaan kun ostamaan lähtee :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Käytettyjen hintataso on tullia varten luotu näköharha, vaikka eihän tuon kokoisia autoja kukaan tuo, mutta vaikuttaa koko autokantaan.
Sinänsä autoliikkeelle on jopa edullisempaa, että asiakas ottaa rahoituksen - rahoitusyhtiöt kun maksavat autoliikkeille palkkion rahoitussopimusten myynnistä. Se jää saamatta, jos asiakas maksaa käteisellä. Joten rahoituksellakin autoa ostavan kannattaa tinkiä niin paljon kuin sielu sietää.
Erikoisimmissa autoissa on ihan hyvät tinkivarat tai sitten pyynnit on viritetty kattoon. Usein noille autoille ei ole montaa ottajaa. Kävin itse kuukausi sitten ensimmäisellä kierroksella kesän avoautoa etsien. Nyt sitten nettiautoa selaillu ja perään soitellu. Kyllä se tulee liikkeestä ostettua, sillä yksityisillä ei tunnu olevan joko A) halua luopuakaan autosta tai B) käsitystä siitä millä autot oikeasti lähtevät liikkeistä. Yleensä ensimmäinen nokituskierros oli 10% molemmin puolin. Itse menin aluksi noin 15 pyyntiä alemmaksi ensimmäisessä tarjouksessa. Vaihtoauton kanssa voisi sitten pelata enemmänkin.
on syy miksi pyynnöt on pahasti yläkantissa. Suurin osa ihmisistä ei halua uskoa että se oma, hyvin toiminut loistokuntoinen yksilö on myöskin pudottanut arvoaan. Pystyy pitämään ihmisen tyytyväisenä kun 4000,- autosta voi hyvittää esim. 5800,- eli se "ilma" siirretään taas seuraavaan.
..että itse en edes kehtaa tinkiä,jos rahoituksella ostan. Ja toisena oma auto jonka hankin,oli kyllä varusteisiin nähden muutenkin kohtalaisen "halpa",eli ei kaikissa pienemmissä liikkeissä ainkaan taida näin olla,että hinnat hilattu ylös...
Saa muutenkin jo valmiiksi kohtalaisen hyvän kuvan auton hinnasta kun niitä valmiiksi osaa katsoa esim.nettiautosta,että mihin hintaan saa...
Kahdessa edellisessä viestissä olikin jo totuus. Useimmilla auton ostajilla on halvempi vaihdokki tarjolla liikkeeseen. Alennusvara laitetaankin asiakkaan vaihdokista tarjottavaan hintaan. Asiakas luulee saavansa hyvän hinnan vanhasta autostaan vaikka todellisuudessa uudesta ostoksesta annetaan alennusta. Toinen syy on se, että aina saataa löytyä joku, joka maksaa tyhmänä pyyntihinnan.
Niillä nettiauton tai kepön hinnoilla nyt ole v**unkaan verran merkitystä siihen että minkä verran jostain autosta oikeasti saa. Sinne kun voi laittaa hintapyynniksi mitä tahansa ikinä vaan kehtaa ja vielä pari tonnia sen päälle. Niillä hintapyynneillä on hyvin vähän merkitystä toteutuneiden kauppahintojen kanssa. Sama juttu nettimoton kanssa. Esim. uusi 2006 malli 9200 €, käytetty viimevuotinen 9300 €. Varmaan kannattaa ostaa tuo käytetty.
Minäkään en ole myymässä autoani mutta toki sen saa kuka tahansa ostaa halutessaan vaikka 15 tuhannella. Oikea arvo on ehkä puolet siitä.
Juu tuo on ihan totta. Ja tuo heijastuu myös yksityisten myyntiin. Olen muutaman auton myynyt nettiauton kautta, ja se on aina vähän hankala juttu:
Autossa pitää olla pari tonnia tinkivaraa. Ihmiset haluaa tinkiä, ihmiset eivät osta autoa vaan alennuksen. Jos pyydän 17t niin kaikki tarjoaa 15t. Jos sanon että hinta on jo sopiva niin lyödään luuria korvaan. Pistän hinnaksi 19t niin sitten aletaan olemaan tyytyväisiä parin tonnin tinkaukseen.
Jotta autosta soiteltaisiin, pitää auton olla 5 halvimman joukossa. Ihmiset lajittelevat vain hinnan mukaan. Halvimpiin soitetaan. Eli olisi pakko ottaa pois se parin tonnin tinkivara päästäkseen top-5 sarjaan.
Eli tuosta jokainen näkee että yhtälö on mahdoton. Ja tämä tarkoittaa sitä että ostajat eivät tiedä autojen oikeita hintoja. Esim. nettiautossa auton hinta voi olla just se mitä lapussa lukee tai sitten 4000 tonnia halvempi. Riippuu ihan siitä millainen myyjä on. Ja myyjäkään ei tiedä mihin hintaan autoa kaupata kun toiset ostajat haluaa tinkiä ja toiset katsoo vain sitä pyyntihintaa.
Olisipa hienoa jos keikautettaisiin homma niin että ensi aamuna kaikissa myynti-ilmoituksissa oleva hinta olisi se hinta mitä pitää maksaa. Ja tinkimällä saisi vain jotain autonpesua/öljynvaihtoa kaupan päälle. Voisi paremmin vertailla autoja, ja myyjän sekä ostajan elämä helpottuisi. Nyt meno on vähän niinkun turkkilaisessa basaarissa.
Kyllä se vika on hinnoissa eikä kaupankäyntitavassa. Suomessa edelleen kuvitellaan, että uuden auton hinnan puolittumiseen pitäisi mennä 4-6 vuotta eikä 2-3 vuotta niinkuin muualla.
Kun olet myymässä uuden auton hintaisia (15t- 19t) käytettyjä autoja, on selvä, että ostaja odottaa kyseessä olevan aivan tuoreen premium-luokan ajopelin tai sitten, että hinnassa on tinkimisvaraa todella reilusti.
Pyyntihinnat kannattaisi tiputtaa jo alunperin tasolle, josta tinkiminen koetaan mahdolliseksi. Jos pyyntö on 30-50% yli kohtuuden, jää moni kauppa tekemättä.
Lappuhinnat on vaihtajia varten, niinkun aiemmin todettiin. Myin joku aika sitten erikoisautoa, pyynti oli 4900e, kaveri tarjosi omaansa jolle oli piirtänyt 5900e "hintalapun". Pyysi tonnia, eikä tinkinyt siitä. Sattuneesta syystä jouduin parin viikon päästä tekemään uuden ilmoituksen nettiautoon, uusilla kuvilla, laitoin hinnaksi 5900e, meni hetki kun sama poju tarjosi samaa autoaan päittäin vaihdettavaksi. Näin pässi on suomalainen auton vaihtaja, se on kaikkien tiedossa, siksi lapussa pitää idioottiturva.
Se että ostat auton osamaksulla on liikkeelle sama kun käteiskauppa, rahat tulee muutamassa päivässä. On todella suuri virhe jättää tinkimättä jos velaksi ostaa. Kysy hintaa ilman vaihtoautoa, älä sano että sulla ei ole kaikkia rahoja, ei se oikeesti myyjää edes kiinnosta. Myyjää kiinnostaa myydä auto ilman vaihtoautoa, sama se on tuleeko rahat heti vai viikon päästä.
Ettekö lue lehtiä. 1400€.- autosta kun autosta kuhan on katsastettu vaihossa yli 7000€.- autoon.
Itse laitoin nettiautoon pakun myyntiin ja ensin pyyntihinta oli 11 900 (keskivertohinta).
Joitakin katsojia tuli ja meni eikä kauppaa syntynyt (tarjottiin 10 000 - 10 500 ja kahdelle lupasin sen kymmeneen ja puoleen tonniin, mutta eipä ostajia näkynyt seuraavan päivänä ku kaupat piti tehdä.)
Laskimpa hinnan sitten 10 900:aan, mutta eipä johtanut sekään kauppoihin (sain tarjouksia
9 000-9 500).
Seuraavaksi laitoin eri kuvat nettiin (samasta autosta kylläkin) ja muokkasin tekstinkin uudellen ja hinnaksi 12 900.
Viikon päästä tuli "tosiostaja" autoa tutkimaan ja tinkaamisen jälkeen kaupat tehtiin hintaan
11 000 euroa.
Eli itse tulin siihen tulokseen, että pitää laittaa hinta vähän yläkanttiin ja tinkä reilusti niin menee kaupaksi kuin, että tingit vain vähän pyynnistä (tai sitten toiset vasta suunnittelivat pakun ostoa ja tämä ostaja oli jo tehnyt päätöksen ostaa paku jostain).
Laita pyynti isommaksi jossei mene kaupaksi ja jää sitä tinkivaraa kun toiset ostavat autoja ja toiset niitä alennuksia.
Autokauppiaat ilmeisesti ovat lähteneet siitä, että persauksiset eivät tee autokauppoja ja rahamiehiä voi mielinmäärin kusettaa.
Siispä kannattaa tinkiä oikein viimeisen päälle. Ei pidä säikähtää, jos heti ei onnesta. Kauppa syntyy, kun on syntyäkseen.
Vaihdoin hiljattain kolme vuotta vanhan autoni tapani mukaan uuteen. Sain siitä loppujen lopuksi hyvitystä täsmälleen saman verran kuin entisen autoni pyyntihinta oli vaihtohallista kaupanteon jälkeen. Sen lisäksi sain uuteen lisävarusteita nollahinnalla noin 8-9 % arvosta uuden auton hinnasta.
Pyysin tarjouksia vaihdosta myös muutamaan esittelyautoon. Niihin väliraha oli neuvottelujen jälkeen aivan sama kuin samanlaiseen uuteenkin. Esittelyautoon luvattiin toki kaupan päälle talvirenkaat ja lohkolämmitin. Pienen neuvottelun jälkeen ne luvattiin kyllä uuteenkin. Lopputulos oli, että uuden ja esittelyauton hinta oli sama, toisessa oli ajettu nolla kilometria, toisella 10000. Toisen olisi saanut heti, toista joutuisi odottamaan 2 kk. Toisen vuosimalli 2005, toisen 2006. Hinta sama. Mielenkiintoista. Kysyin muuten vastaavaa tarjousta kolmesta eri liikkeestä, joka myi samaa merkkiä. Kaikissa sama lopputulos. Voihan olla, että sitkeä neuvottelija olisi saanut esittelyautojen hinnoista jonkin verran pois, minun mielenkiinto loppui kesken.
Pyysin myös tarjouksia saman hintaiseen käytettyyn kuin mitä uusi auto oli. Eli siis pari vuotta vanhaan, vähän isompaan. Yllättäen entisen autoni vaihtoarvo olikin pienempi kuin uuteen autoon vaikka juuri vaihtoautojen hinnoissahan sitä ilmaa pitäisi olla. Neuvotteluvaraa ei tuntunut olevan ollenkaan samalla tavalla kuin uusiin autoihin.
Johtopäätökseni oli, että ei ole mitään järkeä vaihtaa muutaman vuoden vanhaa autoa vähän isompaan käytettyyn. Kaikkein älyttömintä on ostaa esittelyauto. Paljon paremman vastineen rahalle saa, kun vaihtaa uuteen.
Pääsin aivan pari päivää sitten ihmettelemään myös näitä myynti-, pyynti- ja saantihintoja. Olen vaihtamassa vuoden 1998 mallista, 100 000 ajettua farmaria uuteen samanmerkkiseen. Merkkiliike tarjoaa vanhasta vaihdossa 4000 euroa. Hain autotalli.comista kaikki vuosimallien 1996-2000 samanmerkkiset ja -malliset autot, joiden kilometrit ovat välillä 90 000 - 110 000. YHDENKÄÄN niistä pyyntihinta ei ole alle 9500 euroa.
Oletetaan siis tuon kirjoittamasi perusteella, että niissä autotalli.comin autoissa on tinkavaraa tuollaiset 1500-2000 euroa. Eli niistä ei yksikään irtoa alle 7500 eurolla. Jos autoliike hyvittää käytetystäni 4000, missä kohtaa sen arvo nousee niin paljon että sen voi myydä kaksinkertaisella hinnalla eteenpäin (tai vielä paljon kalliimmallakin, jos ostaja ei älyä kysellä tuon tinkivaran perään)?
Mene toiseen liikkeeseen, niitä riittää.
Itse sain omastani vaihdossa uuteen saman verran kuin liikkeiden pyyntihinnat vastaavista ovat. Tilanne oli aivan sama myös edellisellä kerralla kolme vuotta sitten.
Oletettavasti nykyinen autosi on sellainen, että ko. liike ei sitä jostain syystä valikoimiinsa halua ja hyvitys on siksi noin alhainen. Kysy ihmeessä muualta.
Minullakin oli hyvityshinnoissa usemman tuhannen euron haarukka.
Kävin hiljattain nöyryyttämässä itseäni autoliikkeesä. 1998 mallisesta 120 tkm ajetusta autostani luvattiin vaihdossa 6.000 e, kun vastaavanlaisia kaupataan netissä 10.500 hintaan. Ainut vaan, että yhtä hyvin pidettyä ja vähän ajettua ei hevin löydy; enimmillään tuollaisilla on ajettu jo 307 tkm.
Välirahaa olisi kuulemma tarvittu 14.500 e (toisessa liikkeessä liki samanlaiseen mutta puolinahkapenkeillä ja kahdella kattoluukulla varustettuun eli siis paremmin varusteltuun olisi riittänyt 10.000e).
Hulluhan olisin ollut, jos olisin vaihtanut.
Ajan entisellä seuraavat neljä vuotta, maksan sillä välin asuntolainan pois ja ostan sen jälkeen uuden. Nyt on edullisimmat kilometrit edessä; arvo ei enää laske ja ajoltaan ei ole kovin kaukana uudesta.
Asian ytimen, autoja tehdään joka päivä ja niitä myydään voitolla ja vanhoja ritsoja tulee aina vaan lisää myyntiin (kiitos tuontiautojen) jotka tiputtaa väkisin Suolasuomiautojen myyjät todellisuuteen hinnoissa käytettyihin autoihin.