KEPU ei enää Vanhasen hallinnassa

Mannertenväliseen nahjukseen Matti Vanhaseen iski viime viikonloppuna paniikki. Vanhanen huolestui puolueensa laskevista kannatusluvuista ja päätti järjestää tälle viikolle toimintapäivän.

Vanhanen "unohti" hallituksensa pöytätavat ja lietsoi eduskuntaryhmänsä isoon uhoon. Väärin todistuksin ja valhein KEPU saatiin muka "viimeiseen taistoon" maataloustukiaisista.

Valitettavasti Vanhaselta lähti mopo totaalisti käsistä ja puolue hallinnasta.

Lopulta ei auttanut muu kuin rukoilla päähallituspuolue SDP:n puheenjohtajaa rauhoittamaan KEPUn eduskuntaryhmä. Samassa yhteydessä Matti Vanhanen itse kärähti julkisesta sekä eduskuntaryhmälle tehdystä valehtelusta.

Hädissään Vanhanen oli puhunut muka 90 %:n kompensaatiosta maataloustukiaisissa. Eilen Vanhanen joutui julkisesti nolona myöntämään, että hallituksessa ei oltu sovittu mistään prosenteista eikä euromääristä.

Hyvältä näyttää KEPUn sisäinen sekoilu ja paniikki.

Sinipuna on taas tänään ison askeleen lähempänä.

4

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta..

      eikö sieltä se kepulaisittain katkera totuudensiemenkin löydy tapahtumien kulusta?

      • individi

        Kyllä Känä kuvasi tapahtumat tarkasti ja oikein. Matti Vanhasen ongelmista vähäisintä suurempi on se, että aina kun joku huutaa sivusta, Matti kääntyy ja nyökyttää.


      • Nauravakatiska.
        individi kirjoitti:

        Kyllä Känä kuvasi tapahtumat tarkasti ja oikein. Matti Vanhasen ongelmista vähäisintä suurempi on se, että aina kun joku huutaa sivusta, Matti kääntyy ja nyökyttää.

        Uskotko itekkään tota soopaas mitä jauhat näillä palstoilla päivästä toiseen. Hanki elämä tai mene lääkärillä käymään hyvä ihminen.

        Jännä miten Demarille eli kommunistille eli punikille on vaikeata ottaa vastaan tosiasiat. Ei sudesta(Heinäluomasta) saa hyvää ihmistä satuilemalla omia toive unia nettien paltoilla.


      • individi
        Nauravakatiska. kirjoitti:

        Uskotko itekkään tota soopaas mitä jauhat näillä palstoilla päivästä toiseen. Hanki elämä tai mene lääkärillä käymään hyvä ihminen.

        Jännä miten Demarille eli kommunistille eli punikille on vaikeata ottaa vastaan tosiasiat. Ei sudesta(Heinäluomasta) saa hyvää ihmistä satuilemalla omia toive unia nettien paltoilla.

        Jos demarit olisivat Kansalaissodan jälkeen jälkeen jääneet poteroihin, Suomi olisi ollut tuota pikaa Neuvostoliiton alusmaa. Mannerheim hoveineen olisi joutunut siirtymään Ruotsin kautta Iraniin.

        Suomalaisen elämänmenon, suomalaisen porvariston ja suomalaisen kapitalismin mahdollistivat suomalaiset työläiset ja pientilalliset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1063
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      519
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      515
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      36
      499
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      467
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe