Miksi biohammaslääkärit purkavat amalgaamipaikat suojausten kanssa ja kertovat amalgaamin vaaroista aivan julkisesti? Toiset taas hyväksyvät amalgaamin täysin turvallisena paikka-aineena. Mistä noin jyrkkä kahtiajako samasta asiasta?
Biohammaslääkärit
ja amalgaami
82425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos ajattelee noin musta-valkoisesti, että asiat ovat joko oikein tai väärin, niin voisi arvella, että yleisemminkin tässä elämässä toiset ovat idealisteja ja toiset realisteja
kysymys ole kahdesta aivan erilaisesta näkemyksestä ja suhtautumisesta samaan asiaan, eikä mistään kertomistasi ajatteluista, eikä filosofoinneista?
Taidatpa kaikesta huolimatta kuulua tähän ensimmäiseen mainitsemistasi karsinoista!
Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Ei voi mitään. Tämän vuoksi myös mielipiteitä on monenlaisia, eikä täysin oikeaa mielipidettä voi kukaan ainakaan vielä sanoa. Jatketaan tutkimista.
ovat sellaisia, millaisia kukin tutkija haluaa niiden olevan?
Aineiden ja materiaalien ominaisuudet ja vaikutuksetkin ovat hyvin tiedossa!
Vai muuttuvatko ne silloin kun esim. hermomyrkky elohopeaa täpätään hampaaseen?
Miten se muuttuu?
Sitä sietää tutkia!
...> Vai muuttuvatko ne silloin, kun esim. hermomyrkky elohopeaa täpätään hampaaseen?
Pitäiskö niiden sitten muuttua?
amalgaamia tutkittu, esim. lääkkeiltä vaadittavalla tavalla, että elohopea/amalgaami EI aiheuta mitään ihmisen terveydelle vaarallisia muutoksia, ilmiöitä?
Kyse on kumulatiivisesta kuormittumisesta (ympäristö myrkyt, epäpuhdas ilma (esim.lyijy), kotimaiset kalat ja amalgaamipaikat). Ajan kanssa kaikki metalli ihmiskehossa vuotaa ja liukenee, myös amalgaamipaikat.
Vaikutus rappeuttaviin sairauksiin on epäselvä.
Mitäs luulet onko yhdistelmämuoveja kuinka paljon tutkittu mitnkään ennenkuin niitä alettiin mättää ihmisten suihin? Amalgamia käytetty paikka-aineena yli 100 v ja yhd.muoveja. ehkä 20 v? Muovissa huom. enemmän myrkyllisiä aineita. Lyödäänkö vetoa et kuinka kauan menee kun samanlainen sota yhd.muoveja vastaan nousee?