Ateismi-palstalla päädyin kirjoittamaan eräänlaisesta utilitarismista (selitys on alla) ja törmäsin heti pariin muuhun jonka mielestä se on hyvä tapa määritellä mikä on oikein ja mikä väärin. Tuli mieleeni että varmaankin aika moni on samaa mieltä. Oletko sinä?
Paras näkemäni kuvaus utilitarismin arvomaailmasta on tämä:
"Vain mielihyvä on itsessään hyvää ja vain kärsimys on itsessään pahaa; Kaikkien muiden asioiden hyvyys tai pahuus on arvioitava suhteessa näihin"
Entä, jos ei oleteta mitään jumalallisten voimien olemassaolosta, tiedätkö jonkun mielestäsi paremmin perustellun tavan määritellä hyvä ja paha?
Paras näkemäni kuvaus utilitarismin arvomaailmasta on tämä:
"Vain mielihyvä on itsessään hyvää ja vain kärsimys on itsessään pahaa; Kaikkien muiden asioiden hyvyys tai pahuus on arvioitava suhteessa näihin"
Entä, jos ei oleteta mitään jumalallisten voimien olemassaolosta, tiedätkö jonkun mielestäsi paremmin perustellun tavan määritellä hyvä ja paha?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Jumala määrittelee Raamatussa hyvän ja pahan juuri noin: paha aiheuttaa kärsimystä, hyvä aiheuttaa mielihyvää ja onnea.
Oletko varma?
Miksi sitten uskovaiset pitävät niin usein esimerkiksi homoseksuaalisuutta syntinä?
Entä pääsisikö kuvaamallani tavalla utilitarismia hartaasti harjoittava ateisti taivaaseen?
Homoseksuaalisuus on Raamatussa syntiä nimenomaan utilitaristisesta näkökulmasta perusteltuna.
harras vapaa-ajettlija pääsee taivaaseen. Mutta harras vapaa-ajettelija ei voi olla ateisti.
Homoseksuaalien välisestä seksistä ei yleisesti ottaen koidu kenellekään minkäänlaista kärsimystä. Se kuitenkin tuottaa melkoisesti mielihyvää kyseisille henkilöille.
Ja koska se tuottaa mielihyvää hyvin paljon suhteessa tuottamaansa kärsimykseen, se on hyvä asia. Sen kieltäminen taasen tuottaa kärsimystä ja vähentää mielihyvän kokemista ko. henkilöiltä. Siispä homoseksuaalisen käyttäytymisen yleinen kieltäminen on utilitaristisesta näkökulmasta paha.
Utilitaristisen käsityksen mukaan hyvä on sitä mikä tuottaa paljon mielihyvää ja vähän kärsimystä; pahaa se, mikä tuottaa paljon kärsimystä mutta vähän mielihyvää.
Tarkemmin sanoen valinta määritellään sitä oikeammaksi, mitä enemmän mielihyvää, ja mitä vähemmän kärsimystä se tuottaa - muihin tarjolla oleviin vaihtoehtoihin verrattuna - kaikille niille tietoisille olennoille, joihin kyseinen valinta vaikuttaa.
Näin ajatellen myös jumalolento, joka estää kahta samaa sukupuolta olevaa harrastamasta halutessaan seksiä keskenään, tekee väärin, mikäli seksistä ei aiheutuisi kellekään kohtuutonta kärsimystä.
"Homoseksuaalien välisestä seksistä ei yleisesti ottaen koidu kenellekään minkäänlaista kärsimystä."
Todista.
Koitetaan silti.
Utilitaristin mielestä jokainen valinta tulee määritellä erikseen sen aiheuttaman mielihyvän ja kärsimyksen perusteella.
Siksi utilitaristille ei ole yleisiä ja aina paikkansapitäivä sääntöjä kuten, "tappaminen on väärin", tai "homous on väärin".
Tappaminen eli elämän lopettaminen on kyllä väärin tietyissä tapauksissa, mutta mikäli se tuottaa kaikille, joihin asia jollakin tavalla vaikuttaa, lopulta yhteensä enemmän mielihyvää kuin kärsimystä, se on oikein. Tappaminen on oikein esimerkiksi silloin, kun sillä säästetään useampien ihmisten henkiä (uhkatilanteet) tai silloin kun ihminen on estynyt kokemaan minkäänlaista mielihyvää (esim. täysin halvaantuneena). Jos taas hullu psykopaatti tappaa terveitä ihmisiä huvikseen, on se väärin, sillä tappamalla ihmisen hän aiheuttaa paljon kärsimystä ja ennen kaikkea siksi että kuollut ihminen ei kykene enää tuntemaan mielihyvää. Nämä haitat ovat paljon merkittävämpiä kuin psykopaatin kokema positiivinen hetken huuma.
Maksimaalinen mielihyvä ja minimaalinen kärsimys ovat jokaisessa tilanteessa ne kriteerit joiden mukaan teko tulee tuomita (utilitarismissa).
Ihmisen tekojen motiivina on aina mielihyvän tuottaminen jollekulle: joko itselle, toiselle muulle tai vaikkapa jollekin jumalolennolle.
Siksi todistaminen on sen tehtävä, joka tahtoo tuomita teon vääräksi: hänen tulisi osoittaa että teko, siitä huolimatta että alkuperäinen tarkoitus on tuottaa mielihyvää jollekulle (useimmiten itselle), tuottaa lopulta enemmän kärsimystä kuin mielihyvää (yhteenlaskettuna kaikille niille joihin teko vaikuttaa).
Voitko sanoa jonkin esimerkin, jossa homoseksuaalinen toiminta mielestäsi aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin mielihyvää? Eli mistä syystä ja kenelle?
Kuvitellaan hypoteettiset Matti ja Markus. Matti ja Markus ovat homoja. He tuntevat toisiinsa seksuaalista vetoa. Voitko selittää kenelle heidän seksistään koituisi kärsimystä ja minkälaista?
Tuon paatoksen sijasta, oletko hyvä aja alat todistamaan väitettäsi (homoseksuaalisuus ei aiheuta kärsimystä kenellekkään).
Mutta siinä on vaikeita ongelmia (tosin ratkaisuja löytyy).
"""Tappaminen eli elämän lopettaminen on kyllä väärin tietyissä tapauksissa, mutta mikäli se tuottaa kaikille, joihin asia jollakin tavalla vaikuttaa, lopulta yhteensä enemmän mielihyvää kuin kärsimystä, se on oikein."""
Tähän kuvailen esimerkkitapauksen, joka tuottaa ristiriitaisen moraalisen tuomion:
(H.J. McCloskey)
Pikkukaupungissa on tapahtunut vakava rikos. Ihmiset ovat kuohuksissaan ja mellakka alkaa hetkenä minä hyvänsä. Pikkukaupungin sheriffi ymmärtää vakavan tilanteen, hän on varma, että muutamien päivien sisään mellakoissa tulee loukkaantumaan ja kuolemaan kymmeniä ihmisiä. Sheriffillä ei ole mitään käsitystä rikoksen tekijästä, mutta rauhoittaakseen kansalaiset hänen olisi otettava kiinni sivullinen ja tuomittava hänet heti lynkattavaksi.
Yksi sivullinen tapetaan, jotta kaupungissa ei tapahdu suurempaa katastrofia, hätää ja kärsimystä.
On totta että utilitaristisesti ajattelevalle saattaa tulla eteen hyvinkin vaikeita tilanteita. Luulenpa silti, että tuonkaltainen tilanne olisi vaikea kenelle tahansa - mikä ikinä sitten olisikin hänen moraalinen taustanasa.
Toisaalta utilitarismin ei voida mielestäni katsoa joka tilanteessa tukevan sivullisen uhraamista. Täytyy ottaa huomioon, että niin tehdessään sheriffi jättäisi rikollisen vapaalle jalalle ja tämä taas saattaisi tehdä vastaavan rikoksen uudestaan - ja mikäli sheriffi olisi tällöin tuominnut jonkun sivullisen, saattaisivat seuraukset olla todella pahat. Tämän lisäksi olisi todennäköisesti hyvin vaikeaa hankkia tuomittavaksi sellainen sivullinen, jota jotkut ihmiset eivät epäilisi syyttömäksi: sheriffin luotettavuus saattaisi kärsiä niin pahasti, että tuleivaisuudessa hänen työnsä vaikeutuisi merkittävästi. Tästä taas seuraisi lisää kärsimystä. Tehdäkseni tästä jonkun päätöksen minun pitäisi itse päästä tuon pikkukaupungin sheriffin kenkiin - mitä en totisesti tahtoisi tehdä!
Mutta jos tilanne todella syystä tai toisesta on se, että täytyy valita yhden kuolema, tai useamman kuolema, on silloin yhden kuolema tietysti parempi vaihtoehto. Mikäli sheriffi olisi syystä tai toisesta varma ettei voisi saada selville oikeaa syyllistä ja että seuraavana aamuna tulisi kasapäin ruumiita mikäli sellaista ei löytyisi eikä hänellä olisi mitään muuta keinoa hillitä kansaa kuin tuomitsemalla joku nopeasti kuolemaan, ja myös varma siitä, että jonkun sivullisen kuolema todella rauhoittaisi tilanteen ilman että epäilyksiä juurikaan syntyisi, olisi hänen ehkä todella parempi tuomita joku sivullinen kuolemaan. Tällöin hänen olisi tietysti valittava joku mahdollisimman hyvin tilanteeseen sopiva henkilö - ehkäpä joku vanha taparikollinen tai joku sellainen, jota raivostuneet kyläläiset pitäisivät syyllisenä.
Jos todella laskee hyödyt, niin sivullisen uhraaminen olisi todella kannattavaa. Mutta minusta se olisi kuitenkin moraalisesti väärin.
Utilitaristit todella puolustautuivat noin, kuin sinäkin eli seuraukset voivat olla monessa suhteessa vahingollisemmat jälkikäteen. Jos sheriffin menettely tulee ilmi voi tästä seurata mellakointia, henkistä tuskaa, kunnioittamattomuutta lakeja kohtaan sekä sheriffin oma tuska päätöksestään ja ehkä hän turvautuu helpommin samaiseen ratkaisuun vähemmän haitallisessa tilanteessa. Unohtamatta rikoksen todellista tekijää, joka ehkä jatkaa rikoksien tekemistä.
Mutta tarinaan voidaan lisätä yksityiskohtia ja eliminoida pois tuskan mahdollisuudet.
Lynkkausta seuraavana päivänä sheriffi ajaa kolarin, jossa kenenkään tietämättä kuolee myös rikoksen oikea tekijä, myös sheriffi kuolee eikä näin ollen koskaan saada tietää tapahtumien oikeaa kulkua.
Utilitaristit antoivat vastauksen tähän siten, että todennäköisyys tuollaisiin tapahtumiin todellisuudessa on niin pieni, että sen mukaan ei voi päätöstä lähteä tekemään.
Kun 2001 lentokoneterrorismi oli kuuma puheenaihe, käytiin Suomessakin keskustelua siitä, onko ilmavoimilla oikeus pommittaa alas Helsingin keskustaa tai ydinvoimalaa kohti lentävä terroristien kaappaama, viattomia sivullisia täynnä oleva kone.
Oikeastaan asiasta ei vakavissaan keskusteltu, koska on ilmeisen selvää, että yleinen mielipide ei moista toimintaa hyväksyisi. Ongelmana on se, että kaappaajien aikeita ei voi etukäteen varmuudella tietää: ehkä he eivät sittenkään lentäisi konetta päin Loviisan ydingeneraattoreita, vaikka siltä aluksi vaikuttaisikin. Tuhotuksi tulisi satoja sivullisia: koneen matkustajia sekä mahdollisesti putoamispaikalla olevat.
Perimmäinen syy miksi terrorikonetta ei pommiteta alas on kuitenkin se, että se tuntuu vaistonvaraisesti väärältä. Pitkällisistä filosofisista pohdiskeluista huolimatta ihmisen teot ratkaisee kuitenkin _tunne_ sitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Yritin tuossa selittää että mitään tuollaisia yleisiä johtopäätöksiä ei voida koskaan tehdä. En tietenkään voi todistaa etteikö homoseksuaalisuudesta - tai mistä tahansa seksuaalisuudesta voisi tietyissä tapauksissa koitua kärsimystä. Sillä tietysti voi! Käden heilauttamisestakin voi koitua kärsimystä mikäli käden edessä sattuu olemaan nappi joka laukaisee kaupungin keskustassa ydinpommin. Tästä ei kuitenkaan voida tehdä sitä yleistystä että käden heilauttaminen olisi aina väärin. Vai voidaanko sinun mielestäsi? Samalla tavoin ei voida olettaa ette homoseksistä koituisi aina kärsimystä.
Kaikki riippuu olosuhteista ja tilanteesta. Päättääkseni, onko joku teko oikein vai ei, minun pitää olettaa joku tilanne, jossa se tehdään.
(tilanne 1) Jos tilanne on se, että Matti ja Markus ovat kaksistaan Markuksen kotona, paikalla ei ole muita ja he tahtovat harrastaa rietasta homoseksiä, niin siitä että he sitä harrastavat ei koidu kellekään kärsimystä (selitetty viimeisessä kappaleessa). Tällöin heidän on myös oikein harrastaa rietasta homoseksiä.
(tilanne 2) Mutta jos tehdään lisäoletus, että Markus, vastoin Matin tahtoa laittaa hänet käsiraudoilla kiinni sängynjalkaan ja ruoskii häntä nahkavyöllä, koituu tästä Matille melkoista kärsimystä ja teko on väärin.
Tästä ei kuitenkaan voida yleistää, että homoseksi aina olisi väärin. Tästä voidaan ehkä tehdä yleistys (a), että vastoin toisen tahtoa on väärin laittaa hänet käsiraudoilla kiinni sängynjalkaan ja ruoskia häntä nahkavyöllä.
(tilanne 3) Tietysti, jos Markus tietäisi, että Matti on masokisti joka nauttii suunnattomasti siitä että hänet vastoin hänen tahtoaan laitetaan käsiraudoilla kiinni sängynjalkaan ja ruoskitaan nahkavyöllä, niin teko on oikeutettu - kunhan se ei vakavasti vaurioita Mattia, mikä estäisi häntä kokemasta mielihyvää tulevaisuudessa.
Yleistys (a), kuten kaikki yleistykset, on pelkkä todellisuutta kuvaava malli, joka perustuu itsekin tiettyihin tilanteesta tehtyihin oletuksiin, kuten että:
-nahkavyöllä lyöminen tuottaa kipuaistimuksia ja vaurioittaa kudoksia
-kipu tuottaa Matille enemmän mielipahaa kuin mielihyvää (tilanteessa 3 tämä ei pidä paikkaansa)
-Matti on tietoinen olento, joka kykenee kokemaan kärsimystä
Mikäli joku näistä (tai mahdollisesti muista) oletuksista on jossakin tilanteessa väärä, ei kyseisen yleistyksen voida ajatella toimivan tässä tilanteessa.
(viimeinen kappale) Kärsimystä ei ole ilman tietoista olentoa ja suoraa kärsimyksen lähdettä. Kärsimystä aiheuttaa esimerkiksi kudosvaurio, tarkemmin ottaen kudosvauriosta varoittavan kipuaistimus, joka kulkee hermopäätteestä aivoihin ja stimuloi siellä (muiden osien lisäksi) jotakin mielipahaa tuottavaa aivoaluetta. Tilanteessa, jossa ei ole kärsimyksen lähdettä, tai ei ole kärsimyksen kokijaa, ei ole kärsimystä.
Tämän paremmin en usko osaavani näkökulmaani selittää, mikäli et vastaa edellisessä ja tässä viestissä esittämiini kysymyksiin kyseisestä tilanteesta.
tuosta, että tunne oikeasta ja väärästä ratkaisee ihmisen teot.
Siihen liittyen kuvittelen, että silloinkin kun ihminen syyllistyy yleensä rikollisena ja vääränä pidettyyn tekoon, se tekijän omasta senhetkisestä näkökulmasta tuntuu oikealta.
”kristitty” on tässä vähän heikoilla. Yritetään auttaa häntä.
Oletetaan siis, että kahden naisen tai miehen välinen seksisuhde aiheuttaa kärsimystä. Millaista tuo kärsimys voisi olla? On suljettava pois sellainen kärsimys, mikä voi olla yhteistä hetero- ja homosuhteita harrastaville. Emme siis ota huomioon esim. uskottomuudesta tai riidoista aiheutuvaa kärsimystä, koska sitä esiintyy yhtälailla heterosuhteissa. Mikä siis on homosuhteelle tyypillistä kärsimystä? Tulee ainakin mieleen ympäristön luomat paineet, jotka saavat monet homoseksuaalit ahdistumaan seksuaalisesta suuntautumisestaan ja jopa salaamaan tämän olennaisen puolen omaa identiteettiään. Erityisen vaikea tilanne on ahdasmielisessä yhteisössä, joka haluaa puuttua jäsentensä sukupuolielämään. Tällainen tilanne voi olla esim. joissakin uskonnollisissa yhteisöissä. Toinen ongelma on homoparin asema lain edessä. Edes parisuhteensa rekisteröineillä ei ole samoja oikeuksia lain edessä kuin virallistetuilla heteropareilla. Tämä epäilemättä aiheuttaa kärsimystä syrjityksi tulevalle. Monin paikoin homous herättää vieläkin oudoksuntaa ja kulmien kohottelua yhteiskunnassa, jossa heterous on normi. Homo joutuu usein silmätikuksi silkan olemassaolonsa takia. Ehkä homouden aiheuttaman kärsimyksen vaakakuppiin tulisi lisätä myös esim. omaisten kokema ahdistus yllättävän tilanteen edessä. Minkä verran painaa isän tai äidin järkytys, kun lapsi kertoo homoudestaan? Kummalla on enemmän merkitystä; aidosti ominta itseään ihmissuhteiden ja sukupuolisuuden saralla toteuttavan henkilön kokemalla nautinnolla vai omien ennakkoluulojensa vankina olevan ulkopuolisen kokemalla kärsimyksellä? Onko ylipäätään syytä ottaa huomioon homouden tuomitsevan vanhemman tai kanssauskovaisen ahdistusta kun kärsimyksen ja nautinnon määriä punnitaan kosmisella vaa’alla? Voisiko ulkopuolisen velvoittaa ottamaan vastuuta omasta ahdistuksestaan – sehän lopulta johtuu henkilön itsensä kielteisistä asenteista, johon hän voi itse vaikuttaa.
Juuri ulkopuolisten homoihin kohdistama syrjintä on kärsimyksen aiheuttaja, ei homous itsessään. Niinpä moraalisesti käyttäytyvä utilitaristi pidättäytyy syrjinnästä, koska ei halua aiheuttaa kärsimystä.
"Perimmäinen syy miksi terrorikonetta ei pommiteta alas on kuitenkin se, että se tuntuu vaistonvaraisesti väärältä. Pitkällisistä filosofisista pohdiskeluista huolimatta ihmisen teot ratkaisee kuitenkin _tunne_ sitä mikä on oikein ja mikä väärin."
Se on totta: ja hyvin usein ihmisen tunne siitä mikä on oikein on myös utilitaristisesta näkökulmasta oikein.
Ihminen toimii tunteidensa mukaan luonnostaan. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole peruste sille, että ihmisen TULISI toimia tunteidensa mukaan. Samaan tapaan kuin on luonnollista, että heikot kuolevat, ei se kuitenkaan ole välttämättä toivottava asiaintila.
Mielestäni silloin, kun tunteet ja järki ovat ristiriidassa, pitää noudattaa järjen ohjeita. Tässä tietysti voidaan kyseenalaistaa se, onko utiltaristinen ajattelu järkisyillä perusteltua, mutta se menee jo syvälliseksi filosofoinniksi.
Utilitaristin tulee ottaa valintatilanteessa huomioon eri myös eri vaihtoehtojen erilaisten mahdollisten seurausten todennäköisyys.
Oletetaan, että terroristit ovat kaapanneet lentokoneen jossa on 100 matkustajaa, ja lentokoneen kurssi on käännetty kohti Loviisan ydingeneraattoreita. Tilannetta on mietitty ennemmin ja tiedemiehet ovat laskeneet ennalta, millaisen iskun ydinreaktori kestää, ja millaisen onnettomuuden se saisi aikaan (tästä tulee nuo todennäköisyydet). Mitä utilitaristinen ilmavoimien komentaja tekee?
Mikäli Loviisan ydingeneraattorin tuhoutumisesta seuraisi 50-70% todennäköisyydellä ydinonnettomuus, jossa kuolisi 7000-10000 ihmistä, ja ajatellaan että terroristien kaappaama lentokone on lentämässä sitä päin vaikkapa 40-60% todennäköisyydellä (tämän hän joutuu itse miettimään; asia ei ole varma, mutta toisaalta muutakaan syytä kurssin kääntämiselle kohti generaattoreita ei ole: eli siis se on noin fifti-fifti), voidaan tästä laskea todennäköisyydet huomioon ottava odotusarvoväli sille, paljonko ihmisiä tulee kuolemaan, mikäli lentokonetta ei pudoteta. Lentokoneen matkustajia ei voida pelastaa, jolleivat he itse kaappaa konetta takaisin. Komentaja tietää, onhan hän sotilas, että todennäköisyys on huono ja heittää sille arvon 5-10%.
Odotusarvoväli sille, montako ihmistä kuolee mikäli lentokonetta ei ammuta alas on tietojen mukaan välillä:
0,5*0,4*7000=1400 ja 0,7*0,6*10000=4200
eli 1400-4200.
Mikäli kone pudotetaan, menetetään se mahdollisuus, että koneen matkustajat kaappaisivat koneen takaisin hallintaansa. Tällekin voidaan laskea odotusarvo. Se on välillä:
0,05*100=5 ja 0,1*100=10
Eli 5-10.
Eli tässä näiden tietojen valossa komentajamme käskee pudottaa koneen alas ja toivoo että mediassa otetaan huomioon myös se riski, jonka hän päätöksellään torjuu.
On totta etteivät tällaiset päätökset oikeasti ole näin helppoja. Aina ei ole aikaa ottaa laskinta käteen eikä aina voida ottaa huomioon kaikkia mahdollisuuksia. Aina ei ole aikaa edes miettiä: sellaisissa tilanteissa on hyödyllistä jos on olemassa jonkinlainen yleinen malli, jonka mukaan toimitaan: luultavasti tällaisiin kriisitilanteisiin on armeijalla olemassakin toimintamalleja (ainakin sellaisiin kriisitilanteisiin, joita pidetään todennäköisinä). Tällaisten yleisten mallienkin tulisi mielestäni kuitenkin perustua utilitarismiin, eli olisi ennalta mietitty mikä ratkaisu yleisimmin on paras: tässä tilanteessa siis olisi mietitty se, mikä vaihtoehto todennäköisimmin pelastaisi eniten ihmishenkiä.
Mikäli homous tuomitaan vain sillä perusteella, että homouden tuomitsijoille itselleen syntyy kärsimystä homouden olemassaolosta, on epäilemättä pienimmän kärsmiyksen tie se, että homouden paheksujat muuttavat mielipiteitään. Lopulta tultaisiin ainakin lähemmäksi sellaista yhteiskuntaa, jossa homot saavat toteuttaa seksuaalisuuttaan yhtä vapaasti kuin heterotkin (painostus, pettäminen yms olisi tietysti yhtä paljon paheksuttua kuin heteroidenkin vastaava). Tällaisessa yhteiskunnassa homoutta ei sellaisenaan pidettäisi pahana, eikä se siten myöskään tuottaisi kärsimystä sen enempää kuin heteroidenkaan toiminta - vai voiko joku toisin osoittaa?
Arvioitaessa jonkin teon vaikutuksia, on tuomittava vain ja ainoastaan ne teon yksityiskohdat, jotka tuottavat kärsimystä.
Ei taida olla elämän ohjeeksi yhteiskunnissa.
Eikö kuitenkin ole niin, että tapamme reagoida hyvään ja pahaan on meidän sisäistämämme kulttuuripiirin aikaansaannosta? Jos vallitseva tapa hahmottaa maailmaa olisi utilitarismi, niin tekisimmekö tunnetasolla sen mukaisia ratkaisuja?
Entä, jos terrori teko tuottaakin voimistuvan kansallistunteen, yhteisen surun kautta entistä kiinteämmän yhteistyön ja sitä kautta noususuhdanteen Suomen talouteen (talvisotaefekti, heh mikä sana). Se toisi vaurautta ja hyvinvointia suuremmalle osalle ihmisiä, kuin menetettiin terrori-iskussa.
on pahasti keskeneräistä tuon tapaisissa kysymyksissä. Siis syntyvätkö ihmisen näkemykset hyvästä ja pahasta, ja reagointi niihin, kuinkakin paljon kulttuurin vaikutuksesta. Luullakseni aika paljon, mutta ehkä ihmisessä voisi olla jotain sisäänrakentunuttakin tältä alalta, esimerkiksi niin että hän omaksuu jonkintyyppiset eettiset ohjeistukset muita helpommin. Tai torjuu jotkut mallit kokonaan.
Ai niin, varsinainen vastaukseni: en tiedä.
EeroR tässä taas siis. Salasanani on jossakin toisessa paikassa kuin minä itse.
Itse en ainakaan usko että edes henkiin jäävien kohdalla kärsimys jäisi tuolla tavalla vähäisemmäksi: se herättäisi pelkoa ja surua, kuten kerroit ja synkentäisi muutenkin maailmankuvaa: "me emme pystyneet estämään sitä!".
No, jos kuitenkin oletetaan, että tehokkaalla propagandalla ja tietojen "sopivalla" uutisoinnilla saataisiin suru vaikuttamaan vain kuolleiden lähipiiriin (tuskinpa heitä olisi muutamaa kymmentä tuhatta enempää) ja onnettomuus saataisiin lietsottua kansallistunteeksi. Ensinnäkin on mielestäni kyseenalaista lisääkö talouskasvu maassa, jossa suurimmalle osalle ihmisistä on jo taattu elämisen perustarpeet (ravinto, terveydenhuolto yms), lopulta kovinkaan paljon mielihyvää. Tietysti se saattaisi sitä tehdä hetkellisesti mutta ihmiset tottuvat tuollaisiin asioihin todella nopeasti: mikäli talouskasvu, tekniikka yms. materia lisäisi suoraan ihmisten onnellisuutta, suomalaisten olisi pitänyt vielä sata vuotta sitten olla todella synkkämielistä kansaa: tai sitten olisi meidän nykypäivänä suorastaan tikahduttava onnesta.
Kansallistunnettakin voi mielestäni olla monenlaista: se voi olla lähinnä kansaan kuuluvien itsetuntoa lisäävää vakuuttuneisuutta oman kansan etevyydestä, tai se voi olla muukalaisvihaa lietsovaa tunnetta muiden kansojen alemmuudesta tai yksinkertaisesta pahuudesta. No tämä on tietysti yksinkertaistus asiasta mutta joka tapauksessa uskon että tuollaisen tapahtuman jälkeinen kansallistunne herättäisi enemmänkin vihaa jotakin toista kansaa kohtaan.
Omasta puolestani olen sitä mieltä että koko maailmaa ajatellen olisi hyvä, mikäli kansat ylipäätäänkin jätettäisiin vähemmälle huomiolle ja keskityttäisiin näkemään yksittäiset ihmiset kansojen takana.
Olet kyllä oikeassa siinä, että mikäli syyttömien tappaminen tavalla tai toisella tuottaa enemmän mielihyvää kuin kärsimystä, syyttömien tappaminen on utilitaristin mielestä oikein. Se ei välttämättä kuulosta äkkiseltään kauniilta, mutta olen aika vakuuttunut siitä, että siinä vaiheessa kun aletaan miettimään millaisessa valintatilanteessa syyttömien tappaminen todella tuottaisi vähemmän kärsimystä ja enemmän mielihyvää kuin tappamatta jättäminen, rumalta alkaakin vaikuttaa kyseinen valintatilanne itse, ei välttämättä itse utilitaristinen ratkaisu.
"Jos vallitseva tapa hahmottaa maailmaa olisi utilitarismi, niin tekisimmekö tunnetasolla sen mukaisia ratkaisuja?"
Tuskinpa tunnetasolla ainakaan ensiksi. Tuskin sellaisissa valinnoissa joita emme tekisi tietoisesti.
Mutta varmaankin silloin kun tiedostaisimme valintamme eettiseksi kannanotoksi: kun kysyisimme itseltämme mikä ratkaisu on oikein ja mikä väärin.Silloin toimisimme utilitarismin sääntöjen mukaan: tietysti tahdonvoimamme puitteissa.
Niin ainakin luulisin.
Sorry beibe. Me lestadiolaiset pääsemme taivaaseen. Äläkä pyydä todistamaan. Näin se vaan on.
Tuon kirjoittamani jälkeen olen ehtinyt paljon miettiä asiaa ja kallistun kannallesi. Ei voi ennakoida noin monia mahdollisuuksia, että niin kävisi.
Mutta sitten löysin uuden esimerkin, joka pani minutkin taas kerran pohtimaan, että mitä se oikein onkaan se kylmäverinen harkinta ihmiselämien suhteen.
Esimerkki:
Ensimmäinen oli siis tuo kaapattu kone ja sen sisältämien ihmisten uhraaminen suuremman pahan estämiseksi.
Toinen: Vuonna -47 New Yorkia Yhdysvalloissa uhkasi isorokkoepidemia. Kulkutaudin torjumiseksi pitäisi rokottaa kaikki, mutta osa sairastuu rokotuksen seurauksena ja muutamat todennäköisesti kuolisivat, mutta kaupunki ihmisineen säästyisi.
Näin toimittiin. Nopeasti terveysviranomaiset hoitivat rokotusohjelman, jonka seurauksena kahdeksan miljoonan kaupunkilaisen terveys ja henki säästyi. Rokotuksesta seurasi 45:lle aivokalvontulehdus, joista viisi kuoli.
Nyt tämä ei näytä enää lainkaan kylmältä laskelmoinnilta. Tuo esimerkki oli tosi tarina ja lainattu John M. Lastilta, (Last 1987).
Tuo miten New Yorkissa toimittiin, tuntuu hyvältä ja järkevältä päätökseltä.
Kuolleiden määrä suhteessa pelastuneiden määrään ei ole ilmeisesti kuitenkaan olennaista sille voimmeko päätöksen hyväksyä.
Entäpä jos syystä tai toisesta olisi käynyt ilmi, että kahdeksan miljoonan säästämiseksi on viisi uhrattava. Nämä viisi valittaisiin arvalla, jonka jälkeen heidät teloitettaisiin päähän ampumalla.
Olisiko tähän suostuttu? Lopputulos olisi sama kuin rokotusesimerkissä, mutta toteutus erilainen.
Utilitaristin kannalta kaiketi kumpikin tapa on yhtä hyvä. Vaistonvaraisesti kuitenkin teloitettavien valitseminen arvalla tuntuu huomattavasti huonommalta idealta.
Eerohan sanoi:
> Homoseksuaalien välisestä seksistä ei yleisesti ottaen koidu kenellekään minkäänlaista kärsimystä. Se kuitenkin tuottaa melkoisesti mielihyvää kyseisille henkilöille.
Siis YLEISESTI OTTAEN. Tottakai löytyy homoja jotka ovat saaneet homoilusta hiv-tartunnan, mutta sitten pitäisi pohtia seuraavaksi onko nykymaailmassa tuo hiv-tartunnan aiheuttama kärsimys mittakupissa painavampi tekijä kuin homouden homolle aiheuttama mielihyvä. Sitä sinä tuskin pystyt määrittelemään jos olet hetero, enkä pysty minäkään, koska olen nainen.
Kaikki asiat Maan päällä aiheuttavat kaikille kärsimystä väistämättä jossakin vaiheessa, mutta pitääkö meidän sitten luopua esim. veden juomisesta koska joku on joskus hukkunut? Pitääkö autot kieltää koska ihmisiä kuolee kolareissa?
Tappaminen, ääriesimerkki, ei sekään välttämättä ole "pahaa" tai "väärin" jos ajatellaan eutanasiaa. Pitäisikö vanhuksen tai syöpäsairaan kokea suunnatonta kärsimystä koska olisi pahaa tai väärin lopettaa hänen kärsimyksensä?
Entäpä jos joku himomurhaaja käy lapsen kimppuun ja ainoa tapa pelastaa lapsi on tappaa tuo hirviö? Onko niin että lasta ei saa pelastaa koska himomurhaajalle aiheutuu tappamisesta kärsimystä? Entäpä lapsen kärsimys? Entä niiden lasten kärsimys jotka himokakka on kenties jo raiskannut ja tappanut?
Maailmassa elämiseen liittyy aimo annos kaikkien asioiden suhteellisuutta. Kristityille eli uskovaisille maailma on paha paikka, koska he haluaisivat että on olemassa mustavalkoinen moraalikoodisto jonka mukaan elää. Valitettavasti sellaista ei koskaan voi olla, tai jos olisi niin meillä olisi taas noitaroviot käryämässä...
"""Utilitaristin kannalta kaiketi kumpikin tapa on yhtä hyvä. Vaistonvaraisesti kuitenkin teloitettavien valitseminen arvalla tuntuu huomattavasti huonommalta idealta."""
Vastenmieliseltä kyllä. Hyvyys ja pahuus, vääryys ja oikeudenmukaisuus ovat vaikeita asioita.
Parhaiten selvitään ottamalla kristillinen moraali käyttöön. Sairaille annetaan vettä ja hoivaa ja sanotaan vaan, että;
- Jumala, tapahtukoon sinun tahtosi.
vastuun pakoilu ei ole moraalisen ihmisen tapa toimia. Helppo ratkaisu se toki on, jos oman syyllisyytensä kanssa tulee toimeen.
Tähän ei välttämättä oltaisi yleisesti suostuttu. Se riippuu paljon kansalaisten taustasta. 8 miljoonan joukosta tosin todennäköisesti löytyisi viisi vapaaehtoistakin.
Jos nyt kuitenkin oletetaan että arvonta olisi tavalla tai toisella välttämätön ihmisten pelastamiseksi niin mielestäni sen toteuttamatta jättäminen kaikesta huolimatta olisi suuri vääryys: olisihan jokaisen todennäköisyys kuolla silloin paljon suurempi.
Ja lopulta: eikö ole melkoisesti parempi kuolla suhteellisen kivuttomasti satojen tuhansien ihmisten pelastamiseksi kuin kituen täysin turhaan sairauden takia.
Kai´k ulinaristit ovatten ateismi palstalla. Mee sinne kyselemmää (m)oraalin perrään.
Niin, voihan olla että ateisti uskovaista helpommin mieltyy utilitarismiin, koska uskovaisella on jo valmiina annettu oppi oikeasta ja väärästä.
Mielestäni tämä keskustelu ei kuitenkaan kuulu sinne, sillä utilitarismi ei mielestäni välttämättä edellytä ateistista maailmankuvaa. Ateisteistakaan kaikki eivät ole utilitaristeja. Ateismi - palsta sitäpaitsi niin täynnä molemminpuolista kiihkoilua (sekä ateistien että uskovaisten osalta) että mieluummin pysyn poissa sieltä.
Omasta mielestäni Arvot ja etiikka - palsta kuuluisi filosofia - osioon.
...`mystiikasta´ lienee toki...???
Vain toisen käden `tietoa´ ja "totuutta"... ?!?
Sanojen merkityksen tarkoituksen ja niiden totuudellisuudenhan(?) yksilöt lienevät kunkin yhteiskunnan tunnustaman merkistön ja hyödyllisyysperiaatteiden saneleman ja sallitun yksilön tulkintana sallineet omaksi ohjenuorakseen,kö ?!?
Se suhteellisuus...nääs !?!
Ja se oman nautinnonhakuhan(!) toki nyky-yhteiskunnassa lienee tuomittavaa ... vaikkapa esim. hirttämällä(Texas-style!),kö ?!?
lol
;-)
En lähde vertaamaan mikä paremmpi mikä huonompi mutta lukiessani näitä vastauksia täällä tuli muutama ajatus meleen.
Lähtökohtasi oli että mielihyvän tuottaminen oli hyvästä ja kärsimyksen aiheuttaminen oli pahasta.
Vaikka kuinka selittivät oikein väärin akselilla asioita niin olin havaitsevinani että kyllä sen voi selittää utlitaristisestikin.
Esim. kristillisesti ajatellen oikean ja väärän määrittelee jumala toisten mielestä taas oikea ja väärä ovat kulttuurisidonnaisia ja ehkä muitakin selityksiä löytyy.
Kuitenkin oiken tekemällä (oman näkemyksensä mukaan, perustuipa se käsitys mihin tahansa) ihminen tuottaa mielyhyvää itselleen tai ainakin minimoi kärsimyksen. Päivastaisessa tapauksessa tulos on toinen.
Epäitsekkäästi toimiva toimii siksi niin koska se on hänelle mieluisampaa kuin ns. itsekeskeinen toiminta. Jos ei muuta mielihyvää tuota niin tietoisuus siitä että ei ole rikkonut sisäisiä sääntöjään.
Kun kuvittelemme skaalaa joiden ääripäät ovat ehdoton puhdas, pelkkä mielihyvä toisessa päässä ja kärsimysten kärsimys toisessa päässä niin eiköhan elämään mahdu tilanteisiin jotka ovat jossakin näiden ääripäiden välissä. Miten sen kokee on henkilökohtaisesta suhtatumisesta kiinni. Siksi keskustelu fiktiivisten tilanteiden suhteen sai niin erilaiset vastaukset.
Mielestäni kuitenkin tämä utilitaristinen ajattelu on arjen nyrkkisääntö enkä voi olla vertaamatta sitä sanontaan "tee muille sitä mitä toivoisit heidän tekevän sinulle". Eikö olekin utilitaristinen ajatusmalli.
... kuten kaikki muutkin eettiset suuntaukset. Tai kääntäen, kaikki eettiset suuntaukset kukoistavat, mistä syystä etiikka on kaikkea muuta kuin kuollut.
"Entä, jos ei oleteta mitään jumalallisten voimien olemassaolosta, tiedätkö jonkun mielestäsi paremmin perustellun tavan määritellä hyvä ja paha?"
Itse asiassa, tiedän montakin: hyve-etiikan (aristoteelinen, nykyisin mm. MacIntyren virtuismi tai Comte-Sponvillen hyve-etiikka), velvollisuusetiikan (Kantin kategorinen imperatiivi on erinomainen esitys formaalista etiikasta), eettisen relativismin (esim. etnosentrismi tai subjektivismi), ja mielestäni kaikilla näillä eettisillä suuntauksilla on hyvin perusteltu näkemys hyvästä ja pahasta.
Eikä mikään näistä välttämättä vaadi jumalallisten voimien olemassaoloa.
Googletin noita mainitsemiasi eettisiä suuntauksia. Olivat aika mielenkiintoisia sikäli kuin niiden sivujen selitykset pitivät paikkansa. Toisaalta tykkäsin vain niistä jotka eivät olleet suoraan ristiriidassa utilitarismin kanssa:
"Moraalinen subjektivismi katsoo, että arvot syntyvät inhimillisistä tunteista, tarpeista ja toiveista. Subjektivismin mukaan arvoilla ei ole näistä riippumatonta merkitystä."
Mielestäni nuo tunteet, tarpeet ja toiveet ovat juuri niitä mitä ainakin se minun kuvaamani (klassinen?) utilitarismi pyrkii mahdollisimman hyvin tyydyttämään. Mielestäni nautinto on seurausta toiveiden toteutumisesta. Pelko sen sijaan on eräänlainen toiveen vastakohta: sen toteutumisesta koituu mielipahaa, kärsimystä.
Kantin kategorisesta imperatiivista löysin tällaiset käskyt:
1) Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleismaailmallinen laki ja
2) Kohtele kaikkia ihmisiä, myös itseäsi, ikään kuin he olisivat päämääriä sinänsä, älä koskaan pelkkinä välineinä.
3) Toimi aina niin kuin tahtosi olisi eettisten periaatteittesi nojalla yleismaailmallinen lain säätäjä
4) Toimi aina niin kuin olisit eettisine periaatteinesi päämäärien kuningaskunnan lakia säätävä jäsen.
Mielestäni tämä sanoo minulle, että Kantin mielestä minun pitäisi entistä enemmän, oikeastaan aina, toimia utilitarismin ("eettisten periaatteidesi") mukaisesti. Hyvä ohje ihmiselle, joka kymmeneltä aamulla painelee nettiin vaikka olisi töitä. Pitää ottaa opiksi. Tämän nyt kirjoitan loppuun vielä.
Hyve-etiikasta en ihme kyllä löytänyt listaa niistä hyveistä joita itsessä pitäisi vaalia. Mutta minunkin mielestäni on olemassa kaksi hyvettä... jos vaan osaan ne määritellä:
1) Se että tietää miten omat valinnat lisäävät toisten ihmisten mielihyvää ja kärsimystä. Olkoon tämä vaikka viisaus.
2) Tahdonvoima: kyky tehdä sellaisia valintoja, jotka ovat oikein (tuottavat yleisesti enemmän mielihyvää kuin kärsimystä), mutta omalta kannalta epämieluisia (tuottavat itselle enemmän kärsimystä kuin mielihyvää).
Mielestäni muut hyveet voidaan johtaa näistä ja liittyvät enemmän johonkin tiettyyn tilanteeseen (esim. rehellisyys, anteliaisuus).
Se etnosentrismi sen sijaan oli aika kamalaa. Mielestäni mikään kansa ei ansaitse tulla korotetuksi muiden rinnalla. Kansa on pelkkä käsite: käsite joka ehkä vaikuttaa ihmisten toimintaan mutta joka ole mitään ilman kansalaisia, ihmisiä. Ja ihmiset ovat lähes samanlaisia riippumatta siitä mihin kansaan heidät luokitellaan. Ero johtuu näiden ihmisten luomasta järjestelmästä, ei heistä itsestään. Miksi siis erotella ihmisiä? Joskus kuulee että talvisodassa Suomi taisteli. Mielestäni Suomi ei taistellut vaan suomalaiset: ihmiset jotka asuivat näiden rajojen sisällä. Oli ehkä hyvä että he taistelivat: he pitivät alueensa erossa eräästä hyvin tuhoisasta järjestelmästä: mutta ei siksi että Suomi jatkoi olemistaan vaan siksi että suomalaiset, rajojemme sisällä asuvat, eivät joutuneet osaksi totalitaarista Neuvostoliittoa.
Nyt kategorinen imperatiivi käskee minun tiskata.
" "Moraalinen subjektivismi katsoo, että arvot syntyvät inhimillisistä tunteista, tarpeista ja toiveista. Subjektivismin mukaan arvoilla ei ole näistä riippumatonta merkitystä."
Mielestäni nuo tunteet, tarpeet ja toiveet ovat juuri niitä mitä ainakin se minun kuvaamani (klassinen?) utilitarismi pyrkii mahdollisimman hyvin tyydyttämään. Mielestäni nautinto on seurausta toiveiden toteutumisesta. Pelko sen sijaan on eräänlainen toiveen vastakohta: sen toteutumisesta koituu mielipahaa, kärsimystä."
Kyseessä on ennen kaikkea täysin yksilöstä riippumavainen moraalin määritelmä, eikä itse asiassa tarkoita, että yksilö hyväksyisi utilitarismin moraalinsa perustana. Utilitarismi viittaa moraaliin AINOASTAAN hyödyn ja kustannuksen suhteessa, eikä se voi siis olla riippuvainen subjektista. Moraalinen subjektivismi ja utilitarismi eivät ole siis yhtäpitäviä.
"Mielestäni tämä sanoo minulle, että Kantin mielestä minun pitäisi entistä enemmän, oikeastaan aina, toimia utilitarismin ("eettisten periaatteidesi") mukaisesti. Hyvä ohje ihmiselle, joka kymmeneltä aamulla painelee nettiin vaikka olisi töitä. Pitää ottaa opiksi. Tämän nyt kirjoitan loppuun vielä."
Ja tässä olet suoranaisesti väärässä. Kantin kategorisen imperatiivin määräävyys perustuu juuri siihen, että sillä EI OLE MITÄÄN suhdetta siihen hyötyyn, mitä kategorisen imperatiivin noudattamisen seuraukset tuovat tullessaan. Kant vastusti jyrkästi utilitaristista ajattelutapaa, sillä moraali ei hänen mukaansa voi perustua nautinnolle tai hyödylle, vaan vain ja ainoastaan kategorisen imperatiivin itsensä velvoittavuudelle, vailla kytkentää sen tuottamiin seurauksiin.
Esimerkkinä: utilitaristi tekee teon, jos se hyödyttää häntä enemmän kuin tuottaa harmia. Kantin valistunut ihminen (jota määrää vain kategorinen imperatiivi) ei tee tekoa siksi, että se hyödyttäisi tai ei hyödyttäisi häntä, vaan vain ja ainoastaan siksi, että hänen pitää niin tehdä kategorisen imperatiivin velvoittavuuden vuoksi. Kategorisen imperatiivin yläpuolelle ei voi asettaa mitään muuta määräävää velvoitusta, kuin vain se itse.
"Hyve-etiikasta en ihme kyllä löytänyt listaa niistä hyveistä joita itsessä pitäisi vaalia. Mutta minunkin mielestäni on olemassa kaksi hyvettä... jos vaan osaan ne määritellä..."
Voit etsiä tietoa vaikkapa Andre Comte-Sponvillesta (s. 1958) tai Alasdair MacIntyrestä (syntynyt myös viime vuosisadalla), ja heidän kirjoistaan (C.-S.) "Pieni kirja suurista hyveistä" ja (A. M.) "Hyveiden jäljillä". Myös Aristoteleen Nikomakhoksen etiikka ja Politiikka antavat erinomaisen johdatuksen hyve-etiikkaan.
Hyve-etiikka on erittäin mielenkiintoinen etiikan suuntaus, ja kaikkien muiden tavoin kaikkea muuta kuin kuollut.
"Se etnosentrismi sen sijaan oli aika kamalaa. Mielestäni mikään kansa ei ansaitse tulla korotetuksi muiden rinnalla. Kansa on pelkkä käsite: käsite joka ehkä vaikuttaa ihmisten toimintaan mutta joka ole mitään ilman kansalaisia, ihmisiä. Ja ihmiset ovat lähes samanlaisia riippumatta siitä mihin kansaan heidät luokitellaan. Ero johtuu näiden ihmisten luomasta järjestelmästä, ei heistä itsestään. Miksi siis erotella ihmisiä?"
Tässäkin yksinkertaistat liikaa. Etnosentrismi ei ensi sijassa viittaa KANSAAN, vaan ennemminkin erinäiseen kulttuuriseen yhteisöön, jonka voi määritellä monella tavalla. Tietämättä tarkemmin yhteisön rajoja, etnosentrismi voi viitata esimerkiksi länsimaiseen kulttuuriseen yhteisöön, joka itsessään on määräävä moraalin perustaja.
Ja jos tuo kuulostaa kauhistuttavalta, sinua varmasti kauhistuttaa todellisuus, sillä tätähän me länsimaissa teemme: luomme länsimaisen kulttuurin ylivertaisuutta, joka suvaitsevaisuudessaan muita kulttuureja kohtaan onkin itse asiassa juuri tämän vuoksi muita parempi.
"Nyt kategorinen imperatiivi käskee minun tiskata."
Kategorisen imperatiivin alaan ei kuulu tällaiset asiat, kyse ei ole eettisestä valinnasta, vaikka kevennykseksi sen pistitkin.
Olet varmaankin enimmäkseen oikeassa sillä tutustuin noihin ajatuksiin melkoisen hätäisesti ja kirjoitin vielä hätäisemmin. Pahoitteluni siitä.
No, oli miten oli, tahtoisin puuttua pariin kohtaan.
"Esimerkkinä: utilitaristi tekee teon, jos se hyödyttää häntä enemmän kuin tuottaa harmia."
Minua jäi vaivaamaan tuo sanavalinta: "hyödyttää häntä". Olen ainakin itse tällä palstalla tarkoittanut utilitarismilla nimen omaan sellaista näkemystä, joka ottaa huomioon kaikki muutkin ihmiset (ja tarvittaessa muutkin tietoiset olennot), joihin kukin valinta vaikuttaa: valinnan tekijälle oikea valinta saattaisi siis olla kaikkea muuta kuin edullinen: jopa suorastaan tuhoisa. Taisin puhua asiasta pitemmin tämän viestiketjun ensimmäisissä viesteissä. Tietäisitkö ajattelutavalle paremman nimen?
Ehdin jo kirjoittaa aika pitkästi tuosta kategorisesta imperatiivista ja siitä millaisen näkökulman se toisi tuohon mitä utilitarismiksi kutsun, mutta tarkistaessani asioita huomasin että olin käsittänyt ohjeen ihan liian löysästi. Tällainen maininta valaisi asiaa:
"Esimerkiksi valehtelu on väärin, koska jos valehtelusta tulisi yleinen ohjenuora, silloin puhumisesta menisi merkitys, jota valehtelija ei itsekään halua."
Jos Kant tarkoitti että kategorista imperatiivia tulisi soveltaa noin yleisellä tasolla, on ajatus epäilemättä ristiriidassa utilitarismin kanssa - oli se sitten sitä mistä olen puhunut tai ei.
Kannatatko muuten itse jotakin tiettyä eettistä suuntausta?
" "Esimerkkinä: utilitaristi tekee teon, jos se hyödyttää häntä enemmän kuin tuottaa harmia."
Minua jäi vaivaamaan tuo sanavalinta: "hyödyttää häntä". Olen ainakin itse tällä palstalla tarkoittanut utilitarismilla nimen omaan sellaista näkemystä, joka ottaa huomioon kaikki muutkin ihmiset (ja tarvittaessa muutkin tietoiset olennot), joihin kukin valinta vaikuttaa: valinnan tekijälle oikea valinta saattaisi siis olla kaikkea muuta kuin edullinen: jopa suorastaan tuhoisa. Taisin puhua asiasta pitemmin tämän viestiketjun ensimmäisissä viesteissä. Tietäisitkö ajattelutavalle paremman nimen?"
Jep, eli tarkennan hieman vielä käyttämääni esimerkkiä, joka liikkui erittäin yleisellä tasolla (koska tarkoituksena oli vain havainnollistaa). Mutta niin, ymmärtääkseni esimerkiksi J.S. Mill kritisoi Benthamin näkemystä yksinkertaistavana, ja ottaakin esille laadulliset määreet hyödyn määritelmässä. Kaikki nautinto ei suinkaan ole yhtä hyvää, vaan nautinnoissa on laadullisia eroja. Tätä kautta voisi juuri kehittää utilitarismia humanistiseen suuntaan, jossa esimerkiksi toisen ihmisen huomioon ottaminen tuottaa laadullisesti suurempaa nautintoa kuin esimerkiksi tikkarin syöminen. Täten nautinto irrotetaan itse asiassa hyödystä, eikä utilitarismi ole siis hedonismia. Tätä kautta voisit juuri esimerkiksi väittää, että tuhoisakin vaikutus sinulle voisi olla hyödyllisempi yleiseltä kannalta.
Silti nähdäkseni utilitarismin ongelmia ovat juuri hyödyn käsitteet, voiko "yleistä" hyödyn käsitettä olla olemassa (mielestäni se on vähintääkin epäilyttävä), ja jos ei, hyöty täytyy mitata vain oman itsensä kautta, mikä taasen voi palauttaa sen suoranaiseen egoismiin.
Utilitarismin dilemma on yksinkertaisessa muodossaan myös seuraava:
Jos henkilö voi välttää sadan ihmisen kuoleman tappamalla 10 ihmistä, utilitaristin tulisi johdonmukaisesti toimiessaan tappaa nuo 10 henkilöä (sillä hyötyhän on 90 ihmisen eloon jääminen). Toisaalta, jos utilitaristi ei toimi näin, on vaikea nähdä, mihin hän valintansa perustaa (eikä siis välttämättä hyödyllisimpään vaihtoehtoon, ja kyse ei ehkä enää ole utilitarismista).
"Jos Kant tarkoitti että kategorista imperatiivia tulisi soveltaa noin yleisellä tasolla, on ajatus epäilemättä ristiriidassa utilitarismin kanssa - oli se sitten sitä mistä olen puhunut tai ei."
Kategorista imperatiivia ei tulisi ainoastaan toteuttaa noin yleisellä tasolla, vaan myös ankaran välttämättömästi. Mikään muu tunne, halu tai affekti (tai Kantin termein vaikutin) ei saa päätökseen vaikuttaa, ainoastaan kategorisen imperatiivin itsensä velvoittavuus.
"Kannatatko muuten itse jotakin tiettyä eettistä suuntausta?"
En suoranaisesti, ymmärrän kaikkien perusteita, mutta ehkäpä lähinnä itseäni on jonkinlainen non-kognitivismi, joka pitää eettisiä lausuntoja mielettöminä (niillä ei toisin sanoen voi olla totuusarvoa). Toinen, ei näin jyrkkä kanta, jota intuitiivisesti pidän tarkastelemisen arvoisena, on John Mackien kehittelemä virheteoria, joka ei pidä etiikkaa absurdina, vaan vain kaikkia eettisiä väittämiä väistämättä väärinä (kontrastina relativismille, jonka mukaan kaikki väittämät ovat itse asiassa oikeita).
Toisaalta olen myös sitä mieltä, että lähes kaikissa eettisissä suuntauksissa on joitakin arvokkaita piirteitä, joita ei välttämättä tarvitse omaksua, mutta joita kannattaa ajatuksella miettiä. Toisaalta taas niissä kaikissa on myös ongelmia, ja ehkäpä etiikan ongelma ja vastaus on siinä, että sillä ei ole perustaa. Ehkäpä etiikassa ei tulekaan olla lopullista vastausta, vaan ehkäpä juuri sen perustattomuus on sen ainoa syy olla olemassa. Toisin sanoen, juuri siksi, että hyvää ja pahaa ei ole olemassa, näiden olemuksesta täytyy alkaa puhua, ja LUODA hyvä ja paha (tai hyvä ja huono) kunhan ymmärtää, että hyvä ja paha eivät ole absoluutteja, vaan väistämättä suhteellisia, ei mustavalkoisia, vaan saostuneita käsitteitä. Tämä ei kuitenkaan tee arvostelmista merkityksettömiä, vaikka niiden Merkitystä ei olekaan olemassa transsendentaalissa ja absoluuttisessa mielessä.
Todella vanhaan ketjuun kirjoitan, mutta
Muistaako joku, missä artikkelissa McCloskey esitti pikkukaupungin seriffi-argumenttinsa?
Mind:72 väitetään olevan kyseinen lähde, mutta siinä ei ole tuosta esimerkistä halaistua sanaa...
Auttakaa, toverit, jos tohditte.. Kiitos