Haluan kertoa oman tarinani kaikille jotka ovat OIKEASTI masentuneita tai jopa harkitsevat itsemurhaa.. (saa tän tietysti muutkin lukea)
Kaikki alkoi siitä kun ollessani 14 eräs jätkä jota oikeasti rakastin jätti minut ja kertoi pettäneensä. Tuntui kuin koko maailma olisi rysähtänyt kerralla alta.. Masennuin ja aloin makaamaan kotona hyvä jos koulussa kävin. Uskoin ettei ketään oikeasti välittänyt. Tämä vaihe kesti yli ½ vuotta. Menetin ystäväni ja suhteen vanhempiini koska olin masentunut ja ärtyinen. Lopulta minulla ei ollut kavereita.Ei ketään jolle puhua, ei ketään joka välittäisi. Aloin harkita itsemurhaa. Olin jo täysin varma että tapan itseni. Mutta kummisetäni häät olisivat viikon kuluttua. Päätin käydä niissä ensin onittelemassa kummisetääni. Olin täysin maassa mennessäni häihin. Minut oli taas haukuttu maan rakoon. Istuin yksinäni eräässä pöydässä kunnes eräs vanhempieni tuttu tuli juttelemaan kanssani. En tuntenut häntä ennakolta. Hän kertoi huomanneensa että minua vaivasi jokin. Hän sanoi että voisin puhua hänelle jos vanhemmille en halunnut puhua. Vaikken kertonut hänelle muuta kun että minusta tuntuu ettei kukaan välitä minusta auttoi tämä mies elämääni huomattavasti siksi että antoi minun huomata että joku välittää. Mutta olin edelleenkin varma ettei kukaan jätkä halunnut minua. Pian masennuin uudelleen. Tapasin em. miehen uudelleen ja hän tuki minua taaskin luultavasti tietämättään että ilman häntä ei olisi minua enää olemassa. Häneltä sain itsevarmuutta. Nykyisin olen onnellisesti maailman ihanimman ihmisen kanssa yhdessä.. Teistä lukijoista tämä tuntuu pieneltä mutta minulle tämä oli karmeaakin karmempaa aikaa...
Kaikki alkoi siitä kun ollessani 14 eräs jätkä jota oikeasti rakastin jätti minut ja kertoi pettäneensä. Tuntui kuin koko maailma olisi rysähtänyt kerralla alta.. Masennuin ja aloin makaamaan kotona hyvä jos koulussa kävin. Uskoin ettei ketään oikeasti välittänyt. Tämä vaihe kesti yli ½ vuotta. Menetin ystäväni ja suhteen vanhempiini koska olin masentunut ja ärtyinen. Lopulta minulla ei ollut kavereita.Ei ketään jolle puhua, ei ketään joka välittäisi. Aloin harkita itsemurhaa. Olin jo täysin varma että tapan itseni. Mutta kummisetäni häät olisivat viikon kuluttua. Päätin käydä niissä ensin onittelemassa kummisetääni. Olin täysin maassa mennessäni häihin. Minut oli taas haukuttu maan rakoon. Istuin yksinäni eräässä pöydässä kunnes eräs vanhempieni tuttu tuli juttelemaan kanssani. En tuntenut häntä ennakolta. Hän kertoi huomanneensa että minua vaivasi jokin. Hän sanoi että voisin puhua hänelle jos vanhemmille en halunnut puhua. Vaikken kertonut hänelle muuta kun että minusta tuntuu ettei kukaan välitä minusta auttoi tämä mies elämääni huomattavasti siksi että antoi minun huomata että joku välittää. Mutta olin edelleenkin varma ettei kukaan jätkä halunnut minua. Pian masennuin uudelleen. Tapasin em. miehen uudelleen ja hän tuki minua taaskin luultavasti tietämättään että ilman häntä ei olisi minua enää olemassa. Häneltä sain itsevarmuutta. Nykyisin olen onnellisesti maailman ihanimman ihmisen kanssa yhdessä.. Teistä lukijoista tämä tuntuu pieneltä mutta minulle tämä oli karmeaakin karmempaa aikaa...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.