Kaikki keltaiset ohituskieltoviivat pitäisi korvata kaiteilla. Ei millään rautaputki-risuaidalla, joka on esim moottoripyörille äärimmäisen vaarallista, vaan OIKEALLA 1,5-2 metriä korkealla BETONIKAITEELLA.
Tällä tavalla puolet kolareista (= n. nokkakolareiden määrä liikenteessä) voitaisi välttää helposti.
Lisäksi keskikaidetta voisi käyttää muutenkin sellaisilla mutkaisilla ja mäkisillä tieosilla, joissa ohitusolosuhteet ovat heikot, sekä sivuteiden ryhmittymiskaistojen erottamiseen muusta liikenteestä.
Suorilla tienpätkillä olisi ohitus sallittua, eikä kaidetta olisi.
Umpikaide mahdollistaisi myös mm. pitkien ajovalojen käytön henkilöautojen kohtaamistilanteessa, ja parantaisi näkyvyyttä.
Keskikaiteesta pelastus nokkakolareihin
16
897
Vastaukset
- sitten
kun olet henkihieverissä siellä betonikaiteittes välissä kun apu ei pääse paikalle? ...
- Lada
Millainen on se henkihieveri? Ei ainakaan nokkakolarin aiheuttama vammautuminen.
Ja miksi ei apu pääsisi paikalle - pääsinhän minä itsekin! Pääseehän apu Monacon formularadallekin, vaikka tie on kauttaaltaan vahvojen teräskaiteiden reunustama.
Kyllähän kunnon kaide ajosuuntien välissä tepsii nimenomaan kohtaamisonnettomuuksiin, jotka ovat niitä tuhoisimpia. - Tai jjotenkki
Voisko siin ol semmottisai kolmen metrin aukkoi sillon tällön? Sitte pääsis apu paikal?
- mutta
betoni tuntuu vähän liian rankalta. Olisi hyvä jos tuo keskikaide tai -seinä joustaisi vähän. Sellainen puolikin metriä lisää äkkipysäysmatkaan vähentää henkilövaurioita aika paljon.
- Alwar AaltoSetä
HEI !
5 millistä Aaltopeltiteräslevyä, jota siltarakenteissa käytetään! Se on vahvaa ja joustaa.
Tulee vaan se pyykkilautaefekti, kun siihen ajaa pahki, mutta se "soi" hienosti!Trantrantrantrantrannpoks!
- vastakysymys
Paljonkohan noista kohtaamisonnettomuuksista tapahtuu keltaisten viivojen alueella?
Ja paljonko kaiteet ohjaisivat vastaantulevien
kaistalle?
Eipä taida yleisesti ottaen kannattaa...- Sohvatiikeri
Ja tuleehan niitä.
- ihmeissään oleva
Entäs sitten ne kohdat, joissa vain toiseen suuntaan on keltainen viiva? Mitäs sitten muurien alkamiskohdat? Niihin kyllä paukutellaan aivan takuuvarmasti. Ja vielä yksi pienoinen juttu, että milläs rahalla teikäläinen meinaisi rahoittaa nuo sinun hienot kaiteesi? Meinaan on pikkasen kallista rahoittaa nuo sinun kaiteesi esim. ihan vain vain valta- ja kantatieverkostolle. Vielä jää vaika kuinka paljon teitä ilman muureja.
- missä sitä on
Mistäkö rahat?
Jokainen ajamaton kolari tuo rahaa kassaan!
Tietysti vakuutusyhtiöiltä!
Lisäksi täällä on ollut paljon kirjoittelijoita, jotka maksaisivat vaikka mitä, jos turvallisuus todistettavasti lisääntyy. Eli paljon vapaaehtoisia autoilijoita on myös tarjolla. - hyväkuski
Liikenneministeri lupasi niitä alkuun noin 3000 km:lle eli eihän ne tule keltaisille viivoille vaan koko tienpituudelle.
- niitä riittää
Mihin auto voi väistää pyöräilijää, jos keskiviivaa ei voi ylittää? Kilometritolkulla perässä kahtakymppiä?
- Lada
Pyöräilijän paikka on tietysti pyörätiellä eikä ajoradalla. Jos pyörätie puuttuu, hän ajaa pientareella. Tämä kaikki on tietysti otettu huomioon keskikaidetta rakennettaessa.
Lada kirjoitti:
Pyöräilijän paikka on tietysti pyörätiellä eikä ajoradalla. Jos pyörätie puuttuu, hän ajaa pientareella. Tämä kaikki on tietysti otettu huomioon keskikaidetta rakennettaessa.
On hiukan kapeita nuo ajokaistat, eikä pientareetkaan kovin leveitä ole. Jos piennarta ajaa polkupyöräilijä, niin heinäkuormaa vetävä paripyörätraktori ei mahdu ohi, eikä mikään ajokki tietenkään siitä traktoristakaan. Siinä sitten ajetaan polkupyöräilijän määräämällä nopeudella kunnes ohituskaista avautuu, tai jos traktori pääseekin pyöräilijästä ohi, niin sitten mennään traktorin nopeudella. Samaan tahtiin tulevat jonon hännillä sitten tietysti myös mahdolliset hälytysajoneuvot pillit vonkuen.
- tärkeysjärjestys?
Jollei rahoja tahdo löytyä edes välttävään teiden kunnon ylläpitoon, niin mitä järkeä on suunnitella tällaisia investointeja, jotka vaativat tiestöltä jo valmiiksi parempaa kuntoa. Uusille ja kunnostettaville väylille niitä voi aluksi koemielessä rakennella, jos rahat riittävät. Paljon tärkeämpää olisi rakentaa risteysalueet turvallisiksi esim. kiertoliittymien, ryhmittymiskaistojen ja opasteiden avulla.
- hyväkuski
Turvata näiden idioottien turvallisuus jotka yrittävät tapaa itsensä taikka ajavat muuten päinp....ttä.Onhan se selvä ,että jotain pitää tehdä kun ihmiset ei ymmärrä ettei vastaantulijaan saa törmätä.
- monni
ni rupiaa sujumahan.nysvääjät etanakaistallen.saatana menis kerranki autoojijoilta kupatut rahaat johonki näkyvään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631271Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75825Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87702- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt37589Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot121536Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523