....
Autot olivat bensakoneisina lähes poikkeuksetta kaasarikoneisia. Ukko kuin ukko pystyi rassaamaan kaasarin säädöt kohdilleen, osat olivat halpoja eikä tarvinnut vaihtaa tuhansien markkojen komponenttia pikkujuttujen takia.
Maalipinta oli maalattu liuotinohenteisilla maaleilla, ei vesiliukoisilla kuten nykyisin. Maalipinta vastusti paljon paremmin kivenhakkaumia ja naarmuja.
Roiskeläpät olivat pakolliset edessä ja takana. Maalipinta ja tuulilasi säilyivät hyväkuntoisina pidempään, eikä auto paskaantunut kyljistään yhtä nopeasti kuin nyt.
Huoltoasemilla myytiin vielä autotarvikkeita ja varaosia, eikä sämpylöitä ja keskikaljaa kuten nykyisin. Samoin huoltomonttu ja -mies oli lähestulkoon joka asemalla. Tankkausavuksi tultiin, ja putsattiin tuulilasi.
Autot erottuivat toisistaan selkeämmin muotoilunsa suhteen. Pelti oli nykyistä paksumpaa, mutta ovet kevyempiä; eipähän tullut naapuriauton kylkeen herkästi lommoja!
Autot olivat bensakoneisina lähes poikkeuksetta kaasarikoneisia. Ukko kuin ukko pystyi rassaamaan kaasarin säädöt kohdilleen, osat olivat halpoja eikä tarvinnut vaihtaa tuhansien markkojen komponenttia pikkujuttujen takia.
Maalipinta oli maalattu liuotinohenteisilla maaleilla, ei vesiliukoisilla kuten nykyisin. Maalipinta vastusti paljon paremmin kivenhakkaumia ja naarmuja.
Roiskeläpät olivat pakolliset edessä ja takana. Maalipinta ja tuulilasi säilyivät hyväkuntoisina pidempään, eikä auto paskaantunut kyljistään yhtä nopeasti kuin nyt.
Huoltoasemilla myytiin vielä autotarvikkeita ja varaosia, eikä sämpylöitä ja keskikaljaa kuten nykyisin. Samoin huoltomonttu ja -mies oli lähestulkoon joka asemalla. Tankkausavuksi tultiin, ja putsattiin tuulilasi.
Autot erottuivat toisistaan selkeämmin muotoilunsa suhteen. Pelti oli nykyistä paksumpaa, mutta ovet kevyempiä; eipähän tullut naapuriauton kylkeen herkästi lommoja!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Autot olivat bensakoneisina lähes poikkeuksetta kaasarikoneisia. Ukko kuin ukko pystyi rassaamaan kaasarin säädöt kohdilleen, osat olivat halpoja eikä tarvinnut vaihtaa tuhansien markkojen komponenttia pikkujuttujen takia.
-Ai sai säädöt kohdalleen? Kuinka monella oli pakokaasuanalysaattori ja penkki jossa oikeasti laitetaan säädöt kohdalleen?
Maalipinta oli maalattu liuotinohenteisilla maaleilla, ei vesiliukoisilla kuten nykyisin. Maalipinta vastusti paljon paremmin kivenhakkaumia ja naarmuja.
-tässä olet oikeassa, mutta ne ympäristövaatimukset...
Roiskeläpät olivat pakolliset edessä ja takana. Maalipinta ja tuulilasi säilyivät hyväkuntoisina pidempään, eikä auto paskaantunut kyljistään yhtä nopeasti kuin nyt.
-tässäkin olet oikeassa, mutta kilpailu pa-kulutuksesta on vienyt asiat tähän malliin.
Huoltoasemilla myytiin vielä autotarvikkeita ja varaosia, eikä sämpylöitä ja keskikaljaa kuten nykyisin. Samoin huoltomonttu ja -mies oli lähestulkoon joka asemalla. Tankkausavuksi tultiin, ja putsattiin tuulilasi.
-moniko suostuisi nykyään maksamaan lisähintaa noista asioista. Jos joku palvelu poistuu, se johtuu joko hinnasta tai kysynnän puutteesta. Ja nykyautoihin ei tarvita samanlailla niitä varaosia kuin ennen.
Autot erottuivat toisistaan selkeämmin muotoilunsa suhteen. Pelti oli nykyistä paksumpaa, mutta ovet kevyempiä; eipähän tullut naapuriauton kylkeen herkästi lommoja!
-tässäkin olet oikeassa, mutta jälleen se turvallisuus (törmäyssuojat) ja pa-kulutus (aerodynamiikka)...
- Kaiken kaikkiaan muistot kultautuvat, mutta moni asia oli varmaan paremmin aikaisemmin ja myös huonommin, koska itse en ainakaan noihin "vanhoihin aikoihin" tunne kaipuuta.
Aika lailla samat ovat aatokset hyvien (?) aikojen suhteen. Tämä eka kohta kylläkin poikkeaa. Eipä vaarin foordeissa ja folkkareissa eikä vielä oikein isäukonkaan parissa jenkissä ja mersussa, äiteen pienimmistä kauppakassiengelsmanneista puhumattakaan, käytetty mitään analysaattoreita.
Sytytyksen ajoituslamppu oli ainoa ulkopuolinen apu, muu meni korvakuulolla ja koneen käytöstä tutkimalla, säätämällä, taas tutkimalla ja säätämällä. Hyvin nuo pelasivat kaljapullon kokoisen ruuvarinojentajan muistikuvan varaisesti.
-72 1.8 Marinan ohjekirjassa jopa oli ohjeet, kuinka kaasari säädetään. Ei tarvinnut mitään mittareita. Lopputuloksen näki myös pakoputken päästä: Harmaa putkenpään sisäpinta = seokset kohdallaan.
Että muistaakseni niiden todettiin muodostavan jotakin "vaarallista vesisumua".
Oletko koittanut ajaa läpättömän auton takana, jonka perä on tyylikkäästi nostettu? kaikki tien vesi lentää taaksepäin. Tavallisessa autossa vain puolet lentää ja läpällisessä tuskin mitään. Läpät lisäävät bensankulutusta ja EU-direktiivien mukaan niitä ei voi vaatia täälläkään, vaikka etenkin hiekkatiestössämme tarvetta niille olisi.
Wanhaan hywään aikaan poliisisetä oli reilusti valvomassa näkyvänä liikennettä. Kirotut kamerat ja salapoliiskärryt loistivat poissaolollaan, ja muutoinkin liikenteessä oli enemmän ns. reilu peli.
Autot oli yleensä varusteltu niukasti, mutta hyvin niiläkin heebeleillä pärjäsi! Eipähän ollut rikkoontuvaa elektroniikkaa, ei sähkö sitä sun tätä eikä kalliisti korjattavia ilmastointeja sun muita. Lisäksi aika monessa vanhemmassa automallissa oli nykyisiä tehokkaampi lämmityslaite, silloin vissiin testattiin paremmin pohjoisessa autot...
Auton rakenteessa tuulilasi ei ennen vanhaan ollut ns. kantava rakenne, toisin sanoen kiveniskut eivät hajottaneet lasia reunasta reunaan "hiipimällä", tosin vanhaan aikaan karkaistu lasi oli vaarallinen.
Parkkipaikoilla kunnioitettiin toisten omaisuutta, eikä ovilla hakattu kylkiä. Myös huumeita käytettiin vähemmän, joten autoja varastettiin/putsattiin paljon nykyistä vähemmän.
Viherpiipertäjät eivät vielä olleet vaikeuttamassa autoilua mm. tukkivin liikenne- ja pysäköintijärjestelyin; jopa Hesan keskustaan oli helppoa saada auto -ja nykyistä halvemmalla parkkiin! Yli-innoka turvallisuuvouhotus -joka menee tosiaan idiotian puolelle- puuttui, mm. kammottavat töyssyhidasteet ja älyttömät liikennevaloviidakot puuttivat.
Suomi ei ollut EU:ssa. Kaikki oli autoilijan kannalta helpompaa. Vaikka oli reilu autovero, sen maksoivat kaikki, ja se ainakin takasi auton jälleenmyyntiarvon säilymisen, ja tilanne pysyi vakaana. Nyt ei enää pysy minkään tilanteen "herrana" ja direktiivejä satelee pilvin pimein.
Työsuhdeautoilu puuttui tai oli ainakin vähäistä. Tosi herrat erottuivat kalliine autoineen, mutta muu kansa maksoi reilusti palkoistaan oman omistusautonsa ja ajeli/kohteli sitä rauhallisemmin ja hellävarowen verrattuna kurittomaan leasing/työsuhdeautoon. Tämä oli myös koko liikennekäyttäytymisen perusydin.
Huoltamot tosiaan olivat palveluhenkisiä autoilijan paikkoja. Nykyisin siellä käyvät sisätiloissa pääasiassa krapulaiset kaljanlatkijat sekä pelaileva nuoriso. Jos menet kysymään pyyhinsulkia tai sytytystulppia, jopa öljyä, ihmetellään että mitä ne ovat. Ennen auton pysytyi pesemään paljon nykyistä useammin itse käsin huoltamoiden halleissa,nyt on useimmiten vain harjaton pesukone tai sitten maalia jäytävä kärcher-painepesuhalli. Miehitettyjen huoltoasemien määrä eikun vähenee, kiitos eu-direktiivien!
Että tämmöistä lisänä...
...
Autot olivat lähes poikkeuksetta järkyttävästi bensaa vieviä ja saastuttavia kaasarikoneisia helvetinkoneita, joitten kaasareita vielä säätelivät kylän ukot "ihan itse".
Maalipinta oli maalattu joko työleirinvihreäksi tai kommunistinpunaiseksi; järkkyjä oransseja ja beigejä värejä suosittiin myös.
Autot olivat niin alttiita vikaantumaan, että huoltoasemat pitivät valikoimissaan ihan oikeita varaosia yleisimpiin automerkkeihin nykyisten huoltoasemien polttimoitten, laturin hihnojen ja tuulilasinpyyhkijöitten sijasta. Huoltoasemalla taas EI voinut hoitaa muita ostoksia, kahvikupin saattoi saada savuisesta kahvilasta mutta ettäkö maitolitraa tai paahtoleipää? Ei pelkoa.
Mikään huoltoasema ei ollut vahingossakaan auki 24 h ja missään ei ollut kylmäasemia, joista olisi voinut ostaa polttoaineensa aivan sikana halvemmalta kuin mihitetyltä asemalta.
Öljyt olivat surkeita, kesä- ja talvikäytössä vielä eri öljyt ja moottoreissa oli reippaat toleranssit; öljynvaihtovälit laadukkaimmissakin autoissa olivat siinä 5000 kilometrin paikkeilla. Voi sitä öljyrumbaa! Joka huoltoasemalla oli pakko olla öljymonttu ja huoltomies dinosaurusmehun kanssa lotraamassa.
Pumput vuotivat ja haisivat niin että asiakkaat eivät edes tankanneet autojaan itse; puhumattakaan wanhan ajan autojen säälittävistä tuulilasinpuhdistusvälineistöistä, joilla auton tuulilasin sai korkeintaan märäksi. Onneksi huoltoaseman tankkaajapoika sentään usein jynssäsi tuulilasin puhtaaksi että sentään pari kilometriä tankkauksen jälkeen näki lasista läpi.
Autojen muotoilussa turvallisuus, käytännöllisyys, muunneltavuus, aerodynamiikka ja sitä myötä polttoaineen kulutus olivat toissijaisia asioita, ja se seikka saikin aikaan joitakin tavattoman kauniita autoja. Valitettavasti ne olivat yleeensä ahtaita, epäkäytännöllisiä, kaikkea muuta kuin turvallisia ja veivät reippaasti bensiiniä.
Autojen pellit olivat paksua peltiä. Tietysti, parempi olikin niin sillä minkään maailman kylmägalvanoinneista, muovisista helmoista tai alumiinipelleistä ei ollut tietoakaan. Ruoste kukki ja joka kevät autoilijat rapsuttelivat ja maalailivat ajokkejaan. Uudestaan ja uudestaan joka kevät.
Oi niitä wanhoja aikoja ja wanhoja autoja...
Kai ikä kuitenkin kultaa muistot vai mitä?
Henkka
:-)