Olin pieni lapsi jota kiusattiin koulussa. Pahinta se on jos opettaja edustaa jotain uskontoa silloin sinut pannaan lyttyyn (psyykistä väkivaltaa)ja opettaja saa siitä nauttinnon.
Minua kiusattiin koulussa koska olin JT.
firekalle
6637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pieni 7-15 siinä iässä ollaan puolustus kyvyttömiä.
Minkä takia joku uskovainen opettaja tai vihaaja saa pilata jonkun lapsen elämän?
Minuun rehtori koitti soveltaa ryhmäpainetta. Jos en ostaisi virsikirjaa, koko luokka joutuisi opettelemaan ulkoa virsiä.
Nykyään asia hoituisi raastuvassa kivuttomasti.
Mielestäni suurimmat syylliset on lapsen vanhemmat, jotka tekevät lapsestaan uskonnollisen pätemisensä välineen. Lapsi joutuu siinä taistelemaan asioiden edestä, joista ei ymmärrä mitään. Tietysti vikaa on myös muiden hihhuleiden joukossa.. kuten opettajissa. Mutta erilaisuuden pakko lähtee vanhemmista.
salille kertomaan uskostaan ja vanhemmat rintarottingilla "ku meidän lapsi".
miksi pitää olla jehova, eikövanhemmat mieti että lasta kiusataan
Ottamatta kantaa eri uskontojen oppeihin olisi mielestäni koulussa sovelletta uskonnonvapautta. Periaatteessa niin on, mutta ei käytännössä. Onhan jo lukujärjestyksenkin mukaan uskontotunti ja ainakin ala-asteella se tarkoittaa valtauskontoa, samoin aamunavaukset, vaikka en tätä hetkeä tarkemmin tunnekaan, kirkossakin joissakin kouluissa käydään joskus. Minun aikanani käytiin parikin kertaa vuodessa. Kyllä siinä muun uskoiset erottuvat. Sehän ei kai ole lain tarkoitus.
Mielestäni uskonto tulisi aineena poistaa peruskoulusta ja tilalle voisi laittaa eri kulttuurien piirteet ja sosiaalitaito- ja käyttäytymisoppi. Perusasiat myöskään Suomen laista eivät olisi pahitteeksi, samoin yksilönvapaus ja sen kunnioittaminen. Varmaan vielä muutakin asiaan liittyvää olisi tarpeen.