Tähäb saakka oikeisto on aina korostanut kuinka Suomi on demokraattinen, oikeistolainen maa.
Ne jotka väittävät että käytyjen peresidentinvaalien tulon on hankittu vaalipetoksella ja ettei rikkeitä olisi tutkittu ovat epäisänmaallisia. He solvaavat Suomea, sen päättäjiä, oikeuslaitosta, demokratiaamme. He solvaavaat myös sotaveteraaneja ja heitä jotka kuolivat sodissa Suomen puolesta. Tämän Suomemme, isänmaan puolesta.
Ne jotka väittävät että käytyjen peresidentinvaalien tulon on hankittu vaalipetoksella ja ettei rikkeitä olisi tutkittu ovat epäisänmaallisia. He solvaavat Suomea, sen päättäjiä, oikeuslaitosta, demokratiaamme. He solvaavaat myös sotaveteraaneja ja heitä jotka kuolivat sodissa Suomen puolesta. Tämän Suomemme, isänmaan puolesta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ajatella omilla aivoillaan. mahtavat veteraanit kuolla nauruun lukiessaan päästöjänne!
ja vielä mätä sellainen siellä jyllää... Sotaveteraanit ja isänmaalliset ihmiset häpeäisivät tuommoista..
"Koko kansan" presidentin vaalivalvojaisissa liehui 3-4 lippua. Kaikki punaisia.
Presidenti itse kääriytyi kommunistien lahjoittamaan kymmenien metrien pituiseen tulipunaiseen huiviin.
Näin unohtui "koko kansa" alta aikayksikön.
"Koko kansan" presidentin vaalijuhlintaa säesti
Punatähdet -yhtye, jonka ohjelmistoon kuuluu lauluja,
jotka kertovat mm. Kommunistisesta manifestista ja vallankumouksesta.
Lopuksi presidentti Halonen huuteli kannattajilleen "Venceremos!",
"voitamme!", joka on tullut tunnetuksi sosialistien vallankumoushuudahduksena.
Halosen vaalivoitto perustuu täysin vasurien valheelliseen propagandaan ja vaalipetokseen
on halveksittava ja naurettava punikki, joka edelleen elää 70-luvulla.
Tyhmä vaalikarja äänesti tämän aikansa eläneen muinaisjäännöksen niukalla enemmistöllä toiselle kaudelle ja nyt saa koko Suomen kansa kärsiä punamuumimammaa kuusi vuotta lisää.
Natoonkin ollaan kuitenkin nyt näköjään menossa vaikka vaalipuheissa ratsastetiin natokielteisyydellä!
perustele nyt miksi minä olen typerä?
Koska pystyt sanomaan minua typeräksi, tiedät varmaan muutakin, joten kysyn sinulta:
Mikä on koulutukseni?
Mikä on ammattini?
Mitä harrastan?
Missä matkustan, jos matkustan?
Mitä luen?
Miten asun?
Vastaa vaikka noihin, koita nyt jotenkin perustella.
"Välkky" luulee, ettei tuota huomata. Pässi luulee "vaikuttavansa", typerä pervo.
perustelee väitteensä minulle?
Veikkanpa ettei, vaan avaa uuden ketjun ja kirjoittaa siihen muutaman kerran ja avaa taas uuden ketjun.
päivystää täällä, ei olisi Jarista uskonut, mutta koville se näyttää Jarillakin ottavan. Ensin häviää pahvi_Sauli ja sitten Jokerit.
rangaistus. vaalipetoksesta seuraa jaa-a, taitaapa tulla ihan ennakkotapaus Suomen historiassa.
ihan kauheeta demokrstian kuristamista - krst&krst
onkin, kristamista.
Sosialidemokraattinen maa ja sekin ääri vasemmalta. Perkele se on taivahan tosi!
sosiaalidemokraatit: 25%
kokoomus: 22,5%
Keskusta: 22%
vihreät: 10%
ruåtsalaiset: 5%
VASEMMISTOLIITTO: 10%
Millä perusteella Suomi on äärivasemmistolainen maa?
Vaikka vaaleissa enemmistö on oikealla, niin aina sossut ovat mukana istuttamassa jompaa kumpaa puoluetta sylikoiranaan!!
Puhumattakaan näistä viimeisistä vaaleista, jossa huijattiin ennakko äänissäkin!!
Mutta se on sluut nau...
En ole sinun vielä kertaakaan nähnyt kertovan miten ennakkoäänissä huijattiin, joten kerro se nyt.
Siis miten se toteutettiin?
Onko sosdemien syy jos keskusta ja kokoomus suostuvat sylikoiriksi?
Pitäisi varmasti kysyä kepulta ja kokoomukselta, sekä arvostella niitä.
ajan mielenterveystoimistosta?
joka noin kirjoitat. Jokainen isänmaallinen SUOMALAINEN on vihainen, kun demokratia ei ole toteutunut presidentinvaaleissa. Venäläinen kansanluonne on tottunut olemaan nujerrettu mutta suomalaisilla on kansallisylpeys ja siihen ei kuulu vilpillisyys.
Presidentinvaalien tuloksen ovat hyväksyneet kaikki puolueet, oikeusviranomaiset, eduskunta, koko demokraatinen Suomi.
Vain epäisänmaalliset ihmiset voivat väittää ettei vaalitulos ole pätevä.
Jos olet eri mieltä kerro miksi Tarja Halonen toimii presidenttinä? Miksi Kokoomus on hyväksynyt vaalituloksen?
On Sinun sairautesi ja ongelmasi jos demokratiamme ei sinulle kelpaa. Minä hakeutuisin hoitoon jos minulla olisi noin järkeä sumentava halosviha, tai mikä muu tahansa viha. Mutta omahan on sairautesi.
Pyydän anteeksi kun kirjoitan liian nopeasti ja tulee kirjoitusvirheitä. Mutta sinuna hakeutuisin hoitoon ja pian, toisaalta itsehän kärsit sairaudestasi.
Valko-Venäjä ? Kiva kommunismi ja demokratia = lihapullat ja hajuvesi. Suomen demokratia? Hakusessa.
mitään, kokoomus on hyväksynyt vaalituloksen!!!!!!!!!!
olivat koko vaalit.
Halonen keräsi toisella kierroksella 233 950 uutta ääntä. Näistä peräti 64%! oli ennakkoääniä! Vaalipäivän prosenttiosuudeksi jäi siis 36%. Uskomatonta, ottaen huomioon vielä, että ennakkoäänestäjiä oli vähemmän kuin vaalipäivänä.
sairautesi, sinulla on oikea tieto vaalien epärehellisyydestä jotka kaikki puoluet, jopa Kokoomus on myöntänyt rehelliseksi. Se on sairautesi, harhasi, vammasi, koeta kestää vaikka varmasti on vaikeata.