Hedelmöityshoidot ja feminismi?

Pitääkö parisuhteessa olla mies, jotta nainen on oikeutettu hedelmöityshoitoihin?

Onko oikeampaa se, että yksinelävä nainen menee iskemään kaikkien tautien uhalla itselleen miehen kapakasta ja pistää tämä maksamaan lapsen elatusmaksut?

Turhaa niihin hedelmöityshoitoihin on kaikkien ottaa kantaa. Parikymmentä vuotta niitä on hoidettu lääkärin ja potilaan kahdenkeskisenä asiana. Nyt siihen halutaan vetää viranomaiset ja byrokratia mukaan. Tokko siitä on suurtakaan apua.

Voin ymmärtää, että lapselle on täysi-ikäisenä tärkeää tietää, kuka on isä, mutta olisi vielä tärkeämpää, että hänellä olisi isä jo ennen 18-vuotispäivää. Lastenpsykiatrit ovat olleet epäilyttävän hiljaa: heidän busineksensa voi vilkastua, jos keinosiemennys yleistyy naimattomien naisten joukossa.

Feministisessä teoriassa ja ajattelussa lesbolaisuudella on ollut kautta aikojen merkittävä rooli, toisaalta perinteinen ydinperhe, jossa isä ja äiti avioliitossa hankkivat lapset ja kasvattavat heidät yhdessä, on nähty "vanhanaikaisena" ja "naista orjuuttavana".

-> siksi useille feministeille on luontevaa ajaa eritoten lesbojen asioita, saattavatpa jotkut oikeasti ajatella, että lapsi olisi yhtä onnellinen tai onnellisempikin ilman isää. (Osalle voivat tietysti vaikuttaa traumaattiset omat onnettomat kokemukset esim. perheväkivallasta tunteellisena suhtautumisena ko. asiaan).

Toisaaltahan useat feministit ovat aborttikysymykseen liberaalin suhtautumisensa kautta jo romuttamassa lasten oikeuksia, eikä siitä ole mikään iso kynnys siihen, että katsotaan lapsi ikään kuin "äidin lemmikiksi", joka on yksinäisenkin naisen oikeus hankkia, kun hoivavietti yllättää.

Selkeää pässinlihaa. Näitä faktoja ei nyt romuta se, jos joku yksittäinen feministi sattuisi olemaan jostain näistä asioista eri mieltä - kyllähän feministisessä ajattelussa nämä suuntaviivat ovat olleet pitkään ja hartaasti jo kauan esillä.