Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen hallitus on epäonnistunut totaalisesti. Hallituksen toimilla ei ole onnistuttu saamaan työttömyyttä kuriin.
Vanhasen tekemät veroratkaisut ovat vain johtaneet siihen, että yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan ja omistustaan Suomesta pois. Kotimaiset investoinnit ovat Vanhasen ansiosta lähes pysähtyneet.
Joka viikko saamme kuulla uusista irtisanomisista ja yt-neuvotteluiden aloittamisesta.
OECD on jo varoittanut, että Suomella on edessä vakavia vaikeuksia, jos Vanhasen hallituksen politiikka pysyy samanlaisena.
Vanhasen hallitus epäonnistunut
6
211
Vastaukset
- Höpö höpö
Menehän Anttila levolle.
- hallituksen perua.
Lipposen hallituksessa oli kokoomus mukana. Miksi silloin ei hallitus ja kokoomus tehnyt muutoksia. Tälläiset toimenpiteet vievät aikaa eikä toteudu hetkessä.
- Kana
reisien välinen nahjus...
- täysnahjus
Ei Vanhasta sentään mannertenvälisenä nahjuksena voi pitää. Eihän hänellä ole mitään asemaa Euroopassa saati muilla mantereilla. Miestä tuskin tunnetaan edes Ruotsissa. Keputyyliin hän on korkeintaan lyhyen kantaman nahjus. Siinä hommassa kylläkin täydellinen
"Lyhyen kantaman nahjus" on tosiaan parempi nimitys Matti Vanhaselle. Annoin kuitenkin Vanhaselle vähän ansiotonta arvonnousua, että hänelle ei tule niin paha mieli.
- kysyy ja
Känä kirjoitti:
"Lyhyen kantaman nahjus" on tosiaan parempi nimitys Matti Vanhaselle. Annoin kuitenkin Vanhaselle vähän ansiotonta arvonnousua, että hänelle ei tule niin paha mieli.
vastaa itse itselleen. Kyllä kokomuuslaista vituttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637