Kuntauudistukseen kepulaisia malleja

Täällä on käyty parikin kiinnostavaa keskustelua kuntauudistuksesta. Kepulaisiksi lukeutuvat ovat keskittyneet lähinnä kertomaan miten huonoja kaikki esitetyt uudistukset ovat. Sen sijaan en ole havainnut yhdenkään kepulaisen esittäneen yhtään ratkaisumallia.

Ökyisäntä: "Oma kantani kuntauudistukseen on, että ainakaan kehityksen pyörää ei saa kääntää taaksepäin markkinoimalla yhtä ainoaa kuntamuotoa tai -mallia koko maahan. Eikä ainakaan sellaista tehotonta ja kallista mallia, jota sdp ja kokoomus näyttävät ajavan."

Tuo sitaatti oli yhteenveto Ökyisännän kirjoituksessa jota muut kepulaiset kilvan ovat ylistäneet. Mutta missä siinä on ratkaisu ongelmaan jossa kuntien tulot pienenee ja huollettavien määrä kasvaa.

On helppoa ampua alas kaikki muiden esitykset esittämättä itse vaihtoehtoa. Se on myös älyllisesti epärehellistä ja kuvastaa hyvin kepun tapaa käsitellä itselleen vaikeita asioita.

Oiva, Ökyisäntä ja muut kepulaiset. Antakaapa nyt ehdotuksia miten kuntien ja julkisen sektorin palvelut tulevaisuudessa turvataan.
19434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oli tosiaan Ökyisännällä. Se päihittää koklipin ja kepututkijan mielipiteet.

Äänestä
  • Juuri näin. Hyvä kepu.

    Hauku varmuuden vuoksi vielä Jäbä, JKK ja Lipponen.

    Mutta älä esitä yhtään omaa ehdotusta. Niitä sinulla kyllä on, vai?

    Äänestä

SDP:n ja Kokoomuksen tulee tuoda kuntamallinsa rehellisesti julki.

- Maaseutukunnat pakkoliittäen yhteen. Tarkemmat määräykset tulevat Helsingistä.

- Kuntien lukumäärä max.100.

Äänestä
  • No niin, saatihan se kepulaisenkin ehdotus kuntaremonttiin:

    - Maaseutukunnat pakkoliittäen yhteen. Tarkemmat määräykset tulevat Helsingistä.

    - Kuntien lukumäärä max.100.

    Kuulostaa vaan liian hyvältä ollakseen Kepun ohjelma

    Äänestä

Okei, ei ole nyt aikaa laahoihin sepustuksiin, mutta tässä perusmallini:

Julkisista palveluista vastaisi pääsääntöisesti useiden kuntien hallinnollinen yhteenliittymä. Tuon yhteenliittymän ei tarvitse tuottaa palveluja itse, vaan se voi ostaa ne myös yksityissektorilta.

Palvelutyöntekijät olisivat tuon yhteenliittymän palkkalistoilla, eikä heidän työpisteensä ole sidottuja kuntarajoihin. Tällä periaatteellahan Suomessa on ja kauan terveydenhoitopalvelut tuotettu terveyskeskusten kuntainliitoissa. Nykyisin myös pelastustoimessa ollaan lähinnä lainsäädännön muutoksen myötä irtaannuttu kuntakohtaisesta hallinnoinnista.

Kaikessa hiljaisuudessa kunnat ovat siirtäneet keskinäisillä sopimuksillaan myös eräitä muita hallinnonalojaan saman organisaation alle. Tästä on hyvä jatkaa niin, että organisaatoista tulee nykyistä suurempia, monialaisempia ja valtakunnallisesti ajatellen yhtenäisempiä.

Ensisijaisia yhdistämiskohteita ovat hallinnonalat, joiden kriteereistä valtio määrää lainsäädännöllään tiukasti.

Kunnille itselleen ei tarvitse jäädä kovin paljon sellaista päätösvaltaa, josta ne vastaavat ja jonka ne hoitavat kokonaan yksin. Lähinnä tuollaisia asioita voisivat olla kaavoitukseen, ympäristöön ja viihtyvyyteen (kuten omaleimaiseen kulttuuriin) liittyvät päätökset.

Äänestä
  • Hyvä, löytyyhän niitä asiallisiakin vastauksia.

    Haet siis kuntayhtymämallia jossa hallintoon ei puututa mutta palveluja tuotetaan yhtymien kautta

    Lainaan Ökyisäntää: "Tehokkuutta lisäsi myös palvelujen ostaminen yrittäjiltä. Tehokkuutta heikensi palvelujen mittava ostaminen kuntayhtymiltä."

    Siis Ökyisännän tutkimustietoon pohjaten olet lisäämässä tehottomuutta. Tavoite lienee päinvastainen. Isännätön raha jota kuntayhtymät edustaa tuppaa olemaan helppoa tuhlata. Voisitko siis raapia lisää korvantaustaa ja kertoa kuinka varmistetaan että Ökyisännän todistama tehokkuuden heikkeneminen estetään.

    Äänestä

  • Kuntaliitoksia tarvitaan varsinkin siellä, missä maankäytön, joukkoliikenteen ja liikenneyhteyksien järjestämistarpeet tai muut luontaiset seikat tekevät kuntien välisen rajan tarpeelliseksi.

    Harvaanasuttujen vähäväkisten kuntien, joissa kuntakeskukset sijaitsevat etäällä toisistaan, yhteenliittämisen taloudelliset ja toiminnalliset hyödut harvoin realisoituvat edes pitkässä juoksussa.

    Pakkoteitse syntyy vain veronmaksajille sekä kalliita että tehottomia luomuksia kuten palo- ja pelastustoimen uudistaminen; kuntien kulut ovat nousseet viidenneksellä ja palvelut monasti vain heikentyneet.

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    Hyvä, löytyyhän niitä asiallisiakin vastauksia.

    Haet siis kuntayhtymämallia jossa hallintoon ei puututa mutta palveluja tuotetaan yhtymien kautta

    Lainaan Ökyisäntää: "Tehokkuutta lisäsi myös palvelujen ostaminen yrittäjiltä. Tehokkuutta heikensi palvelujen mittava ostaminen kuntayhtymiltä."

    Siis Ökyisännän tutkimustietoon pohjaten olet lisäämässä tehottomuutta. Tavoite lienee päinvastainen. Isännätön raha jota kuntayhtymät edustaa tuppaa olemaan helppoa tuhlata. Voisitko siis raapia lisää korvantaustaa ja kertoa kuinka varmistetaan että Ökyisännän todistama tehokkuuden heikkeneminen estetään.

    Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen on saavutettava kolme tavoitetta: demokratiaa on vahvistettava, hallintojärjestelmää on yksinkertaistettava ja palvelut on järjestettävä nykyisiä 432 kuntaa suuremmilla alueilla.

    Keskustan esittämät ylikunnalliset palvelualueet eivät täytä demokratian vahvistamisen eivätkä järjestelmän yksinkertaistamisen tavoitteita. Sosiaalidemokraattien esittämä kuntien määrän vähentäminen ei täytä demokratian vahvistamisen tavoitetta eikä viime kädessä myöskään järjestelmän yksinkertaistamisen tavoitetta.

    Suomi ei tarvitse yhtään uutta hallinnon tasoa. Hallinnon nykyinen läpipääsemätön viidakko on koottava yksinkertaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa päättäjät ovat suorassa poliittisessa vastuussa kansalaisille.

    Kuntien ja valtion välissä on jo olemassa 19 suuraluetta, joita kutsutaan maakunniksi. Kun maakunta-sana näyttää leimautuneen keskustalaiseksi, vaihdetaan se vaikkapa suurkunnaksi.

    Jos maakunnat muutetaan suurkunniksi, saavutetaan sekä demarien tavoittelema kuntien määrän väheneminen – vielä paljon radikaalimmin kuin puolue on tohtinut esittääkään – että keskustan tavoittelema maakuntien aseman vahvistaminen.

    Maakunta-suurkunnille pitäisi siirtää kaikki ne tehtävät, joiden hoitamiseen nykyiset kunnat on todettu liian pieniksi yksiköiksi. En käy tässä niitä tehtäviä luettelemaan, ne varmasti löytyvät jotakuinkin helposti. Aidosti paikalliset palvelutehtävät jäisivät nykyisille kunnille. Kunnat voisivat lisäksi halutessaan tehdä yhteistyötä niissä asioissa, joissa parhaaksi näkevät.

    Tämä tarkoittaisi myös sitä, että uusien maakunta-suurkuntien päättäjät pitäisi valita suorilla vaaleilla. Samalla tulisi valita pienkuntien päättäjät.

    Samat ihmiset voisivat olla ehdolla niin pien- kuin suurkuntien valtuustoihin. Verotusoikeutta pitäisi siirtää maakunta-suurkunnille siirtyviä tehtäviä vastaavan osuuden verran.

    Suur- ja pienkuntiin perustuva malli toteuttaisi näin myös demokratian vahvistamisen tavoitteen. Järjestelmä yksinkertaistuisi, ja palvelut voitaisiin järjestää riittävän suurilla alueilla. Mallia toteutettaessa pitäisi toki tarkastella nykyistä maakuntajakoa kriittisellä silmällä. Ainakin pääkaupunkiseudulle pitäisi perustaa oma Helsingin maakunta, Suur-Helsinki.

    Ehdotuksen toteuttaminen ratkaisisi kaikki kunta- ja palvelurakenteen ongelmat kertaheitolla. Tarvittaisiin yhdet uudet vaalit, mutta jos ne järjestettäisiin kunnallisvaalien yhteydessä, vaiva ei varmaankaan olisi kummoinen. Kansalaiset tietäisivät tarkalleen, minkä nimiset ihmiset ovat vastuussa mistäkin päätöksestä. Poliittinen vastuu piirtyisi elegantisti näkyviin.

    Ehdotus ei ratkaisisi kuntien ja valtion suhteen ongelmia, mutta voi hyvinkin olla, että ne näyttäisivät uudessa, selkeämmässä järjestelmässä toisenlaisilta.

    Maakuntamalli ei ole mitenkään uusi. Sitä esitti pari vuotta sitten silloinen Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Sauri pamfletissaan Suomen demokratisoiminen

    Äänestä

  • Ehdotus kirjoitti:

    Hyvä ajatus, jos vielä pudotetaan nuo pienkunnat pois turhina hallinnollisina yksikköinä. Pidetään ne toimeenpanevina organisaatioina joille maakunta antaa toimintabudjetit. Toimeenpanoa toki pitää valvoa demokraattisesti valittu elin, jonkinasteinen lautakunta.

    Kunnallinen itsehallinto on pohjoismaisen demokratian kulmakivi.

    Äänestä

  • Kuka voittaa ? kirjoitti:

    Kunnallinen itsehallinto on pohjoismaisen demokratian kulmakivi.

    Eikö iso kunta voi olla yhtä demokraattinen kuin pieni?

    Täällä pidetään vallalla käsitystä että vain pieni kunta on demokraattinen. Asiahan on päinvastoin. Pikkukunnassa usein pieni johtavien poliitikkojen ja virkamiesten klikki päättää asioista jotka yhden mahtipuolueen edustajat sitten valtuustoissa siunaavat. Isoissa kunnissa on aidosti moniarvoinen edustus jossa asiat keskustellaan ja päätetään erilaisia näkökulmia tarkastellen.

    Koska useimmissa tapauksissa tuo pienkunnan klikki on kepulainen, onko niin että kuntaremonttia vastustetaan vain valtapoliittisista syistä?

    Valtio pystyy pompottelemaan kuntia mielensä mukaan, mutta jos vastassa on itsenäinen maakunta, asia on toinen.

    SDP on ylhäältä johtamisen, eli keskittämisen ystävä. Vallan hajauttaminen on sille vaarallinen vihollinen.

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    Eikö iso kunta voi olla yhtä demokraattinen kuin pieni?

    Täällä pidetään vallalla käsitystä että vain pieni kunta on demokraattinen. Asiahan on päinvastoin. Pikkukunnassa usein pieni johtavien poliitikkojen ja virkamiesten klikki päättää asioista jotka yhden mahtipuolueen edustajat sitten valtuustoissa siunaavat. Isoissa kunnissa on aidosti moniarvoinen edustus jossa asiat keskustellaan ja päätetään erilaisia näkökulmia tarkastellen.

    Koska useimmissa tapauksissa tuo pienkunnan klikki on kepulainen, onko niin että kuntaremonttia vastustetaan vain valtapoliittisista syistä?

    Takavuosina ja vuosikymmeninä Kokoomuksessa ja SDP:ssä oli epäilemättä ajatus, että suurempiin kuntayksiköihin siirtyminen heikentäisi kepun poliittista voimaa, joka on suurimmillaan pienissä maaseutukunnissa. Osin - mutta vain pieneltä osin - samasta syystä kepussa on suhtauduttu epäilevästi kuntaliitoksiin, ja varsinkin pakkoliitoksiin. Pienemmissä kunnissa, ja vähän suuremmissakin, on koettu päättäjien poliittisesta kannasta riippumatta - oma itsenäisyys tärkeänä ja kunta toimivana.

    Poliittisen vallankäytön näkökulmasta tilanne on tänä päivänä kääntynyt toisenlaiseksi, miltä se vielä 1970- ja 1980-luvuilla näytti. Silloin kepu hallitsi maaseutukuntia, mutta sen asemat maaseutukeskuksien politiikassa olivat lähes olemattomat. Keskusta on nyt vahvin puolue muun muassa Oulussa, Rovaniemellä, Seinäjpella ja Kajaanissa. Kuopiossa ja Mikkelissä kolme suurinta ovat tasavahvoja. Monissa eteläisenkin Suomen kaupungeissa kepu on noussut pienten joukosta uskottavuuskynnyksen yli keskisuureksi puolueeksi.

    Mikkeli on varsin hyvä esimerkki, miten kuntaliitokset voivat vaikuttaa poliittisiin voimasuhteisiin. Mikkelin maalaiskunnan ja Anttolan yhdistyminen Mikkelin kaupungin kanssa nosti Keskustan kertarytinällä suureksi puolueeksi uudessa Mikkelissä.

    Mikkelin tapaus osoittaa, mitä maaseutukuntien liittyminen keskuskaupunkiin merkitsisi muuallakin. Keskustan asemat vahvistuisivat ja siitä tulee olemassa olevaa poliittista todellisuutta myös uudessa ydinkaupungissa. Vahvan puolueen on helpompi hankkia jatkossa lisää kannatusta myös entisen "kantakaupungin" alueella.

    Kaikille liitoksille on kuitenkin aina oltava palveluita ja taloudellisuutta parantava vaikutus.

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    Hyvä, löytyyhän niitä asiallisiakin vastauksia.

    Haet siis kuntayhtymämallia jossa hallintoon ei puututa mutta palveluja tuotetaan yhtymien kautta

    Lainaan Ökyisäntää: "Tehokkuutta lisäsi myös palvelujen ostaminen yrittäjiltä. Tehokkuutta heikensi palvelujen mittava ostaminen kuntayhtymiltä."

    Siis Ökyisännän tutkimustietoon pohjaten olet lisäämässä tehottomuutta. Tavoite lienee päinvastainen. Isännätön raha jota kuntayhtymät edustaa tuppaa olemaan helppoa tuhlata. Voisitko siis raapia lisää korvantaustaa ja kertoa kuinka varmistetaan että Ökyisännän todistama tehokkuuden heikkeneminen estetään.

    Totesin tuolla edellisessä viestissäni:

    "Tuon yhteenliittymän ei tarvitse tuottaa palveluja itse, vaan se voi ostaa ne myös yksityissektorilta."

    Kuntayhtymä voi siis kilpailuttaa palvelujen tuottajat siinä kuin yksittäinenkin kunta. Ei mitään eroa hallinnollisesti.

    Käytännössä erona yksittäisiin pieniin kuntiin verrattuna voisi olla vaikkapa se, että kuntayhtymä voi tarjota yrittäjille todella ison bisnesmahdollisuuden pyytämällä tarjoukset samasta palvelusta koko kuntayhtymän alueelle. Eri asia on, onko palvelun monopolisoiminen yhdelle yritykselle järkevää. Lienee parempi, mikäli yksityisyrittäjät joutuvat kilpailemaan keskenään saman kunnan tai kuntayhtymän sisällä.

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    Eikö iso kunta voi olla yhtä demokraattinen kuin pieni?

    Täällä pidetään vallalla käsitystä että vain pieni kunta on demokraattinen. Asiahan on päinvastoin. Pikkukunnassa usein pieni johtavien poliitikkojen ja virkamiesten klikki päättää asioista jotka yhden mahtipuolueen edustajat sitten valtuustoissa siunaavat. Isoissa kunnissa on aidosti moniarvoinen edustus jossa asiat keskustellaan ja päätetään erilaisia näkökulmia tarkastellen.

    Koska useimmissa tapauksissa tuo pienkunnan klikki on kepulainen, onko niin että kuntaremonttia vastustetaan vain valtapoliittisista syistä?

    Eiväthän kuntaliitokset keskustan vaikutusvaltaa pienentäisi. Kävisi vain niin, että sen sijasta, että keskustalaiset nyt käyttävät valtaa monessa pienessä kunnassa erikseen, kuntaliitosten jälkeen keskustalaiset käyttävät valtaa suurissa kunnissa yhdessä.

    Ei kunnan asukasluvun suureneminen tuo mukanaan poliittisesti moniarvoista edustusta. Moniarvoisuuden määrittelee äänestäjien tahto.

    Vai väitätkö, että kuntaremontilla evätään keskustaa äänestäviltä äänioikeus? :-)))

    Äänestä

  • Jussi Korvantaus kirjoitti:

    Et ymmärtänyt pointtia. Puhuin vallasta, en poliittisista voimasuhteista. Joskus valta voi olla hyvin harvoilla.

    Pienissä kunnissa demokratia saattaa olla nimellistä koska päätökset tosiasillisesti tehdään johtavan puolueen nokkamiesten ja tärkeimpien virkamiesten kesken ja "hyväksytetään" valtuustossa.

    Vaikka viittasinkin kepuun niin onhan meillä RKP:n ja demareidenkin yksikertaisella enemmistöllä hallitsemia kuntia.

    Puhuin vallasta, ja tuo valta isoissa kunnissa jakautuu tasaisemmin ja demokraattisemmin, ei välttämättä kaikissa tapauksissa mutta keskimäärin näin on.

    Äänestä

  • Jussi Korvantaus kirjoitti:

    Totesin tuolla edellisessä viestissäni:

    "Tuon yhteenliittymän ei tarvitse tuottaa palveluja itse, vaan se voi ostaa ne myös yksityissektorilta."

    Kuntayhtymä voi siis kilpailuttaa palvelujen tuottajat siinä kuin yksittäinenkin kunta. Ei mitään eroa hallinnollisesti.

    Käytännössä erona yksittäisiin pieniin kuntiin verrattuna voisi olla vaikkapa se, että kuntayhtymä voi tarjota yrittäjille todella ison bisnesmahdollisuuden pyytämällä tarjoukset samasta palvelusta koko kuntayhtymän alueelle. Eri asia on, onko palvelun monopolisoiminen yhdelle yritykselle järkevää. Lienee parempi, mikäli yksityisyrittäjät joutuvat kilpailemaan keskenään saman kunnan tai kuntayhtymän sisällä.

    Eikös tätä kuntien yhteisostoa kokeiltu pohjanmaalla Kalajokivarren jätehuollossa. Alueellinen kilpailutus jonka voitti "sopiva" yhtiö, sen seurauksena taksat nousi ja ihmiset alkoivat tehdä sopimuksia paikallisen pienen yrittäjän kanssa ja siitäkös taas kunnan päättäjät hermostui. Taittiin ratkoa oikeudessa loppujen lopuksi.

    Pääkaupunkiseudullahan YTV tekee samaa, ehkä hiukan paremmalla menestyksellä.

    Kaikenkaikkiaan olen taipuvainen uskomaan että yhteistyö kuntien kesken ei toimi vapaaehtoispohjalta kuin hyvin harvoin. Järkevillä liitoksilla saadaan varmasti koko maata ajatellen fiksumpi lopputulos.

    Esimerkkisi oli huono siksi, että siinä on kysymyksessä vain kiista typerästä päätöksestä, jollaisen olisi voinut tehdä myös yksittäinen kunta.

    Kalajokiseudun kuntien ajatteluhan oli jo perusteiltaan kieroutunut sikäli, että siellä kuntayhtymä määräsi kiinteistönomistajien puolesta, mikä yhtiö ajaa heidän roskansa. Kiinteistönomistajien sota koskee vain tätä, ja hämäryydet kilpailuttamisessa on vain sivujuonne.

    Asukkaiden kannalta on sama, antaako omituisen määräyksen kuntayhtymä vai yksittäinen kunta. Yhtä omituinen se on siitä huolimatta, eikä typeristä päätöksistä päästä eroon millään kuntarakenteella. Kuntayhtymässä on sentään pieni toivo, että naapurikuntien edustajat tuovat mukanaan järjenvaloa pimeydessä vaeltavien joukkoon eli tässä tapauksessa perustelemalla, miksi kiinteistönomistajien pitäisi saada henkilökohtaisesta päättää, kuinka jätekuljetuksensa järjestävät. Lakihan määrittelee vain sen, että itse niitä ei nykyisin saa kuljettaa, mikä on tyypillinen byrokraatin keksintö sekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kepututkija kirjoitti:

Täällä on käyty parikin kiinnostavaa keskustelua kuntauudistuksesta. Kepulaisiksi lukeutuvat ovat keskittyneet lähinnä kertomaan miten huonoja kaikki esitetyt uudistukset ovat. Sen sijaan en ole havainnut yhdenkään kepulaisen esittäneen yhtään ratkaisumallia.

Ökyisäntä: "Oma kantani kuntauudistukseen on, että ainakaan kehityksen pyörää ei saa kääntää taaksepäin markkinoimalla yhtä ainoaa kuntamuotoa tai -mallia koko maahan. Eikä ainakaan sellaista tehotonta ja kallista mallia, jota sdp ja kokoomus näyttävät ajavan."

Tuo sitaatti oli yhteenveto Ökyisännän kirjoituksessa jota muut kepulaiset kilvan ovat ylistäneet. Mutta missä siinä on ratkaisu ongelmaan jossa kuntien tulot pienenee ja huollettavien määrä kasvaa.

On helppoa ampua alas kaikki muiden esitykset esittämättä itse vaihtoehtoa. Se on myös älyllisesti epärehellistä ja kuvastaa hyvin kepun tapaa käsitellä itselleen vaikeita asioita.

Oiva, Ökyisäntä ja muut kepulaiset. Antakaapa nyt ehdotuksia miten kuntien ja julkisen sektorin palvelut tulevaisuudessa turvataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu