Emme voi antaa Vanhasen kaltaisen nynnyn johtaa maatamme tuona tärkeä aikana.
Viimeistään viimeinen kehysriihiselkkaus osoitti Vanhasen kyvyttömyyden, ja johtajuuden puutteen. Mieshän oli tv:ssä kuin uitettu koiranpentu Heinäluoman rinnalla. Haluammeko antaa koko maailmalle kuvan, että maatamme johtaa ja etujamme valvoo Vanhasen kaltainen hissukka. Muut maat tulevat vetämään Suomen tavoitteet viemäriin tulevissa EU-neuvotteluissa, huomatessaan Vanhasen ja kepun surkeuden.
Miten maatamme voi johtaa mies, joka etsii naisystävänsäkin ruotsinlaivoilta tai ostoskeskusten optikkoliikkeistä.
Lisäksi Vanhanen on täysin tuntematon nimi EU:ssa. Täysin ilman minkäänlaisia henkilökohtaisia suhteita muiden maiden päättäjiin. Mutta mitenpä kielitaidoton mies noita poliittisia verkostoja hoitelesi.
Vain Heinäluoma voi pelastaa Suomen maineen. Hänet on viipymättä vaihdettava Vanhasen tilalle. Heiniksen neuvottelutaito ja pelisilmä ovat tässä murheellisessa tilanteessa maallemme elintärkeitä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei sovi kansainvälisen kokouksen puheenjohtajaksi.
Eihän se osaa käyttäytyä edes. Kuka muu tahansa mutta ei Heinäseipään niellyt Heinäluoma.
Heinäluimu on kansainvälisen politiikan typerys. EI pärjää yksin edes kokouksissa vaan tarvitsee Vanhasen mukaansa.
kutistuvan päivä päivältä Heiniksen rinnalla.
Ehkä Heinis aluksi "harjoitteli" vähän liian kauan, mutta nyt on miehekkäät otteet. Vanhanen on kutistunut jo Niinistön mittaiseksi pätkäksi.
harkita Vanhasen sijaiseksi. Sillä on paljon suhteita ulkomaisiin päättäjiin ja hyvä kielitaito.