mitä minuun on tullut kehooni kun keuhko ja poskiontelokuvat otettiin ilman kaulalle laitettavaa kilparauhassuojaa ja sitten vyötärölle ei laitettu suojaa. Pelottaa. Lääkäri vaan sano ettei siitä mitään tule, ei kai niitä suojia huvikseen laitella. Joku tarkotushan niillä on, nimenomaan suojata säteiltä.
Röntgen ilman suojia,
sädetetty
62152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minäkin ihmettelin, ettei nykyisin thorax-kuvaa otettaessa enää suojata mitään. Joskus aikaisemmin pistettiin vyötärölle suoja. Onkohan niillä uudet ohjeet?
vuosittain kaularanka ja silloin tällöin selkä. Aina on laitettu lantiosuoja. Kuulemma siksi koska jos nainen tietämättään on raskaana, ei vaaranneta sikiötä.
Tuntuu hiukan yliammutulta näin 50;senä sinkkuna.
Tosin, ollessani raskaana (30-v sitten) vatsasta otettiin röntgenkuva, että nähtiin missä asennossa vauva on. Silloin ei ollut ultrajuttuja vielä.
Mutta mun ja vauvan hengen takia se otettiin ja sektioon päädyttiin kuvien perusteella, että kai se perusteltua oli.
röntgenkuva, jos on syytä epäillä lapsen koon ja lantion välistä epäsuhtaa. Loppuraskaudessa sikiölle ei tule vaarallista sädeannosta. Kuvataanhan vastasyntyneitäkin tarvittaessa.
Toisaalta röntgenissäkin on vuosi vuodelta pienempiä sädeannoksia, ja täsmällisemmin suunnattuja. Jos kuvaus kohdistuu esim poskionteloihin, ei tarvita suojaa.
Joskus suunniteltiin ihmisille röntgenpassia, josta näkisi paljonko on kuvattu tiettynä aikana. 70-80-luvullahan keuhkojakin kuvattiin tämän tästä ja isommilla annoksilla kun nykyään. Luulen että nykyihmisen riski saada vahingollisen isoja sädeannoksia on hyvin pieni.
jo ultrauskin.
T. äiti joka kävi ultrassa useammankin kerran raskausaikanaan v-73
Olin tänään röntgenissä.keuhkokuvauksessa. Yllätyin kun eivät antaneet lyijyessua vyötäisille kuten ennen on tehnyt. Käsittääkseni stukin ohjeiden mukaan kivekset pitäisi suojata aina lyijysuojilla. Olen hedelmällisessä iässä oleva mies,ja nyt huolestunut.
No asiasta olisi kannattanut varmaan mainita siinä paikanpäällä?
Voit toki olla yhteydessä hoitoyksikköön, tai potilasasiamieheen, jos epäilet, että on ollut väärät hoitokäytännöt.