Mulla on ihan lapsesta asti vaivannut nää leukanivelet. Se on sellasta ärsytyksen tunnetta, mitä on aika vaikea kuvailla. Vääntelen jatkuvasti niitä leukojani ja painan kädellä poskeani ja korvaani, kun se on helpottavinaan hetkeksi sitä ärsytystä. Sen vääntelyn takia mulla on usein verillä poski tuolta takahampaiden takaa. Joskus yritän myös helpottaa sitä ärsytystä puremalla jotain oikein kovaa.
Mulla on aika iso ylipurenta ja jätin lapsena aktivaattorihoidon kesken kun en pystynyt nukkumaan sen kanssa. Niiltä ajoilta nää kai on lähtöisin nämä vaivat. Joskus nuorempana tästä sanoinkin hammaslääkärille, mutta se ei silloin sanonut muuta kuin, että pitää lopettaa sen leuan ronkkiminen. Mulla oli silloin tapana kaivaa sormella rikki toi iho tuolta poskihampaiden takaa ja pitää siinä haavassa jotain purkkaa tai kurkkupastillia. Se kirvely kanssa jotankin oli helpottavinaan tota kutinaa.
En ole enää sen jälkeen sitä käynyt missään valittamassa. Tästä vaivasta on tullut niin normaalitila mulle, ettei sitä yleensä edes muista. Toisaalta välillä oon taas ajatellut, että se vika johtuu enemmänkin mielenterveysongelmista. Se vaivaa paljon enemmän silloin kun on stressiä tai muuten ahdistaa.
Nyt viime aikoina tää vaiva on kuitenkin alkanut huolestuttaa, joten hain äsken tietoa netistä hakusanalla "leukanivel*" ja yllätyksekseni huomasin, että ei tää ehkä olekaan mikään ainutlaatuinen hullun pääni kehittämä pakko-oire. Nää leuat vain on jotenkin vinossa. YTHS:n sivuilta luin senkin, että tällasissa vaivoissa on ihan normaalia, että ne pahenee stressatessa
Mulla on aina ollut kuitenkin hampaat hyvässä kuosissa, joten senkään takia hammaslääkärit ei ehkä ole osanneet sanomatta kiinnittää tähän huomiota.
Oiskohan täällä joku jolla olisi kokemusta samantapaisista vaivoista? Voikohan tälle tehdä vielä jotain? Jopa niin, että pääsisin kokonaan tästä vaivasta eroon? Mitenköhän pahat vauriot oon saanut aikaan sillä about 15 vuotta kestäneellä leukojenvääntelyllä ja naksuttelulla?
Aion mennä lähiaikoina kyllä hammaslääkärille puhumaan tästä, mutta olis kiva tosiaan tietää muiden kokemuksia tällasista vaivoista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
pieni alaleuka, jos kerran aktivaattorilla hoidettiin.
Pyydä lähete hammas- ja suusairauksien poliklinikalle. Hampaiden asentoa voidaan aikuisellakin muuttaa, mutta leukaluihin ja niiden keskinäiseen suhteeseen vaikutetaan kirurgisesti. Poliklinikkamaksu joka kerrasta, kun käyt oikojalle ennen/jälkeen operaation. Älä jätä hoitamatta - ikääntyessä vaiva vain pahenee.