Erdic

on vielä yksi mahdollisuus kokeilla rintoja suurentaa. Ovat luontaituote kapseleita. Ja sitten on vielä joitain öljyjä ja rolloneita, joilla voi kokeilla suurentamista. Näitähän löytyy, jos viitsii rahaa laittaa humpuukiin.
9859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No, jos haluaa tosiaan heittää rahansa hukkaan, siintä vaan Erdicia popsimaan...
Aivan sama, jos väittäisi että femisoija kasvattaa rintoja.

Äänestä
  • Siihen roll-on juttuun mitä mainostetaan mm. kuponkiuutisissa. Kokeiltu on ja voin aivan 100% varmuudella sanoa, ettei se toiminut!!
    Korkeintaan välillä tuntui, että rinnat pienenivät, mutta muuta ei tapahtunut. Hoito oli todella turhauttavaa ja tuloksista ei näkynyt jälkeäkään -paitsi tieytysti se, ettei mitään tapahtunut.

    Äänestä

  • LANGETKO kirjoitti:

    Siihen roll-on juttuun mitä mainostetaan mm. kuponkiuutisissa. Kokeiltu on ja voin aivan 100% varmuudella sanoa, ettei se toiminut!!
    Korkeintaan välillä tuntui, että rinnat pienenivät, mutta muuta ei tapahtunut. Hoito oli todella turhauttavaa ja tuloksista ei näkynyt jälkeäkään -paitsi tieytysti se, ettei mitään tapahtunut.

    olen huomannut sen mainoksen, kaikkea nekin mainostaa. eipä taida jäljelle jäädä muut kuin silikonit tai brava jos haluaa rintojaan kohentaa.

    Äänestä

  • meitsi kirjoitti:

    olen huomannut sen mainoksen, kaikkea nekin mainostaa. eipä taida jäljelle jäädä muut kuin silikonit tai brava jos haluaa rintojaan kohentaa.

    Itse tyhmänä tilasin ja petyin!!Otin pisimmän mahdollisen kuurin ja maksoin maltaita, eikä kertakaikkiaan minkäänlaisia tuloksia!
    Älkää te olko yhtä tyhmiä.
    Suositteleen Bravaan tutustumista jos ei silikoneja halua.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Erdicit ovat rahastusta, mutta eivät ainakaan aiheuta negatiivisia muutoksia rinnoissa, kun taas muutamat Brava -käyttäjät ovat kertoilleet rintojen venähtäneen ja ruveneen roikkumaan kaiken sen imemisen ja venyttelyn jälkeen. Erdicit eivät sentään tee mitään:)

    Äänestä

  • Nea kirjoitti:

    näistä erdiceistä, rolloneista, öljyistä, ja bravasta. Ovat täyttä humpuukia. Nuoret, kokemattomat teini-ikäiset ihmisethän näihin menevät halpaan. Turhaa rahankiskomista. Eli, jos todella kaipaa rintojen suurennusta niin ainoa oikea on kirurgin veitsellä saatu eli implantit rintaan. Maksaa vähän enemmän mutta jälki on todella pysyvää kaikkine komplikaatioineen.

    Äänestä

  • yhteenveto kirjoitti:

    painoaan niin että tulee rintoihin lisää rasvakudosta. Sitten jumppaa itsensä callaneticsilla niin että vartalo muokkautuu upeaksi. Olen läheltä seurannut erästä nuorta naista jolla oli ennen 75B -kupit ja nyt 90DD. Ja tämä on totta. sellaiset jotka eivät tunne häntä läheisesti, luulevat että hän on ottanut silkkarit. Saa välillä ilkeitä kommenttejakin, mutta hän ei välitä siitä koska itse tietää mikä on totuus ja nauttii naisellisuudestaan.

    Äänestä

  • on nostaa kirjoitti:

    mitään DD kuppeja ja kaikkiin toi lihostus keino ei tepsi. Jos lihottaisin itseäni niin se tulisi kaikkiin muihin paikkoihin paitsi rintoihin.

    Äänestä

  • on nostaa kirjoitti:

    painoaan niin että tulee rintoihin lisää rasvakudosta. Sitten jumppaa itsensä callaneticsilla niin että vartalo muokkautuu upeaksi. Olen läheltä seurannut erästä nuorta naista jolla oli ennen 75B -kupit ja nyt 90DD. Ja tämä on totta. sellaiset jotka eivät tunne häntä läheisesti, luulevat että hän on ottanut silkkarit. Saa välillä ilkeitä kommenttejakin, mutta hän ei välitä siitä koska itse tietää mikä on totuus ja nauttii naisellisuudestaan.

    Koittakaa ny jo vittu tajuta ettei se lihottaminen auta kaikkien naisten rintoja. Joillaki rasva menee herkimmin perseeseen, toisilla tisseihin, mutta useimmilla vyötärölle. Enkä jaksa uskoa että kovin moni haluais DD-kuppia. Sehän on jo aika törkiän näkönen, varsinki jos nainen on hoikka. Ite haluaisin max.C-kupin, olen niin pieni kokoinen että isompi näyttäis naurettavalta.

    Mutta joo tosiaan, älkää ny helevetisä luottako mihinkään kuponkitavaroihin. Kerran tilasin joskus teinityttönä sieltä karvanpoistoainetta. Hahah oli kyllä semmosta paskaa että ei jumalauta! Luultavasti tavallista hajusteetonta deodoranttia pullossa jossa lukee KARVANPOISTO.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kapselit kirjoitti:

on vielä yksi mahdollisuus kokeilla rintoja suurentaa. Ovat luontaituote kapseleita. Ja sitten on vielä joitain öljyjä ja rolloneita, joilla voi kokeilla suurentamista. Näitähän löytyy, jos viitsii rahaa laittaa humpuukiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu